Jemmaajan elämä ja teot

Hei, olen Sanni. Olen jemmaaja.

Meillä on sitä perheessä.

Muistan jemmat jo isoäitini kotoa. Siellä yksi makuuhuone oli omistettu suurelle varastoidulle tavararöykkiölle. Kiipeilin lapsena röykkiön päällä. Se oli minusta jännää. Kaikki ne laatikot täynnä säilöön laitettua elämää.

Nyt se ei ole minusta enää yhtään jännää.

Kuvituksena operaatio meikkinurkkauksen siivous.

Jemmailijalle on suunnattoman vaikeaa luopua tavarasta. Hän ei välttämättä osta paljon eikä ole shoppailullisessa mielessä ”materian harrastaja”, mutta minkä hän hankkii – siitä on vaikea luopua.

Jemmaaja ei pääse eroon tunteesta, että hän saattaa vielä tarvita kaikkia muinoin hankkimiaan tavaroita. Hän on lukkiutunut voimakkaaseen ”Entäs jos..?” -ajattelumalliin. ”En voi heittää tätä menemään, entä jos sille tuleekin vielä käyttöä..?” ”En tarvitse tätä nyt, mutta entä myöhemmin…?”

Jemmaaja ei kykene ajattelemaan, että jos joku tällä hetkellä tarpeeton tavara tulevaisuudessa osoittautuu taas hurjan tärkeäksi, hän voi hankkia sellaisen uudestaan.  Tavara on hyvä säilyttää kaiken varalle.

Jemmaaja-Sannin meikkinurkkauksessa tuolikin toimii säilytystilana.

Jemmaaja-Sannin ongelmiin lukeutuu ikävä kyllä myös tietynlainen…taipumus epäsiivoon. Minun on vaikea keksiä kaikille tavaroille omia paikkoja, ja jos niillä paikat onkin, en useimmiten saa tavaroita palautettua näille paikoilleen.

Jemmaaja ei välttämättä ole lainkaan onnellinen tavararöykkiöidensä keskellä. Hän saattaa kokea suurta ahdistusta tavaran määrästä, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään.

Hän voi yrittää aika ajoin luopua, ja mahdollisesti onnistuukin silloin tällöin viemään jotain kirpputorille, kierrätykseen tai jopa roskikseen – mutta usein onnistuminen jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi. Jos jemmaaja saa heitettyä viisi laatikollista sanomalehtien vuosikertoja menemään, hän löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua uusien lehtipinojen keskeltä.

Terveisiä äidilleni. Minkä vuoden Hesarin Kuukausiliitteissä olet menossa…? :)

Jemmaaja on myöskin usein luonteenpiirteeltään herkästi materiaa inhimillistävä ja siihen kiintyvä. Kahvimuki ei ole vain muki vaan sillä voi olla nimi ja elämäntarina ja se on sympaattinen. Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä.

Jemmaaja voi kiintyä suuresti jopa pussilakanoihin tai sohvatyynyyn. Tai 18 vuotta sitten ostettuun puuterirasiaan. Jemmaajan on vaikea edes ajatella näistä luopumista – hänhän on luonut niihin suhteen.

Kaikkein suurin voima on kuitenkin mahdollisen tulevan tarpeellisuuden voima.

”Voin tarvita tätä vielä joskus. Siksi säästän sen”.

Minulla on kotona erityyppisiä jemmoja.

Osalla on tunnesyihin liittyvä tausta, osa on jemmattu oletetun tarpeellisuuden nimissä. Osa, erityisesti kosmetiikka, liittyy blogini sisällön tuottoon, ja on siis sinällään työmateriaalia.  Työmateriaalia eli ei, näidenkin jemmojen liikkuvuutta olisi tarpeen tehostaa.

Parasta olisi, jos antaisin blogikosmetiikan samantien eteenpäin arvostelun tehtyäni.

Mutta ei. Hamsteri sujauttaa ne takaisin lipaston uumeniin tai makuuhuoneen sängyn alle tai viimeisimpänä säilytystilana olohuoneen sohvapöydän alle.

Kotini on yksi suuri varasto.

Kosmetiikan hankkiminen muodostaa erityisen ongelman luonneyhdistelmälle kosmetiikkafriikki-jemmailija.

Siinä missä ”normaali” kosmetiikkaintoilija laittaa vanhempia tuotteita roskiin tai antaa eteenpäin kavereille (tai, saa jopa käytettyä niitä loppuun..!) luoden näin tilaa uusille hankinnoille, kasvaa jemmailija-friikin kosmetiikkakeko vuosi vuodelta.

Hän ei heitä juuri mitään itse hankkimaansa pois ellei tuote kulu loppuun.

Tulos: jemmailija-friikin on lopulta mahdoton käyttää kaikkia tuotteitaan. Hän ajautuu tilanteeseen, jossa tiedostaa, että kosmetiikkaa on aivan liikaa ja suhde siihen on muuttunut käyttäjästä ensisijaisesti säilyttäjäksi. Mutta jemmaaja ei kykene luopumaan, eikä friikki voi lopettaa uusien ostamista. Ikuinen noidankehä.

Jemmaaja jää vallitsevaan tilanteeseen ja yrittää vain selviytyä.

Muistoja….

1. Kun vanha suosikki-poskipunani hajosi ja meni muruiksi, minä korjasin sen.

2. Cliniquen kauniit paletit kuuluvat ensimmäisiin selektiivisiin luomivärihankintoihini, on sääli etten ole käyttänyt niitä vuosiin.

3. Urban Decayn paletit liittyvät vaiheeseen, jolloin löysin Värit isolla v:llä.

4. Gemeyn kulta-ruskea duo on toiseksi vanhin luomivärini.

5. Maybellinen sinivioletti ja Rimmelin ruskea-beige-paletti olivat yhteen aikaan suurimpia suosikkejani.

6. Yves Rocherin suloisen pastelliset luomivärit oli pakko saada kun olivat niin söpöjä. Käyttökertoja ei ole juuri kertynyt.

7. MACin Paint Pot Rubenesque oli rakkautta vuonna 2008.

8. Eräältä Sveitsin matkalta kotiutin nämä kolme ruskeaa luomiväriä, joiden ostoperustetta en ymmärrä tänäkään päivänä.

Tässä on vain noin kolmasosa huulipunistani.

Vanhimmat ovat…. no, ette edes halua tietää kuinka vanhoja.

Tilanne on nyt tämä.

Minä yritän taas, vaikka aavistan että tulos on kuin kahden korren poimiminen heinäsuovasta.

Sain poistettua pienen paperikassillisen verran meikkejä meikkipöytäni laatikosta. Annoin kassin siskolleni.

Meikkipöytä on nyt oikein siistin näköinen, ja mahdun istumaan tuolillekin. Jalkatilakin on nyt vapaampi.

Mutta projekti on vielä kesken, olohuoneessa odottavat lajitteluaan edelleen…

Nämä.

*

Myös mieheni jemmaa.

Muualla jemmaajien kodissa tilaa vievät…

Kosmetiikkaesitteet ja lehdet. Näitä on laatikoittain.

Miehellä on omat lehti- ja kansiopinonsa. Niitä on ikkunalaudalla, ruokapöydän alla ja usein sohvalla.

Vaatteet. Käytän kymmentä prosenttia vaatevarastostani. Samoin mieheni. Pärjäisin varmasti kolmella noista koreista – mutta niiden lisäksi vaatteeni täyttävät lisää koreja kaapiston toisessa laidassa, ja tottahan toki myös senkki pullistelee vaatteitani. :/

Alakerran varastosta puhumattakaan.

Mä yritin….

Tämä laatikko piti heittää menemään vuosi sen sulkemispäivämäärästä, jos en olisi tarvinnut mitään sen sisällöstä.

Laatikko on edelleen varastossa. En ole tarvinnut sieltä mitään.

Varastotilamme on niin täynnä että sieltä täytyy ottaa tavaraa ensin ulos jotta mahtuu itse sisään.

  

Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata….

*

Olemme joutuneet mieheni kanssa taas väli-fundeerauksen eteen. Olemmeko todella niin voimattomia röykkiöidemme keskellä kuin kuvittelemme? Joka vuosi muka viemme ylimääräistä kirpparille emmekä olevinaan osta paljon mutta silti hukumme tavaraan. Miten me annamme tämän tapahtua..?

Hulluinta on se, että jos joku muu heittäisi jemmamme menemään meidän sitä tietämättä, emme edes kaipaisi näitä rojuja, tuskin muistaisimme murto-osaakaan. Mutta kun päätös luopua ja konkreettinen poisheittämien on tehtävä itse…. sitten se ”Entäs jos?”-otus nostaa päänsä.

Entä jos…. viiden vuoden kuluttua haluan katsella tätä vanhaa albumia? Tai tämä leveähihainen neulemalli tulee taas muotiin…?

Voi jemmaaja – entäs sitten?!

Vinkkejä tai vertaistukea otetaan vastaan.