Kreikassa ❤️

Olen jälleen Kreikassa kahden vuoden odotuksen jälkeen.

Olen tosi onnellinen.

Tähän kuvaan tiivistyy ensimmäisen päivän tunnelma:

Kuinka olenkaan odottanut sitä, että saa taas syödä maailman parasta ruokaa varpaat rantahiekassa, turkoosin meren äärellä.

 

❤️❤️❤️

Tässä lyhyt kertomus matkani ensimmäisistä päivistä.

Saavuin Ateenaan perjantai-iltana ja kentällä tuli heti itku. Räkä valui konkreettisesti maskin alla.

Ostin (eurolla halventuneen..!) junalipun ja pian istuin tutussa suburban-junassa matkalla ystäväni Mariannan ja hänen miehensä luokse. Sydän oli pakahtua tavatessani rakkaat ystävät kahden vuoden jälkeen. 😭 Miten ihanaa on saada halata ja olla normaalisti…! (Meillä kaikilla on tuplarokotukset.)

Mariannalla ja Vassiliksella oli viikonlopuksi hauskaa ohjelmaa: he veisivät minut yllätyskohteeseen, joka kuuluu Mariannan suosikkipaikkoihin Kreikassa – ja jossa en ole käynyt aiemmin. Mahtavaa…!

Lähdimme matkaan Ateenasta lauantaiaamuna lämpöasteiden hipoessa 28:aa jo aamuyhdeksältä. Matka suuntasi etelään Peloponnesoksen niemimaalle, ja yritin mielessäni arvuutella kohdetta. Sen täytyi olla rannikolla, siitä olin varma, sillä Marianna rakastaa uimista enkä voinut kuvitella ystäväni lempipaikkaa ilman merta ja mahdollisuutta pulahtaa mereen…

Puolen päivän aikaan autossa alkoi tuntua siltä, kuin joku olisi laittanut valtavan lämpöföönin päälle. Auton lämpömittari kertoi ulkolämpötilaksi 37…. Syyskuu on Kreikassa yhä erittäin lämmin, mutta 37 on poikkeuksellista.

Gythion kaupunkiin (kuvassa) saapuessamme sain kuulla, että olimme jo lähellä kohdetta. Marianna sanoi, että voisin harkita Gythioon jäämistä sunnuntaina ystävieni palatessa Ateenaan, sillä Gythiosta kulkee laiva Kythiran saarelle. Kythira on saari, jolla en ole vielä käynyt, ja jokaisella Kreikan reissulla olisi aina kiva käydä jollain uudella saarella. :)

Pidimme lounas- ja uimatauon Skutarin kylässä perinteisessä kalatavernassa. Olin sanonut Mariannalle, että haluaisin syödä niin lähellä merta kuin mahdollista, ja tämän lähemmäs on vaikea päästä….

Kaikki oli aivan täydellistä. Ajattelin, että voisin jäädä lomalle jo tähän. Hyvää ruokaa, pehmeä lämmin hiekka jalkojen alla, lämmin aurinko iholla ja turkoosi meri muutaman metrin päässä…. Tunsin sanoinkuvaamatonta onnea ja levollisuutta. Huojentuneisuutta, jopa…. Kaikki tuntui taas niin… normaalilta.

Sain kuulla, että itse asiassa olimme jo perillä. Kohteemme oli Manin niemimaa, vuoristoisesta ja karun kauniista luonnostaan sekä omintakeisesta väestöstään tunnettu alue Lakonian maakunnassa. Olen kuullut Manista paljon vuosien varrella ja halunnut pitkään vierailla täällä. Ja nyt olin täällä..! 😍

Lounaan jälkeen matka jatkui Limenin rantakylään. Limeni olisi ollut matkamme yöpymiskohde, jos siellä vain olisi ollut vapaita huoneita. Pikkuinen ja viime vuosina valtavan trendikkääksi kohonnut Limeni oli kuitenkin täyteen varattu, ja majoituimme sen yläpuolella sijaitsevassa Areopolin vuoristokylässä.

Mani on mielenkiintoinen paikka. Sen asukkaita pidetään erikoisina ja sosiaalisesti jopa ”vihamielisinä”, koska alueen karut olosuhteet ovat kasvattaneet manilaisista kovaluontoisia ja karkeita. Turismi ei ole ollut alueelle millään lailla merkittävä elinkeino, täällä on eletty sitrushedelmien ja oliivien viljelyllä, oliiviöljyn tuotannolla ja kalastuksella.

Vasta ihan viime vuosina Mani on alkanut nousta trendikkääksi kohteeksi. Kreikkalaisten ohella alueella käy paljon saksalaisia ja ranskalaisia. Pakettiturismia täällä ei kuitenkaan ole, vaan Maniin saapuvat matkailijat ovat omatoimireissaajia.

Marianna kertoi, että kolme vuotta sitten Limenissä oli vain muutama hotelli ja kaksi tavernaa. Nyt pieni rantakatu on täynnään putiikkihotelleja ja elegantteja ravintoloita.

Mielessäni kävi, olisiko pandemia vaikuttanut Kreikassakin pienten ja vähemmän tunnettujen kohteiden buumiin ja kaupallistumiseen..? Näinhän on tapahtunut (hyvin positiivisessa mielessä talouden kannalta) myös Suomessa, suomalaisten hakiessa koronan aikana uusia lomaelämyksiä kotimaasta.

Marianna vaikutti olevan hieman apea ja pettynyt lempikylänsä upgreidaukseen. Saatoin ymmärtää häntä, harvoin ilahdumme, kun jokin vanha ja tuttu muuttuu. Itselläni kun ei ole kokemusta menneen ajan Manista, saatoin kuitenkin nauttia Limenin tunnelmasta täysin siemauksin…! ❤️

Tänään minun pitäisi päättää, jäänkö Manin alueelle vai palaanko ystävieni mukana Ateenaan.

En ole vielä päättänyt. Olin ajatellut meneväni ensi viikolla Agistrille… näin jo itseni Skalan sympaattisen pikkurannan kahvilassa saaren rauhallisessa tunnelmassa leväten. (En kaipaa nyt mitään vilkkaita kohteita.) Mutta ehkä menenkin Kythiralle? Pitäisiköhän se mahdollisuus nyt hyödyntää…

Kommentit (28)
  1. Matkakuume iskee pahemman kerran tätä lukiessa :) Millainen maskipolitiikka tuollaisissa pienissä kylissä on, tai yleensäkin Kreikassa?

    1. Kreikassa maskia kuuluu käyttää julkisissa sisätiloissa sekä julkisissa liikennevälineissä, siis kaikissa kaupoissa, apteekeissa, hotellien auloissa, kerrostalojen rappukäytävissä, hisseissä jne. Myös henkilöautoissa (!) täytyy sakon uhalla pitää maskia, jos mukana autossa on muita kuin ensimmäisen asteen perheenjäseniä. Esimerkiksi meidän piti pitää maskeja autossa koko matka kun ajoimme Maniin Mariannan ja Vassiliksen autolla.

      Tämän parin päivän perusteella voin sanoa, että kreikkalaiset ovat todella tunnollisia maskin käyttäjiä. Monet pitävät maskeja ulkonakin, erityisesti pikkukaupunkien ja -kylien ahtailla kujilla joissa ei voi pitää 2 m etäisyyttä muihin.

      1. Aika erikoista tuo kreikkalaisten tunnollisuus, verrattuna niin yleiseen Välimeren alueen hälläväliä-rentouteen monessa asiassa… Ehkä sakon uhka on määrätty nimenomaan sen mentaliteetin karkottamiseksi?

        1. Aika erikoista tuo kreikkalaisten tunnollisuus, verrattuna niin yleiseen Välimeren alueen hälläväliä-rentouteen monessa asiassa…

          Samaa mietin itsekin… voi olla, että sakon uhkalla on se vaikutus.

  2. Pitäisi. Ei mulla muuta =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *