Korona-ajan ajatuksia

Pitkään tuntui menevän hyvin.

Heräsi, teki töitä, laittoi ruokaa, kävi ulkona. Jumppasi. Soitti äidille, siskolle. Katsoi uutiset.

Aloitti alusta.

Pitkään meni aika hyvin.

Nauroin katketakseni ”Neljäs päivä karanteenissa” -meemille. Uudestaan ja uudestaan. Joka kerta meinasi tulla pissat housuun.

Comic relief.

Nyt alkaa reliefit heikentyä.

Huomaan ajattelevani yhä useammin tavallista arkea. Sitä, kun saattoi mennä kuntosalille, tapaamaan kavereita, lounaalle Kauppahalliin. Voi vieläkin, mutta tiedämme että se ei ole viisasta.

Kaikkea kodin ulkopuolista tekemistä leimaa välttämättömyyden punnitseminen ja arvotus, ja sitä seuraava potentiaalinen syyllisyys – tai syyllistäminen. Onko tämä välttämätöntä tehdä? Ei, sinun ei ole ihan välttämätöntä käydä kynsihuollossa tai tavata tätiäsi. Älä siis tee sitä. Sinun ei ole välttämätöntä mennä Prismaan kello 17, mene toiseen aikaan.

Ja kun käyt jossain. Jatkuva ahdistus. Muistinhan varmasti desinfioida kädet ennen autosta nousua, maksupäätettä koskettuani, nostettuani tavarat kassiin, tultuani kotiin, laitettuani ruokaostokset jääkaappiin….” ”Ei samperi, avasin hissin oven ja nyt kutittaa silmäkulmaa ihan vietävästi, en kai vain jo ehtinyt sipaista…. menikö käteni poskelle… menikö? Koskinko..?”

Maalaisjärki, tunteet, viranomaissuositukset, kansainväliset suositukset…. pää taistelee päivittäin erilaisten päätösten ja niihin vaikuttavan tiedon labyrintissa. Haluat tehdä jotain ja järki sanoo yhtä, tunteet toista ja viranomaiset kolmatta. Kaveri puhelimessa neljättä.

Minun on sanottava, että oma nuppi alkaa nyt pehmenemään. Tällä viikolla olen huomannut, että olen vihainen, olen niin vihainen koronalle. Voitko jo mennä pois?!

Olen itkenyt paljon.

Yritän tehdä parhaita päätöksiä itselleni, läheisilleni ja kaukaisemmille ihmisille. Kaikki voi vaikuttaa kaikkeen. Ja tuntuu, että ei vain voi tehdä oikein. Enkä vain minä tunne näin, moni läheinen on yhtä hukassa.

Tänä viikonloppuna olisin halunnut mennä hoitamaan siskoni lasta. Tiedän, että siskoni todella tarvitsee apua, ja haluan tukea hänen perhettään. Sitten x määrä muita läheisiä kertoi minulle, että muun kuin oman lapsen hoitaminen ei nyt ole viisasta. Sen oman siskonkaan. Suutuin. ”Ketä te olette minulle noin sanomaan, minä saan päättää itse!” Olin hiljaa. ”Jos minä otan riskin niin se on kai oma asiani!”

Läheiseni olivat puolestaan hiljaa. ”Sanni, ei se ole oma asiasi”, he sanoivat sitten.

Olin niin vihainen. Sitten yritin miettiä.
Ja sitten ymmärsin, että läheiseni olivat varmaan oikeassa.

Sitten taas itkin. Joku pettyy aina. Minun ongelmani? Kun haluaisi tehdä niin, että kukaan ei suutu, kukaan ei pahastu. Haluaisi vain auttaa ja olla hyödyksi.

Nyt on parhaiten hyödyksi olemalla vain kotonaan ja tapaamalla mahdollisimman vähän ketään.

Monta viikkoa on ehtinyt mennä niin, että sen on kestänyt.

Mutta nyt. Minulla on niin ikävä tavallista arkea!

Minulla on ikävä perhettäni!

Työkavereita!

Sitä että voi mennä kuntosalille!

Sitä, etteivät kaikki kyräile toisiaan, valmiina syyllistämään ja moittimaan!

Voi mikä aika.

Millaisia tunteita teillä muilla on?

Millaista teidän korona-arkenne on?

 

Kommentit (82)
  1. Välillä ahdistaa, paljon. Varsinkin kun olin 2 viikkoa eristyksissä reissun jäljiltä ja viikonloppujen jäljiltä on todella vaikea palata takaisin arkeen.

    Omaa oloa on ehkä osittain helpottamut se, että minun arki on pysynyt juurikin samanlaisena. Käyn töissä ja hoitamassa hevoseni. Minulla on vähän ystäviä ja heitä näen muutenkin harvoin ja vanhemmat asuu 500km päässä eli heidän kanssa normaalistikkin puheli yhteyksissä. Toki käsiä tulee pestyä normaalia enemmän ja yrittää sen desin kanssa läträtä. Tää tilanne on ehkä lamauttanut niin ettei kotona taas jaksa tehdä mitään ylimääräistä.

    Se että miestä saa paimentaa koko aika ja ahdistaa kun se ei kaikista rajoituksista niin välitä eli ramppaa päivittäin kaupassa ja pyörii kaverinsa kanssa.. Mun kielloista huolimatta.

    Ensimmäisten viikkojen jälkeen olen tietoisesti jättänyt korona uutiset lukematta, koska koin niiden lisäävän ahdistusta.

  2. Oon huomannut itsestäni, että oon koko ajan huonolla tuulella ja heitän kaikille jatkuvasti jotain vähän kettuilevia sarkastisia kommentteja ja valitan kaikesta. Mun elämä on tällä hetkellä pelkkää koronaa (joo tiedän että muidenkin on mutta:) oon töissä sairaalassa ja nyt kaikki työkin on koronaa. Suojavarusteita, uusia ohjeita, työt järjestellään uudelleen, koko ajan pitää miettiä mitä tekee koska kaikki onkin yhtäkkiä uutta. Puhumattakaan siitä, että osa on karanteenissa eli muut tekee niidenkin vuorot. Mun viikon mittainen kevätloma peruttiin ja nyt alkaa olla kesälomat seuraavina tarkastelussa. Todennäköisesti saadaan pitää 10 päivän kesäloma joka osalla alkaa jo toukokuun alkupuolelta… Meidät voidaan myös pakottaa tekemään ylitöitä niin paljon kuin on tarvis, ei ole juuri mitään rajoituksia enää. Irtisanomisaika on 4kk. Jos on kaksi vapaapäivää peräkkäin, toisen olet todennäköisesti töissä. Palkassahan nämä muutokset eivät juurikaan näy. Mutta kuulemma pitää vain olla kiitollinen siitä, että on työpaikka. Olisin niin onnellinen jos saisin olla edes muutaman päivän kotona tai nähdä poikaystävää joka asuu toisessa kaupungissa. Minusta tuli juuri täti ja olen nähnyt vauvan kerran muutaman metrin päästä enkä pääse pitämään häntä sylissä vielä todennäköisesti kuukausiin. Tähän päälle vielä se syyllisyyden tunne, kun olen itse altistunut virukselle useita kertoja ja voin hyvin olla oireeton kantaja ja ties vaikka levitänkin itse sitä eteenpäin. Tämän takia en oikeastaan poistu kotoa muuta kuin sinne töihin.

    1. Jenny: Tuo kuulostaa ihan kauhealta. Miten voi olla, että lomat perutaan, irtisanomisaikaa pidennetään ja teetetään ylitöitä ilman että se näkyy edes palkassa? Ei se, että pelkkä palkka lohduttaisi, mutta onhan se edes joku osoitus siitä, että korvataan ylimääräinen työ. Tuo tilannehan kuulostaa ihan laittomalta. Onko tilanne sama, jos hoitajalla on lapsia? Miten heidän suhteen voi tehdä koko ajan ylitöitä ilman vapaata? Voimia sinulle! Teet äärettömän tärkeää työtä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *