Kuopio Food Special: uusia ravintoloita ja villiä ruokaa festivaalilla

Persoonallisista viinisuosituksista villiruokafestivaaliin.

Kuopion ravintola-scene on ilokseni saanut viimeisen vuoden tai parin aikana paljon uutta väriä ja valikoimaa. Vanhana kuopiolaisena ja nykyisenä foodiena (heh :D) tsekkaan kaupungissa käydessäni aina uudet ruokapaikat, ja nyt niitä on ilmestynyt niin paljon, että tämän vuoden joka visiitillä olen ehtinyt käydä uudessa ravintolassa.

Tänään spotlightissa välimerellisiä makuja tarjoava Kuzina.

Viime viikonloppuna Kuopiossa sattui olemaan meneillään myös Satoa-ruokafestivaali, joka osoittautui mitä mukavimmaksi tavaksi viettää kesäpäivää Kuopion keskustassa. Festivaalin kautta tuli jopa käytyä kuopiolaiseksi ruokainstituutioksi osoittautuneessa klassikkopubissa, jonka maineesta foodie-kohteena en ollut koskaan kuullutkaan. Kaikkea voi oppia kotikaupungistaan vielä vuosienkin jälkeen.

Kuzina sijaitsee legendaarisen muikkuravintola-Sampon naapurissa Kauppakadulla.

(Sampo on myös kohde jota voin suositella varauksetta – maineikkaat muikut valmistetaan salaisella reseptillä ja ovat niin hienovaraisesti jauhotettuja että sopivat meikäläisenkin ruokavalioon. Sampossa ruokailet Kaurismäki-tyylisessä askeettisemmassa kortteliravintolahengessä, naapuri-Kuzinan tunnelma taas vie eurooppalaiseen viinibaariin.)

Kuzinan menu tarjoilee makuja eri puolilta Välimerta. Viinit ovat Kuzinassa vähintään yhtä suuressa roolissa.

Kirjoitettua viinilistaa ravintolassa ei ole, vaan kokki ja palkittu sommelier Tiberius Stere, joka myös on yksi paikan omistajista, suosittelee ruokiin sopivat viinit. Viinit ovat olleet miehen intohimo jo lähes 20 vuotta, eikä intohimoinen suhde tähän jaloon juomaan jäänyt seurueellemme illan aikana epäselväksi :)

Ystäväni Mili ei pidä viinistä eikä koskaan juo sitä. Tämän kuullessaan Stere otti henkilökohtaiseksi missiokseen löytää viini joka maistuisi Milille. Vähän hämmästyimme, kun mies ei luovuttanut, vaan toi pöytään eri viinejä vannoen, että niistä lopulta löytyisi juoma jota Mili voisi nauttia ruoan kanssa.

Itse rakastan viiniä ja saatan ymmärtää intohimoisen sommelierin turhautumisen tällaisessa tilanteessa, mutta samalla on selvää, että kaikki asiakkaat eivät juo viiniä ja heidän valintaansa tulisi kunnioittaa. Stere kuitenkin onnistui missiossaan, ja lopulta miehen viinihyllyistä löytyikin makeahko valkkari jonka makuun Mili tykästyi. Siinä välissä ehdimme kuitenkin jo huolestua, saadaanko Milille mitään juotavaa lasiin ravintolanomistajan tuskaillessa dramaattisesti, ettei hän tiedä mitä voisi tarjota asiakkaalle jolle viini ei kelpaa.

Kuzinan ruokalistalta löytyi useampikin kalaruoka joka houkutti. Valitsin pääruoaksi lopulta meriahventa ja tiikerikatkarapuja babyporkkana-moussen ja sahramivaahdon kera.

Annos oli maultaan tyylikkään hienovarainen. Jäin kaipaamaan makupaletille vähän yllätyksellisyyttä ja jotain zänggg-meininkiä, mutta toisaalta Kuzinan tyyli vaikuttaa ylipäänsä enemmän klassisen linjan kulinarismilta kuin kokeilevalta keittiöltä.

Milin lautasella oli 48 tuntia kypsytettyä naudanposkea lisukkeenaan karamellisoitua bataattipyreetä. Maussa kaikki kohdallaan ja liha oli kuulema erittäin hyvää.

Helin Chicken Provence -annoksessa oli kuningasrapumoussella täytettyä kananrintaa pekoniin käärittynä sekä kasvisratatouillea timjamikastikkeella.

Annos maistui tilaajalleen, ja viinisuosituskin oli nappiin.

Jälkiruoaksi seurueemme nautiskeli suklaakakkua, sorbettia ja juustoja, joista jälkimmäisin annos onnistui vaikkei sitä ole listalla.

Arvio: Kuzina on (ainakin tämän välimerellisen ja viinejä arvostavan henkilön perspektiivistä ^_^) todella odotettu lisä Kuopion ravintola-sceneen. Raaka-aineet ovat laadukkaita ja ravintolan interiööri oikein viihtyisä, samalla rento mutta sopivasti vähän hienostunut. Herkullisia kala-, äyriäis-, kasvis- ja liha-annoksia pursuava ruokalista on todella houkuttava ja koko konsepti erottaa Kuzinan tyylikkäästi kilpailijoistaan.

Kuitenkin, juuri meidän iltanamme palvelu ei ollut onnistuneinta, ja moni asia jäi ihmetyttämään. Odotimme puolityhjässä ravintolassa ruokaamme yli tunnin, alkuruokatilaustamme ei viety lainkaan eteenpäin ja sommelier-omistaja vaihtoi minun ja kanaa tilanneen ystäväni viinit kesken kaiken mitään kysymättä toisiin viineihin ilmoittaen, että tarjoilija oli suositellut meille väärät viinit.

Kuzinassa voi todellakin odottaa saavansa loistavat ja täydellisesti ruokaan sopivat juomat, mutta niiden varsin persoonallinen suosittelutapa ei välttämättä mene yksiin kaikkien asiakkaiden huumorin ja tottumuksen kanssa, eikä ollut seurueemme mielestä omiaan luomaan tervetullutta tunnelmaa. Ei aroille asiakkaille.

Kuzina: Kauppakatu 13, Kuopio.

LYHYESTI MUUTAMASTA MUUSTA UUDESTA PAIKASTA

RAVINTOLA SKILLA on Puijontornin palkittua à la carte -ravintolaa aikaisemmin pyörittäneen tiimin uusi ruoka- ja seurusteluravintola Kuopion ydinkeskustassa. Skillan sijainti Sokoksen takana entisen Kotipizzan ja lastenvaunuliikkeen vanhoissa tiloissa ei kenties ole se glamourein, mutta paikan ambitio on korkeatasoisessa fine dining -tyyppisessä ruoassa joka ravintolan sanoin ”tyydyttää vaativimmankin kulinaristin toiveet ja odotukset”.

Kävin testaamassa Skillan kesäkuun alussa. Lähtemättömän muiston jätti uskomattoman herkullinen, paahdetulla punasipulilla, vuohenjuustolla ja oreganolla ryyditetty täyteläisen makea, syvän aromaattinen tomaattikeitto. Ehkä paras tomaattikeitto koskaan. Ahvenballatine-annoksen mauttomat tillikrutongit olivat turha lisä muuten tyylikkäässä kokonaisuudessa ja pääruoaksi nautittu järvikuha oli pehmeän maukas ja ruokaisa pläjäys klassisilla mauilla. Ei ehkä ihan fine dining -osastoa mutta hyvän perusstandardin yläpuolella; kaunista, laadukasta ja vatsantäyttävää :) Viinisuositukset olivat onnistuneita.

Vähän miinusta paikan salimaisesta miljööstä; iso ruokailutila ei ole kovin tunnelmallinen ja intiimi.

Ravintola Skilla: Savonkatu 24, Kuopio.

GUSTO RUNIN on Kuopion satamassa Raninin myllyjen punatiilisiin tehdasrakennuksiin pari vuotta sitten avautunut tunnelmallinen seurusteluravintola. Viini- ja tapas-painotteisella listalla aloittanut ravintola on tänä kesänä (2019) laajentunut à la carte -ravintolaksi.

Ravintolassa on viikonloppuisin usein elävää musiikkia ja cabaret-ohjelmaa.

À la carte -puoleen en ole vielä päässyt tutustumaan, mutta kävimme äitini kanssa talvella nauttimassa Runinissa noutopöydän ystävänpäivä-menun. Tapaksista koostunut noutopöytä oli simppeli mutta hintaansa nähden jopa erittäin laadukas, ja juuston ystävä kiitti erityisesti laadukkaista kypsytetyistä juustoista. Paikan valtiksi lasken erityisesti tunnelmalliset tilat holvikaarisessa kellarissa.

Gusto Runin: Satamakatu 13, Kuopio.

SATOA GOES WILD FOOD FESTIVAL

En malta olla vyöryttämättä ruudulle vielä kuvasatoa (heh) viime viikonlopun Satoa-ruokafestivaalin annista. Kaksipäiväinen ruokajuhla muuttaa Kuopion keskustan makujen maailmaksi kun 10 eri ravintolaa hemmottelevat kävijöitä kulinaristisilla luomuksillaan. Festivaali järjestettiin tänä vuonna seitsemännen kerran. Itse osuin festarille vasta ensimmäistä kertaa, mutta kokemus oli niin mukava että mieluusti yritän tähdätä Kuopioon uudemmankin kerran juuri Satoa-festarin aikaan :)

Syksyllä festivaalista järjestetään yhden kadun varrelle keskittyvä versio, josta voi lukea lisää täältä.

46 € maksavalla passilla sai lunastaa 10 ruoka-annosta ravintoloista ympäri Kuopion keskustaa. Festivaalin teema on villiruoka, ja jokaisessa annoksessa on mukana jokin villinä kasvava komponentti kalasta lihaan ja yrtteihin.

Rastien välillä eteneminen tarjosi erittäin kivan tavan viettää päivää Kuopiossa. Samalla tuli käytyä myös kahdessa ihan uudessa ravintolassa sekä kulttimaineen pubiravintola Bierstubessa, joka ilmeisesti kuuluisi kuopiolaisena todellakin tuntea. Nyt on tämäkin korjattu.

Satoa Food Festival kriittinen maistelupartio

Liharuoat sai halutessaan vaihtaa kasvisannoksiin, mutta Satoa-partiomme työnjako jakaantui luonnollisesti Milin hoitaessa liha- ja jälkkäripuolen ja minun maistellessa kala- ja kasvisannokset.

Paras jälkkäri oli Kahvila Kanelin mokkasuklaakakku marjoilla ja villiyrteillä.

Kalaruoista parhaiten maistuivat erittäin tyylikäs VS Ravintoloiden -säyne-brandade sekä Gastrobar B/P:n mutkattoman maukas hauki.  Liharuokien kunkku oli Milin mukaan Ravintola Hygge Bro’n forest-pincho.Heikoin esitys oli Isä Camillon nokkospannukakku – kikhernejauhosta, vedestä ja nokkosesta taiteiltu pannari oli niin kuiva ja mauton että se melkein karahti tämän maistajan kurkkuun. Harmi, Camillo on muuten aika takuuvarma hyvän ruoan paikka Kuopiossa.

Taskukokoisen Gastrobar B/P:n haukiannos oli mielestäni festarin paras, ja tämä uusi persoonallinen ruokapaikka Puijonkadulla on ehdottomasti seuraavan Kuopion vierailuni ruokakohde :)

Kun vielä 10 vuotta sitten Kuopion dining scene koostui lähinnä pelkistä ketjupaikoista kera yksinään gastronomian lippua liehuttavan klassisen Mustan Lampaan, on Kuopion tämän hetken ravintolatilanne mitä ilahduttavin. Hyvä Kuopio, hyvältä maistuu! :)

Kommentit (14)
  1. Merja Rukajärvi
    23.6.2019, 12:39

    Hienoilta näyttävät annokset! Erikoisia yhdistelmiä, varmasti hyviä, mutta lähteekö raavaalta mieheltä tai hyvin nälkäiseltä nuorelta noilla annoksilla nälkä?
    (Huom! 10 eri ravintolaa hemmottelee…Äidinkielipoliisi MR)

    1. ”mutta lähteekö raavaalta mieheltä tai hyvin nälkäiseltä nuorelta noilla annoksilla nälkä”

      Ei varmastikaan yhdellä annoksella lähde :) Alku- ja pääruoka ovat aina paikallaan jos meinaa ihan rehellistä nälkää sammuttaa – mun mielestä tämä melkeinpä pätee kaikkialla muualla paitsi buffeteissa ja huoltamoiden ravintoloissa :D

      ”Huom! 10 eri ravintolaa hemmottelee…”

      Kielitoimiston mukaan verbin voi tällaisessa lukusanalauseessa kirjoittaa myös yksikössä :)

      http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/318

  2. Herkullisia kuvia, mutta mulle valitettavasti jäi viime kesän gourmet-kokeilusta eräässä tunnetussa kuopiolaisravintolassa ikävä muisto: annos nimittäin tuli samantien ylös..!
    Mikä oli tietenkin hyvä asia sinänsä ja merkki siitä, että kroppa tehokkaasti poisti aineet, joita se ei syystä tai toisesta osannut sulattaa.

    Kyseistä ravintolaa en mainitse, koska syy ei varmasti ollut heidän annoksessaan (kaveri söi saman ja oli oikein hyvinvoiva koko iltapäivän, samaan aikaa kun minä hoipertelin huonovointisena mukana ja päädyin aina välillä vessoihin oksentamaan mahanesteitä..) .. jokin ei vaan sopinut tällä kertaa.
    Tuo elämys hillitsi tehokkaasti haaveita tulevista ruokakokeiluista eri ravintoloissa, ei tee mieli enää päätyä halailemaan posliini-istuinta sisäkalut mutkalla..:))

    1. Olipa ikävä kokemus. :(

      Mulla ei ole muuten eläissäni tullut mikään ruoka ylös. (…jo on puheenaihe….) Koputan puuta mutta ikinä en ole esimerkiksi saanut ruokamyrkytystä tai edes vatsatautia reissunkaan päällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *