Kleopatra-rajauksia, Niveaa ja pancake-puuteria – näin äitini hoiti nuorena kauneuttaan

Blogissa on tänään vieraskynäkirjoitus: äitini vie meidät aikamatkalle 60-luvun kultaisiin vuosiin ja muistoihin tyylistä ja kauneudenhoidosta. Kuulemme Kleopatra-rajausten haasteellisuudesta, ripsiväristä johon syljettiin, mummon alushousujen värisestä irtopuuterista sekä kuinka tanssiravintolaan pääsi sisään.

Tervetuloa mukaan :)

Ylioppilaskuvassa oli päheät irtoripset

VANHA ROUVA MUISTELEE

Kun vanha rouva oli parikymppinen nuori neiti, hän muutti lapsuuskodistaan ja pikkukaupungista ”isolle kirkolle” aloittaen oman itsenäisen elämän. Tässä vaiheessa myös kosmetiikka tuli osaksi normirutiineja. (Kotona isän ja äidin silmien allahan ei olisi kehdannut naamaansa ”pakkeloida”…)

Ensi töikseen neiti säväytti tiskiveden värisen tukkansa mustaksi Polycolor-tuubivärillä. Musta pysyikin sitten monia vuosia hiuksissani, kunnes tuli punainen ja punaruskea kausi. Olen värjännyt tukkaani vakituisesti näihin päiviin asti – nyttemmin olen, yllätys yllätys, blondi!

SILMÄMEIKKI

Silmämeikkiini Helsingin vuosinani sisältyi ruskea kulmakynä, sivellin + musta nesteväri (tussiksi sitä silloin sanottiin) yläluomien rajausta varten, ja kakkumaskara (Filmstar’s) joka kostutettiin sylkäisemällä (!) ripsiharjaan.

Tavanomaisen mustan lisäksi minulla oli myös vihreä ripsiväri, joka antoi aika sähäkän efektin. Hiukan myöhemmin mukaan tulivat voidemaiset ja kakkuluomivärit ja jopa irtoripset juhlatilaisuuksia varten.

Erityisen vaativaa oli Kleopatra-luomirajausten tekeminen silmän ulkonurkan ”siipineen”. Kaarista ei millään saanut symmetrisiä – eihän voinutkaan, kun silmät eivät ole muodoltaan symmetriset. Tämä otti hermoille ja aiheutti monet uusintayritykset – ja aina tietenkin oli kiire, mikä ei yhtään helpottanut urakkaa.

Huulipunia oli tasan yksi kerrallaan, se käytettiin loppuun ja ostettiin seuraava.

Sävyjen päälle en paljon ymmärtänyt, kunhan oli punaista! Se sipaistiin huuliin ja tasoitettiin pussaamalla paperinenäliinaa.

MEIKKIPOHJA

Entäs iho sitten? Jotain Niveaa varmaankin käytin päivävoiteena – yövoide oli tuiki tuntematon käsite.

Puuteria? Muistan isosiskolta jääneen ”pancaken”, josta hinkkasin putskua kankaiseen sieneen ja siitä poskipäille. Ja nenään, ettei kiillä! Myöhemmin oli mummon alushousujen väristä jauhopuuteria, jota pölähteli pitkin rinnuksia kun sitä vippaili naamaan.

Oli minulla äidin ehostusarsenaalista plokattu ikivanha poskipunakin, mutta se oli niin ärtsyn punainen, että sen kanssa olisin näyttänyt ilokujalta karanneelta…

IHONHOITO

Mitään varsinaista ihonhoitoa ei neitiaikoinani harrastettu. Meikit pestiin pois saippualla eikä kosteutusta ilmeisesti kaivattu.

(Sannin huomio: eikö ylempänä mainittua Niveaa mielletty kosteutukseksi..? :) – – Tähän tuli äidiltä tarkennus: ”En mä silloin tiedostanut että voide nimenomaan kosteuttaisi, sitä vain ’kuului’ laittaa iholle. Se kuului aikuisena naisena olemisen konventioon.”)

Aurinkovoiteita ei ollut olemassakaan eikä auringonoton vaaroista puhuttu. Hartiat kärähtivät joka kesä, mutta sehän kuului asiaan. Itselläni tosin oli ja on aurinkoa hyvin sietävä iho, en ole koskaan palanut pahasti.

Lähdössä uuden vuoden bileisiin 1970 Helsingin Kalastajatorpalle

PUKEUTUMINEN

Tanssiravintolaan pukeuduttiin ja hiukset tupeerattiin näyttäväksi keoksi. Paitsi jos oli pitkä tukka kuten minulla. Mutta välillä oli lyhytkin – kerran otin jopa muodikkaan Angela Davis-afrokampauksen. Se oli kiva kunnes kasvoi ulos muodostaan. Silloin oli pakko antaa kyniä villiintyneet permanenttikiharat pois.

Uudenvuoden vastaanottajaisiin laitoin irtoripset (kamala taistelu liiman kanssa) ja ompelijan tekemän kalpean sireeninvärisen levenevälahkeisen juhlahaalarin. Minulla oli kaksikin ”ryyppyhaalaria”, kuten niitä kutsuimme, vaikka meidän alkoholinkäyttömme oli kaukana ryyppäämisestä. Toinen kapakka-asuni oli housupuku valkoista pitsiä, tietysti vuorillinen. Avokaulaisia tai muutenkaan paljastavia ei suosittu.

Ja ilman herraseuraahan ei nainen ravintoloihin päässyt. Meillä oli vakikaverit tähän tarkoitukseen – siis vain toimittamaan tanssinhaluiset neidit sisään. Saliin päästyä ei enää pidetty lukua missä seurassa kukakin oli – kunhan pysyi omassa pöydässään eikä missään nimessä lähtenyt lasi kädessä vaeltamaan toisten pöytiin…

Etiketti oli tiukka. Hauskaa ei sopinut pitää näkyvästi eikä tietenkään humaltua. Ja ruokapakko! Jos juot, niin myös syöt. Tämä ei vanhan rouvan mielestä olisi hassumpi käytäntö nykyäänkään.

Äidin look vuosimallia 2017 – 7-kymppinenkin voi käyttää värejä :) <3

Olen aina meikannut töihin ja sosiaaliseen vapaa-ajan viettoon, mutta vasta keski-iässä aloin oikeasti kiinnostua nyansseista ja keinoista häivytellä kasvojeni epäedullisempia puolia.

Meikkaaminen on kivaa, se virkistää mieltä ja antaa huolitellun ilmeen. Olen pannut merkille, että kuntosalilla ei moni ikäiseni käytä ehostusta. Lisäksi moni pitää koko ajan samaa (usein mustaa) treeniasua. Minusta se on tylsää! Mutta jos itse tykkään värikkäistä, vaihtelevista treenikamppeista, se on oma valintani. Kukin saa taaplata tyylillään.

Tällaisia muistoja nousi mieleen nuoruusvuosiltani. Ne olivat kultaisia aikoja, mutta ei ole moittimista nykyhetkessäkään. Ikääntyminen on… ihan mielenkiintoista!

– Vanha rouva

Näytän äitini tyttäreltä :)

Lue myös:

Äidin kosmetiikkasuosikit (vuodelta 2017)

”Ei se muutu 69-vuotiaanakaan” – ’vanhaksi’ ei tarvitse tulla :)

Terveisin äiti (kauneusaiheista sähköpostia äidiltäni vuonna 2011) – ”Vasta sinun meikkiblogisi myötä olen oikeasti alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten naiset meikkaavat ja mitä sillä viestivät.”

Kommentit (34)
  1. Saatan olla muutaman vuoden äitiäsi nuorempi, tunnistin kuvaamon, samassa kuvaamossa on omakin yo-kuvani otettu . Nostalgiaa. Täytän tänään 68 vuotta. Iälle ja ikääntymiselle ei mitään voi, se pitää vaan hyväksyä.
    Minulla oli kyllä teini-ikäisenä jo äidin opetus kasvojen puhdistuksesta ja kosteutuksesta. Kävin äitini purkeilla, aika paljon meillä oli Pierre Robertin LdB-sarjaa. Ripsiväri oli Filmstarsin kakku tai jos rahaa oli enemmän, niin Minersin rolli. Vedellä kyllä harjan kastelin, en sylkenyt siihen.
    Huulipunat olivat helmiäisvaaleita ja jossain vaiheessa oli muotia ihan nude, jos ei ollut varsinaista huulipunaa, käytettiin finnistikkiä. Huulet kuivina sitten oltiin muodikkaita. Kiva huulipunamerkki oli Shantung tai sitten – enpäs muistakaan merkkejä. Jotkut ostivat kimppaan meikkejä ja sitten käyttivät niitä vuorotellen tai miten nyt mitäkin menoa oli.
    Kiva postaus ja terveisiä äidille!

    1. Ensinnäkin: ai että minua ilahduttaa että blogillani on niin laajan ikähaarukan lukijakunta..! ❤️ Ihan parhautta!

      Ja samaan hengenvetoon: oikein hyvää syntymäpäivää sinulle! 🍰 💐 🙂

      Kiitos sinullekin muistojen jakamisesta, näitä on todella hauska lukea :) Ja ihan mieletön sattuma että oma ylioppilaskuvasi on otettu samassa kuvaamossa kuin äitini..!

      ”Jotkut ostivat kimppaan meikkejä ja sitten käyttivät niitä vuorotellen tai miten nyt mitäkin menoa oli.”

      Voi eihh, tämä..! ^_^ Voi aikoja….

      1. Kiitos, Sanni! Taidan olla ylärajalla ikähaarukassa, mutta kun mieli ei vanhene samassa ajassa nahan kanssa niin…

        Siihen aikaan, kun äitisi kanssa olemme olleet teinejä, oli tosiaan muoti mitä oli, esim. Twiggy ja muut mallit, joita tietenkään ei voitu suoraan matkia, kun oltiin tavallisia vaan, mutta ihailtiin kovin.
        Se, miksi meikkejäkin ostettiin kimpassa, johtui paljolti siitä, että joka pävä ei kouluun meikattu, mutta kun jonnekin ulos mentiin, niin silloin. Rahaa oli vähän, joten se käytettiin tarkkaan. Ja nyt muistin, että Jane Hellen oli nuoruuteni meikkimerkki, samoin Arcancil – nestemäinen rajaus ja juurikin ne rajaukset.

        1. ”Taidan olla ylärajalla ikähaarukassa, mutta kun mieli ei vanhene samassa ajassa nahan kanssa niin….”

          Se on just hyvä! <3 :) Suosittelen töllaista ”vanhenemista” kaikille ^_^

          ”joita tietenkään ei voitu suoraan matkia, kun oltiin tavallisia vaan, mutta ihailtiin kovin.”

          Tämä oli jotenkin hellyttävästi sanottu, ettei voinut matkia ”kun oltiin tavallisia vaan”…

          Jäin ihan miettimään tätä ja ihailukulttuuria ylipäänsä, suurin osahan meistä on niitä ”tavallisia”… 2000-luvulla ihailun kohteen jäljittely on kenties yleisempää kuin muutama vuosikymmen sitten, tuntuu että moni nuori haluaa tavoitella julkkisten tyyliä ja ulkonäköä, oli oma lähtötaso millainen tahansa. Se että on ”vain tavallinen” ei ole este. Meikkitutorialien avulla jäljitellään julkkisten lookkeja ja muoti- & tyyliblogit ovat tehneet muodista helpommin seurattavaa ja taviksellekin ”toteutettavaa” – toisaalta internetin ja somen aikakausi on tuonut somevaikuttajien itsensä muodossa ihan uudenlaisia ja arkisempia ihailun kohteita.

          Vielä noista merkeistä – Jane Hellen oli juuri jäämässä pois markkinoilta kun itse tulin teini-ikään (muistan merkin mutta se katosi pian), mutta Arcancilia ehdin minäkin käyttää :) Arcancilin kolmen sävyn beige luomiväripaletti oli ensimmäinen luomväri jota käytin niin uskollisesti että kaikki sävyt kuluivat lähes loppuun ^_^

  2. Mahtava postaus, kiitoksia äidillesi :) Tarinoita menneiden vuosikymmenien kauneudenhoidosta ja hauskanpidosta on aina hauska lukea. Upeita kuvia myös! Kauneus on periytynyt äidiltä tyttärelle.

    ”Erityisen vaativaa oli Kleopatra-luomirajausten tekeminen silmän ulkonurkan ”siipineen”. Kaarista ei millään saanut symmetrisiä – eihän voinutkaan, kun silmät eivät ole muodoltaan symmetriset. Tämä otti hermoille ja aiheutti monet uusintayritykset – ja aina tietenkin oli kiire, mikä ei yhtään helpottanut urakkaa.”

    Jotkin asiat eivät muutu :D

    1. ”Jotkin asiat eivät muutu :D”

      Niinpä ^_^ <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *