Lähdössä

Päätin tehdä jotain vähän hullua ja spontaania. Ja nyt olisi aika kertoa teillekin.

Tiedättehän, kun olen täällä blogissa puhunut lievästä 3-kympin ”kriisistäni” ja siitä, kuinka tuntuu, että vuodet vierivät niin nopeaan tahtiin ettei meinaa ehtiä tehdä kaikkea mikä kiinnostaa ja mistä on haaveillut.

 

No, palattuani kesälomalta töihin irtisanouduin. Kahden viikon kuluttua on viimeinen työpäiväni ja sitten suuntaan reppuni kanssa maailmalle. Tarkoitus olisi palata kotiin joskus joulun tienoilla. Ellei matkakassa lopu sitä ennen.

Järkevää? Luulin itsekin, että katuisin päätöstäni heti nukutun yön jälkeen. Mutta sellaista tunnetta ei tullut.

Mistä moinen tempaus?

En yleensä kerro blogissa näin yksityisiä asioita elämästäni, mutta luulin viime keväänä olevani raskaana. Olin viikon jo aivan varma asiasta. Vauvaa ei sitten ollutkaan tulossa, mutta viikko oli minulle todellinen herätysmomentti. Seitsemän päivän ajan ehdin nähdä elämäni tulevana äitinä kaikkine muutoksineen. Kun sitten hälytys osoittautuikin vääräksi, minussa käynnistyi voimakas jälkireaktio. Olen niin tuudittautunut elämäni turvallisiin rutiineihin, että raskausepisodi oikein säikäytti minut. Mutta positiivisella tavalla!

Ensinnäkin, tajusin että en välttämättä kuolekaan ajatukseen äidiksi tulemisesta. Ja toisekseen, välikohtaus sai minut vihdoin laittamaan liikkeelle vuosikausia uinuneen haaveeni. Haluan lähteä yksinäni pidemmälle reppureissulle. Olen jo sysännyt unelman toteuttamista tarpeeksi kauan. Miksi ihmisillä on aina taipumus ajatella, että ”Ehtiihän tässä sitten jonain päivänä”…. ’Joku päivä’ muuttuu kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Päivillä on rajansa. Ei meillä ole loputtomiin aikaa sysätä haaveitamme ”parempaan ajankohtaan”. Paras aika on nyt!

Aloin säästää rahaa ja anoin töissä virkavapaata. Lopulta vapaa ei kuitenkaan järjestynyt sellaisena, joka mahdollistaisi matkahaaveeni toteuttamisen ilman kompromisseja. Päätös irtisanoutua syntyi kuitenkin suhteellisen spontaanisti kesäloman aikana.

Ja nyt olen lähtökuopissa kohti seikkailuani…! Kahden viikon kuluttua lennän Ateenaan, josta matka jatkuu ilman tarkkoja suunnitelmia. Menen sinne minne tie – tai Kreikan saariston ollessa kyseessä laivat – vievät. Toiveissa olisi päätyä mahdollisesti Etelä-Amerikkaan saakka tapaamaan elämäntapa-travelleri-siskoani, mutta tulevat kuukaudet näyttävät riittääkö matkakassa sinne saakka.

Siiville….!

Koko reissu ja irtisanoutuminen on taloudellisesti yksi epäviisaimpia ideoita elämäni aikana. Mutta joskus täytyy uskaltaa tehdä vaikka sitten hyppy taloudelliseen epävarmuuteen, jos unelman toteutus sitä vaatii.

Minulla on ensi vuodesta hyvä fiilis. Ei täältä maailmasta kiinnostavat työt lopu! :)

Jään nykyiseen työpaikkaani extraksi, eli saatatte tutut lukija-asiakkaat minua siellä vielä jatkossakin bongailla.

Mitä Karkkipäivälle sitten tapahtuu reissuni aikana? Toiveissa olisi mahdollisuuksien mukaan tehdä päivityksiä ”tien päältäkin”, mutta en tiedä yhtään mitkä fiilikset matkalla sitten vallitsevat bloggauksen suhteen. Joka tapauksessa Karkkipäivän sisältö siirtyy muutamaksi kuukaudeksi vaihtoehtomoodiin, jossa liikutaan reppureissailutunnelmissa. Kauneusaiheisia juttujakin tulee matkalla varmasti naputeltua jos sille päälle satun, sillä odottavaa materiaaliahan mulla on läppäri täynnä. :)

Näissä merkeissä käynnistyy Sannin syyskuu vuonna 2012. :)

Kommentit (181)
  1. Onnea matkaan :)
    Itsekin tein kesäloman jälkeen ratkaisun ja irtisanouduin työpaikasta jossa olen viettänyt viimeiset 7 vuotta eli koko aikuisikäni (ikää 27).Työt loppuvat viikon päästä eikä uutta ole tiedossa vielä mutta olen vaan niin tyytyväinen ratkaisuuni :)

    jäin vain miettimään että lähdetkö siis ihan yksin vaiko mr. Karkkipäivän kanssa?

    1. Yksin lähden, Mr. Karkkis jää pitämään kotia pystyssä. :)

      1. Täytyy kyllä todeta että sinulla on todella hieno mies kun ei asetu unelmiesi tielle :) En usko että kovinkaan moni mies tai nainenkaan katsoisi hyvällä kumppanin lähtöä maailmalle noin muuten vaan. En siis tippaakaan väheksy syitäsi, päin vastoin, mutta en kuitenkaan osaa rinnastaa reissua esim. opiskelun tai työharjottelun takia tehtävään ulkomaanvaihtoon. Pointsit siis Mr. Karkkipäivälle luottamuksesta ja ymmärtäväisyydestä :)

  2. Hienoa! Tuollaiset haavet kannattaa toteuttaa kun elämäntilanne sen sallii. Kunpa useammat ihmiset uskaltaisivat ottaa samanlaisen ”irtioton”. Mahtavaa matkaa!! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *