Karkkipäivä
Karkkipäivä

Kauneusbloggaajan ”ongelmat” Top 3

Kauneudesta ja kosmetiikasta bloggaaminen on ihanaa. Mutta minulla on muutama kesto-ongelma.

1 Samanaikainen halu testata jatkuvasti uutta mutta käyttää myös jo muodostuneita suosikkeja. Saada purkkeja loppuun.

Tämän seikan haastavuus on tuttu varmasti melkein kaikille kosmetiikkabloggaajille. Jotta voisi tuottaa uutta sisältöä blogiin ja kasvattaa myös omaa tuotetuntemustaan on testattava koko ajan uutta, ja uuden testaaminen on tietysti myös kivaa. Se tunne kun avaat ihan uuden merkin purkin ja odotat jännityksellä millainen tuoksumaailma sieltä avautuu, millainen koostumuskäsiala on juuri tämän merkin tuotekehittelijöillä…. Ahh, se on ihanaa!

Ja samalla – haluat myös käyttää niitä tuotteita jotka jo seisovat hyllyssäsi, joilla on jo suhde ihosi kanssa, joiden tiedät toimivan. Joita jäisit käyttämään jos et bloggaisi. Välillä oikein kaipaat niiden tuoksuja. Sitä ihan tiettyä tunnetta jonka tietty seerumi tai voide tuo ihollesi…. Kuitenkaan et voi säännöllisesti käyttää kuin murto-osaa lemppareistasi. Samalla menetät myös mahdollisuuden todeta tuotteiden pitkäaikaisvaikutukset. Kierre, josta ei voi päästä eroon mikäli haluaa tuottaa jatkuvasti tuoretta sisältöä blogiin.

2 Haluaisin säästää tuotteita vain jotta voin myöhemmin verrata niiden koostumuksia ja tuoksuja uusiin testattaviin. Ja tämä on mahdotonta.

Tällaiselle satojen purkkien ”koostumuskirjastolle” ei yksinkertaisesti ole tilaa tavallisen ihmisen tavallisessa asunnossa. Lisäksi tuotteet eivät ylipäänsä kestäisi vertailukelpoisina montakaan vuotta koostumusten pilaantuessa. Mutta voihh, miten haluaisin tällaisen kirjaston…. Minulle on kauneuskirjoittajana jo henkilökohtaisen koostumushifistely-tendenssin pohjalta tärkeää pystyä kuvailemaan eri tuotteiden ihotuntumaa mahdollisimman tarkasti ja koostumuskirjasto olisi täydellinen työkalu siihen…

3 Hiustuotteiden testaus on vaikeaa koska pesen hiuksia vain 2-3 päivän välein.

Olisi mukavaa kirjoittaa enemmän hiustuotteista, mutta koska pesuvälini on 2-3 päivää, ja haluan testata shampoota ja hoitoainetta mieluusti vähintään 4-5 pesun verran ennen kuin teen arvioni, on yhden shampoo/hoitoainepariskunnan testaus lopulta useamman viikon projekti.

Ja kun kohdan 1 mukaisesti haluaa käyttää myös vanhoja, jo hyviksi havaittuja suosikkituotteitaan, päästään siihen, että uusia hiustenhoitotuotteita tulee testattua todella paljon harvemmin kuin ihonhoitotuotteita. Se harmittaa. Ei vain ehdi. Kerran pyysin ”ahneuksissani” viiden shampoon ja hoitoaineen + kolmen naamion (!!) testisatsin superkiinnostavalta brändiltä. Koko homma kaatui lopulta siihen, että mielenkiinto testaukseen lopahti parin kuukauden jälkeen kun en veläkään ollut saanut testattua kaikkia riittävästi. Voi hyvänen aika Sanni.

First world problems todellakin.

Ei tarvitse ottaa vakavasti. ^_^

Kivaa viikonloppua kaikille :)

Kommentit (12)

  1. Jusu

    Aika mahtava postausaihe! :) Mullakin on usein tuota, että suorastaan ”ahdistaa” siirtyä kokeilemaan jotain muita tuotteita, kun on tykästynyt niin koko sydämestänsä joihinkin tiettyihin tuotteisiin jotka toimii omalla iholla aivan täydellisesti :D

    Itsellä on myös usein sitä, että katson järkyttävää tavaramäärää jota pitäisi testata ja mahdollisesti kirjoittaa niistä blogiin. Tulee usein sellainen ajatus, että ”Voi luoja kuinka selviän tästä kosmetiikkamäärästä” :D

    • Sanni

      Kosmetiikkabloggaus on kuin ikuinen buffet jonka syömisestä tietää tulevan ähkyn mutta silti sitä ei pysty vastustamaan…

  2. Cisu

    Tiedän ratkaisun, kloonaa itsesi vaikka viideksi niin on testikroppia käyttämään ja vertailemaan😀

    • Sanni

      No tämä..! ^_^ Pari-kolme päätä ainakin olisi tarpeen :)

  3. Mari

    Iih oispa ihana tulla ja ihmetellä sun kosmetiikkakokoelmaa ja sitten lähtee ja jättää ne kaikki sulle. Oon ollu himotestaaja jo pian 30v ja nyt oon matkalla kosme minimalistiksi… ihanaa!

    • Mari

      Ja minimalismi kosmetiikan kans on mahdollista kun oon vaan tavis.. joka sattuu rakastamaan kosmetiikkablogeja. Kiitos että testaat ja kärsit tuoteähkyn kans meidän puolesta.

      • Sanni

        Kiitos että testaat ja kärsit tuoteähkyn kans meidän puolesta.

        Palveluksessanne ^_^

  4. Malvis

    Tässä ne syyt miksi en aloittanut kosmetiikka-kauneustuote bloggaamista vaikka sitä mulle ehdotettiin.

  5. H

    Mitä teet kaikille purkeille, joita et käytä loppuun? Eikai ne päädy roskiin? Samalla fanitan kauneusbloggaamista, saan todella hyviä vinkkejä ja ideoita, mutta samalla huolestuttaa luonnon hyvinvointi..

    • Sanni

      Mitä teet kaikille purkeille, joita et käytä loppuun? Eikai ne päädy roskiin?

      Eivät missään tapauksessa :) Pidän blogin kautta saadusta kosmetiikasta itselläni vain murto-osan ja annan suurimman osan kavereille ja hyväntekeväisyyteen (kuten Tyttöjen Talo, Punaisen Ristin Turvatalo) ja arvon blogin lukijoille. Jos olet lukenut blogiani pidempään olet ehkä huomannutkin, että järjestän arvontoja usein. Ajatus siitä, että täysin käyttökelpoinen kosmetiikka päätyisi roskiin blogitestauksen jälkeen on minusta ihan kamala ja on ihanaa antaa tuotteet muille joilla ne tulevat hyötykättöön <3

      • H

        Ihana juttu, kiitos vastauksestasi! Tämmösiä asioita ei aina tule ajateltua, hienoa että sinä olet miettinyt asian näin pitkälle!:)

        • Sanni

          ☺️❤️

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.