Kreikka, Ahvenanmaa ja ajatuksia luopumisesta ja vaatimuksista

Minun piti tänään lähteä Kreikkaan, mutta en lähtenytkään.

Siirsin matkaa toukokuulle, ja tällä hetkellä en ole ihan varma, lähdenkö silloinkaan.

Minulla on kova kaipuu Kreikkaan, mutta täytyy myöntää, että nyt taisin yrittää rutata matkaa ajankohtaan, joka ei ole sopivin. Välillä toimin niin impulsiivisesti tai tunnepohjalta, että järki ei ehdi mukaan ja saa mielen kiinni vasta viiveellä.

Minulla on vähän kummallinen olo, koska huomaan haluavani monia asioita samanaikaisesti, eikä se ole mahdollista. Samalla taustalla kulkee myös luopumistyö, jota olen selvästi yrittänyt vältellä, mutta siellä se on ja tulee yhä lähemmäs pintaa, ja vie minulta paljon energiaa.

Kesällä on edessä Ahvenanmaan asunnosta luopuminen.

Vaikka olen valmistautunut henkisesti Ahvenanmaan kodista luopumiseen jo vuosikaudet, siitä ei tule yhtään helpompaa. Tämä päivä on koko ajan ollut edessä, ja nyt sillä on päivämäärä. Mitä lähemmäs päivä tulee, sitä levottomammaksi käy lepatus sisälläni. Ensin sillä ei ollut nimeä, mutta kyllä sillä on Ahvenanmaan muoto.

Luopuminen on minulle vaikeinta elämässä. Kaikkein vaikeinta. Valinnat ja päätökset – nämä ovat luopumisen eteinen. Kun päätät jotain, luovut toisesta vaihtoehdosta. Siksi välttelen päätöksiä viimeiseen asti ja ahdistun, kun täytyy valita.

Haluaisin pitää kaiken elämässä, ja koska se ei ole mahdollista, tulen aina kulkemaan tätä hienoisesti surun ja ikävän värittämää tietä.

Päätöksen teon vaikeus kuormittaa jopa mukavia asioita. Ilmiö, jonka olen voinut jälleen helposti todeta kodin remontin keskellä. Alun endorfiiniryöpyn laannuttua ensin kivalta ja innostavilta tuntuneet asiat ovat alkaneet kulkea yhä tahmeammin. Niin paljon vaihtoehtoja, niin paljon valintoja. Yhtäkkiä tajusin lähes lamaantuneeni erityisesti keittiön suunnittelun suhteen.

Valintojen määrä jähmettää minut, ja kun en saa asioita edistymään, arvatkaas kuka näkee taas tilaisuutensa tulleen….  Vaatija-Sanni.

Sieltä se kiusaaja astuu varjoista, kuiskutellen ja nuhdellen. ”Oletpa hidas, miten et saa tätäkään valmiiksi!” ”Muut olisivat hoitaneet tämän ajat sitten, eikö koti olekaan sinulle tärkeä?” ”Hei, kuinka vaikeaa on ottaa luuri käteen ja soittaa kolmannelle keittiöntoimittajalle? Mitä oikein odotat?”

Vaatija sanoi myös minulle, että Kreikkaankos sitä ollaan karkaamassa vaikka kotona on asiat kesken ja onkos tämä nyt jokin juttu paeta Ahvenanmaan käsittelyä ja siirtää keittiön kalusteisiin liittyviä päätöksiä? ”Onko sulla edes varaa lähteä matkoille kun olet laittamassa kotia?” sieltä kuului vielä.

”En mä mitään pakene!”, sanoin vaatijalle. Mutta samalla tiesin, että oli muita syitä, miksi Kreikkaan lähtö kokonaiseksi kuukaudeksi juuri nyt ei ollut järkevä veto. Tunne-Sanni varasi lennot, koska tunne-Sanni ikävöi Kreikka-mielentilaa ja sitä ihmistä, joka siellä olen. Tunne-Sanni halusi sulkea realiteetit ulkopuolelle koska hän vain halusi niin kovasti.

Kun kirjoitin Kreikka-mielentilasta aiemmin, kommenteissa muistutettiin, että tunne liittyy epäilemättä myös siihen, että Kreikassa en elä arkea. Se on ihan totta. Kreikassa ei ole tavallisen arjen pyörittämiseen liittyviä vastuita eikä samanlaisia päätöksiä tehtävänä. (Vaikka kyllä mulle välillä tuottaa vakavasti vaikeuksia valita eri saarten välillä… 😁) Toisaalta, mun yliperfektionistinen puoli ja ankara vaatija ihan oikeasti jäävät kotiin, ne eivät mahdu matkalaukkuun. Myös siksi minun on todella paljon kevyempää olla Kreikassa. Olen siellä tietyllä tapaa terveempi versio itsestäni, en väheksy ja nuhtele itseäni samalla tavalla kuin kotona. Yksinkertaisesti kelpaan itselleni paremmin.

Jos jotain järkevää sentään tällä kertaa tein, se oli muutokset mahdollistavan lipputyypin varaaminen. Kreikka odottaa, ja Kreikka-mielentilaan voin osittain päästä jo katsomalla näitä kuvia ja kirjoittamalla teille Kreikasta ja ajatuksistani. Olisi ihanaa kokea toukokuinen Kreikka, mutta jos en koe, ei se mitään. Ehkä ensi vuonna.

Ja… eihän Ahvenanmaakaan mihinkään katoa, vaikka kämpästä luovunkin. Ahvenanmaan asunto on ollut minulle eniten koti ja pysyvin asia mun elämässä viimeiset 15 vuotta. Siitä luopuminen päättää tietyn aikakauden, ja totta kai se on haikeaa. Mutta nyt minulla on toinen satama, johon olen ankkuroitunut. Aivan ihana satama sekin! Ahvenanmaan koti on symboloinut paljon, mutta se on nyt täyttänyt tehtävänsä. Lopulta asunto on vain kiinteistö ja kuori, todellinen Ahvenanmaa on aina sydämessäni.

 

P.S. Jutun kuvat ovat Kefaloniasta.

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (18)
  1. Tunnistinpa itseni kirjoituksestasi! Sama kriisi parhaan vaihtoehdon valinnasta, pelko väärästä päätöksestä, fear of missing out.

    Olen tutustunut hypnoterapiaan ja samalla koettanut kohdata itseäni, mikä näissä valinnanmahdollisuudesta kumpuavissa kriiseissä tuottaa hätää, pelkoa, arvostelua, perfektionismia.

    Ääni sisälläni herää monta kertaa viikossa. Ja koetan aina silloin vetää ensin syvään henkeä. Sitten todeta että kykenen järjestämään kaiken hyvin, otan vain rohkeasti asiat esiin ihmisten kanssa, teen suunnitelmat ja toteutan ne. Kaikki sujuu hyvin. Ja jos kaikki ei sujukaan hyvin, otan asiat uudelleen esiin ja reivaan suuntaa oikeammaksi.

    Ja nyt menet sinne Kreikkaan!!!! Olin juuri ensimmäisellä Italian lomalla sitten koronan. Kaikki sujui vähän sinnepäin, paljon jäi tekemättä (niin paljon että varasin heti uuden matkan) mutta rakastin joka hetkeä ja tunsin olevani enemmän elossa ja onnellinen kuin viimeiseen vuoteen. Palmut, terassit, arkkitehtuuri, ruoat ja juomat, paikalliset ihmiset, ah miten hyvää tekee lähteä hetkeksi uusiin maisemiin!

    1. ❤️

      Mä käsittelen mun valintojen välttelyyn liittyviä taustatekijöitä terapiassa lähes viikottain, mikä auttaa ymmärtämään itseä ja omaa toimintaa paremmin, mutta valitettavasti ymmärrys ei ole vielä auttanut poistamaan tai juurikaan edes lievittämään valintojen ahdistavuutta. Kuten monissa muissakin omaan persoonallisuuteen liittyvissä haasteissa, suhtaudun niihin niin, että niiden kanssa on vain opittava tekemään yhdessä matkaa ja löydettävä jonkinlainen sopu. Jo tämä auttaa. Hyväksyminen vähentää ikävien piirteiden tai taipumusten vaikutusvoimaa.

      Paljon lämpöä ja lempeyden voimaa sinullekin omalla taipaleellasi. Kuulostaa siltä, että sinulla on jo hyviä työkaluja ahdistavien tilanteiden loiventamiseksi ja ankaran äänen suitsimiseksi..! 🙏🏻

      1. Kiitos kauniista sanoista Sanni, viisaasti kirjoitettu💕

        Olen aivan samaa mieltä, omien haasteiden kanssa kulkeminen on elämän mittainen matka, joka ei ole koskaan valmis. Kokemuksen myötä tulee uusia työkaluja ja tapoja ja jopa käyttäytymisen malleja ja kun niitä pyrkii aktiivisesti ottamaan käyttöön se hyödyttää.

        Valitsee sen mikä on hyväksi ja oikein itselle ja muille. Hyväksyen sen ettei täydellisyyttä ole ja riittävän hyvä on oikeasti paras.

        1. Just näin 🙏🏻❤️

  2. Tuttua, niin tuttua.
    Mulle on aina kaikista vaikein ollut luopua ihmisistä. Mä olen koko ikäni ylläpitänyt valtavaa määrää kaveri- ja ystävyyssuhteita ja kokenut ihan järjetöntä luopumisen tuskaa, mikäli yhteydenpito jonkun kanssa hiipuu. Mä yksinkertaisesti haluaisin pitää kaikki mulle tärkeät tyypit elämässäni. Vanhemmiten olen oppinut, että joskus kauniit muistot riittävät.

    Mulla on tänään yhden tärkeän valinnan vuosipäivä. Päivälleen kaksi vuotta sitten päätin luopua entisestä elämästäni ja erota ihmisestä, joka oli ollut mun rakkain ja tärkein voimavarani yli 10 vuotta. Hieman se edelleen kirpaisee, vaikka valinta oli molemmille oikea. Mutta se luopumisen tuska, se tuntuu edelleen.

    1. ❤️❤️

      Halaus tärkeänä päivänä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *