Kasvissyöjän tunnustukset

Tunnustan jotain, joka voi viime aikojen kasvissyöntiaallon valossa (joka on pelkästään positiivinen aalto!) vaikuttaa kontroversiaaliselta.

Mä himoitsen välillä liharuokia.

Liharuoat_Charcuterie_IMG_0827

Erityisen outoa tästä tekee se, että en edes tiedä miltä useimmat himoitsemani ruoat maistuvat.

Lopetin lihan syönnin 14-vuotiaana eli yli puoli elämää sitten. En ole syönyt muruakaan lihaa sitten vuoden 1994 (ainakaan tietoisesti, kuka sitä tietää mitä ilkeä ravintolakokki saattaa pahana päivänään annokseen kätkeä).

Ja tiedättekö miksi mä lopetin lihan syömisen? Kyllä mukana oli eettisiäkin syitä, mutta kirkkaasti selkein syy oli se, etten ollut koskaan pitänyt lihasta. Se maistui pahalle, yksinkertaisesti. Käytännössä jopa ällötti. Lihaisat osuudet ruoista jäivät useimmiten lautaselle ja esim. kaverin luona vieraana ollessa pahin painajainen oli tulla kutsutuksi ruokapöytään jossa tarjottiin jotain liharuokaa. Muistan eräänkin kerran kun nolouden puna kasvoilla kätkin kuumeisesti lampaanpaistin paloja sylissäni olevaan serviettiin. En kerta kaikkiaan saanut niitä niellyksi. Kun äiti paistoi kotona keittiössä jauhelihaa, minua etoi niin että en voinut olla samassa huoneessa.

Liharuoat_Porvoo_roadtrip2013

Kasvissyöntitrendejä tulee aina aika ajoin, jolloin uusia tulokkaita hyppää massoittain kyytiin. Yksi tuollainen aalto kulki Suomen yli juuri vuonna 1994, ja tuolloin huuhtouduin itse mukaan. Oli hassu tunne oivaltaa yhtäkkiä että hei, miksi ihmeessä edes yritän syödä lihaa kun – tadaa – voin jättää sen kokonaan pois ruokavaliosta ja lopettaa yrittämästä. Niin yksinkertainen asia eikä 14-vuotias Sanni ollut tullut edes ajatelleeksi tätä mahdollisuutta ennen kuin lihasta luovuttiin kaveripiirissä ”oikealla ja vasemmalla”.

Trendiaaltojen jälkeen osa palaa vanhaan tapaansa syödä, minä en. Olihan minulla ollut muutama hassu lemppari liharuokien joukossa, kuten lihikset (= kunnon kuopiolaiset lihapiirakat), good ol’ makaronilaatikko ja, get this: siskonmakkarakeitto. Jostain käsittämättömästä syystä olin tykännyt tästä lähes kaikkien kauhistusruoasta. Joka tapauksessa, en kesän 1994 jälkeen enää syönyt mitään näistä ruoista. Minusta tuli kala-kasvissyöjä, jota olen vielä tänäkin päivänä.

Liharuoat_IMG_7600

Pitkällisen detour-alustuksen jälkeen pääsemme kohti jutun varsinaista sydäntä. Minun piti kertoa teille, että himoitsen välillä lihaa. Miten tähän on päästy tilanteesta, jossa jopa äiti-kullan lihapullat etoivat?

En tiedä, mutta jotain tapahtui syksyllä 2003. Jotain muuttui, ja muistan tuon hetken aina. Olin hakemassa hoitolapsiani ahvenanmaalaisesta päiväkodista, ja heillä oli ollut sinä päivänä joku ulkoilmatapahtuma ja makkaranpaistoa tarhan pihalla. Löysin hoitolapseni pihalta natustelemassa grillattua makkaraa. Se hetki – yhtäkkiä minun teki aivan älyttömästi mieli sitä makkaraa. En ole koskaan pitänyt makkarasta, ja yhtäkkiä yhdeksän vuoden kasvissyönnin jälkeen halusin maistaa sitä. Sinapilla ja ketsupilla kuorrutettu rasvainen köriläs näyttäytyi tuona syksyisenä päivänä valtavan puoleensavetävänä, jopa tuoksu nosti veden kielelle. Mitä ihmettä..?

Soijanakit_IMG_6021

Soijanakit maistuvat mökkigrillattuina

En syönyt makkaraa mieliteosta huolimatta, en silloin enkä vielä tänäkään päivänä. Siis lihamakkaraa. Mutta tuo päivä muutti suhtautumiseni lihan kaltaisiin elintarvikkeisiin ja sen jälkeen aloin syödä myös kasvisproteiinipohjaisia lihankorvikkeita kuten soijapullia, -pihvejä ja -nakkeja.

Aiemmin olin kokenut nämä elintarvikkeet todella vastenmielisinä, niiden makuhan oli tehty muistuttamaan lihaa. Nyt minulla ei yhtäkkiä ollut mitään lihan makua vastaan, ja etenkin pakastealtaan soijapyörykät olivat suurta herkkuani. Tunsin itse asiassa suurtakin ylpeyttä ja voitonriemua kun olin löytänyt puuduttavan yksipuoliseen pastaruokavaliooni jonkun proteiinipitoisen raaka-aineen. Soijapullat + Oolannin aaltoranskanperunat – siinä kilpaileva vaihtoehto spagettia tomaattioliivikastikkeessa –vakkarille.

Quorn_purilainen

Quorn-purilaisen pihvi on vielä soijapihviäkin lihaisampi

Fast-forward tähän päivään.

Lihan houkuttavuus on hiljalleen kasvanut vuosi vuodelta. Se ei koettele minua siinä määrin että koskaan olisi käynyt edes pienessä mielessä maistaa lihaa tai luopua lihattomasta ruokavaliosta, mutta ilmiö on mielenkiintoinen ja sitä tulee ihmeteltyä ja mietittyä.

Mistä tämä johtuu? Miksi raaka-aine, josta en koskaan tykännyt ja jota en ylipäänsä ole elämässäni kovin laajakirjoisesti edes syönyt, voi alkaa vetää puoleensa vuosikymmen sen jälkeen kun sen on jättänyt pois? Miten voi tehdä mieli sellaista mitä ei ole koskaan edes maistanut – kuten ilmakuivattua kinkkua?

Liharuoat_ilmakuivattu_kinkku_IMG_0821

Liharuokia jotka saavat veden herahtamaan kielelle:

Gourmet-makkarat (eli ei HK:n sininen..)

Laadukkaat hampurilaiset

Miehen paistamat sisäfilepihvit

Ohuet, ilmakuivatut kinkut ja muut laadukkaat leikkeleet

Joskus jopa ribsit ällössä tahmamarinadissa

Mieheni rakastaa hyviä hampurilaisia, eli jotain ihan muuta kuin mitä saa pikaruokaloista. Laadukkaita pihvejä rapeapintaisella artesaanisämpylällä ja mehukkailla itsetehdyillä kastikkeilla. Ei jestas että kuola valuu kun katson kun äijä upottaa hampaansa näihin viettelevästi sulanutta juustoa, marinoitua, pehmeää sipulia (mun heikkous!) ja asiaankuuluvan röyhkeästi valuvaa kastiketta tihkuviin herkkuihin. Tuon täytyy maistua aivan sairaaaaan hyvältä! Itse en ole eläissäni maistanut hyvää (liha)hampurilaista, se kuului lihansyöjäaikoinani eniten inhoamiini liharuokiin. Harvat kokemukseni rajoittuvatkin pikaruokaravintoloihin.

Tavoitteenani on kehittää tai löytää jostain kasvishampurilainen joka vetäisi vertoja sille, miltä kuvittelen lihaisten gourmetburgereiden maistuvan. ;) Ateenan Rosebudissa nautittu kolmesta eri sienestä ja salaisesta mausteseoksesta valmistettu hampurilaispihvi on toistaiseksi herkullisin kasvispurilaiselämys jonka olen kokenut.

Liharuoat_Kamp_Burger

Kuva: Milka Alanen / Nyt.fi

Kämp Burger on Mr. Karkkipäivän mielestä Suomen Paras Hampurilainen. Ja ilmeisesti ihan muutaman muunkin mielestä, Google tiesi kertoa.

.

En halua alkaa syödä lihaa enkä tule sitä tekemään. Minusta kasvissyönti on erittäin hyvä juttu, vaikka en tuomitse lihansyöjiäkään. On kuitenkin selvää, että etenkin punaisen lihan vähentämisestä hyötyvät ihan kaikki; niin ihmiset kuin ympäristökin, eläimistä itsestään puhumattakaan. Tämä kirjoitus ei siis ollut pro-liha. Se vain oli tunnustus jostain, joka vuosi vuodelta häkellyttää minua entistä enemmän.

Miten ihmisessä voi vuosien jälkeen muodostua himo johonkin, joka on ollut lapsuudesta saakka vastenmielistä?

Olisi muuten kiinnostava kuulla muidenkin kasvis- tai kala-kasvissyöjien ajatuksia lihasta. Te jotka olette luopuneet lihasta tilanteessa, jossa olitte aina tykänneet sen mausta, onko teillä edelleen lihamielitekoja vai onko ruokavaliomuutokseen liittynyt esimerkiksi niin voimakas vakaumus että se on muuttanut lihan kokonaisuudessaan vastenmieliseksi ravinnoksi?

Tänään (tiistaina) en pääse blogin pariin ennenkuin illalla, vastailen kommentteihin heti kun ehdin.

Kommentit (117)
  1. Omasta mielestäni liha kuuluu ihmisen ravintoon – toki kohtuus kaikessa eikä sitä kannata koko ajan syödä tai muuten alkaa ällöttämään! Mutta eihän sitä voi syödä jos ei tykkää ja onneksi kasviksista löytyy korvaajia. Suosittelen kuitenkin ilmakuivattuja kinkkuja – mielettömiä herkkuja esimerkiksi juustojen kanssa ;) olen itsekin juustohiiri, hehe.

    Olen kuitenkin kiinnostunut kasvisravinnosta ja poikaystäväni teki vähän aikaa sitten pavuista kasvispihvejä, joiden avulla saimme tehtyä ihanat vegeburgerit. ja suosittelen todella! Tässä linkki ohjeeseen (ei ihan sama kuin mikä meillä mutta samanlainen) ja taikinatuntuman mukaan voi myös lisätä jotain korppujauhoa tai jotain muuta, että pihvit saa vähän kiinteyttä ja purutuntumaa – tosin kananmuna kiinteyttää vähän. Nämä upposi heittämällä ja oli herkullista. Itse laitoin burgerin väliin vielä säilötyn punajuuri siivun ja anansrenkaan (tämän opin Australiassa – siellä syötiin jokaisenburgerin välissä punajuurta ja ananasta), salaatinlehden, tomaattisiivun ja sipulin lisäksi – NAM!

    http://allrecipes.com/recipe/85452/homemade-black-bean-veggie-burgers/

    1. Suosittelen kuitenkin ilmakuivattuja kinkkuja – mielettömiä herkkuja esimerkiksi juustojen kanssa ;)

      Tyydyn kuitenkin vain ihailemaan niitä ^_^

      Mitä tuohon vinkkaamaasi burgeriin tulee, mulla on itse asiassa ollut jo monta vuotta ylhäällä jostain blogista (olisikohan ollut Eeva Kolun) nappaamani mustapapuhampurilaisen ohje mutta se on edelleen testaamatta. On se kumma että sen testaus on aina vain jäänyt ja jäänyt – nyt voisin kyllä vihdoin laittaa hihat heilumaan ja kokeilla! :) Vhh-korppujauhona toimii mainiosti PoFiber- kuitu:)

      Netin vegeburger-ohjeita selaillessa vaikuttaa siltä, että joko mustapapua tai sitten jotain sientä (esim. portobello) sisältävät pihvit ovat kasvispurilaisten huipulla, eivät suinkaan esim. soijaproteiini-, quorn- tai seitanpurilaiset, joiden rakenne on luonnostaan lihamainen. Mielenkiintoista. :)

  2. Voisiko olla mahdollista, kuten useiden muidenkin ruokamielitekojen kohdalla, että lihan himoitseminen on merkki jonkin sellaisen ravintoaineen puutoksesta kehossasi, jota liha erityisesti sisältää? Esimerkiksi vaikka rauta. Monestihan sanotaan, että joissain tapauksissa kroppa osaa itse kertoa mitä se kaipaa, ja tämä voi tapahtua esimerkiksi mielitekojen kautta. Syöt kyllä todella terveellisen ja monipuolisen oloisesti, joten hankala sanoa onko kyse mistään ravintoainepuutoksesta, mutta tällainen tuli loogisesti mieleen.

    Ja kiitos hurjan mielenkiintoisesta blogista! Aiheet jaksavat aina yllättää ja se onkin blogissa ihanaa hyvän kirjoitustyylin lisäksi. Meitä hiljaisia monta vuotta mukana pysyneitä lukijoita on täällä varmasti monian itseni lisäksi :)

    1. Minulla tuli mieleen tämä ihan sama juttu, mutta kans mietin voisiko se pitää paikkaansa, kun syöt kuitenkin niin monipuolisesti, mutta onhan (punaisessa)lihassa tosiaan joitakin ravintoaineita, mitkä ovat ihmiselle välttämättömiä ja niitä ei oikein muualta saa, ellei sitten ota ravintolisänä purkista.
      Onhan ihminen kuitenkin pohjimmiltaan ”petoeläin” eli luontaisesti me ollaan sekasyöjiä, kuten joistain tutkimuksistakin on selvinnyt niin ei me oltaisi älyllisesti tällä tasolla, millä nyt ollaan, jos ei oltaisi aikanaan alettu lihaa syödä (saaliseläimethän on usein tyhmempiä kuin saalistajat, koska niillä on ruokaa suurinpiirtein aina nenän edessä ja se niiden ruoka ei pakene :D ). Joten siis vaikka kasvisruuallakin nykyään ihminen selviytyy niin voi silti kärsiä jostain puutostiloista, kun ei saa niitä ravintoaineita, joita ainoastaan lihasta tulee ellei nimenomaan kiinnitä siiheb asiaan huomiota ja ota sitten ravintolisiä. Itse olen sekasyöjä, mutta pyrin kuitenkin syömään mahdollisimman kasvispohjaisesti ja olen kanssa sitä mieltä, että ei sitä lihaa kuitenkaan joka päivä jokaisella aterialla tarvita, protskua kun saa muistakin lähteistä ja niitä lihasta saatavia ravintoaineita saa kuitenkin riittävästi, jos sitä lihaa ylipäänsä syö, vaikkei sitä joka päivä olisikaan lautasella.

    2. Voisiko olla mahdollista, kuten useiden muidenkin ruokamielitekojen kohdalla, että lihan himoitseminen on merkki jonkin sellaisen ravintoaineen puutoksesta kehossasi, jota liha erityisesti sisältää? Esimerkiksi vaikka rauta.

      Tätä mahdollisuutta on pohdittu mutta ainakaan raudasta ei pitäisi olla kyse, hemoblogiinini on erittäin hyvä.

      Ja kiitos hurjan mielenkiintoisesta blogista! Aiheet jaksavat aina yllättää ja se onkin blogissa ihanaa hyvän kirjoitustyylin lisäksi. Meitä hiljaisia monta vuotta mukana pysyneitä lukijoita on täällä varmasti monian itseni lisäksi :)

      Kiitos itsellesi palautteesta Eve :) Toivottavasti pysyt mukana vankkureissa vielä monta vuotta lisää ^_^

      1. Hemoglobiini ei yksistään kerro raudan puutteesta. En muista mikä tai miten rauta-arvo katsotaan mutta jotain lääkäri mulle ja anemiasta kärsivälle ystävälleni selitti. Mä olin raskaana ja olen autuaasti unohtanut sen ja monta muutakin asiaa. Mutta joku muistijälki on….

        1. Raudanpuute todetaan mittaamalla ferritiini (varastorauta) tai transferritiini tai seeruminrauta. Hb on todella huono mittari, sillä se nousee usein mm.nestehukan/hapenpuutteen/juuri raudanpuutteen vuoksi. Nimim.hb aina 150-160 mutta ferritiini reilu vuosi sitten vain 5! (suositus yli 70, mieluiten 100-120). Olen kuitenkin terveellisesti syövä sekasyöjä, ei runsaita menkkoja tms mutta kesti 7kk saada rauta nousemaan.

          Myös B-vitamiinit, D, omegat, sinkki yms on tärkeitä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *