Kun kädet ratkeilevat kuivuuttaan: testissä kolme apteekin apua

Mun käsien iho kuivuu vuosi vuodelta enemmän ja sen voi sanoa tätä nykyä olevan suorastaan atooppisen kuiva. Kuivuus ei lievity oikeastaan milloinkaan muulloin kuin kosteamman ilmaston ympäristössä, eikä iho silloinkaan ole täysin normaali. Varmasti covid ja käsien tihentynyt peseminen sekä desinfiointi ovat vielä pahentaneet tilannetta.

Ihoni on ollut koko tämän talven halkeilevan kuiva ja usein myös haavoilla. Käsivoiteet lievittävät tilannetta, mutta eivät paranna sitä.

En rehellisesti tiedä, mitä edes tekisin ilman käsivoiteita tai mitä käsieni iholle tapahtuisi – todennäköisesti iho olisi niin rikki, että se vuotaisi jatkuvasti verta ja olisi kosketusarka.

Blogikommenteissa käytiin aiemmin talvella keskustelua erittäin kuivan ihon käsivoiteista, ja siellä mainittiin mm. apteekissa myytävä Locobase Repair -voide. Kun viimeksi olin asioilla apteekissa, muistin Locobasen ja päätin uteliaisuuttani ostaa sen testiin. Vaikka olen löytänyt mielestäni parhaat käsivoiteet muilta kuin apteekkibrändeiltä, on välillä kiinnostavaa antaa apteekin koostumuksille  mahdollisuus.

Tiedän, että apteekin voidetyypit toimivat pääsääntöisesti okkluusio-periaatteella ja sillä on etunsakin, olen mm. saanut oikein menestyksekkäästi jalkojen ihon pidettyä pehmeänä mineraaliöljy-painotteisilla voiteilla.

Apteekissa pyöriessä päätin ostaa samalla muitakin kuivan ihon tehovoiteita testiin. Ostoskoriin päätyivät Decubalin Repair Cream ja farmaseutin suosituksesta Avènen Cicalfate Hand Repair Barrier Cream.

Olisiko näistä voiteista päihittämään luonnonkosmetiikan luottokäsivoiteitani? Ainakin lupaukset ravita, korjata ja uudelleenrakentaa halkeilevan kuivaa ihoa kuulostivat hyviltä!

LOCOBASE REPAIR

Tuotteen kuvaus: ”Erittäin kuivalle ja/tai vaurioituneelle iholle, kun tavalliset ihovoiteet eivät riitä tai ne aiheuttavat ihoärsytystä. Lisää ihon elastisuutta ja ehkäisee ihon halkeamia. Sisältää ihon omien rasvojen kanssa identtisiä rasvoja, jotka nopeuttavat ihon omaa korjaantumisprosessia”.

Locobasen rasvapitoisuus on 63%

Ainesosaluettelo:

Petrolatum (mineraaliöljy)
Aqua (vesi)
Paraffin (mineraaliöljy)
Paraffinum liquidum (mineraaliöljy)
Glycerin (glyseroli, humektantti)
Sorbitan Oleate (emulgaattori)
Copernicia cerifera cera (karnauba-kasvin vaha)
Cholesterol (kolesteroli, ihoidenttinen rasva-aine)
Ceramide 3 (keramidi, ihoidenttinen rasva-aine)
Oleic acid (oleiinihappo, omega-9-rasvahappo)
Palmitic acid (palmitiinihappo)
Carbomer (tihentäjä)
Tromethamine (hajua peittävä aine)

🔬Analyysi: tämä voide on erittäin okklusiivinen ja sen vaikutus perustuu mineraaliöljyjen luomaan kosteuden haihtumista ehkäisevään kalvoon iholla. Voiteen ainoa humektantti on glyseroli, eli tämä voide ei juurikaan kosteuta vaan ehkäisee jo olemassa olevan kosteuden haihtumista. Kolesteroli ja keramidi ovat ihon läpäisyesteessä luonnostaan olevia aineita ja kosmetiikkatuotteessa ne auttavat vahvistamaan ihon suojamuuria.

❓Täyttääkö lupaukset? Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä (mun iholla) ei. Voiteen nimessä on repair = korjaa, ja valmistaja lupaa voiteen ”nopeuttavan ihon omaa korjaantumisprosessia”. Mikä sitten on ’korjaamista’, tälle ei ole yhtä tulkintaa. Minä näkisin, että  ’korjaavan’ koostumuksen tulisi sisältää myös tulehdusta laskevia ja kudosta parantavia ainesosia, mutta yhtä hyvin korjaavana ominaisuutena voi pitää (vain) sitä, että aine kykenee paikkaamaan ihon suojamuuria. Tällöin ’repair’-claimin voi liittää lähes kaikkiin tuotteisiin, jotka sisältävät NMF-ainesosia tai soluväliaineeseen kuuluvia lipidejä.

Locobasen kosteuden haihtumista ehkäisevä ja soluväliainetta paikkaava koostumus luo periaatteessa olosuhteet, jotka auttavat ihoa korjaamaan itseään paremmin parantuneen läpäisyesteen myötä. Kirjoitan periaatteessa, sillä käytännössä eri yksilöiden iholla asia voi olla toisin.

🗣Mun kokemus: Locobasen valtavan rasvainen koostumus jää ihoni pintaan eikä tunnu imeytyvän millään. Vaikka iho on kuorrutettu rasvalla, se on yhä kireän ja epämukavan tuntuinen, sillä koostumus istuu ihon ”päällä” eikä kosteuta. Olen käyttänyt Locobasea (kuten kaikkia tämän testin voiteita) yöäaikaan, ja aamulla kädet ovat yhtä karheankuivat kuin nukkumaan mennessä. Voide on todennäköisesti pyyhkiytynyt lakanoihin.

Jään miettimään, onko kolesterolilla ja keramidilla ylipäänsä mitään mahdollisuutta päästä imeytymään ihoni ylimpään kerrokseen kaiken mineraaliöljyn läpi. Mukana on myös imeytymistä edistävää oleiinihappoa, mutta mun iholla tämä voide ei yksinkertaisesti imeydy eikä toimi.

DECUBAL REPAIR CREAM

Tuotekuvaus: ”erittäin hoitava voide hyvin kuivalle ja vaurioituneelle iholle. Sisältää keramideja sekä B3-vitamiinia, joka auttaa ihoa uudistumaan.”

Decubalin rasvapitoisuus: 70%

Ainesosaluettelo:

Petrolatum (mineraaliöljy)
Paraffinum liquidum (mineraaliöljy)
Aqua (vesi)
Pentylene glycol (liuotin, humektantti)
Cetearyl alcohol (emulgaattori, emollientti)
Methyl glucose sesquistearate (emulgaattori)
PEG-20 methyl glucose sesquistearate (emulgaattori)
Niacinamide (B3-vitamiini)
Jojobaöljy
Phytosphingosine, cholesterol, ceramide 6 II, ceramide 3 (ihoidenttisiä lipidejä)
Caprylic/capric triglyceride (esteriöljy)
Stearic acid (steariinihappo)
Palmitic acid (palmitiinihappo)
Tocopherol (E-vitamiini)
Citric Acid (pH:n säätäjä)
Galactoarabinan (kalvonmuodostaja)
Xanthan gum (ksantaanikumi, tihentäjä)
Sodium citrate (hajua peittävä aine)
Sodium stearoyl lactylate (emulgaattori)
Polyglyceryl-3 methylglucose distearate (emulgaattori)
Sodium hydroxide (pH:n säätäjä)

🔬Analyysi: Decubalin voide on kuin monipuolisempi versio Locobasesta. Myös sen pääasiallinen vaikutus tulee korkeasta pitoisuudesta okklusiivisia mineraaliöljyjä ja myös se sisältää keramideja ja muita ihoidenttisiä lipidejä, vielä monipuolisemmin kuin Locobase. Näiden lisäksi voiteen hoitavaa osuutta on täydennetty niasiiniamidilla ja jojobaöljyllä. Muuten voide koostuu erilaisista teknisistä ainesosista.

❓Täyttääkö lupaukset? Decubalin kohdalla voi sanoa samat sanat kuin Locobasen, koska voiteiden toimintamekanismi on samanlainen. Myös Decubal lupaa korjata ihoa, mutta se ei sisällä varsinaisia rikkoutunutta kudosta parantavia tai tulehdusta laskevia ainesosia, vaan vaikutus perustuu soluväliaineen täydennykseen ja ihon suojaamiseen kosteuden haihtumiselta.

Mun kestoihmetys okklusiivisten voiteiden kanssa on tämä: miten tällaiset koostumukset voivat auttaa kuivaa ihoa tulemaan kosteammaksi, kun okklusiivinen voide ei lisää ihoon kosteutta, ainoastaan estää sen haihtumista? Jos iholla ei juurikaan ole kosteutta omasta takaa, mitä kosteutta okklusiivinen voide tällöin ylipäänsä pidättelee…? Ei ihme, että iho voi tuntua todella kuivalta tällaisia voiteita käyttäessä..! Rasvainen vaippa laskeutuu ihon pinnalle ja alla on yhä kuiva iho.

🗣Mun kokemus: Decubal toimii ihollani yhtä huonosti kuin Locobase. Se ei imeydy, vaan jää tuskaisen kiiltävänä ja todella tahmeana kalvona ihon päälle. Lisäksi Decubalissa on ikävä petrokemian teollisuuden tuoksu, se tuoksahtaa vähän polttoöljyltä. Voide on hajusteeton, tuoksu tulee raaka-aineista.

AVÈNE CICALFATE REPAIR BARRIER CREAM

Tuotekuvaus: ”Suojaava ja korjaava voide käsille, jotka ovat erittäin kuivat, karheat, ärtyneet tai halkeilevat.”

Avènen rasvapitoisuus: ei ilmoitettu

Ainesosaluettelo:

Avene thermal spring water (Avènen lähdevesi)
Paraffinum liquidum (mineraaliöljy)
Myreth-3 myristate (pehmentävä aine)
PEG-45/dodecyl glycol copolymer (emulsiota stabiloiva aine)
Dimethicone (silikoni, tuo liukuvuutta)
Aluminum sucrose octasulfate (sukralfaatti, ihoa suojaava aine)
Octyldodecanol (pehmentävä ja hajua peittävä aine)
PEG-7 glyceryl cocoate (emulgaattori)
Aluminum starch octenylsuccinate (paakkuuntumisenestoaine, vähentää rasvaisuuden tunnetta)
Glycerin (glyseroli, humektantti)
Cera alba (mehiläisvaha)
Cetyl alcohol (emulgaattori)
Copper sulfate (antibakteerinen aine)
Dimethiconol (silikoni)
Disteardimonium hectoride (tihentäjä)
Glyceryl stearate (emulgaattori)
Magnesium sulfate (tihentäjä, emulsiota stabiloiva aine)
Phenoxyethanol (säilöntäaine)
Sodium benzoate (säilöntäaine)
Aqua (vesi)
Xanthan gum (tihentäjä)
Zinc sulfate (ihoa rauhoittava ja antimikrobinen aine)

🔬 Analyysi: Avènen voide on jossain määrin erilainen kuin Decubal ja Locobase. Se on vähemmän rasvainen (vaikkakin yhä hyvin paksu ja täyteläinen) ja tuntuu myös kosteuttavalta, toisin kuin testin muut voiteet. Voiteessa on cold cream -tyyppinen koostumus, joka tuntuu iholla viileältä. Hajusteeton tuoksu on raikkaampi kuin kahdessa muussa.

Kun Avènen voidetta hieroo ihoon, se jättää iholle ensin suojaavan, liukkaan ja pehmeän kalvon. Decubal ja Locobase eivät tee ihon pinnasta lainkaan pehmeää, vain rasvaisen. Tässä on merkittävä ero. Jotta voide muodostaa iholle pehmeän ja ”tyynymäisen” suojaavan kalvon joka ei heti haihdu, tarvitaan muunlaista raaka-aineteknologiaa kuin vain rasvoja. Avènessa on tätä teknologiaa. Mutta – suojaava kalvo liukenee lopulta, kun voide alkaa imeytyä.

Tämä voide sisältää kudosta korjaavan ainesosan, sukralfaatin. Sukralfaatti kehitettiin alkujaan 1980-luvulla lääkkeeksi vatsan liikahappoisuuteen, ja sen todettiin myöhemmin korjaavan haavoja ja auttavan palovammojen paranemisessa.

❓Täyttääkö lupaukset? Kyllä, tai ainakin kaikkein parhaiten tästä kolmikosta. Sukralfaatilla on potentiaalia todella korjata rikkonaista ja halkeilevaa ihoa nopeuttamalla kudoksen paranemista. Antibakteeriset sinkki- ja kuparisulfaatti vahvistavat sukralfaatin vaikutusta ehkäisemällä bakteerien kasvua haavautuneessa ihossa.

Voiteen koostumus on myös ainesosiensa sekä osittain tämän testihenkilön ihotuntumankin perusteella suojaava ja rauhoittava. Mutta…

🗣Mun kokemus: Avènekaan ei lopulta kosteuta eikä myöskään pehmennä ihoa riittävästi. Koostumus on jännä: se levittyy ensin aavistuksen jäykästi, notkistuu sitten ihanan liukkaaksi ja hyvinkin miellyttävän pehmeän ja suojaavan tunteen jättäväksi, kunnes liukkaus katoaa voiteen imeytyessä ja jäljelle jää voiteen sisältämän tärkkelyksen jättämä kuivakan puuterinen pinta. Puuterisuudella on varmaankin haettu kosmeettista miellyttävyyttä (”kumoaa rasvaisuutta”), mutta tämän potilaan iholla tunne on epämiellyttävä.

Avène on testikolmikon paras, mutta suoritus jää kauas suosikkikäsivoiteideni jälkeen.

Summa summarum: okklusiivisuuteen perustuva voidetyyppi ei toimi minun käsilleni.

Vaikka kuiva iho kiistatta tarvitsee rasvoja, minun ihoni selvästikin kaipaa myös kosteutta sekä emollienttisia eli ihoa pehmentäviä ja ravitsevia ainesosia. Ravitsevalla tarkoitan aineita, jotka imeytyvät ihon ylimpään kerrokseen (mineraaliöljyt eivät imeydy) ja niillä on bioaktiivisia vaikutuksia ihossa, tällaisia aineita ovat esimerkiksi rasvahapot, vitamiinit, mineraalit ja fenoliset yhdisteet.

Millaisia aineita minulle ihanteellinen koostumus sitten sisältää?

Otetaan esimerkiksi jälleen yksi repair-lupauksen antava voide: Laveran Repair SOS Help Hand Cream. Tässä voiteessa korjaavuus-lupauksesta vastaavat kehäkukka- ja taikapähkinäuute. Nämä ovat rohtokasveja, joita on perinteisesti käytetty kansanlääkinnässä parantamaan haavoja ja ihovaurioita. Erityisesti kehäkukka on erittäin tunnettu ihoa uudistavasta ja ärtynyttä ja tulehtunutta ihoa rauhoittavasta vaikutuksestaan.

Kookos-, auringonkukka- ja soijaöljy pehmentävät ihoa, aloe vera ja glyseroli sitovat kosteutta ja sheavoi muodostaa kosteutta lukitsevan pinnan.

Laveran voiteessa on myös suojaavan ja pehmentävän pinnan jättävä teknologia. Iholle jää pitkäkestoinen pehmeä kalvo joka ei tunnu tahmealta eikä näytä rasvaisen kiiltävältä.

Mutta, kyllä apteekistakin löytyy tehokkaasti korjaavia voiteita :) Seuraava suosikkini ei sovi koko käsille, mutta paikallishoidoksi ahavoituneille ja haavautuneille ihoalueille.

BEPANTHEN

Klassikkovoide Bepanthenin teho perustuu dekspantenoliin, jolla on kudosta korjaava vaikutus. Dekspantenoli muuttuu ihossa pantoteenihapoksi joka on ihon ja limakalvojen uudistumiselle välttämätön solun kasvutekijä. Tämä voide auttaa erittäin tehokkaasti haavoja parantumaan, ja käytänkin Bepanthenia paikallisesti käsien haavoissa. Laitan Bepanthenia yöksi laastarin alle ja haava paranee parissa yössä.

(…valitettavasti hetken päästä iho on taas uusilla haavoilla….)

Kertokaas omista suosikkikäsivoiteistanne, te joilla myös on haavaisen kuiva iho? Millainen koostumus teillä toimii?

kauneus ihonhoito ihonhoitotuotteet
Kommentit (151)
  1. Puuvilla käsineet yöksi? Voiteet eivät imeytyisi lakanoihin vaan pysyisivät kätösissä 🙂
    Entä käsille ensin kosteuttava voide ja sen jälkeen rasvaisempi voide perään.
    Täällä myös kädet kuivuvat pahasti, vielä ei halkeile haavoille onneksi!

    1. Puuvilla käsineet yöksi?

      On käytössä vaihtelevalla menestyksellä – 90% ajasta eivät pysy käsissä nukkuessa vaan ovat irronneet jo aamuyöhön mennessä kun herään vessaan :D

      Entä käsille ensin kosteuttava voide ja sen jälkeen rasvaisempi voide perään.

      Tämä on joskus käynyt mielessä, mutta on sitten toisaalta tuntunut turhalta, kun suosikkikäsivoiteeni ovat sekä kosteuttavia että rasvaisia eli niissä toteutuu kumpikin ominaisuus. Mutta eipähän sillä mitään häviäisi jos kokeilisi laittaa suosikkikäsivoiteen sekä superrasvaisen jankin..! :D Ja kenties niiden alle vielä jonkin humektanttisen seerumin tai hoitonesteen. Haavaisella iholla nuo vesimäiset tuotteet vaan tuntuvat ikäviltä ja kirvelevät, eivät ehkä sovi tilanteeseen jossa iho on rikki.

      1. Mä kuulun niihin, jotka ovat täällä kehuneet Locobase Repairia. Se on pelastanut mun kädet talvisin. Mutta se pitää levittää kosteutuksen jälkeen, muuten efekti on sama kuin jos levittäisi kuivaöljyä korppuiholle. :) Eli alle kosteuttava voide tai seerumi. Itse käytän jälkimmäistä. Tällä hetkellä Dermosilin Winter-seerumi käytössä. (Se oli tarjouksessa ja ostin useamman tuubin varastoon). Eli oma rutiinini on: SubQ Mist, Winter-seerumi, Locobase repair ja hanskat päälle. Jos puuvillahanskat eivät pysy kädessä, niin kannattaa kokeilla ohuita kumihanskoja. Myös pelkkä SubQ mist ja Repair toimii, jos iho on niin rikki, että seerumi kirvelee. SubQ ei kirvele ainakaan minulla, mutta sen kosteusteho on tosi korkea.

        Ja olen kokeillut muita useita vaihtoehtoja Rapair-voiteelle. Öljyjä, Shea-voita ja muista apteekin voiteita, mutta mikään ei tunnu hoitavan korppuihoa tai haavaumia kuten Repair. Mutta yksinään se ei varmastikaan toimi sillä se ei kosteuta riittävästi.

        Itselleni ei talvisin riitä pelkkä kosteusvoide. Esimerkiksi Cattierin käsivoide ei poista karheumia tai hoida haavaista ihoa. Kesäisin ja syksyisin se riittää hyvin. Talvella käytän sitä päivisin, sillä se imeytyy täysin ja voin siten käyttää näppistä.

        1. Mä kuulun niihin, jotka ovat täällä kehuneet Locobase Repairia.

          Muistan tämän :)

          Mä ymmärrän tosi hyvin, että Locobasen kaltainen superrasvainen okkluusiovoide voi toimia, kun se levitetään toisen, kosteuttavan tuotteen päälle. Mun ”ongelma” näiden apteekin rasvavoiteiden kanssa on se, että valmistaja ei kerro tätä, vaan voidetta markkinoidaan tuotteena, jonka pitäisi toimia yksinään.

          Sinun, minun ja monen muun Karkkipäivää lukevan tyypin kaltaiset kosmetiikkanörtit tietävät, millä mekanismilla ihon kosteutus toimii, ja osaamme räätälöidä tuotteiden käyttöä, mutta tavallinen apteekin perusasiakas ei, vaan kyllä hän uskoo ”kuivan ihon tehovoiteena” myytävän voiteen riittävän yksinään. Miksi hän edes epäilisi että ei riittäisi, kun voidetta myydään stand-alone-tuotteena eikä osana mitään kahden askeleen ihonhoitorutiinia?

          Locobasen käyttöohjeissa lukee: ”Näin käytät Locobase REPAIR -voidetta: Levitä voidetta kuivalle iholle vähintään kerran päivässä”. Jep.

          Kun testaan tuotteita, testaan niitä valmistajan käyttöohjeen mukaan pystyäkseni toteamaan, lunastaako se valmistajan lupauksen.

          Edelleen ymmärrän myös, että ihot ovat hyvin erilaisia, ja jonkun iholla (kuten täällä kommenteissakin on voinut lukea :)) pelkkä okkluusiovoide toimii yksinään. Siksi en sano, että okkluusiovoiteet eivät toimi – ne eivät toimi minulla. Ainakaan käyttöohjeen mukaisesti käytettynä. Peräänkuuluttaisin valmistajilta vähän laajempaa ohjeistusta tuotteisiin: ei se nyt ihan hirveästi veisi tilaa mainita, että tuotetta voi ihon tarpeesta riippuen käyttää myös kosteuttavan tuotteen päällä lisätuotteena. Tavallinen kuluttaja ei varmasti ymmärrä eroa vesikosteutuksen ja okkluusiokosteutuksen välillä – ja kuitenkin kuiva iho tarvitsee kumpaakin.

          1. Tuo on totta! Hyvä pointti. Itse tutustuin Locobase Repairiin lääkärin kautta. Silloin ohjeissa sanotiin, että voide levitetään suihkun tai pesun jälkeen ja ei haittaa jos iho on hieman kostea. Siksi suihkun jälkeen, että silloin mahdollinen ihottuma ja/tai kuiva iho on hieman pehmennyt.

            Tätä ei kieltämättä lue voiteessa. En osaa sanoa, kertovatko farmaseutit tätä ostotilanteessa. Mutta olisihan se todella paljon fiksumpaa, että tämä sanottaisiin pakkauksessa. Varsinaisesti ei käsketty käyttämään voiteen alla kosteuttavaa voidetta tai seerumia, mutta olen itse todennut sen toimivaksi. Voihan olla, että pesu ja puolikostealle iholle levittäminen ajaisi saman asian. Täytyy ehkä kokeilla. :)

            1. Mä kuvittelisin, että ohjeistus esim. seerumin käytöstä vartalolle tai käsille tarkoitetun voiteen alla menee useimmilla peruskuluttajilla jo vähän turhan ”hc”-osastoksi… :D Ihoseerumit ovat yhä keskimäärin harvinainen tuote tavallisten suomalaisten kuluttajien keskuudessa, ja kun niitä ei moni käytä kasvoillakaan, käyttö vartalolla menee varmasti ihan ”yli hilseen”. Mutta muunlainen vesikosteuden maininta olisi perusteltua, ihan vain tuo perinteinen ”pyyhekuivatulle kostealle iholle suihkun jälkeen” tai ”ohuemman kosteusvoiteen päälle”.

              Se, että Locobasen virallinen ohje neuvoo levittämään voiteen kuivalle iholle, on mielestäni käsittämätöntä. Haluaisin todella kuulla heidän perustelunsa tälle ohjeelle! Ovatko he oikeasti sitä mieltä, että kuiva iho ei tarvitsekaan kosteutta vaan eheytyy pelkällä rasvalla ja keramidilla…? *puistelee päätään*

  2. Body Shopin hamppukäsivoide on toiminut aika hyvin :)

    1. Kyllä, tämä on järeää kamaa.. koostumus paksu ja öljyinen, mutta toimii :)

    2. Mulla kans toi BS hamppukäsivoide. Toimii myös sininen Helosan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *