Karkkipäivä
Karkkipäivä

Kuukauden idoli: tonnikala

  Tänään spotlightin saa yksi uskollisimmista tovereistani.

KuukaudenIdoli_Tonnikala

Tonnari.

(Aavistan jo tulevat ”Tonnikalan syönti on  epäeettistä, sen syöntiä ei pidä kannustaa!” Mutta asetan tässä asiassa pahiksen hatun päähäni. Syön tonnikalaa, enkä aio lopettaa. Pyrin kuitenkin valitsemaan MSC-tonnikalaa aina kun sitä on saatavilla.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tonnikala sopii juuri tämän kuun idoliksi, sillä reissatessa se on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Kuvassa näette matkaruokani perusraaka-aineet. Tätä tuli kyllä vedettyä lähes överit viime syksynä, täytyy myöntää että aloin jo vähäksi aikaa saada tarpeekseni… :D Mutta nyt on taas kelvannut. Tonnikalaa, tomaattimurskaa ja fetaa. Tähän pohjaan sitten lisään erilaisia kasviksia. Feta on tämän ruoan ”salaisuus” – se maustaa ruoan ja tuo siihen suolaa ja täyteläisyyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruoka on kaikkea muuta kuin houkuttavan näköistä, mutta hyvää ja maukasta. Feta ei ole ruoka-aine halvimmasta päästä, mutta sillä on maun kannalta ratkaiseva merkitys. Kokeilkaapa joskus maustaa ”opiskelijamössö” muutamalla fetamurulla – feta käy melkein ruokaan kuin ruokaan.

(En ajatellut tällä kertaa liittää taideannoksen ohjetta mukaan…! :D)

.

Alonnisoksella on mahdollista saada astetta parempi tonnikalaelämys. Saari nimittäin tunnetaan Kreikan parhaan tonnikalan tuottajana, ja täällä jos missä kannatta ravintolassakin tilata tonnikalasalaatti. Tai pihvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alonnisoksen tonnikalaa on tummana ja vaaleana varianttina. Minun taverna-salaatissani oli tummaa.

Voin kertoa, että oli ihan pikkuisen eri makuista kuin kaupan purkkitonnarit. Om-nom. (Saako tätä blogeissa puhkikulutettua ilmaisua enää käyttää? ;) Yritän keksiä jonkun paremman. Tai käykö pelkkä vanhan koulun ’nam’?)

Alonnisoksen vierailuni sai lopulta jopa tonnikala-henkisen päätöksenkin.

Domatiani omistaja George oli ajamassa minua satamaan Skyroksen laivalle, kun aloimme puhua ruoasta. Mainitsin, että pidän tonnikalasta, ja Georgen kasvot syttyivät. Hän teki satamassa U-käännöksen ja lähti ajamaan takaisin kukkulalle. ”Wait..! I will give you the best tuna you have ever tasted!”

Ajoimme takaisin talolle ja George juoksi sisään (katselin kelloa hieman huolestuneena, en nyt ihan halunnut missata laivaa tonnikalan takia…). Pian hän palasi kädessään lasipurkki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Olisin halunnut antaa sinulle kokonaisen purkin, mutta meillä oli enää tämä jäljellä”, hän sanoi ja antoi minulle hieman samean lasipurkin puolillaan vaaleaa tonnikalaa.

George kertoi, että he ostavat tonnikalan suoraan kalastajilta ja valmistavat sen perheen perinteisen reseptin mukaan. Tonnikalaa keitetään ja sitten se säilötään oliiviöljy-yrttimarinadiin. George oli selvästi ylpeä tonnikalastaan. :) Katselin purkkia liikuttuneena. Tämähän kävi hienosti – saisin siitä hyvän laivaevään. :)

Alonnisos_tonnikala

Satamassa ostin tuttuun tapaan take away-salaatin. Enkä ollut lähelläkään myöhästyä laivasta. ;)

Laivan kannella nautin eväs-lounaani tuulen tuivertaessa. George oli oikeassa – älyttömän hyvää tonnikalaa!

. . .

Vinkkejä tonnikalaruokiin:

Blogin suosituin resepti: Helpot Tonnikalapullat

Tonnikalapaistos uunissa

Tonnikala-kasvistäytteiset letturullat

Kommentit (25)

  1. himpsis

    Tonnikala on jees, ja siitä voi vähällä vaivalla loihtia myös kaikenlaista pikaruokaa.

    Olisi muuten kiva jossain kohtaa nähdä, minkälaisen silmämeikin yleensä teet noilla automaattikynillä siellä reissussa. :)

    1. Sanni

      Olisi muuten kiva jossain kohtaa nähdä, minkälaisen silmämeikin yleensä teet noilla automaattikynillä siellä reissussa. :)

      Haha, siinäpä ei paljon olisi kuvattavaa – se on tasainen viiva ripsirajassa! :D Ei muuta. :) Täällä vaihdan ihan vapaalle meikkauksen suhteen, vaihtoehdot ovat suora rajaus tai siipimäinen. Kynällä teen aina suoran (automaattikynät ovat päästään niin tylppiä ettei siipimäisen teko oikein onnistu), ja nestemäisellä siipimäisen.

    2. LiisaK

      Tonnikala on just parasta! t. toinen pahis :)

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *