Karkkipäivä
Karkkipäivä

Kuivan ihon pelastajat

Talvi –> kuiva iho. Tuttu juttu monelle meistä. Myös minun muuten niin normaali ihoni vaatii talvella extrakosteutusta ja ravintoa.

Kokosin tähän omia suosikkejani ja muita tuotevinkkejä kuivan ihon hoitoon.

KÄDET

Tänä talvena käteni ovat olleet kuivemmat kuin koskaan. Joulun tienoilla, kun leivoin paljon ja pesin käsiä kaiken aikaa, käsien iho oli niin rutikuiva että se melkein lohkeili kun sormia taivutti!

Tällä kertaa apu ei löytynyt luonnonkosmetiikasta vaan Elizabeth Ardenilta. 8 Hour –linjan Intensive Moisturizing Hand Treatment on talven pelastus!

Rutikuivat kädet eivät kaipaa vesimäisiä, ohuita koostumuksia eikä reilun rasvainenkaan, ihon kiiltäväksi jättävä koostumus ole hyvä kun töissä joutuu rasvaamaan käsiä koko ajan. (Oletteko muuten koskaan esimerkiksi paketoineet asiakkaan lahjapakettia juuri rasvatuilla käsillä…? Minä olen. EI hyvä.)

Ardenin voide tuntuu erittäin miellyttävältä, imeytyy nopeasti ja jättää iholle suojaavan kalvon – ilman kiiltävää ja rasvaista pintaa. Kerta kaikkiaan parhautta tällä hetkellä! Voide pehmentää käsien kiristävän karheuden tehokkaasti ja iho jää sileän ja miellyttävän tuntuiseksi. Ihana, ihana tuote. Ainoa miinus on 8 Hour Cream –linjan ominaistuoksu, joka ei ole sieltä naisellisimmasta päästä. Mutta siihen tottuu. :)

Tilasin juuri uuden tuubin Strawberry-netistä 14 eurolla. Vinkatkaa jos löydätte jostain vielä paremman tarjouksen.

VARTALO

Jostain syystä vatsani iho on ollut tänä talvena huomattavasti kuivempi kuin muualla vartalossa, ja jos rasvauksen unohtaa yhtenäkin päivänä iho alkaa hilseillä. Laveran Basis Sensitiv –linjan vartalovoilla vatsan iho on pysynyt hyvässä kunnossa. Voide sisältää mm. soijaöljyä, sheavoita ja palmuöjyn rasvahappoja. Tykkään Basis-voiteen koostumuksesta hurjasti, sillä vaikka se on purkissa kiinteää ja paksua, se jotenkin sulaa heti iholla ja tuntuu ohuemmalta kuin perinteiset vartalovoit. Käytän voidetta yöllä myös käsi- ja jalkavoiteena.

Kynsinauhojeni ystävä on jo toista vuotta ollut iHerb-löytö Badgerin ihana kynsinauhabalsami. Tätä on ihana levittää iltaisin kun samalla saa annoksen aromaterapiaa mm. rosmariinin ja kardemumman eteeristen öljyjen muodossa.

Suihkussa luotan edelleen suosikkiini eli Weledan suihkuvoiteisiin. Jos iho meinaa talvella rapista irti, kannattaa pesuaineetkin vaihtaa miedompiin. Kun normaalin suihkugeelin ainesosaluettelo menee useimmiten näin; ”vesi, voimakkaasti pesevä sulfaattipitoinen ainesosa, miedommin pesevä ainesosa, hajuste, sideaine, emulgaattori jne…” menee Weledan suihkuvoiteen inci näin: ”vesi, pehmentävä ainesosa, sokeripohjainen mieto pesevä ainesosa, alkoholi (säilöntäaineena), vielä miedompi aminohappoihin pohjautuva pesevä ainesosa, kosteuttava ainesosa, kosteuttava ainesosa, jne.” Ei tarvitse olla mikään kemian tohtori nähdäkseen, kumpi on parempi kuivalle iholle!

Kaikkein kuivimmalle iholle suosittelen suihkuöljyjä. Näitä ei ole hurjan monella merkillä, mutta esimerkiksi Nivean suihkuöljyä luulisi löytyvän useimmista kaupoista ja marketeista. Halpa mutta loistava tuote. Toinen edullinen suihkuöljy löytyy Dermosililtä, mutta se pitää tilata erikseen Dermoshopin nettikaupasta.

Kuivankaan vartalon ihon kuorintaa ei kannata unohtaa, ja tällöinkin hommaan on hyvä yhdistää ravitsevia öljyjä. Kaksi hyvää öljypitoista kuorintaa ovat Essential Caren Coconut Candy Scrub (mutta tämä on hurjan kallis – sarjassamme ylelliseen hemmotteluun) ja Biothermin hedelmäinen Huile De Gommage. Paitsi että hei…. Tarkistaessani Coconut Candy Scrubin hintaa huomasin, että se on tällä hetkellä tarjouksessa Skin Organics –nettikaupassa! No, on se tarjouksessakin aika hintava, 24,90€, mutta normihinta on peräti 41,60€.

KASVOT

Pintakuivalle iholle voi talvella riittää seerumin lisääminen ihonhoitorutiiniin, mutta syväkuiva iho vaatii täyteläisen, rasvaisemman päivävoiteen.

Kollegani, jolla on kuiva iho kesät talvet, vannoo Clarinsin Hydra Quench Rich Creamin nimeen talvipelastuksenaan. Voide onkin jo jonkin sortin klassikko erittäin kuivan ihon hoidossa. Hydra Quench Rich Cream sisältää parafiiniöljyä joka tuo voiteeseen tehokkaan kosteuden haihtumista estävän vaikutuksen, mutta mineraaliöljystä iho-oireita saaville se ei näin ollen välttämättä sovi.

Seerumeista suosittelen itse luonnollisestikin omaa lemppariani eli Estelle & Thildin mainiota Rose Otto –seerumia, mutta heille, jotka mieluummin käyttävät ”normikosmetiikkaa”, ovat hyviä tärppejä mm. Biothermin Aquasource Superserum sekä Clarinsin Hydra Quench Bi-Sérum. Myös Estee Lauderin Advanced Night Repair on loistava, mutta hinta on jo paljon korkeammalla kuin näiden kolmen muun.

En itse näe Aquasource –seerumin incissä mitään erityisen vakuuttavaa, mutta tämä on näitä suosituksia joka on tullut töiden (kollegojen ja asiakkaiden) positiivisten palautteiden kautta. Clarinsin Bi-Sérum on ”tukevampaa” ainetta kuin Aquasource sillä se sisältää öljyfaasin jossa on parafiiniöljyä. Aquasource tuntuu iholla vedenraikkaalta, Bi-Sérum ravitsevammalta.

Postauksen teemaan sopii hyvin myös Yves Rocherin talven uutuusvoiteiden arvostelu. Kolmikko pohjautuu kuivan ihon ”ihmeaineena” pidettyyn sheavoihin (toiselta nimeltään karitevoi, kumpaakin nimitystä käytetään kosmetiikassa). Sheavoihin törmää lähes kaikissa kuivan ihon tuotteissa, se on todella hyvä ravitseva raaka-aine.

Rocherin Shea-kolmikko koostuu notkeasta vartalovoiteesta, paksummasta vartalovoista ja 100-prosenttisesta karitevoitiivisteestä.  Tuubiin pakattu voide on näistä suosikkini, tuntuu silkkiseltä ja tuoksuu vallan ihanalta. Sheavoi on incissä heti veden jälkeen. Ainesosista löytyy kuitenkin myös omassa ihonhoidossani turhiksi katsomiani aineita kuten dimetikonia, jonka lisääminen voiteeseen on pois niistä oikeasti hoitavista, ihoon imeytyvistä aineista. Siksi ”normikosmetiikan” voiteet eivät koskaan voi minun kirjoissani kilpailla luonnonkosmetiikan voiteiden kanssa. Hintaan 6,50€ Rocherin sheavoide on kuitenkin luonnonkosmetiikan vartalovoiteita edullisempi, joten sillä hinnalla tämä voide on ihan perusteltu hankinta. :)

Voi-versiossa on sama, ihastuttava tuoksu ja ylellinen, kermainen koostumus. Laveran Basis-vartalovoin koostumukseen verrattuna tämä on paksumpaa ja tätä saa hieroa ihoon hieman topakammin että se imeytyy. Voi ei kuitenkaan jätä kiiltävää, rasvaista pintaa. Myös tähän versioon on lisätty dimetikonia tuomaan ”kosmeettista miellyttävyyttä”.

100-prosenttinen karitevoi on rakeista ”jankkia” eikä tuoksu millekään. Tämä on kyynärpäiden, polvien tai kuivien jalkapohjien täsmätuote. Minun täytyy tunnustaa, ettei kärsivällisyyteni oikein riitä näin paksun ja kovan voiteen käyttöön, se pitää lämmittää ja notkeuttaa sormissa ennen iholle levitystä. Varmasti aivan loistava tuote kuiville kohdille, mutta itse käytän laiskana tyttönä mieluummin shea-sekoitteita joihin on lisätty öljyjä (kuten vaikkapa Badgerin kynsinauhabalmi).

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Laveran Basis Sensitiv -voiteen sekä Yves Rocherin Shea-tuotteet olen saanut blogin kautta.

Kommentit (59)

  1. NeL

    Hyödyllinen postaus parhaimpaan mahdolliseen aikaan. Kiitos vinkeistä. :) Luulen, että seuraavaksi lähden etsimään tuota Nivean öljyä.

    1. Milla/AllThemShinyThings

      Hyvä postaus. Itse olen palvonut kookosöljyä nyt, kun ilma on rutikuivaa ja pakkaset paukkuu. Lushin Full Of Grace- seerumipala on myös pelastanut kasvojen ihon täydelliseltä tukkoutumiselta (pintakuiva sekaiho kun jäsähtää ihan tukkoon jos ei saa kosteutta, ainakin mulla). Olen koettanut metsästää tuota Nivean suihkuöljyä, muttei tunnu oikein löytyvän… Pöh.

      1. maria

        Apteekista saa ainakin sebamedin suihkuöljyä.

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *