Kesän reissu- ja mökkikosmetiikka
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly
Jess, aivan ihana kosmetiikka-aihe jälleen ”lautasella”…! :)
Tässä jutussa kirjoittelen reissu- ja mökkiystävällisestä kosmetiikasta sekä käytännöllisistä kosmetiikkapakkauksista.
Elämäntapa kosmetiikkafriikkinä sekä paljon matkustelevana ihmisenä on hionut minusta tehokkaasti kosmetiikkatuotteita yhdistelevän sekä käytännöllisiä, reissuystävällisiä pakkauksia suosivan reissaajan. Hyvin usein (silloin kun vielä lennettiin….) matkustan myös pelkällä käsimatkatavaralla, jolloin nestemäisten kosmetiikkatuotteiden on mahduttava litran pussiin.
Valitsin tähän juttuun Biodellyn valikoimasta joukon laadukkaita matkakokoisia ihon- ja hiustenhoitotuotteita, joiden pakkauksista löytyy myös helmiä. Lisäksi esittelen muutaman zero waste -monitoimituotteen, jotka sopivat erityisen hyvin mökkiolosuhteisiin tai esimerkiksi retkeilyyn ja veneilyyn.
Vaikka otsikossa lukee ”kesän”, kyllä minä näillä tuotteilla talvireissussakin pärjäisin: kahdella tuotteella saan räätälöityä ihonhoitorutiinin sopivaksi kylmempään vuodenaikaan. 👍
Ota vinkit talteen ja luo oma, täydellinen, tilaa säästävä reissukosmetiikka-kittisi..! 🙂
Tilaa säästävyys on reissukosmetiikassa a ja o. Koko ihon- ja hiustenhoitorutiinini tuotteet mahtuvat tähän arviolta litran vetoiseen meikkipussiin.
Osa valitsemistani tuotteista on minulle entuudestaan tuttuja suosikkeja, mutta joukossa on myös ihan uusia tuttavuuksia, joista muutama osoittautui aivan napakympiksi!
Puhuessani ”mökkiystävällisestä” kosmetiikasta puhun luonnollisista koostumuksista, jotka vesistöihin tai maaperään päätyessään eivät kuormita tai saastuta luontoa. Luonnonkosmetiikassakin on muutamia tuotekoostumuksia, joita ei ole hyvä käyttää mökin rannassa. Kerron niistä tuonnempana.
KASVOJEN IHON KOSTEUTUS
Käytän kasvojen ihon hoitoon ja kosteutukseen seerumeita, kasvovesiä, hoitonesteitä, öljyjä ja voiteita. Ihan kaikkia näitä tuotetyyppejä en kuljeta reissuissa mukana, mutta seerumi, kasvovesi ja öljy pitää olla ainakin.
Biodellyltä noukin kesän beauty boxiini tutun hyaluronihapposeerumin ja kosteusvoiteen sekä uuden anti-age-seerumin ja kasvoöljyn.
Valitessani tuotteita Biodellyltä toukokuussa, valikoimasta puuttui vielä tuolloin matkakokoinen kasvovesi, siksi se ei ehtinyt mukaan tähän postaukseen. Nyt sellainenkin on saatavilla suomalaisen Fiini-sarjan muodossa, sarjan kasvo- ja hoitovesistä on sekä 100 ml:n että 30 ml:n koko. Kaura & Ruusu -kasvovesi ja täyteläisempi Kaura & Kamomilla -hoitovesi kosteuttavat ja rauhoittavat, Rosmariini-kasvovesi tasapainottaa ja kosteuttaa.
SEERUMIT
S5 Renew Serum 27,50€ / 10 ml
S5 on minulle (vielä) vieraaksi jäänyt sarja. Kyseessä on englantilainen luonnonkosmetiikkasarja, jonka tuotteissa hyödynnetään äärimmäisissä olosuhteissa kasvavien kasvien tehoaineita. Renew-seerumissa tämä ainesosa on Antarcticine (incinimi Pseudoalteromonas Ferment Extract), tehokkaasti ihoa kosteuttava ja uudistava meriperäinen glykoproteiini.
Antarcticinen on muuten kehittänyt sama espanjalainen kosmetiikan huipputeknologian labra, kuin kuuluisan Argireline-peptidin (jolla meikäläinenkin silottelee otsaryppyjään… :D) Ei siis mikään pienen harrastelijavalmistajan askartelema anti-age-molekyyli. Lisää heti uskottavuutta mun silmissä. :) 👍
S5-seerumin koostumus on ohutta emulsiota ja ihotuntuma erittäin kosteuttava. Tykkään tästä todella paljon! ❤️ Antarcticinen ohella seerumissa on toinenkin patentoitu anti-age-yhdiste; Neurophroline, joka pohjaa Tephrosia Purpurea -herneeseen (en löydä tälle suomenkielistä nimeä). Monivaikutteinen Neurophroline rauhoittaa ja rentouttaa stressaantunutta ihoa, suojaa ihoa saasteilta ja lisää ihon hehkua.
Evolve Hyaluronic Serum 12,90€ / 10 ml
Hyaluronihapposeerumien klassikko, tätä käyttää aina yhtä mielellään. :) Evoven hyaluronihapposeerumissa on ihanan napakka, geelimäinen koostumus joka tuntuu iholla mukavan pehmeältä.
Itselleni ihanteellisen tuloksen saadakseni sekoitan tätä usein kasvoöljyyn. Kuten nyt tänä kesänä tähän:
Pure Papayacare Papaya Glow Rejuvenating Facial Oil 26,90€ / 20 ml
Pure Papayacare on myös ihan uusi sarja minulle. Australialainen sarja hyödyntää tuotteissaan ravinnerikasta papaijaöljyä, jota on käytetty Australiassa ihonhoitoon jo sadan vuoden ajan. Papaija sisältää runsaasti vitamiineja, mineraaleja, hyviä rasvahappoja sekä papaiini-entsyymiä, jota käytetään kemiallisesti kuorivissa tuotteissa.
Papaya Glow -öljyn yksinkertainen hoitava koostumus sisältää jojobaöljyä, papaijaöljyä, auringonkukansiemenöljyä ja E-vitamiinia. Tämä cocktail tekee öljystä soveltuvan kaiken ikäisille, se ei siis ole ns. anti-age-öljy. Koostumus on ohut ja helposti imeytyvä, tuoksu neutraali ja omaan nenääni lähes hajuton.
Mikäli haluaa maksimoida papaijaöljyn sisältämän papaiinin ihoa kirkastavastan vaikutuksen, levitä öljyä iholle yksinään 2-4 tippaa yöksi. (Toki alla voi olla, ja kannattaakin olla, kosteuttava kasvovesi.) Itse tykkään sekoittaa öljyä 1-2 tippaa voiteeseen tai seerumiin, ja käytän tätä cocktailia aamuin sekä illoin.
KOSTEUSVOIDE
Käytän nykyään yhä vähemmän kasvovoiteita, koska seerumi + öljy -yhdistelmä on ihollani niin toimiva, mutta kyllä voiteillekin vielä on paikkansa. :)
Evolve True Balance Lotion 15,90€ / 25 ml on hyväksi havaittu, miellyttävän tuntuinen ja aivan ihanan tuoksuinen kevyt kasvovoide. Sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle kehitetty koostumus on tätä nykyä vähän liian kevyt kuivuneelle iholleni, mutta ei muuta kuin tippa Papaya Glow -öljyä sekaan, ja voide täyttää ihoni tarpeet, pysyen yhä kevyenä ja nopeasti imeytyvänä :)
Kesällä en halua käyttää raskaita, suojaavan kalvon iholle jättäviä kosteusvoiteita ja tällöin kevyt emulsio täydennettynä kasvoöljyllä on täydellinen cocktail. 👌
SILMÄNYMPÄRYSVOIDE
Tämäkin on pitkän linjan suosikkituote: törkeän herkullisen tuoksuinen vaniljapommi 100% Pure Coffee Bean Eye Cream 19,90€ / 8 ml on yksi kaikkien aikojen lempparituotteistani.
Coffee Bean -voiteen ainesosat ovat täyttä kultaa: aloe vera, ruusuvesi, ruusunmarjan siemenöljy, kahvi- ja teeuutteet ja C- ja E-vitamiini tekevät tästä silmänympärysvoiteesta kosteuttavan, erittäin antioksidanttisen, ihoa kirkastavan sekä virkistävän. Ruusunmarjan siemenöljy tuo muuten kevyeen voiteeseen ripauksen lipidipitoista pehmennystä sekä ihoa uudistavan anti-age-vaikutuksen.
Tärkeä huomio: tämän voiteen käyttäjän tulee todellakin pitää vaniljan tuoksusta. Tuoksu tulee aidosta vaniljahedelmästä, ja tällä ainesosalla on muuten myös silottava vaikutus..!
100% Puren silmänympärysvoiteessa on kirkkaasti paras vaniljan tuoksu jota olen missään kosmetiikkatuotteessa haistanut. ❤️
MONITOIMIVOIDE
Pure Papayacare Papaya Ointment Multi-Use-ihonhoitobalmi 11,90€ / 25 g
En varsinaisesti ole tämän tyyppisten ”tahna”-voiteiden ykköskuluttajakuntaa, mutta kieltämättä ne ovat erinomainen apu hoitamaan erittäin kuivia ihoalueita kuten kynsinauhoja, ja jos koostumus on oikein kohdallaan, ne löytävät paikkansa myös huuliltani (heh) ja muihin tuotteisiin miksailtuna jopa kasvoiltani.
Pure Papayacare -balmin koostumus on varmaan parhaita käyttämiäni balmi-koostumuksia. Se on todella notkeaa ja miellyttävän tuntuista – sanalla sanoen yllättävän epätahmeaa. Sheavoita, makadamiaöljyä, jojobaöljyä, candelilla-vahaa, papaijaöljyä ja kehäkukkauutetta yhdistävä koostumus on poikkeuksellisen mukavan tuntuinen iholla, ja toimii erinomaisesti myös huulirasvana. Olen käyttänyt tätä myös yökäsivoiteena – kynsinauhat nauttivat erityisesti.
Kun tätä miksaa Evolven hyaluronihapposeerumin kanssa, saa talvikauteen sopivan täyteläisen ja suojaavan kasvovoiteen, jossa on mukana sekä vesi- että öljyfaasi! 👍 :) Perrrr-fect!
PAKKAUKSISTA
On kaksi juttua, joihin kiinnitän reissukosmetiikan pakkauksissa erityisesti huomiota. Yksi on pakkauksen kapeus ja sulavuus (kapeat pullot vievät vähemmän tilaa kuin esimerkiksi purkin muotoiset) ja toinen on annostelusysteemi; suosin ehdottomasti pumppupulloja. Ne ovat hygieenisiä ja helppoja ja nopeita käyttää.
⚡️ Avautuminen: en itse asiassa tykkää pipeteistä ollenkaan. Tämä ei edes liity reissukosmetiikkaan, vaan kosmetiikan käyttöön ylipäänsä. Pipetit ovat minusta rasittavia. Ne ovat epähygieenisiä ja epäkäytännöllisiä, ja edesauttavat tuotteen nopeampaa pilaantumista. En voi ymmärtää, miksi niitä käytetään niin paljon. En tiedä onko syy vain se, että pipetti koetaan hienostuneemmaksi kuin pumppumekanismi, ja saa käyttäjän tuntemaan, että hän laittaa iholleen jotain asteen luksuksempaa.
Pipetin laadusta riippuen, sillä kenties pystyyy annostelemaan tuotetta pikkutarkemmin kuin pumppumekanismilla. Sen voisi nähdä myös pipetin etuna. Silti, pipetin heikkoudet kumoavat mielestäni kirkkaasti sen edut. Pipetin käyttö on vaivalloisempaa ja aikaavievempää kuin pumpun, ja kuinka monta kertaa pipettipullon käyttäjä on menettänyt koko pullon sisällön, kun pullo on kaatunut lavuaarin reunalta käytön yhteydessä. Ja joka kerta, kun avaat pullon, sisään pääsee reilusti happea. Puhumattakaan siitä, että pipetin varsi voi osua käyttäjän käsiin ja sen mukana kulkeutuu pöpöjä tuotteeseen.
Mitään tällaista ei pääse tapahtumaan pumppumekanismin kanssa. (Neal’s Yard Remediesin, jonka kasvoöljy-parka joutui nyt kuvassa edustamaan tätä pakkaustyyppiä, eduksi kerrottakoon, että heillä on saatavilla myös pumppunokallinen matkakoko kyseisestä kasvoöljystä. 😙)
Pure Papayacare -kasvoöljyn pullossa on erinomainen pumppumekanismi, jonka annostelmaa määrää on helppo hallita painalluksen voimakkuudella. Rakastan tällaisia pulloja, ja haaveenani on siirtää kaikki pipetilliset lempituotteeni ajan myötä pumppunokallisiin pulloihin. Matkoilla en kuljeta pipettituotteita.
Myös Evolven sekä S5:n seerumipullojen pumppumekanismit ovat loistavat. Evolven hyaluronihapposeerumi on niitä harvoja seerumeita, jotka myydään täysikokoisinakin pumppupullossa pipetin sijaan. 🙏🏻
💖 Vinkki: kun matkakokoisen tuotteen sisältö on tyhjentynyt, täytä pullo uudestaan lempiseerumillasi tai -öljyllä.
KASVOJEN PUHDISTUS
Tähän joukkoon liittäisin vielä ilman muuta puhdistusöljyn, jota saa matkakokoisena Whamisalta. (Tuote vain on tällä hetkellä lopussa Biodellyltä.)
Muuten pärjään loistavasti näillä kahdella:
Evolve Daily Detox Facial Wash 6,90€ / 30 ml tuo aina mukanaan nostalgisen tuulahduksen kun käytän sitä; se on yksi Evolven aivan ensimmäisistä tuotteista, ja tuoksu ja nimi ovat säilyneet samana vuodesta 2013 saakka, vaikka koko Evolve ympärillä on muuten muuttunut pakkauksia ja koostumuksia myöten. Miedosti vaahtoava puhdistusgeeli on yksinkertaisesti erittäin miellyttävän tuntuinen ja puhdistaa ihon kuivattamatta sitä. Persoonallinen, aavistuksen lakritsimainen tuoksu ihastuttaa aina!
Naturativ-misellivedellä poistan silmämeikin tai suoritan ihon aamupuhdistuksen. Tuotteen raikas ja aromaattinen tuoksu muistuttaa hieman suursuosikkiani Cattierin kasvovettä! Tuoksun muodostavat ruusu-, rosmariini- ja laventelivesi.
Olen huomannut, että tykkään tosi paljon rosmariinin tuoksusta kosmetiikassa. 🌿 Se ei yhtään muistuta ruoanlaitossa käytettävää rosmariiniyrttiä, vaan on pehmeämpi ja raikkaampi ripauksella makeutta. (En näe enää tuotteen hintaa, tämäkin on parhaillaan lopussa Biodellyllä. No voi höh. Matkakoko on joka tapauksessa 45 ml.)
HIUSTUOTTEET
Naturativin tuotteet ovat näemmä käyneet hyvin kaupaksi viime aikoina, kun myös shampoo ja hoitoaine ovat loppuneet Biodellyltä sen jälkeen, kun valitsin tämän postauksen tuotteita… Ehkä muutkin ovat olleet asialla shoppailemassa käteviä matkakokoja kesän reissuille..? :)
Myös Less Is More -sarjassa on saatavilla runsaasti matkakokoja, mutta Naturativin matkakoot ovat edullisempia, minkä vuoksi alun perin valitsin ne mukaan tähän juttuun.
Naturativ Gentleness & Shine -shampoo on mieto, koko perheelle ja herkälle hiuspohjalle sopiva shampoo. Ihanan tuoksuisessa shampoossa on timjamiuutetta ja hiuspohjaa rauhoittavaa lakritsiuutetta. Shampoo sisältää sulfaatteja. Gentleness & Shine -hoitoaine on hellävarainen, koko perheelle ja hennoillekin hiuksille sopiva hoitoaine. Sen kvatiton koostumus ei tosin aivan ihanteellisesti riitä hoitamaan kemiallisesti käsiteltyjä kutrejani.
Hoitavampi ja minun hiuksilleni sopivampi koostumus löytyy Less Is Morelta.
Mallowsmooth -hoitoaine 8€ / 50 ml sisältää distearoylethyl dimonium chloride -kvatin (kiitos 🙏🏻) sekä kookosöljyä, jotka yhdessä takaavat ihanteellisen hoitavuuden kuiville, huokoisille ja huonokuntoisille hiuksille. Less Is Moren hoitoaineille tyypillinen jännä koostumus muistuttaa vatkattua kreemiä tai kiisseliä…! Hoitoaine selvittää ja silottaa hiukset ensiluokkaisesti, ja kapea, tilaa säästävä pumppupullo saa suuret kiitokset reissuystävälliyydestään. (Naturativin leveämmät pullot eivät ole yhtä käytännölliset..)
Mascobado-geeli 9,50€ / 50 ml on moneen tyyliin taipuva, voimakkaahkon pidon antava luonnonmukainen hiusgeeli. Sen muotoileva aine on mascobado-sokeri. Loistava pakkaus saa jälleen kiitosta, kunpa kaikki geelit olisi pakattu pumppupulloon. (Suosikkini Ekopharman Minttu-geeli on pakattu purkkiin, ja minun on annosteltava sitä lusikalla…)
Lisään Mascobado-geeliin usein hiuksiin jätettävää hoitoainetta, jotta saan tuloksesta hieman pehmeämmän. Sokeripohjaisena tämä geeli antaa kumipohjaisia geelejä voimakkaamman ja annostelusta riippuen kovemman tuloksen. Voimakkuutta voi säätää miksaamalla geeliin hoitoainetta. Reissuolosuhteissa olen käyttänyt mixiin Naturativin hoitista, se on niin kevyttä että sopii leave-in-käyttöönkin sopivalla annostuksella :)
ZERO WASTE -TUOTTEET
Loppuun muutama vinkki zero waste -tuotteista. Nämä tuotteet ovat myös erityisen mökki/luonto/vesistöystävällisiä, sillä ne eivät sisällä sulfaatteja. Sulfaatit rehevöittävät vesistöjä eikä niitä olisi hyvä käyttää ympäristössä, jossa ne saattavat päätyä vesistöihin.
Vaikka kosmetiikkatuotteiden sisältämä sulfaatti on määrältään hyvin pieni verrattuna teollisuuden kautta vesistöihin päätyvään sulfaattiin, ei vesistöystävällisen puhdistustuotteen käyttö mökillä tai luonnossa retkeillessä ole koskaan huono idea. :) Klassinen saippua on myös muovittomuudessaan kaikkein ympäristöystävällisin vaihtoehto ihon puhdistukseen.
Nykyään on saatavilla myös kiinteän koostumuksen zero waste -vartalovoiteita, shampoita ja hiustenhoitoaineita. Osassa palashampoista on sulfaatteja; kannattaa lukea ainesosaluettelo tunnistaaksesi ympäristöystävällisimmän vaihtoehdon.
Luonkos ja Flow Cosmetics ovat palamuotoisia kosmetiikkatuotteita valmistavia suomalaisia brändejä, joiden tuotteet ovat ehdottoman ympäristöystävällisiä. Luonkosin tuotteet valmistetaan Naantalissa, Flow Cosmeticsin Riihimäellä.
Pala-tuotteet ovat monikäyttöisiä, mikä säästää tarvetta kuljettaa mukana useampia tuotteita. Palashampoota voi käyttää myös kasvoilla ja vartalolla, ja monet vartalosaippuat sopivat myös sheivaukseen.
HEMMOTTELEVA SAIPPUA VARTALOLLE JA SHEIVAUKSEEN
Luonkos Harmony Soul Cleansing Soap 15,90€ / 100 g on hellävaraisesti pesevä saippua koko vartalolle. Pehmeästi vaahtoava, saippuoituun aprikoosinkivi- ja kookosöljyyn pohjaava koostumus sopii hyvin myös sheivaukseen.
Saippua on tuoksutettu laventelin, ylang ylangin ja frankinsensin eteerisillä öljyillä. (Kuvauksen perusteella odotin vahvempaa tuoksua, mutta oma saippuani tuoksuu hyvin miedolle.)
HELLÄVARAINEN SAIPPUA VARTALOLLE, KASVOILLE JA HIUKSILLE
Flow Cosmetics Rhassoul & Salt -hius- ja vartalosaippua 15€ / 120 g
Hajusteeton, erittäin hellävarainen ja herkälle iholle sekä hiuspohjalle sopiva rasul-savea ja Himalajan vuorisuolaa sisältävä saippua on todellinen moniottelija. Se sopii koko vartalolle hiuksista varpaisiin sekä kasvojen puhdistukseen.
Syväpuhdistava rasul-savi ja antiseptinen kristallisuola tekevät tästä Flow’n saippuasta täydellisen pesutuotteen erilaisista ongelmista kärsivälle iholle ja hiuspohjalle kuten atooppiselle iholle, psoriasikseen, ruusufinniin, ja hilseilevälle hiuspohjalle.
YLELLINEN VARTALOVOIDE KUIVALLE IHOLLE
Luonkos Delicious -vartalovoidekakku 24,90€ / 60 ml on herkullisen tuoksuinen kiinteä vartalovoide. Kaakaovoita, viinirypäleen siemenöljyä, jojobaöljyä ja karpalonsiemenöljyä sisältävä koostumus sopii erityisesti kuivalle iholle.
Kakkua lämmitetään ensin käsien välissä, ja öljy hierotaan ihoon kämmenten kautta. Kakkua voi myös hieroa suoraan vartalon ihoon, mutta pieni lämmitys kämmenten välissä helpottaa aina levitystä.
Tyylikäs tuoksu rakentuu kukkaiselle palmarosalle, sitruksen raikkaalle litsea cubeballe, pehmeälle frangipanille ja viettelevälle ylang ylangille.
Postauksen kotiinviemiset pähkinänkuoressa / kun haluat vaivatonta ihonhoitoa reissuolosuhteisiin:
+ Valitse laadukkaat ja helposti yhdisteltävät, monipuoliset ja hoitavat koostumukset.
+ Viisaasti valitut seerumi, öljy ja voide kattavat miksailtuna kaikki ihonhoidolliset tarpeesi.
+ Valitse matkakokoja. Voit hyödyntää pakkaukset parhaassa tapauksessa koko loppuelämän. (Ja matkakokoinen tuote antaa sinulle myös mahdollisuuden tutustua uusiin tuotteisiin pienemmällä hinnalla.)
Kuvan puteliporukka on pitänyt minulle seuraa jo toukokuun lopusta lähtien ja seurannut minua Ahvenanmaalle, Lapinniemeen ja mökille, ja suuntaa ensi viikolla kanssani kesälomille. ☺️
Voin kertoa, että on niin ihanaa, kun minulla on viimein kasassa yhteen pieneen pussukkaan mahtuva joukko tuotteita, jotka kattavat kaikki ihonhoidon tarpeeni. Evolve saa Whamisan ohella erityiskiitosta siitä, että todella monista tuotteista on tarjolla myös minikoko. 😍
Tämä on todettu monta kertaa, ja täältä se taas tulee: huraa matkakokoiset tuotteet…! 🙏🏻
Tuo Papaya ihonhoitobalmi on hyvää laittaa yöksi huuliin. Aamulla on superpehmeät huulet. Myös kuiviin nenänpieliin kokeilin talvella.
Tosiaan, varmasti tosi hyvä aine myös ahavoituneisiin nenänpieliin talvella..!
Pipeteistä täysin samaa mieltä. Ärsyttävää piperrystä kun esim. pumppu olisi paljon näppärämpi.
Coffee Bean -voide kuulostaa ihanalta, pakko saada ihan tuoksukuvailun perusteella. Namnam.
Jos jokin ihonhoitovoide kuuluu gourmand-tuoksukategoriaan, niin se on kyllä tämä silmänympärysvoide…! 🤤