Karkkipäivä 4 vuotta

Ja niin on sitten jo neljäs vuosi karkkipäiväilyä tullut täyteen! Namimeikit vähenee mutta pidot paranee! ^_^ Ainakin näin mä sen haluan itse nähdä. :)

Karkkipaiva_huhtikuut

Katselin joka blogivuoden huhtikuulta jonkun meikin. Sattumalta tuli hyvin violetti-pinkki -painotteiset kuvat. ^_^

Vuoden 2010 huhtikuussa päivitykset olivat täynnään meikkikuvia. Seuraavana vuonna meikkejä oli edelleen paljon, mutta jo puolet postauksista käsitteli ihonhoitoa, hiustuotteita ja jopa sellaista kosmetiikan sekaan eksynyttä aihetta kuin Fear And Loathing In Las Vegas. :)

Viime vuoden huhtikuussa meikkejä löytyi enää neljästä postauksesta. 3-vuotiaan Karkkipäivän jutuissa kerrotiin mm. tonnikalapyöryköistä ja muusta budjettimurkinasta. Ja oltiin päästy siihen, että nämä postaukset olivat meikkijuttuja paljon suositumpia. ^_^ (Tonnikalapullat on yllättäen yksi tykätyimpiä postauksiani koskaan! Edelleen tulee lähes viikottain kiitoksia reseptistä :))

Huhtikuun 2013 jutuissa on sentään taas ollut kivasti meikkisisältöä, mutta sienipiirakat ja quorn-purilaiset ovat tainneet tulla jäädäkseen. :D

Mutta sen pitemmittä puheitta synttäriarvontaan. Koska rakastan tuoksuja, halusin saada tämän vuoden synttäriarvontaan teille jonkun ihanan hajuveden. Ja Dolce & Gabbanan Light Blue Dreaming In Portofino tuntui juuri sopivalta! Se kun vieläpä vie ajatukset etelään turkoosin meren rantaan…. Tykkään tuoksusta itse tosi paljon, niinkuin myös alkuperäisestä Light Blue’sta.

Dreaming In Portofino -tuoksussa on sekoitus litsi-hedelmää, ambreten siemeniä, iiristä ja osmanthus-kukkaa, meripihkaa ja patsulia.

LightBlue_Dreaming_in_Portofino

Nyt mun ajatukset karkaa jo ihan kesään…. :) Ja niinpä, osallistuaksesi synttäriarvontaan, kerro minulle mikä on sinulle täydellinen kesähetki tai ihanin kesämuisto. Haaveiletko itsesi kaukaisille rannoille vai onko kesä parhaimmillaan koti-Suomen mökillä? Onko pic-nic Suomenlinnassa kesää autenttisimmillaan vai lähdetkö mieluummin Lapin tuntureille itikoita läiskimään? Jakakaa ihanimmat The Kesä -juttunne! Minä ainakin haluan jo päästä tästä pölyisestä,  koleasta keväästä kohti kesää ja auringon tuoksua iholla….! <3

Arvontaan voi osallistua torstaihin 25.4. kello 21.00 saakka.

Kommentit (343)
  1. Kun kesällä saa kirmailla kesälaitumilla koirani kanssa niin olen tyytyväinen :) Toki pikku reissu jonnekin lähiseutua kauemmaksikin on tervetullut.

  2. Paras kesäkokemus on ehdottomasti olla mökillä mato-ongella laiturilla auringon laskiessa viinipullon kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *