Köpis

Hyvää pääsiäistä Kööpenhaminasta.

Lähdin tänne vähän spontaanisti tervehtimään Kalastajaa, joka on täällä töissä. Matka on jo ehtinyt käynnistää monenlaisia ajatusprosesseja, ja oltuani ensin sitä mieltä, että enhän mä voi tänne lähteä kun en lähtenyt Kreikkaankaan, tuntuu pieni maantieteellinen etäisyys kotiin nyt lopulta ihan hyvältä.

En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ostanut kotia, en remontoinut, en tehnyt suuria huonekaluhankintoja enkä ylipäänsä oikeastaan miettinyt, että ostan jotain joka on pysyvää. En tiedä, saatteko kiinni siitä, mitä ajan takaa. Tekemisiäni, tai sanotaan paremmin sijoituksiani on aina leimannut väliaikaisuuden, keveyden ja ”kunhan nyt jotain” -henki. Minua ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut laittaa tai säästää rahaa muuhun kuin matkustamiseen. Tämä on totuus, eikä välttämättä millään lailla imarteleva. Matkustus on ollut minulle tärkeintä elämässä niin kauan kuin muistan, olen säästänyt matkustamiseen jo 15-vuotiaana kuukausirahastani.

Viime vuosina kodin merkitys alkoi kuitenkin muuttua ja vahvistua. Huomasin, että oikeasti kaipaan kunnon kotia ja jotain pysyvää. Paikkaa, johon sitoutuisin ja jonne olisi ihana aina palata. Maarianhaminan koti oli pitkään sellainen, mutta rehellisyyden nimissä, en mä siihen koskaan panostanut. Miksi olisinkaan, kun kyseessä oli vuokra-asunto ja asunto, josta koko ajan tiesin, että en tule siellä täysipäiväisesti enää asumaan muuttaessani Tampereelle. Yhtäkään sisustuselementtiä en ole siellä miettinyt vaan ollut vain iloinen, kun sain työkaverilta ilmaiset tuolit tai löysin Hobby Hallilta edullisen senkin eteiseen. Se toimi siellä.

Mutta tästä on nyt yli 15 vuotta. Yli viisitoista vuotta. Olen muuttunut ja kasvanut, ja nyt halusin viimein oman kodin, jonka laitan sen näköiseksi että viihdyn siellä vaikka loppuelämäni. Se ei tarkoita kalleinta mahdollista vaan se tarkoittaa harkittua. Se tarkoittaa sydämellä valittua.

(Nyt jos joku kysyy, enkö sisustanut mun ja entisen puolisoni kotia, niin vastaus on en, ja tämä pelkästään positiivisella nuotilla. Ex-miehelläni oli paljon tarkemmat visiot kodin sisustuksesta ja itselläni taas ei, joten mä sisustin vain omat meikkinurkkaukseni. ❤️ Tämä sopi meille mainiosti. Paitsi ihan kaikki meikkiratkaisuni eivät sopineet, kuten jo valmiiksi ahtaaseen nurkkaan ängetty Ikean Hemnes-lipasto vain, että mun purnukat mahtui jonnekin säilytykseen… 😆)

Nyt mulla on koti, ja se tuo minulle valtavasti iloa.

Kuitenkin… vaikka kerroin, että aion laittaa ja remontoida kotia todella hitaasti – koska mihin minulla olisi kiire? – asiat ovat kuin varkain päässeet karkaamaan lapasesta.

Kirjoitin jo aiemmin, että keittiön remonttiin liittyvät valinnat ovat ahdistaneet minua aika lailla. Yht’äkkiä tajusin, että olin jostain syystä onnistunut istuttamaan päähäni ajatuksen, että keittiön pitäisi olla valmis kesään mennessä. Ja juuri tämä aikataulu oli alkanut painostaa minua ja nostamaan kiireen tunnetta. Mitä pidemmälle talvi ja kevät etenivät sitä ankarammin sisäinen ääneni nuhteli minua, koska kyllä valintojen piti nyt olla jo valmiina.

Sitten menin vielä varaamaan Kreikan matkan ja soppa kiehui yli.

Pysähdyin. Mitä ihmettä olin tekemässä?

Tajusin yrittäväni mahduttaa samaan pussiin entisen elämäni, jossa saatoin vapaasti matkustaa kun siltä tuntui, sekä uuden elämän kodinomistajuuteen liittyvine vastuineen. Tai vastuineen ja vastuineen, eihän remontointi tai uuden ruokapöydän ostaminen ole kenenkään kodinomistajan velvollisuus, mutta enkö ollut halunnut sitoutua kodin laittamiseen? Kyllä olin.

Tajusin, että olin tehnyt jotain harkitsematonta ja peruin Kreikan matkan. Vedin henkeä. Mitä haluan nyt tehdä? Mitä haluan oikeasti tehdä – ja onko tässä kiire yhtään minnekään? Kiire Kreikkaan – tai uuden keittiön hellan äärelle..?

Kreikan matkan peruuntuminen laittoi liikkeelle tarpeellisen dialogin pääni sisällä, ja se dialogi tuntuu edistyneen ja tervehtyneen täällä Kööpenhaminassa. Vaikka tämäkin matka ahdisti, tunnen nyt, että oli hyvä päätös lähteä. Taloudellisesti matka ei juuri eroa kotona oleilusta, mutta tuntui väärältä lähteä, koska…. no, se keittiö.

Nyt kun olen saanut konkreettista etäisyyttä kodin asioihin mieli on selvästi rauhoittunut ja jotkin ajatukset kirkastuneet. Ensinnäkin… vaikka minulla on nyt koti jota rakennan, ei se poista syvää rakkauttani matkustukseen. Eikä siinä ole mitään väärää. Olisinko muka huonompi kodinomistaja, jos tykkään matkustaa? Mun syyllistäjä-puoli ilmeisesti yritti viestittää jotain tämän suuntaista. Se taas on totta, että en voi samaan aikaan remontoida ja matkustaa entiseen tapaan. Näitä ei voi yhdistää.

Lopulta kaikessa on tietysti kyse priorisoinnista. Mikä on tärkeää ja millaiset asiat tuovat iloa ja hyvää elämän laatua. Kodikas, just mun näköinen keittiö on minulle todellakin tärkeä asia, mutta miksi se pitäisi väkisin juntata valmiiksi tietyssä aikataulussa ja juuri nyt, jos oikeanlainen keittiö ei ole vielä edes löytynyt? Puhumattakaan siitä, oliko minulla rahaa toteuttaa keittiöremontti heti puolen vuoden sisällä asunnon ostosta..? Oikeasti vähän naurattaa tämä oivallus – mun pää oli vain päättänyt, että remontti tehdään ennen kesää *rkele, ilman että olin perusteellisesti selvittänyt, mitä uusi keittiö ylipäänsä maksaa. (Ja sehän maksaa paljon enemmän mihin olin varautunut.)

No, lainaa voi ottaa lisää, mutta ehkä olennaisempi kysymys on: pitääkö sun tehdä tämä just nyt? Ja sitten luopua muista sinulle tärkeistä ja iloa tuovista asioista kuten matkoista ja vaikka siitä, että voit ostaa ruokakaupasta joka viikko tuoreita vihanneksia ja kalaa?

Vastaus on, että ei mun tarvitse, ja kyllä mä olen ollut kiirehtimässä keittiön kanssa vailla mitään järkevää perustelua. (Vai oliko perustelu vain se, että en jaksa enää tiskata käsin..? 😂)

Kun ostin asunnon, minusta tuntui, että keittiö on niin hirveä, että haluan remontoida sen mahdollisimman pian. Tämä oli mun vilpitön tunne, keittiö oli kamala. Mutta nyt mä olen tottunut siihen. Ei se mikään ihannekeittiö edelleenkään ole, mutta se on ihan toimiva keittiö jossa ruoat valmistuvat ja kahvit keittyvät.

Nyt mä vedän henkeä ja suostun siihen, että ei ole kiire. Ja siihen, että mun koti ei katoa mihinkään eikä ole yhtään sen vähemmän tärkeä, vaikka välillä matkustan Kööpenhaminaan tai vaikka sitten Kreikkaan.

Lyhyesti Kööpenhaminasta…

Täällä on tosi kylmää – olisi pitänyt muistaa edellisestä kevätvisiitistä.

Tanska on kallis maa, mutta elintarvikkeet onneksi jopa edullisempia kuin Suomessa.

Olen ollut täällä elämäni aikana ehkä seitsemän kertaa ja tykkään kaupungista tosi paljon.

Sain lainaksi pyörän ja huristelen joka päivä tutustumaan johonkin uuteen kaupunginosaan.  

 

Kalastaja on täällä töissä useammankin pätkän tänä vuonna joten voi olla, että pyrähtelen Köpikseen vielä kesällä ja syksylläkin.

(Kuka on Kalastaja? Hän on mun miesystävä.)

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (22)
  1. Pakko kommentoida. Mulle tuli jotenkin tosi hyvä mieli tästä tekstistä, lopuksi ihan liikutuin. Kuvat Kööpenhaminasta olivat tosi kauniita ja mun mielestä olet oivaltanut hyvin: ei ole kiire saada valmista ja monesti oma pää luo odotuksia, että joku asia pitää olla valmis tiettyyn päivämäärään mennessä. Mulla odottaa nyt jo toista vuotta eteisen maalausprojekti kun en osaa päättää oikeaa sävyä. Mutta kuten sunkin keittiön kanssa, mieluummin odottaa että löytyy sellainen mistä tykkää, kuin että tekee väkisin päätöksen ja sitten harmittaa. Ja ehdottomasti kannattaa mahdollisuuksien tehdä asioita joista nauttii ja saa iloa. Mä olen huomaamattani stressannut viime vuosina niin, että nykyään oirehdin fyysisesti ja yritän opetella rentoutumista ja tehdä asioita joista pidän. Ihanaa kevättä Sanni ja kiitos blogista! ❤️

    1. Kiitos Lapanen! ❤️❤️

      Toivottavasti pääset eroon ikävistä oireista ja löydät rentouden..! Ja iloa eteisen projektiin. :) Huoneet odottavat, elämää taas voi mielellään elää tässä hetkessä ja olla murehtimatta sellaisesta, joka ei oleellisesti pilaa mitään tässä hetkessä. Kyllä meidän huoneet jonain päivänä valmistuvat 🙏🏻

  2. Toi on vaan niin totta, että kun arki astuu uomiinsa esim. keittössä, niin huomaa ja havaitsee mitkä jutut toimii, mitkä ei, mitä tarvii ja mitä ei. JA mitä haluu ja mikä ei ookaan niin tärkeää. Kiirettä ei oo, koska kuten totesit, ruoat hoituvat nykyisessäkin. Yleensä, kun antaa aikaa ajatusten ja mieltymysten sulatella, ja makustelee erilaisia (keittiö)ratkaisuja, lopputulokseen on todennäköisesti tyytyväisempi. Kun aika on oikea, asiat tapahtuu luontevimmin. Nämä ajatukset kumpusivat omasta kokemuksesta. Hauduttelin vuosia kylppäriremonttia ja lopulta siitä tuli erilainen, kuin olin alunperin suunnitellut, koska ajan kanssa poimin ideoita ja makukin ehti muuttua ajan kuluessa. Yhä 6 vuoden jälkeen oon vaan tosi tyytyväinen siihen, enkä mitään vaihtaisi toisin.

    Oon käynyt kerran Köpiksessä ja ihastuin todellakin paikkaan. Se taitaa olla pyöräilijän paratiisi?! Pls. postaathan myös sitten kesäisestä Köpiksestä? :)

    1. Toi on vaan niin totta, että kun arki astuu uomiinsa esim. keittössä, niin huomaa ja havaitsee mitkä jutut toimii, mitkä ei, mitä tarvii ja mitä ei. JA mitä haluu ja mikä ei ookaan niin tärkeää.

      Tämä on tosiaan totta, olen jo nyt iloinen, että mulla esimerkiksi ei ollut varaa vetäistä keittiöprojektia käyntiin jo saman tien tammikuussa! Asuminen remontoitavassa tilassa avaa näkemyksiä ihan eri tavalla kuin jos lähtisi kylmiltään muokkaamaan huonetta – ja tämänhän todella olisin halunnut tehdä, jos vain olisi ollut keittiöbudjetti heti valmiina kädessä. Vasta huonetta käyttäessä alkaa hahmottaa, mitkä toiminnot ovat tärkeitä, mitä puuttuu ja mille taas ei ole käytännössä tarvetta.

      Mulle toisaalta kaikkein vaikeinta ja turhauttavinta on se, että mulla ei kuitenkaan ole vahvaa visiota keittiön ulkonäöstä, eikä mulla meinaa kärsivällisyys riittää eri keittiönvalmistajien vaihtoehtoja selatessa. Myös kommunikaatio keittiötyyppien kanssa on äärimmäisen tahmeaa ja mulla menee hermo siihenkin – VAIKKA hitaasti tässä piti edetäkin… :D

      Tosi hienoa, että sä annoit oikean ajan kulua sun kylppäriremontin kanssa ja sait siitä enemmän kuin mieleisen <3

      Irrationaalisesti, yksi mun peloista on se, että jos odotan liian pitkään, en saa koko projektia enää lainkaan käyntiin vaan siedätyn nykyiseen niin, että en laiskuuttani tee koko remonttia. (”Kun kivempihan niillä rahoilla on reissata”, tyyliin….) Ja SITÄ en missään tapauksessa halua. 😬

      Oon käynyt kerran Köpiksessä ja ihastuin todellakin paikkaan. Se taitaa olla pyöräilijän paratiisi?!

      Täällä on kyllä todella järjestäytynyt pyöräilykulttuuri ja hyvät pyörätiet kaikkialla – ja pyöräteillä paikoin omat liikennevalotkin. :)

      Pls. postaathan myös sitten kesäisestä Köpiksestä? :)

      Jos olen täällä silloin niin mahdollisesti ☺️ Eniten tulee laitettua spontaaneja juttuja Instagramin stooreihin, se on nykyään helpoin tapa – ja mukavakin sellainen – jakaa matkafiiliksiä ja -vinkkejä. Vaikka on blogipostauksillakin toki oma paikkansa 😙 Näihin vain on korkeampi ”kynnys” :)

      1. Mä muutin nykyiseen kotiin vuonna 2004 ja olin heti sitä mieltä että vessa on ihan kamala ja se on pakko rempata heti kun mahdollista… no nythän on käynyt niin että siihen tottui jossain vaiheessa enkä ole saanut aikaiseksi tehdä mitään asian eteen :D Sikäli siis ymmärrettävä pelko toi projektin aloittamisen venyminen ja siitä seuraava remppahalvaus :D

        Meillä alkaa olla sen ikäinen talo että kylppärikin pitäisi laittaa muutaman vuoden sisällä joten vieressä oleva vessa menee sitten samalla. Nykyään esittelenkin vessan kaikille rumimpana vessana ja se olkoon tämän talon kuriositeetti vielä jonkun aikaa :D

        1. Remppahalvaustää oli osuva ilmaisu..!

          Nykyään esittelenkin vessan kaikille rumimpana vessana ja se olkoon tämän talon kuriositeetti vielä jonkun aikaa :D

          😂 Jokin viihteellisen ilon aspekti kuitenkin..!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *