Kaliforniassa ei aina paista aurinko

Olin viime viikolla kokemassa totuttua harmaampaa Kaliforniaa, sekä yhden aivan mielettömän konsertin. Onneksi jälkimmäinen oli matkan päätarkoitus eikä sade lopulta vienyt kuin hyviä valokuvausmahdollisuuksia ja yhden lenkin hiekkarannalla.

Matkan ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä aurinkoa sentään näki vähän enemmän.

Koska Los Angeles ei varsinaisesti kuulu lempparikohteisiini ja miehellä sattui olemaan kavereita San Diegon suunnalla, omistimme päivät ennen konserttia pienelle San Diego -road tripille.

Huntington Beach
Huntington Beach
Long Beach

Ajomatka Losista Diegoon taittuu runsaassa parissa tunnissa kun liikenne soljuu hyvin. Meillä ei ollut ongelmia liikenteen kanssa mutta kauniit rannikkomaisemat kivoine rantakaupunkeineen venyttivät matkaa positiivisella tavalla. Pysähdyimme Long Beachilla ja Kalifornian ”Surf Citynä” tunnetulla Huntington Beachilla. Viimeistään tällä matkalla totesin pitäväni näistä Los Angelesin alueen rantakaupungeista paljon enemmän kuin Losista itsestään, ja jos vielä palaan tänne päin Kaliforniaa, majoitun joillekin näistä kivoista biitseistä.

Ajoimme Pacific Coast Highway’ta Newport Beachille saakka ja käännyimme siitä I-5:lle jota pitkin loppumatka menikin tosi nopeasti.

SAN DIEGO

Illalla ihailimme upeaa auringonlaskua San Diegon edustalla sijaitsevan Coronado-saaren rannalla.

Se olikin ainoa auringonlasku joka matkalla nähtiin, muut illat olivat täysin pilvessä.

San Diegon siluetti Coronadolta päin

En ole aiemmin käynyt San Diegossa. Jo heti ensimmäisenä päivänä minulle tuli fiilis, että Diego on helpommin lähestyttävä kuin Los Angeles. Toki Diego on pienempikin, mutta kuitenkin Kalifornian toiseksi suurin kaupunki 1,5 miljoonalla asukkaallaan.

Illanviettopaikkoihin lukeutui mm. suosittu The Shout! House -baari jossa homman nimi on rock ’n roll sing-a-long kahden toisiaan vastaan ”kilpailevan” pianistin tahtiin. Sunnuntai-iltana meno oli aika leppoisaa.

San Diegon yöelämässä on muuten myös suomalaisomisteinen baari, Henry’s Pub. Päädyimme inspiraation puutteessa syömään sinne ensimmäisenä iltanamme. Ruokaa en suosittele, mutta viini oli hyvää ja suhteellisen edullista ^_^

Seuraavana aamuna sää näytti hetken vielä ihan mukavalta.

Mutta kun päästiin tien päälle…

Koko päivän satoi enemmän tai vähemmän taukoamatta. Lenkkeily Mission Bayn rannoilla vaihtui rantojen ihailuun lähinnä autosta käsin. Heti kun kuvittelin sateen vähän hellittäneen ja astuin ulos autosta, tuli kohta taas vettä niin että ilman sateenvarjoa sain vetäytyä takaisin autoon kuin etana kuoreensa.

Kyllä harmitti, mutta minkäs säälle voi.

Kulutimme aikaa sateisen on-the-road-sightseeingin lisäksi myös La Jollan ostarissa, jossa minulla oli ”pyhiinvaelluskohteena” kalifornialaisen luonnonkosmetiikkaketju Credo Beautyn liike, Credo on kuin ”vihreä Sephora”. Sain vinkin tästä paikasta Vegasin Sephoran (!) myyjältä toissa vuonna. Kerron Credosta lisää omassa postauksessaan.

San Diegon kolmantena päivänä aurinko pilkahti esiin noin 45 minuutin ajan. Woo-hoo!

Ajoimme Meksikon rajalla olevalle ostarille ja mietin, olenko oikeutettu saamaan Meksikon maapisteen kun olen nähnyt (!) Meksikoon ja puhelinkin meni Meksikon verkkoon… :D

Toisin kuin Los Angelesissa, San Diegossa on selkeä keskusta-alue, ja vieläpä mukavan kävely-ystävällinen sellainen. Ydinkeskustan pääkatu on historiallista Gaslamp Quarteria halkova 5th Avenue.

San Franciscon tunnelmaan ja kuvauksellisuuteen San Diegon keskustaa ei voi verrata, mutta viihdyin täällä mainiosti. Ainakin Gaslamp Quarter henkii todella rentoa ja jopa pikkukaupunkimaista tunnelmaa. Gaslampin korttelit ovat todella kivaa kävelyaluetta sateellakin. :)

San Diego tuntui sanalla sanoen ystävälliseltä, sellaiselta jota voisi mielellään käydä moikkaamassa uudestaankin. Jos sitten pääsisi rantalenkillekin <3

Ennen Losiin palaamista ”to see” -listalla oli vielä La Jolla Cove merileijonineen.

La Jolla on San Diegon pohjoispuolella sijaitseva ”vähän paremmin toimeentulevien” ihmisten idyllinen pikkukaupunki meren rannalla, viehättävä vierailukohde ilman merileijoniakin. Kaupungissa sijatsee mm. yksi koko Diegon alueen suosituimpia taco-instituutioita, The Taco Stand jonne on jatkuvasti pitkä jono. Jonotettuamme tovin kyllästyimme ja teimme lopulta tilauksen netin kautta jotta voisimme hyödyntää odotusaikaa. Kävimme kävelyllä ja kun palasimme, saimme vieläkin odottaa yli puoli tuntia. Yhteensä ruokaa sai odottaa 90 minuuttia – ja sinä päivänä jono oli kuulema tavallista lyhyempi. Ei siis mitään pikaruokaa. :D

Täytyy todeta, vaikka en normaalisti syö tacoja, että oli kyllä ihan p*rhanan maukas kala-taco. Odotuksen arvoinen. Toisesta söin kuoretkin kun oli niin nälkä ja käsintehty maissi-taco oli jopa oikeasti hyvän makuinen.

La Jolla Cove on ranta jossa asuu (luonnonvaraisina) sekä merileijonia että hylkeitä. Hylkeitä ei meidän vieraillessa näkynyt mutta söpöjä merileijonia sitäkin enemmän. Ihanat pötkylät..! <3

LOS ANGELES

Kuvat kertovat olennaisen Losin säästä. Jos San Diegossa oli kevyemmän asteen harmaata ajoittaisilla pilvimuodostelmilla, Losissa oli, ehm, lähes masentavan harmaata. Taivas oli kuin kadonnut paksuun sumuun. Kauempana sijaitsevien rakennusten siluetteja ei kunnolla näkynyt. Tunnustan käsitelleeni alinta Rodeo Driven kuvaa ankaralla kädellä että se näyttää edes noin valoisalta.

Paikalliset kommentoivat sään outoutta jokaisen tilaisuuden tullen. ”It’s like, never like this!”

Iloinen, värikäs Venice Beach oli tällä kertaa ”vähän” eri näköinen kuin edellisen visiittini aikaan runsas vuosi sitten.

Oikeastaan minusta oli ihan kiinnostavaa nähdä Kalifornia tällaisena versiona. Eihän missään aina paista aurinko. Harmauskin kuuluu elämään.

Ja sitten oli THE ILTA. Chris Cornell I Am The Highway -tribuuttikonsertti. Se täytti ja ylitti kaikki odotukset.

Viisi tuntia aivan mieletöntä soitantaa. Paikalla oli pitkä liuta Cornellin muistoa kunnioittavia artisteja Foo Fightersista ja Metallicasta Juliette Lewisiin, Fiona Appleen ja Josh Hommeen. Illan kohokohtiin kuului Maroon 5 -yhtyeen Adam Levinen tulkinta Seasons -biisistä. Cornell sävelsi Seasons -biisin Cameron Crowen elokuvaan Singles vuodelta 1992.

Maroon 5 ei kolahda minulle yhtään mutta damn, tuo Levinen tyyppi osaa kyllä laulaa..!

 


Illan aikana lavalla nähtiin housteina virallisena isäntänä toimineen Jimmy Kimmelin ohella mm. Brad Pitt ja Jack Black.

Kummastelimme kun viime hetkellä esiintyjälistalle lisättyä Mike Pattonia ei näkynyt. Seuraavana päivänä luimme somesta hänen peruneen sairauden takia. Harmi, mutta en todellakaan voi väittää illan kärsineen yhtään Pattonin puutteesta. Enemmän harmitti – ja oudoksutti – Eddie Vedderin poissaolo.

Cornellin tytär Toni Cornell esitti Redemption Songin yhdessä Ziggy Marleyn kanssa. Saa nähdä tuleeko Tonista vielä isokin nimi.

Kun viisi tuntia kestänyt musiikillinen ilotulitus päättyi, olin ihan että ”Nytkö tämä jo loppuu?” Niin siivillä aika kului. Meillä oli soundien kannalta fantastisen hyvät paikat miksauspöydän läheisyydessä, niillä huudeillahan sanotaan aina olevan parhaat soundit. Tällä kertaa saattoi jättää korvatulpatkin käsilaukkuun, äänentoisto oli niin laadukasta eikä musiikki pauhannut korvia lukkoon.

Saako antaa kymmenen tähteä viidestä?

Chris. <3 Kiitos musiikistasi. ”No one sings like you anymore.”

Torstaina sade jatkui ja se tarjosi oivallisen syyn mennä kerrankin museoon.

Vietettyäni hyvän osan elämästäni kunnon museofriikkinä, olen nykyään skipannut museot matkoilla kokonaan valiten mieluummin ulkoilman ja kaupungin persoonaan tutustumisen. (Tauluja näkee Suomessakin.) Museot ovat enää sadepäivän ohjelmaa, ja viikon takaisen sadetorstain ohjelmassa oli LACMA, Los Angeles County Museum of Art.

Valtavan museon näyttelyistä ehdimme katsella vain murto-osan.

LACMAn Ray’s-ravintolan ruoka oli muuten yksi matkan ruokakohokohtia, ja toinen gourmert highlight sattui hauskasti saman päivän illalle. Ray’s on miljööltään kuin simppeli kuppila, mutta annokset ehtaa, kauniisti sommiteltua Instagram-kamaa :D Maut hipovat fine diningia. Vahva suositus!

LACMAn sulkeuduttua kävelimme parin korttelin päähän tunnetulle The Grove -ostarille. Tämä ulkoilmaostoskeskus on monen Losissa vierailevan suosikkikohteita, ja täytyy minunkin liittyä paikan faneihin.

The Grove on kuin pikkukaupunki Beverly Hillsin sisällä, rakennukset ympäröivät tunnelmallista keskusaukiota joka picnic-puistoineen, kahviloineen ja suihkulähteineen voisi olla kuin jostain New Yorkin korttelista. Ainakin iltavalaistuksessa minulle tuli tällainen fiilis. :) Ehkä laskelmoidun cheesyä ja turistillista, mutta viihdyin. <3

Söimme illallista Groven vieressä sijaitsevan Farmer’s Marketin kauppahallin Monsieur Marcel’issa, jonka täytyy olla koko matkan suurin ravintolasuositukseni. Monsieur Marcel on gourmet deli joka myy mm. ihania juustoja ja kalaa – voisiko siis olla sopivampaa ravintolaa minulle? JA – hinnat olivat jotain ihan muuta mitä tällä Beverly Hillsin lokaatiolla odottaisi, olkoonkin kauppahallin bistro. Paahdetuilla manteleilla ja yrteillä peitelty taimen maksoi 20 dollaria ja kolmen reilun kaadon wine + cheese tasting -kombo oli…. 15 dollaria..! :-0 Siitä riitti kahdelle! Tippeineen ja veroineenkin annokset olivat hämmästyttävän edulliset.

Jos pyörit The Grovella nälkäisenä ja kaipaat vaihtelua sleekin ostarin tunnelmalle, älä missaa Farmers Marketin Monsieur Marcelia! Ikäänkuin Beverly Hillsin ”4 Vuodenaikaa” (tamperelaiset tietävät… ^_^)

Viimeisenä päivänä aurinko muistutti taas olemassaolostaan ja teimme kävelyn mukavalle Manhattan Beachille, yksi näitä Losin kivoja rantakaupunkeja ikonisine rantalaitureineen.

Vielä vähän sitä legendaarista Kalifornian aurinkoa iholle ja mieleen ennen kotimatkaa.

Kiitos taas yhdestä kohtaamisesta, Yhdysvallat.

Lue muita USAn matkajuttujani täältä. Edellinen matkani vei minut Alaskaan kohtaamaan karhuja, merieläimiä ja Villin Pohjolan.

 

Kommentit (16)
  1. Sanna | Seven Seas
    24.1.2019, 20:10

    Oi huikeeta! Nyt oon kyllä rehellisesti kade tuosta Cornellin -tribuuttikonsertista! Huomasin konserttijulisteen syksyllä LA:ssa ja mietin, että jos olisin tuohon aikaan LA:ssa menisin – sinä menit!
    Satuit juuri noiden ”ei koskaan” sateiden aikaan paikalle. Aika erikoista, että siellä satoi noin monta päivää putkeen. Kalifornia näyttää kyllä niin erilaiselle harmaana, heh!

    1. Aika erikoista, että siellä satoi noin monta päivää putkeen. Kalifornia näyttää kyllä niin erilaiselle harmaana, heh!

      Sanos muuta.

      Tuo Cornell-tribuutti oli kyllä elämäni parhaita musiikkielämyksiä, se oli jotain ihan käsittämättömän hienoa. Uskomatonta että viisi tuntia esityksiä saattoi sujua niin upeasti vailla mitään teknisiä ongelmia tai muutakaan odottamatonta säätöä. Ei ehkä kuitenkaan voi ylittää Cornellin Finlandia-talon keikkaa, viimeinen kerta kun näin Cornellin. <3 :´-(

  2. Voih aina ei voi paistaa tosiaan mutta kyllä se kaatosade on kuitenkin este aika monelle aktiviteetille. Mulla on käyny vähän samoin museoiden suhteen, ennen oli must nykyisin vähän välttelen myös. Erikoista tosiaan ettei Vedder ollut mukana, ja sitten taas joitain ”uusia nimiä”, joista luulisi ettei olisi paljoa ollut tekemisissä Cornellin kanssa.

    1. Erikoista tosiaan ettei Vedder ollut mukana, ja sitten taas joitain ”uusia nimiä”, joista luulisi ettei olisi paljoa ollut tekemisissä Cornellin kanssa.

      Niinpä. Kuulin ettei Vedder ilmeisesti ole kovin läheisissä (hyvissä) väleissä Cornellin lesken kanssa, joten olisikohan siinä jotain syytä hänen valintaansa jäädä pois. Vicky Cornell oli konsertin pääjärjestäjiä. Joka tapauksessa Vedderin poisjääminen oli minusta erikoinen kannanotto häneltä, kun suunnilleen kaikki muut Cornellin muusikkolähipiirin edustajat olivat paikalla.

      1. Itse en ollenkaan ihmettele Vedderin poisjääntiä ja muitakin Seattle-vaikuttajia puutui. On edesmenneen herra Cornellin anoppi sellaista showta somessa pitänyt, että en varmaan itsekään olisi mennyt. Enkä myöskään ymmärrä leskeä, joka väkisin yrittää tehdä kuolleesta miehestään retkahtaneen addiktin kun selkeästi niin ei ollut, ainakaan kuolinsyyntutkijan mukaan.
        Itse en konsertissa ollut, onneksi netti on keksitty. Olen lukenut, kuten sinäkin totesit, että konsertti oli kokemuksen arvoinen. Anteeksi paatos, mutta on vaan surullista, kun jäljellä on vain musiikki ja ääni, ei esittäjää.

        1. En ollut kuullut Cornellin anopin pitämästä ”show’sta”, ehkä hyvä niin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *