Keitä te olette 2?

Tuli tuohon aiemmin päivällä kirjoittamaani liittyen mieleen, että olisi mielettömän kivaa kuulla taas esittelyjä teistä lukijoista :)

Tein kuusi vuotta sitten blogiin kyselyn otsikolla ”Keitä te olette?”. Postaukseen on vielä silloin tällöin tipahdellut satunnaisia vastauksia viimekin vuosina, mutta nyt voisi olla erittäin hyvä aika uusintakierrokselle. :) Kuuden vuoden aikana lukijakunta on varmaankin elänyt vaikka kuinka ja olisi tosi kiva kuulla millaisia ihmisiä siellä ruudun takana tätä nykyä nököttelee :)

Missä elämäntilanteessa olette? Onko enemmistö teistä opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä? Eläkkeellä? Alle 2-kymppisiä, yli 2-kymppisiä?

Olen saanut kommenttien kautta sen käsityksen, että lukijakuntani jakautuu yllättävän laajalle ikähaarukalle nuorimpien ollessa 12-13-vuotiaita ja varttuneimpien yli 60-vuotiaita. Se on kyllä mahtavaa :) Jos bloggaajana tai blogina voi olla iätön ja vedota monen ikäisiin, sehän on tosi hyvä juttu ^_^

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkkipäivän lukijoita Tallinnan matkalla

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan nuorempien lukijoiden kommentteja lukiessa miettiväni, että olen jotenkin hurjan otettu siitä että 20-vuotiaskin voi samaistua juttuihini tai olla kiinnostunut siitä mitä sanottavaa täti-ihmisellä on. (En mä mielestäni ole täti mutta 2-kymppisen näkökulmasta ikäni puolesta kyllä ;))

Oikeasti ihan kipeää että voisin olla joidenkin lukijoideni äiti, vaikka sellaisten joiden kommentteja lukiessa tuntuu että luen jonkun oman ikäiseni ajatuksia. :) Kai me kaikki ollaan tosiaan lopulta iättömiä… ehkäpä ainakin sellaiset ihmiset jotka ovat syystä tai toisesta jääneet Karkkipäivän lukijoiksi. <3

Miitti_22052014_3

Karkkipäivän lukijoita Sokosen ja Karkkipäivän kauneusillassa

Hei, olisitteko niin kivoja että haluaisitte esittäytyä? Kertoa muutamalla rivillä itsestänne, jotain mitä vain tulee mieleen :)

Olisi hurjan mielenkiintoista saada päivitetty käsitys lukijakunnastani. Ja vaikka tänään päivemmällä kerroin, että suren sitä kuinka en pysty tai ehdi vastaamaan kaikkiin kommentteihin, niin joka ikisen kommentin luen, aina. Siksi kommenttien julkaisu välillä laahaa perässä, koska julkaisen aina sitä mukaa kun ehdin lukemaan. Vastaus ja reaktio jokaiseen kommenttiin on itse asiassa olemassa, mutta ne eivät näy teille koska ne ovat reaktioita pääni sisällä ja sydämessä. (Aargh miten imelän kuuloista mutta ymmärrätte mitä haluan sanoa…) Ihan niinkuin joku mun kirjoitus huulipunamokasta tähtiravintolassa voi naurattaa jotakuta teistä vielä seuraavanakin päivänä vaikka ette olisi kommentoineet juttuun mitään, samalla lailla monet teidän kommentit ja kertomanne jäävät mun mieleen ja vaikuttavat minuun, vaikka en blogissa mitään vastakommenttia jättäisikään. 

Että niin :)

Ekolomiitti1

Karkkipäivän lukijoita Jyväskylän Ekolo-miitissä

Lukijat – osalla on kasvot, osalla ääni, osalla ei kumpaakaan. Osalla kuvittelemani kasvot ^_^ Suurimmasta osasta en tiedä mitään.

Keitä siellä on? :)

P.S. TÄHÄN postaukseen tulleisiin kommentteihin mä haluan ja aion vastata ihan jokaiseen :) Julkaisen esittelyjä ja vastailen hiljalleen tässä viikon aikana, työpäivät (ja muuan äiti-statuksinen kesävieras) valitettavasti entisestään hidastavat mun vastaustahtia. Ihana lukea mitä olette kertoneet itsestänne, hauskoja ja kiinnostavia minielämäkertoja ^_^ Symppiksiä tyyppejä siellä ruudun takana :) Näihin on kiva palata myöhemminkin, ihan niinkuin siihen kuuden vuoden takaiseenkin esittelypostaukseen.

30.6. Tällä hetkellä 166 julkaisua odottavaa komenttia :)

5.8. Vieläkin kesken, pidin heinäkuun lomaviikot taukoa. Kerron kun saan kaikki luettua ja vastattua. :)

Kommentit (649)
  1. Täällä kypsillä kymmenillä oleva tanten, joka voisi olla äitisi. Tarinasi ovat mielenkiintoisia ja seuraan blogiasi, kaikki jutut eivät ole enää ajankohtaisia itselleni, mutta kaikki luen. Ja meikkaan päivittäin. Okei, puolessa välissä seitsemääkymppiä ja kehtaan sen tunnustaa.

    1. Mahtavaa :) :) Mun pitää ihan kertoa äidille terkkuja, hän on täällä just kyläilemässä :)

  2. Olen 28-vuotias naisihminen Naantalista, työssäkäyvä viranhaltija. En edes ole erityisen ”kosmetiikkahullu”, vaan olen roikkunut matkassasi enimmäkseen Ahvenanmaa- ja matkailujuttujen toivossa. Lukenut olen toki kaiken muunkin tuottamasi sisällön. Niin kauan, että muistan jo tuon ensimmäisen postauksesi kuuden vuoden takaa. Tällä hetkellä istun purjeveneessä ilta-auringossa Utössä. Ehkäpä vielä matka jatkuu Ahvenanmaalle esim. Kökariin! Terveisiä siis Utöstä!

    1. Lähetän terkut takaisin :) Oi, ”Ahvenanmaa-lukija” <3 Kerronpa että tänä kesänä ajattelin laittaa ulos ainakin Maarianhaminan ravintolat -kokoomapostauksen :)

      1. Mahtavaa! :) Emme vielä päätyneetkään Ahvenanmaalle, vaan löysimme itsemme Hangosta. Elokuussa sen sijaan on suunnitelmissa kiertää Ahvenanmaa purjeveneellä. Ravintolavinkit tulevat siis tarpeeseen! Ostinkin muuten postaustesi innoittamana miehelle synttärilahjaksi lahjakortin Getan Havsviddeniin, taitaa sekin ravintola olla kokeilemisen arvoinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *