Kuinka hoitaa punoittavaa ihoa

Olen tänä talvena saanut silmäluomi-ihottuman ohella hoitaa myös punoittavaa ja lehahtelevaa ihoa muualla kasvoissa. Ihollani on tällä hetkellä voimakkaasti couperoottisia oireita, ja taitaa olla aika hyväksyä, että ihoni on muuttunut herkäksi.

Eli: liityn siihen joka vuosi kasvavaan osaan maapallon väestöä, joka kokee ihonsa herkistyneen. Kuten on ollut puhetta, herkästä ihosta on huolestuttavaa vauhtia tulossa maailman yleisin ”ihotyyppi”, ja tämän olemme osittain saaneet aikaan itse. Stressi, jatkuva kiire, saasteinen elinympäristö kuten myös ihon ylihoitamisen trendi näkyvät ihollamme herkkyysoireiluna.

En tiedä, liittyykö silmäluomien oireilu samaan ilmiöön, mutta selvästi kasvojeni ihosta on tullut reaktiivisempi. Ehkä tämä liittyy ikään, ja suurella todennäköisyydellä ammattiinikin – ja, no, stressaamistaipumuksesta puhumattakaan. Monen tekijän yhteisvaikutus.

Vaikka hoidan ihoani hellävaroin, ja pääsääntöisesti ihoni altistuu hyvin samantyyppisille kosmetiikan kemikaaleille eli luonnonkosmetiikassa käytetyille raaka-aineille (näiden joukko on huomattavasti rajallisempi kuin synteettisessä kosmetiikassa), voi hyvin olla mahdollista, että iho on alkanut hermostua jatkuvaan tuotteiden vaihteluun.

Reaktiot eivät vaikuta liittyvän tiettyyn tuotteesen tai ainesosaan, mutta kaikkein voimakkaimman punoitusreaktion sain testattuani Lumenen Oat Milk -putsaria: iho punoitti ja kihelmöi kolme päivää.

Vastaavia, mutta lyhempikestoisia lehahduksia on tullut myös muiden tuoteyhdistelmien jälkeen, esim. tuttu kasvovesi + uusi seerumi, jossa tosin tutut ainesosat. Uusi seerumi ei aiheuttanut punoitusta yksinään. En usko, että kyse on minkään yhden ainesosan vaikutuksesta.

Lähden tällä hetkellä siitä, että ihoni on yleisellä tasolla herkistynyt ja sen kynnys reagoida tuttuihinkin ainesosiin on madaltunut. Etenkin, jos iholle laittaa kerralla liian suuren määrän eri kemikaaleja, esimerkiksi monta eri tuotetta pitkillä inci-listoilla. (Muistetaan, että luonnolliset raaka-aineetkin ovat kemikaaleja: ihan kaikki muodostuu kemikaaleista. Kemikaali ei ole synonyymi ’synteettisille’ yhdisteille, kuten välillä kuulee.)

Onneksi ihon saa myös rauhoittumaan kosmetiikan keinoin.

Lumenen Oat Milk -testiä seurannut lehahdus sai minut pelästymään, ja kun lyhyen ajan sisällä iho punoitteli muidenkin tuotteiden jälkeen, jätin hetkeksi kaikki uudet – sekä varmuuden vuoksi hajustetut – tuotteet syrjään.

Kokosin varastoistani arsenaalin parhaita tuntemiani rauhoittavia ihonhoitotuotteita, ja se arsenaali näyttää tältä:

Käytin kahden viikon ajan ainoastaan näitä tuotteita, ja iho rauhoittui välittömästi. Iho ei itse asiassa punoita juuri lainkaan, jos käytän pelkästään näitä.  🙏🏻

MUN TOP-TUOTTEET RAUHOITTAMAAN PUNOITTAVAA IHOA:

(kaikki hajusteettomia)

KASVOVEDET

  • Esse Sensitive Toner
  • Laponie Balancing Essence
  • Novexpert Magnesium Mist

PUTSARIT

  • Laponie Nourishing Oil Cleanser

SEERUMI

  • Laponie Calming Treatment

KOSTEUTUS/KASVOÖLJY

  • Laponie Face Oil
  • Sapienic Prime Lipids

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

  • Avène Soothing Eye Contour Cream

Essen kasvovedessä ja Sapienicin kasvoöljyssä on vaniliinia, eli ne tuoksuvat kevyesti vaniljalta, mutta vaniliini ei ole hajustemolekyyli eikä tuo iholle tavanomaisten hajusteaineiden sisältämiä herkistävyysriskejä. (Teknisesti vaniliinin funktio on ’hajua tai makua peittävä’.)

Miksi just Laponien öljyputsari? On muitakin hajusteettomia öljyputsareita.

Laponien Oil Cleanserissa on vain kaksi ainesosaa. Siksi ihoreaktiot on taatusti minimoitu.

Kun puhutaan herkän ihon hoidosta, ainesosien karsiminen on hellävaraisten koostumusten ohella avainasemassa. Ihon ollessa reaktiivisessa tilassa, kannattaa karsia niin paljon kuin mahdollista ja jättää kaikki aktivoivat ihonhoitotuotteet kuten hapot, vahvat C-vitamiinit ja retinolit. Niiden sijaan valitaan kosteuttavia, rauhoittavia ja suojamuuria vahvistavia yksinkertaisen koostumuksen tuotteita.

Kaksi ihan parasta rauhoittavaa hoitotuotetta on tässä: Essen Sensitive-kasvovesi ja Laponien Calming-seerumi.

Nämä tuotteet olen jättänyt päivittäiseen käyttöön helmi-maaliskuun tehokuurin jälkeen. Vaikka testaan jälleen uusiakin tuotteita, käytän Essen kasvovettä ja Laponien seerumia vähintään kerran päivässä, aamulla ja/tai illalla.

Laponien kasvovesi on myös erittäin hyvä, ja tuntuu itse asiassa Esseä kosteuttavammalta, mutta tässä kohtaa vaniliini vetää pidemmän korren. Essen kasvovettä on ihana käyttää, koska siinä on kevyen pehmeä vaniljan tuoksu. Mun kaltaiselle käyttäjälle tämä on suuri etu. Ja ilman muuta tuotteen rauhoittavuus on ollut avainasemassa: Essen kasvovesi ei ärsytä edes silmäluomiani. Ihottumaoireiden myötä en ole pystynyt suihkuttamaan kasvovesiä niin, että ne osuvat silmäluomiin, mutta Essen kasvovettä pystyn.

Essen Sensitive-kasvovedessä on aloe vera -pohja sekä runsaasti ihoa rauhoittavia postbiootteja. Essen Tonerit ovat muuten tänä vuonna saaneet uuden nimen: ne ovat nyt Mist’ejä. Sisältö ei ole muuttunut.

Laponien Calming-seerumissa on 11 ainesosaa:

(tämänkin tuotteen nimi on muuten muuttunut: Laponie on päivittänyt ’treatment’-tuotteiden nimen loogisemmin ’serumiksi’.)

vesi – seerumin pohja
ramnoosi – kosteuttaa
propanediol – kosteuttaa, toimii liuottimena vaikuttavilla aineille
glyseroli – kosteuttaa
madecassoside – rauhoittaa, antioksidanttinen
ektoiini – rauhoittaa, kosteuttaa, korjaa suojabarriääriä
sodium levulinate & sodium anisate – säilöntäaineet
ksantaanikumi & acacia senegal -kumi – tihentäjät
citric acid – säätää tuotteen ph:n

Essen kasvovesi ja Laponien seerumi yhdessä ovat kerrassaan superduo! Kasvoveden ja seerumin päälle kasvoöljy on toki vielä must, mutta omistamissani kasvoöljyissä ei ole yhtä rauhoittavaa ainesosakokoonpanoa kuin näissä. Sanoisin, että valtaosa tehokkaasti rauhoittavista ainesosista on vesiliukoisia, ja siksi on ylipäänsä helpompi löytää rauhoittavia kasvovesiä, seerumeita ja voiteita kuin öljyjä.

Rauhoittuneena mun iho näyttää tältä. Poskissa on näkyvissä mietoa couperosaa eli laajentuneita ja rikkoutuneita pintaverisuonia, mutta normitilassa iho ei ”helota”.

Tekee mieli koputtaa puuta kun sanon tämän, mutta silmäluomien tilanne on jatkunut hyvänä. 🙏🏻

Kerroin maaliskuun alussa, että teiltä saamien suositusten perusteella ostamani Avènen Soothing Eye Contour Cream oli rauhoittanut silmäluomi-ihottumani. Kehitys on tämän jälkeen vain parantunut, ja nyt silmäluomieni iho on täysin palautunut entiseen: se tuntuu ja näyttää normaalilta. Kaikki karheus ja punoitus on poistunut, ja ihottuman kohdalla paksuuntunut iho on palautunut tasaiseksi. Viimeinen ihottumaoire oli helmikuun lopulla.

Käytän Avènen voidetta aamuin illoin silmäluomilla, ennen kaikkea luomivaossa, jossa ihottuma oli voimakkainta. Kun kuivuusoireet lievittyivät, jätin Bepanthenin pois ja käytän nyt pelkästään Avènea. (Pari viikkoa käytin Bepanthenia öisin Avènen päällä, koska Avène ei kosteuttanut riittävästi.)

Normaalitilassa silmäluomet eivät ole kuivat, eivätkä edes tarvitse kosteuttavaa voidetta, joten Avène toimii nyt mainiosti yksinään. Voide ei sisällä erityisiä trendiainesosia tai hypetettyjä ”superstaroja”, mutta sen yksinkertainen koostumus on kyennyt korjaamaan  suojabarriäärin ja pitää ihottuman loitolla. Se on hyperneutraali ja vaikutus perustuu muutamaan tarkasti valittuun rauhoittavaan aineeseen (bisabolol ja dekstraanisulfaatti) sekä ihoa kevyesti suojaaviin neutraaleihin öljyihin (parafiiniöljy ja triglyseridit).

Minusta taisi tulla tämän voiteen uskollinen käyttäjä.

Viimeisin herkän ihon tuotetuttavuuteni on Twistbe’ltä testiin saamani Föllingen Comforting Face Mist. Tämäkin vaikuttaa erittäin hyvältä, kuten koko brändi, jolla on punoittavan ihon hoitoon erikoistunut hoitolinja. Twistbe’n naisten kanssa olemme jo jutelleet herkän, couperoottisen ja ruusufinni-ihon hoitoon kohdentuvasta postauksesta.

Vielä vuosi sitten en olisi osannut odottaa, että tämäkin ilmiö on minulle pian henkilökohtainen.

Mitä suosikkituotteita teillä on punoittavan ihon hoitoon?

P.S. Tuli mieleen lisätä vielä edullinen vaihtoehto! Erisan+. Nämä mun käyttämät tuotteet ja brändit (Esse, Laponie ja Sapienic) ovat aika arvokkaita, ja mahdollisuuksien mukaan haluan aina vinkata tuotteista kaikille budjeteille.

Erisan+ on Erisanin luonnonkosmetiikkasarja, ja kehitetty herkälle iholle. Tuotteet ovat hajusteettomia. Kun itse testasin Erisan+-sarjaa vuonna 2020, en tykästynyt tuotteisiin. Arviossani myönsinkin, että en ole normaali-ihoisena ylipäänsä oikea henkilö arvostelemaan herkän ja hajusteallergisen ihon tuotteita, mutta halusin silti esitellä sarjan. Ja onneksi esittelin, sillä postaukseen tulleet kommentit muilta käyttäjiltä kertovat aivan toisenlaisen kokemuksen kuin omani: moni herkkä- ja ongelmaihoinen on saanut Erisan+-tuotteista avun. 👍

Tämäkin sarja kannattaa siis tsekata, jos sinulla on herkistynyt, couperoottinen tai muuten vain ongelmainen ja helposti ärtyvä iho. Tänä päivänä olen itsekin Erisan+ -sarjan kohderyhmää, ja taidanpa kokeilla tuotteita uudestaan uudella vinkkelillä.

Otteita Erisan+ -postauksen kommenteista:

”Kokeilin tätä sarjaa ja viikossa olin ihan ällistynyt. Ihoni tulehdustila oli poissa ja ihoni voi paremmin kuin kahteen vuoteen.Olen kyllä samaa mieltä, että tuotteet ovat koostumukseltaan aika mitäänsanomattomia, mutta herkälle sekaiholle nämä ovat olleet pelastus. Käytössä kasvovesi + seerumi ja yövoide.”

”Nyt on pakko tulla hehkuttamaan, että omalle ongelmaiholleni tämä on todella toimiva sarja! Olen voittanut iholotossa kunnon jackpotin, sillä kärsin yhtä aikaa hormonaalisesta aknesta, ruusufinnistä ja suunympärysihottumasta, ja kaikki tähän mennessä kokeilemani luonnonkosmetiikkasarjat ovat pahentaneet ihon kuntoa huomattavasti.Esim. Atopikia en pysty käyttämään ollenkaan, sillä ruusufinni villiintyy saman tien. Olen testannut tätä Erisania nyt hetken, ja ruusufinni ja suunympärysihottuma ovat osoittanut rauhoittumisen merkkejä, ja akne ei ole ainakaan pahentunut. Myös meikki levittyy kauniisti, eikä iho kiiltele ja rasvoitu päivän mittaan.”

”Hyvä että kerrankin huomioidaan HAASTAVAA herkkää ihoa, eikä vain kuivaa ihoa jolloin tuotteista on tehty karsean paksuja ja sekaiholle liian raskaita. Herkkä iho ei todellakaan ole aina se kuiva koppura!  Erisan+ -sarjan geeliputsari on pd-ihoiselle oikeasti tähän hetkeen todellinen helpotus. (…) Täältä kyseiselle tuotteelle vahva suositus jos iho oikeasti reagoi lähes kaikkeen.”

”Pakko tulla antamaan yksi hyvä palaute sarjasta! :) Päädyin tähän postaukseen vahingossa, kun tarkastin sarjan saatavuutta lähimmässä Prismassa. Itselläni on iän myötä herkistynyt kuperoottinen iho, joka punoittaa ja pukkaa ihmeellisiä hormonaalisia näppylöitä milloin mistäkin. Erisan + seerumi on ollut ainoa oikeasti ihoani rauhoittava tuote! Aamuisin ihoni on ihanan tasainen ja punoitus on tosi vähäistä. Voin siis itse ainakin suositella vastaavasta iho-ongelmasta kärsivälle seerumia.”

”Minäkin tulen hehkuttamaan tätä sarjaa! Itselläni on herkkä, ohut, couperoottinen iho, joka helposti oireilee lehauttamalla näppylöitä. Iho myös rasvoittuu helposti. Pahinta iholleni on liian tehokas puhdistus. Tämän sarjan puhdistusgeeli on paras, olen käyttänyt sitä jo toista vuotta. Kaksi kertaa pesten poistaa mineraalimeikit.
Hyvä on myös esim. kasvosuihke, kosteuttaa yllättävän hyvin! Yövoide rauhoittaa selvästi.”

kauneus luonnonkosmetiikka ihonhoito ihonhoitotuotteet
Kommentit (52)
  1. Tuo novexpertin magnesium mist löytyy omasta kaapista. Sitä kun voi suihkia myös kesällä meikin/aurinkotuotteiden päälle.

    Nyt mulla on yövoiteena lisäksi laponien naamio, joka on tosi hyvä. Päiväkäyttöön se on mun iholle liian paksu, mutta yöksi hyvä ja toki olen naamionakin käyttänyt, mutta koen, että nyt mun iho on tarvinnut sitä yövoiteeksi. Eikä ole tarvinnut öljyä,kun tuo on kosteuttanut ihanasti.

    1. Tuo novexpertin magnesium mist löytyy omasta kaapista. Sitä kun voi suihkia myös kesällä meikin/aurinkotuotteiden päälle.

      Tämä on kyllä ihan paras ”pitkin päivää” käytettävä suihke, kun aerosoli on niin hienojakoinen eikä tämä tuote tosiaan tunnu iholla yhtään miltään…!

      (Ja tää on niin halpa... hinnan puolesta voi lotrata vapaasti…)

  2. Minulla on kosmetologien mukaan ollut aina couperosa iho ja nuoremapana sitä ihmettelin, kun ihossani ei ollut mielestäni mitään ”vikaa” Hetken saunan jälkeen posketu punoitti, mutta se näytti kalpeissa kasvoissani vain hyvälle, terveelle. Sain myös laittaa naamalleni mitä vaan eikä se reagoinut mihinkään ja käytin vajaa 4-kymppiseksi myös osittain hajustettua kosmetiikkaa.

    No, nyt 45-vuotiaana tosiaan sen sisäilmasairastumisen myötä ihonhoitoni ja ihoni muuttui. Yritin jossain vaiheessa karsia kaiken hoidon minimiin, kun iho reagoi kaikelle ja mentiin niin pahasti ojasta allikkoon sen ah niin ihanan manteliöljyn kanssa, olin sille allerginen :(

    Minun iho näyttää hyvin samalla kuin sinun ja suurinpiirtein on samassa kunnossakin. Ja nuo punaiset posket näyttää kovinkin tutulta, ulkoilessa, saunoessa, maskin kanssa jne (pitää hehkuttaa, että saimme viimein jättää maskit pois töissä, eihän niitä olekaan pidetty kuin 3 vuotta putkeen..). Tilasin äsken Dermosililtä Ideal BB voiteen ja poskipunan ja sain bonus tuotteena Anti Redness oil serumin, jota ajattelin nyt kokeilla. Mutta, kun olet moneen kertaan tuota Laponieta hehkuttanut niin pitääpä katsoa, jos raskis jonkun tuotteen sieltä ostaa. Mitä suosittelet, jos ostaisin vain yhden tuotteen, mikä olis järkevintä?

    1. Minulla on kosmetologien mukaan ollut aina couperosa iho ja nuoremapana sitä ihmettelin, kun ihossani ei ollut mielestäni mitään ”vikaa” Hetken saunan jälkeen posketu punoitti, mutta se näytti kalpeissa kasvoissani vain hyvälle, terveelle. Sain myös laittaa naamalleni mitä vaan eikä se reagoinut mihinkään ja käytin vajaa 4-kymppiseksi myös osittain hajustettua kosmetiikkaa.

      Mulla myös kosmetologi totesi couperosan jo yli 10 vuotta sitten. Itse en nähnyt ihossani mitään couperosan merkkejä, mutta ammattilainen tietysti näkee ”pintaa syvemmälle”. Mulla on kyllä iho aina helottanut saunan ja liikunnan jälkeen todella punaisena, saunan jälkeen jopa tuntikausia, mutta en yhdistänyt sitä couperosa-taipumukseen. (Luulin, että se oli tavallinen ilmiö kaikkien iholla, ja vasta myöhemmin huomasin, että ei tosiaan olekaan… )

      Mutta, kun olet moneen kertaan tuota Laponieta hehkuttanut niin pitääpä katsoa, jos raskis jonkun tuotteen sieltä ostaa. Mitä suosittelet, jos ostaisin vain yhden tuotteen, mikä olis järkevintä?

      Ihonhoito alkaa puhdistuksesta, joten – riippuen millainen putsari sinulla on nyt käytössä – lähtisin puhdistustuotteesta. Laponien öljyputsari on aivan fantastinen. Kallis, mutta älyttömän hyvä. Vääränlainen putsari voi ärsyttää ihoa todella paljon, joten satsaisin laadukkaaseen ja kaikki ärsytysriskit minimoivaan herkän ihon putsariin. Jos sinulla on jo minimalistinen ja ei-voimakkaasti-vaahtoava putsari käytössä, ostaisin Laponien kasvoveden. Se kosteuttaa todella hyvin ja sisältää priima-ainesosia rauhoittamaan ihoa, kuten ektoiinia, joka on kallis ja todella tehokas raaka-aine. (Ektoiinista puhutaan alalla paljon, mutta sitä näkee vielä hyvin harvoissa tuotteissa, koska se on niin kallista.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *