Karkkipäivä
Karkkipäivä

Kuukauden idoli: Nassukka

Tammikuun idoli on pehmoankkani Nassukka.

Nassukka

Nassukka on noin 28 vuotta vanha. Sain sen lahjaksi mummoltani kun olin hyvin pieni, enkä muista tarkalleen minkä ikäinen silloin olin. Alle 5-vuotias kuitenkin.

Nassukka on minulle hyvin, hyvin rakas.

Nassukka2

Vaikka olin pieni, muistan ihmeen kirkkaasti hetken, jolloin sain Nassukan. Minulla oli nimipäivä, ja mummo oli luvannut ostaa minulle lahjan. Mummo oli sellainen, osti lahjan nimipäivänäkin. Äitistä se oli vähän turhaa, ei nimipäivänä kuulema ole mitään perusteita saada lahjoja. ^_^ Mutta mummo osti kuitenkin.

Nassukka4

Menimme yhdessä lelukauppaan. Saisin valita mitä halusin, mutta ei mitään kallista tietenkään.

Silmäni osuivat hellyttävään ankkaleluun. Se roikkui muovipakkauksessaan vaippaikäisille tarkoitettujen Infa (nyk. Ainu) -tuotteiden keskellä. Muistan elävästi tutun Infa-keinuhevoslogon, ja sen alla tekstin: Nassukka. Ja jostain täysin selittämättömästä syystä luulen muistavani ankan hinnankin; 12 markkaa.

Nassukka3

Minä tahdoin Nassukan, vaikka se oli varmaan tarkoitettu vielä pienemmille lapsille kuin itse silloin olin. Olin niin onnellinen, kun sain sen. Nassukan sisällä oli koneisto, joka sai Nassukan vaakkumaan kun lelua käänsi tai ravisti. Nassukka vaakkui vielä heikosti, kun olin lukiossa. Nyt koneisto on hiljentynyt kokonaan.

Olen 31-vuotias, mutta nukun yhä välillä Nassukka vierelläni. Miehen kanssa nukkuessa en aina uskalla ottaa Nassukkaa viereen, ettei se vaikka murskaantuisi miehen alle. Ihan tyhmää, mutta haluan suojella Nassukkaa. Jos olen peloissani, Nassukka suojelee minua. Kärsin varhaiseen aikuisikään saakka aivan hirveästä pimeän- ja hiljaisuuden pelosta, ja pehmoleluarmeijani Nassukan johdolla suojasi minua yön aikana. Ilman Nassukkaa en olisi varmasti edes pystynyt nukahtamaan.

Onko teillä vielä pehmoleluja vuoteessa tai esillä kotonanne, vaikka olette aikuisia? (Omien lastenne leluja ei nyt lasketa. ;)) Mikä on rakkain pehmolelunne? Millaisia tarinoita niihin liittyy?

Edit. Aivan ihania lelutarinoita teillä! Luen niitä täällä tosi liikuttuneessa tilassa.

Kommentit (125)

  1. jenni-

    Oivoi, jopas on sympaattisen näköinen otus tuo Nassukka <3

    Ja joo, pehmolelut ovat ehdottomasti heikkouteni, niitä löytyy vähän vaikka minkäsorttista ja yksin nukkuessani (tai no joo, on niihin mieskin joutunut sopetumaan :D) niitä löytyy myös vierestä, edelleen pimeänpelkoisena se tuntuu turvallisemmalta.

    Vanhin ja rakkain pehmoleluni on nyt jo hyvin nuhjaantunut ja kulunut Kalle-nalle, sain sen joskus parivuotiaana eli silläkin alkaa olla ikää jo paria vuotta vajaa neljännesvuosisata <3

  2. Alsku

    Voi että kun oli hyvä teksti! Itsehän olen parikymppinen nuori nainen ja kyllä, minulla on noin kolmekymmentä pehmolelua.. Järkytyin äsken, kun aloin laskemaan, että montahan niitä oikeasti onkaan.

    Ehkä kaikkein rakkain pehmolelu on kuitenkin pupu, minkä nimi on Pupseli. Sain sen joululahjaksi, kun olin kuusi vuotias. En tiedä, muistaako muut, mutta noita leluja mainostettiin, että ne osaa tehdä kuperkeikkoja. Ainut mitä muistan mainoksesta ja rakastuin silloin nappulana siihen mainokseen niin paljon, että oli se pakko saada. Sen jälkeen Pupseli on ollut minulla mukana lähes kaikilla, ulkomaanreissuista alkaen. Se on nähnyt mm. Indonesian, Singaporen, Malesian, Iso-Britannian, Kreikan yms.
    Ja Indonesian lentokentällä meinasin alkaa itkemään, kun tarkastuksessa he meinasivat ottaa rakkaan Pupselin pois ja repiä sen auki. Luulivat, että äitini salakuljettaa huumeita sen sisällä… :D

  3. Tiia

    Voi kuinka ihana postaus. En muista tätä aiemmin lukeneeni. Pakko kommentoida, vaikka vanha juttu onkin. Minulla on ollut iso, valkoinen nalle, nimeltä isonalle. Olen saanut sen isältäni n.1-vuotiaana, jolloin nalle oli huomattavasti minua isompi. Nalle on edelleen tallessa, vaikkei tällä hetkellä samassa osoitteessa kanssani asukaan. Toinen silmä nallelta on hukkunut ja hänellä on nykyään silmälappu. Kohta siis 30-vuotias nalle on edelleen varsin hyvässä kunnossa.

    Rakkain lelu on varmaankin ollut keinuhevonen, nimeltä Manna. Olen alta 2-vuotiaana nimennyt sen Mannaksi jo ennen kuin heppa pääsi ulos joululahjakääreestään. Kukaan ei tiedä miksi. Mannan häntä on joskus irronnut ja olen ommellut sen takaisin pinkillä villalangalla (ikää minulla lienee ollut alle 10). Myös selän karva on kulunut aivan puhki sen toimiessa vuosikausia uskollisena ratsunani. Nykyisin tuo myös lähes 30-vuotias tamma viettää ansaittuja eläkepäiviään mummoni takkahuoneessa.

    Lisäksi muistan kanniskelleeni mukanani pehmolelukoiraa lähes joka paikkaan. Koiran nimi On Samuel Väsy Luppakorva (yllättäin myös itse nimetty;)) Olen löytänyt sen Gumbölen kartanon siivouskomerosta ollessani siellä pienenä kyläilemässä ja saanut kartanon silloiselta rouvalta luvan viedä koiran mukanani (vaikka se lienee ollut siellä odottamassa hänen omia lapsenlapsiaan). Samuel Väsy Luppakorva on edelleen kuin uusi. Ja on asunut kanssani kaikissa kodeissani.

    En ole ikinä pelännyt pimeää tai yksinoloa sen jälkeen, kun kotoa pois muutettuani sain vihdoin tehdä oman pääni mukaan ja hankin oikean koiran (tosin ei pelko ollut syy koiran hankkimiselle)! Myös tämä kyseinen vanha herra on uskollisesti kulkenut kanssani, vaikka työt, kodit, maat ja ihmissuhteet ovat vahtuneet.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.