Kesäihonhoitoa

Hassu juttu. Minulla on kasvojen ja kropan ihot eri paria, ja ne käyttäytyvät päinvastoin kesällä ja talvella.

Kuvat Mádara.

Talvella kasvot ovat kuivemmat, ja käytän täyteläisempiä voiteita. Vartalon iho puolestaan on vähemmän kuiva, eikä se nyt mitenkään rapise pois jos en rasvaa joka suihkun jälkeen. Kesällä sitten tarvitsen tuskin lainkaan voidetta kasvoille (aurinkovoiteita ei lasketa), mutta vartalon iho kuivuu ja vaatii jopa öljyjä.

Oletteko te huomanneet ihossanne erilaista käytöstä vuodenaikojen mukaan? Talvellahan yleisesti melkein kaikkien iho on kuivempi pakkasen ja kuivan, lämmitetyn sisäilman takia, mutta mikäköhän selittää minun kroppanahkani talvisen hyvinvoinnin… Voisikohan se johtua ihan vain suojaavista vaatteista?

Oli miten oli, olen ihan innoissani kun pääsen kesällä holvaamaan kunnolla vartalovoiteita. Kutsukaa minua pöhköksi, mutta olen aina ollut salaa vähän kateellinen kuivaihoisille. (Joo, siis niin tyhmää.) Ihanaa, kun tarvitsee kosmetiikkaa. Ihanaa kuluttaa jotain, jota iho oikeasti vaatii.

Kun iho loppukesästä on kunnon paahtunut (krhm, inhottavaa käyttää tällaista sanaa tuon aurinkokeskustelun jälkeen…! ^_^), sille ei aina riitä pelkkä voide vaan laitan alle ensin vartaloöljyn ja päälle vielä voiteen. Ja sinne humahtavat…! Olen friikahtaneen iloinen tästä ilmiöstä. Talvella moinen käsittely ei ikinä imeytyisi ihooni.

Mutta kasvot sitten… Kesällä minulla kyllä kuluu kasvoaurinkovoidetta, mutta ei juurikaan kosteusvoidetta. Kasvojen iho ei tunnu kaipaavan voidetta juuri lainkaan. Kun herään aamulla, iho on miellyttävän tuntuinen. Puhdistan yön hiet kasvovedellä, ja iho on sen jälkeen kosteutetun ja tasapainoisen tuntuinen. Voin levittää mineraalipohjan suoraan paljaalle iholle ilman mitään voitelutoimenpiteitä. Kuitenkin esimerkiksi suihkun jälkeen iho on pakko voidella, kuuma vesi vetää ihon sen verran kosteusjanoiseksi.

Illalla en laita muuta kuin seerumin. En varmaan tarvitsisi sitäkään, mutta etenkin auringossaoleilupäivien jälkeen ajattelen, että iho kuitenkin kaipaa lisäkosteutta. Iho on joka tapauksessa aamuisin aina hikinen ja jopa öljyinen, eli se voitelee kyllä itse itsensä yön aikana. (Tähän ajatukseenhan perustuu mm. Dr. Hauschkan yövoiteeton hoitofilosofia.)

Tähän postaukseen voin samalla liittää muutaman tuotearvostelun minulla tällä hetkellä käytössä olevista tuotteista. Edit. Huomasin, että postauksesta tulee kaikkine arvosteluineen ihan liian pitkä, joten siirsin vartalotuotteiden arviot omaan postaukseensa.

Nämä kolme tuotetta olen saanut testattavaksi jo viime syksynä, mutta niiden käyttöajankohta sopii itselleni paremmin kesäksi.

Mádaran Deep Moisture Fluid on kevyt kosteusvoide normaalille ja sekaiholle. Koostumus on juuri sopiva kesään ja on ehdottomasti voide, jonka voisin itsekin ostaa. En aluksi pitänyt heinäpeltomaisesta tuoksusta yhtään (se toi minulle ensin mieleen Issey Miyaken A Scent -tuoksun!), mutta sittemmin totuin siihen ja nykyään ihan tykkäänkin siitä.

Mádaran päivävoiteisiin on mieleenkiintoisesti lisätty titaanidioksidia, jonka ilmeisesti on tarkoitus antaa ripaus UV-suojaa kasvoille. Pakkauksissa ei tosin puhuta mitään UV-suojasta, mutta koska yövoide on ainoa johon titaanidioksidia ei ole lisätty, voin vain veikata että tällä ainesosalla on haluttu antaa lisäsuojaa päivän auringonsäteitä vastaan. Mádaran kasvovoiteilla on hintaa 23,90€ / 50 ml.

Mádaraa enemmän olen kuitenkin huomannut tänä kesänä käyttäväni Laveran Basis Sensitiv -sarjan porkkanavoidetta. Porkkanavoide on varmasti ohuin ja ”vesimäisin” kosteusvoide jonka tällä hetkellä omistan. Se tuntuu ihanan raikkaalta ja jättää iholle hennon terveen sävyn (joka tosin on niin huomaamaton, ettei voida puhua mistään sävyttävästä päivävoiteesta). Voide on keltaista, mutta kasvot eivät missään nimessä jää kellertäviksi. Annoin voidetta kokeiluun myös Kosmetiikkapaneelin Annalle (pintakuiva sekaiho), ja hänkin ihastui siihen kovasti. Annan sanoin, ”Voide imeytyi ihoon hetkessä mutta tuntui silti tarpeeksi kosteuttavalta, ja sopi erinomaisesti meikin alle.”

Laveran porkkanavoide maksaa 12,90€ / 50 ml. (Poimin hintatiedot aina Hyvinvoinnin Tavaratalosta, jossa käsitykseni mukaan on useimmiten edullisimmat hinnat.)

Estelle & Thildin ruususeerumista oltiin lukijoiden taholta kiinnostuneita kuulemaan jo viime syksynä, mutta otin sen käyttöön vasta nyt keväällä. Rose Otto -seerumi on tarkoitettu kuivalle ja/tai ikääntyneelle iholle, ja se on selvästi ”täyteläisempää” ja kosteuttavampaa kuin aiemmin kokeilemani seerumit. Täyteläisyydellä en tarkoita rasvaista, mutta selvästi koostumus on hieman paksumpi ja ravitsevampi kuin seerumeissa yleensä.

Kuivaihoinen ystäväni osti tätä talvella, ja ihastui siihen ikihyviksi. Minun normaalille iholleni tämä riittää iltaisin yksinään. Ruusun tuoksu kosmetiikassa jakaa mielipiteitä, ja itse kuulun niihin, jotka pitävät vain tiettyjen ruusulajikkeiden tuoksusta. (Ruusu voi kosmetiikassakin tuoksua hyvin monenlaiselta.) Rose Oton tuoksu ei ole se viehättävin ruusu minun nenääni. Lisäksi pullon annostelija saisi olla parempi. Se ampuu välillä seerumia sinne tänne kun pumppaat. Seerumi ei siis aina päädy kämmenelle vaan välillä seinään, lavuaariin tai rinnuksille.

Hintakin voi kirpaista, sillä 30 ml:n pullolla on hintaa 46,90€. Inci on kuitenkin pullollaan tehokkaita aineita kuten mustaviinimarja- ja männynneulasuutteista eristettyjä antioksidantteja, flavonoideja ja polyfenoleja, ja koska seerumissa ei ole mitään synteettisiä lisä-, väri- tai tuoksuaineita, ovat kalliit pisarat täynnään vaikuttavia aineita. (Sehän luonnonkosmetiikassa onkin niin mahtavaa, kun asiakas ei maksa mistään normikosmetiikalle tyypillisistä lisäaineista vaan  tuotteet ovat täynnään niitä ”oikeita”, vaikuttavia aineita! :))

Mitenkäs teidän iho voi nyt kesällä?

Kommentit (29)
  1. Tästä minä tykkään, atoopikkona on mukava lukea toisten iho-juttuja. Ja älä ole kateellinen kuivaihoisille, voisin mielelläni lahjoittaa sinulle osan tästä omastani,kun ainakin kerran vuodessa joutuu hakemaan antibiootteja ym. ihotautilääkärin määrämiä rasvoja kun iho kuivuu niin paljon sekä kuivuudesta johtuvat ihottumat tulevat, ja kun on tarpeeksi ihottumainen ei uskalla astua edes ovesta ulos.. :D
    Mutta liittyen tohon talvi-kesä ihon erilaisuuteen, niin mulla tekee kanssa tota samaa, talvella kostea ja kesällä niin kuiva että.. Atooppisen ihon lisäksi mulla on ”maitoihottumaa” taipeissa ja joskus jopa muuallakin, aiempina vuosina talvalla vartalon ihoni on ollut kamala mutta nyt parina viimeisenä niin on mennyt päinvastaiseksi, talvella ei paljoa ihottumaa mutta kesällä taipeet täynnä :o vaikka auringonhan pitäisi auttaa ko. ihottumaan.
    Ja tähän kosteutukseen liittyen, oletko kokeillut Garnierin 7 Days -vartalorasvoja? Mielipiteitä..?

    1. En ole kokeillut Garnierin vartalovoiteita, koska käytän nykyään ihonhoidossa pelkästään luonnonkosmetiikkaa.

      Ja älä ole kateellinen kuivaihoisille

      Joo, tiedän että se on tosi tyhmää. :/ Mutta välillä muistelen oikein onnesta hymyillen sitä aikaa, kun olin nuorena Roaccutan-kuurilla ja iho imi _kaiken_ rasvan mitä sille laittoi. Se vain tuntui NIIN ihanalta. Ihonhoito on monille naisille luonnollinen osa päivärutiineja, ja välillä on tuntunut jotenkin epä-naiselliselta, kun ei ole tarvinnut käyttää voiteita. Tiedän, että tämä kuulostaa ihan pimeältä.

      Aloin itse käyttää kasvovoiteita säännöllisesti vasta reilusti parikymppisenä, ehkä siinä 25+ iässä, ja sitä ennen yksi Aqualan L -purkki saattoi kestää kaksi vuotta. Katselin hieman kateellisena kavereiden kauniita ihonhoitopurkkeja sisältäviä kylppärin kaappeja. Mutta mitäpä sitä voiteita ostamaan, kun iho ei niitä tarvinnut. Edelleenkin tosin kosteusvoiteet kestävät minulla huooomattavasti kauemmin kuin keskivertokuluttajalla, mutta saan päivävoiteen sentään loppuun alle vuodessa. :)

  2. Tulipas hyvään saumaan, kun itse pohdin näitä sekaihon kosteutusjuttuja parhaillaan. Paula Begoun kun kirjoitti, ettei rasvainen iho välttämättä tarvitse kosteutusta ollenkaan. Itse olen kokenut vähän toisin, ja juuri kosmetologikin sanoi että ihoni on vähän ärtsännyt ja kuivahtanut. Varsinkin meikki tuo pintakuivuuden esiin. Tosin ilmeisesti olen käyttänyt liian kuivattavaa putsaria.
    Muuten oon kyllä ollut tyytyväinen kesäihooni, ainakin se NÄYTTÄÄ kohtuu hyvältä, vaikkei ilmeisesti sitten niin hyvin voikaan.
    Ajattelin, että ehkä joku tosi ohut kosteusvoide tai seerumi olisi paikallaan. Talvella käytin pari pikkutuubia täyteläisiä Weledan voiteita, eikä ihoni suuttunut niistä ollenkaan.
    Kroppaa olen tosi laiska rasvailemaan, jos laiskottaa niin rasvaan suihkun jälkeen vain dekolteen ja sääret. Dekolteen siksi, että toivon sen rupsahtavan kosteutuksen ansiosta vähän hitaammin ja sääret siksi, että ilman kosteutusta ne näyttävät kuivuudesta lohkeilevalta autiomaalta ihan ympäri vuoden.

    1. Paula Begoun kun kirjoitti, ettei rasvainen iho välttämättä tarvitse kosteutusta ollenkaan.

      Minä taas olen lukenut, että rasvoittuvaakin ihoa pitää ehdottomasti kosteuttaa. Kunhan vain käyttää kevyitä, öljyttömiä tai hyvin vähäöljyisiä voiteita. En ole tuota Paulan juttua lukenut.

      Ihon rasvahan ei korvaa kosteutta, ja juuri siksi rasvainenkin iho voi olla tosi pintakuiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *