Karkkipäivä
Karkkipäivä

Jemmaajan elämä ja teot

Hei, olen Sanni. Olen jemmaaja.

Meillä on sitä perheessä.

Muistan jemmat jo isoäitini kotoa. Siellä yksi makuuhuone oli omistettu suurelle varastoidulle tavararöykkiölle. Kiipeilin lapsena röykkiön päällä. Se oli minusta jännää. Kaikki ne laatikot täynnä säilöön laitettua elämää.

Nyt se ei ole minusta enää yhtään jännää.

Kuvituksena operaatio meikkinurkkauksen siivous.

XMeikkistash_IMG_3752

Jemmailijalle on suunnattoman vaikeaa luopua tavarasta. Hän ei välttämättä osta paljon eikä ole shoppailullisessa mielessä ”materian harrastaja”, mutta minkä hän hankkii – siitä on vaikea luopua.

Jemmaaja ei pääse eroon tunteesta, että hän saattaa vielä tarvita kaikkia muinoin hankkimiaan tavaroita. Hän on lukkiutunut voimakkaaseen ”Entäs jos..?” -ajattelumalliin. ”En voi heittää tätä menemään, entä jos sille tuleekin vielä käyttöä..?” ”En tarvitse tätä nyt, mutta entä myöhemmin…?”

Jemmaaja ei kykene ajattelemaan, että jos joku tällä hetkellä tarpeeton tavara tulevaisuudessa osoittautuu taas hurjan tärkeäksi, hän voi hankkia sellaisen uudestaan.  Tavara on hyvä säilyttää kaiken varalle.

XMeikkistash_IMG_3755

Jemmaaja-Sannin meikkinurkkauksessa tuolikin toimii säilytystilana.

Jemmaaja-Sannin ongelmiin lukeutuu ikävä kyllä myös tietynlainen…taipumus epäsiivoon. Minun on vaikea keksiä kaikille tavaroille omia paikkoja, ja jos niillä paikat onkin, en useimmiten saa tavaroita palautettua näille paikoilleen.

XMeikkistash_kollaasi1

Jemmaaja ei välttämättä ole lainkaan onnellinen tavararöykkiöidensä keskellä. Hän saattaa kokea suurta ahdistusta tavaran määrästä, mutta on kykenemätön tekemään asialle mitään.

Hän voi yrittää aika ajoin luopua, ja mahdollisesti onnistuukin silloin tällöin viemään jotain kirpputorille, kierrätykseen tai jopa roskikseen – mutta usein onnistuminen jää vajaaksi ja lyhytaikaiseksi. Jos jemmaaja saa heitettyä viisi laatikollista sanomalehtien vuosikertoja menemään, hän löytää itsensä muutaman vuoden kuluttua uusien lehtipinojen keskeltä.

Terveisiä äidilleni. Minkä vuoden Hesarin Kuukausiliitteissä olet menossa…? :)

XMeikkistash_IMG_3807

Jemmaaja on myöskin usein luonteenpiirteeltään herkästi materiaa inhimillistävä ja siihen kiintyvä. Kahvimuki ei ole vain muki vaan sillä voi olla nimi ja elämäntarina ja se on sympaattinen. Sitä ei voi heittää menemään vaikka se ei mitenkään sovi muuhun astiastoon. Sehän pahoittaa mielensä.

Jemmaaja voi kiintyä suuresti jopa pussilakanoihin tai sohvatyynyyn. Tai 18 vuotta sitten ostettuun puuterirasiaan. Jemmaajan on vaikea edes ajatella näistä luopumista – hänhän on luonut niihin suhteen.

XMeikkistash_IMG_3760

Kaikkein suurin voima on kuitenkin mahdollisen tulevan tarpeellisuuden voima.

”Voin tarvita tätä vielä joskus. Siksi säästän sen”.

XMeikkistash_kollaasi2

Minulla on kotona erityyppisiä jemmoja.

Osalla on tunnesyihin liittyvä tausta, osa on jemmattu oletetun tarpeellisuuden nimissä. Osa, erityisesti kosmetiikka, liittyy blogini sisällön tuottoon, ja on siis sinällään työmateriaalia.  Työmateriaalia eli ei, näidenkin jemmojen liikkuvuutta olisi tarpeen tehostaa.

Parasta olisi, jos antaisin blogikosmetiikan samantien eteenpäin arvostelun tehtyäni.

Mutta ei. Hamsteri sujauttaa ne takaisin lipaston uumeniin tai makuuhuoneen sängyn alle tai viimeisimpänä säilytystilana olohuoneen sohvapöydän alle.

Kotini on yksi suuri varasto.

XMeikkistash_IMG_3810

Kosmetiikan hankkiminen muodostaa erityisen ongelman luonneyhdistelmälle kosmetiikkafriikki-jemmailija.

Siinä missä ”normaali” kosmetiikkaintoilija laittaa vanhempia tuotteita roskiin tai antaa eteenpäin kavereille (tai, saa jopa käytettyä niitä loppuun..!) luoden näin tilaa uusille hankinnoille, kasvaa jemmailija-friikin kosmetiikkakeko vuosi vuodelta.

Hän ei heitä juuri mitään itse hankkimaansa pois ellei tuote kulu loppuun.

Tulos: jemmailija-friikin on lopulta mahdoton käyttää kaikkia tuotteitaan. Hän ajautuu tilanteeseen, jossa tiedostaa, että kosmetiikkaa on aivan liikaa ja suhde siihen on muuttunut käyttäjästä ensisijaisesti säilyttäjäksi. Mutta jemmaaja ei kykene luopumaan, eikä friikki voi lopettaa uusien ostamista. Ikuinen noidankehä.

Jemmaaja jää vallitsevaan tilanteeseen ja yrittää vain selviytyä.

XMeikkistash_kollaasi3

Muistoja….

1. Kun vanha suosikki-poskipunani hajosi ja meni muruiksi, minä korjasin sen.

2. Cliniquen kauniit paletit kuuluvat ensimmäisiin selektiivisiin luomivärihankintoihini, on sääli etten ole käyttänyt niitä vuosiin.

3. Urban Decayn paletit liittyvät vaiheeseen, jolloin löysin Värit isolla v:llä.

4. Gemeyn kulta-ruskea duo on toiseksi vanhin luomivärini.

5. Maybellinen sinivioletti ja Rimmelin ruskea-beige-paletti olivat yhteen aikaan suurimpia suosikkejani.

6. Yves Rocherin suloisen pastelliset luomivärit oli pakko saada kun olivat niin söpöjä. Käyttökertoja ei ole juuri kertynyt.

7. MACin Paint Pot Rubenesque oli rakkautta vuonna 2008.

8. Eräältä Sveitsin matkalta kotiutin nämä kolme ruskeaa luomiväriä, joiden ostoperustetta en ymmärrä tänäkään päivänä.

XMeikkistash_IMG_3853

Tässä on vain noin kolmasosa huulipunistani.

XMeikkistash_IMG_3855

Vanhimmat ovat…. no, ette edes halua tietää kuinka vanhoja.

XMeikkistash_poyta

Tilanne on nyt tämä.

Minä yritän taas, vaikka aavistan että tulos on kuin kahden korren poimiminen heinäsuovasta.

XMeikkistash_IMG_3848

Sain poistettua pienen paperikassillisen verran meikkejä meikkipöytäni laatikosta. Annoin kassin siskolleni.

Meikkipöytä on nyt oikein siistin näköinen, ja mahdun istumaan tuolillekin. Jalkatilakin on nyt vapaampi.

Mutta projekti on vielä kesken, olohuoneessa odottavat lajitteluaan edelleen…

XMeikkistash_IMG_3774

Nämä.

*

Myös mieheni jemmaa.

Muualla jemmaajien kodissa tilaa vievät…

XJemmat_lehdet_esitteet

Kosmetiikkaesitteet ja lehdet. Näitä on laatikoittain.

Miehellä on omat lehti- ja kansiopinonsa. Niitä on ikkunalaudalla, ruokapöydän alla ja usein sohvalla.

XJemmat_vaatekaappi

Vaatteet. Käytän kymmentä prosenttia vaatevarastostani. Samoin mieheni. Pärjäisin varmasti kolmella noista koreista – mutta niiden lisäksi vaatteeni täyttävät lisää koreja kaapiston toisessa laidassa, ja tottahan toki myös senkki pullistelee vaatteitani. :/

Alakerran varastosta puhumattakaan.

XJemmat_vaatteet

Mä yritin….

Tämä laatikko piti heittää menemään vuosi sen sulkemispäivämäärästä, jos en olisi tarvinnut mitään sen sisällöstä.

Laatikko on edelleen varastossa. En ole tarvinnut sieltä mitään.

XJemmat_varasto

Varastotilamme on niin täynnä että sieltä täytyy ottaa tavaraa ensin ulos jotta mahtuu itse sisään.

   XJemmat_varasto2

Entinen elämä kulkee mukana laatikoissa, joita ei koskaan avata….

*

Olemme joutuneet mieheni kanssa taas väli-fundeerauksen eteen. Olemmeko todella niin voimattomia röykkiöidemme keskellä kuin kuvittelemme? Joka vuosi muka viemme ylimääräistä kirpparille emmekä olevinaan osta paljon mutta silti hukumme tavaraan. Miten me annamme tämän tapahtua..?

Hulluinta on se, että jos joku muu heittäisi jemmamme menemään meidän sitä tietämättä, emme edes kaipaisi näitä rojuja, tuskin muistaisimme murto-osaakaan. Mutta kun päätös luopua ja konkreettinen poisheittämien on tehtävä itse…. sitten se ”Entäs jos?”-otus nostaa päänsä.

Entä jos…. viiden vuoden kuluttua haluan katsella tätä vanhaa albumia? Tai tämä leveähihainen neulemalli tulee taas muotiin…?

Voi jemmaajaentäs sitten?!

Vinkkejä tai vertaistukea otetaan vastaan.

Kommentit (114)

  1. Virpi

    Sinulla on kyllä kiltti mies. Tai ehkä se johtuu siitä, että mieskin on jemmaaja. Arvaa onko kiva asua miehen kanssa, joka ei siedä mitään kätköjä missään? Ei siis missään. Olkkarin pöydän alle ei saa kasata lehtiä. Ruokapöydälle ei saa jättää lehtiä. Lehdet viedään heti lukemisen jälkeen lehtikoriin ja lukemisen pitäisi tapahtua heti. Kosmetiikkavarastoni on minimaalinen verrattuna sinun varastoihisi, mutta niistäkin on aihetta valittaa, koska ei kukaan voi tarvita esim. kylpyhuoneen peilikaapista kaikkia hyllyjä itselleen. Nyt olen miettinyt, kuinka selitän vaatekomerosta löytyvät kirjapinot miehelleni. Niille pitäisi löytyä jostain uusi paikka, jotta voisin hamstrata hieman lisää kirjoja kätköihini…

    • Sanni

      Voi että…. otan osaa :/ Mutta ymmärrän kyllä miestäsi, mikäli hän on päinvastaisella eli ”kaikki pinnat puhtaana” -persoonallisuudella varustettu. Hänelle on yhtä vaikeaa sulattaa jemmapinosi kuin minulle heittää pinojani menemään. Hän ei varmasti ole kärräämässä lehtiäsi pois ilkeyttään, vaan koska häntä ohjaa hänen oma siisteyden tuoma mielihyvänsä. Toiset ovat ihan maanisia siisteysintoilijoita, eivätkä he varmaankaan halua ketään loukata sillä että suunnilleen lakaisevat askeltesi jäljet takaasi – se vain on heidän luonteessaan ja he toimivat tavalla joka tuntuu heille itsestäänselvyydeltä.

      Mun mies muuten kyllä ärtyy mun pinoihin tasaisin väliajoin :D – jolloin auttaa vain muistuttaa, että katsopas herra omia tavaraa tursuavia jemmojasi – välillä eräänkin lipaston laatikkoa on hankala saada kiinni koska misteri on tunkenut sinne niin paljon kuitteja/laturien johtoja/takuutositteita/aurinkolaseja – mitä tahansa ^_^ Ei se, että tunkee krääsänsä johonkin muka-piiloon tee tilanteesta yhtään kestävämpää kuin näkyvillä olevat pinot. Ongelma on se krääsän jemmaaminen, oli se sitten lipaston päällä tai sisässä.

  2. Beata

    Mahtavaa! Ei jemmailu, vaan se että täältä on löytynyt näin monta kohtalotoveria! Tavaraa on paljon, laidasta laitaan. Vanhemmiltani taitaa vielä ullakolta löytyä laatikollisia lehtiä lukioajoiltani (=90-luvulta), kaapit on täynnä vuosia siellä nököttäneitä vaatteita yms. Olen koukussa erinomaisiin tarjouksiin ja kuponkeihin, ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

    Mulla oli pitkään toi ominaisuus, etten raaskinut jotain käyttää. Nyt olen opetellut iloitsemaan siitä, kun saan kosmea kulutettua, mutta uutta tulee kovempaa vauhtia kuin vanhaa kuluu. Ehkä hiljalleen… Ja hahaa, kun talossamme ilmoitettiin kellarikomerossa käyneen varkaita, olimme miehen kanssa melkeinpä pettyneitä, ettei meidän varastostamme oltu viety mitään. :D

    Upeaa että olet tarttunut tähän aiheeseen, seuraan mielenkiinnolla edistymistäsi. Tsemppiä!

  3. Nipsu

    Minun vanhempani ja isovanhempani ovat mainioita esimerkkejä jemmaajista. Isoäitini talon toinen kerros oli niin täynnä tavaraa, ettei sitä voinut käyttää. Rappuset toimivat hyllyinä. Siivous tarkoitti kaman pakkaamista laatikkoon ja kantamista jonnekin, jonkun kasan päälle. Irtainta omaisuutta riitti, mutta se kaikki oli hukassa, jumissa tai muuten käyttökelvotonta. Silti jokin sisäinen voima esti isoäitiäni heittämästä tätä kaikkea pois, se oli aikanaan perikunnan tehtävä.

    Vanhemmillani taas on yli 300 neliötä täynnä tavaraa. Ahdistavinta siinä on se, miten paljon kasojen alla on kaikkea rahassa mitattuna arvokastakin. Sinne se hautautuu, roskan alle. Mitään ei voi heittää pois. Paperipinot täyttävät ruokapöydän, ja kuivauskaapissa ei ole kymmeneen vuoteen mahtunut kuivaamaan astioita.

    Minä olen, ehkä omien traumojeni takia, täysin toista maata. Haluan että on siistiä, haluan päästä tavasta eroon. Harrastan kamasta luopumista jo mielenlujuuden takia. Materiaan ei saa kiintyä, en halua olla elottomien romppeiden armoilla.

    Tavarasta eroon pääseminen ei hamstraajalle ole helppoa. Minä istun aina välillä lomilla äitini vieressä käymässä läpi kaappeja ja laatikoita, ja autan häntä kyseenalaistamaan asioiden tarpeellisuuden. Olemme tehneet tätä vuosia, ja edistys on hitaanpuoleista. Vauhtiin päästyään äitini heittää viimein pois jotain kymmeniä vuosia vanhoja oppikirjoja kauppisajoiltaan, mutta sitten tulee taas se taantuminen jostain, eikä tahti pysy yllä…

    Meillä on kyllä äitini kanssa niin erilaiset luonteetkin…! Hän on kerääjä, joka hakee ulkoista suojakuorta elämän kolhuja vastaan. Hamstraamalla voi muka varautua tulevaan, vaikka todellisuudessa tarpeellista ei koskaan löydä omista kätköistään.

    Minä olen meistä se kulkijaluonne, samaistun ehkä muumien Nuuskamuikkuseen. Ajatus tavarasta ahdistaa, koska se estää minua menemästä ja tulemasta mieleni mukaan. Jos omistan liikaa, en voi muuttaa pienempään asuntoon, joudun tekemään enemmän töitä järjestyksen ylläpitämiseksi ja koen jollain tavalla tukehtuvani kaiken keskelle.

    No, kukaanhan meistä ei ole täydellinen, yritetään kukin elää sillä, mitä on annettu… Sinun onnesi on ehdottomasti samanmielinen kumppani, koska hamsterin ja minimalistin elämä harvemmin on ihanaa ja tasaista. Sitäkin on nääs tullut yritettyä… :P

  4. v

    Tämä oli vähän ahdistava postaus lukea, kun kuulosti niin tutulta. Olen parin viime vuoden aikana yrittänyt opetella erilaista asennoitumista tavaraan ja omistamiseen, toisaalta myös miettiä että mikä siinä luopumisessa tuntuu niin pelottavalta. Joitain sellaisia kipukohtia itsessäni osaan jo tunnistaa ja niiden tiedostaminen helpottaa taas tavaroiden poisheittämistä. Kaikkein vaikeinta on nimenomaan tuo ajatus muistoista: unohdan muutenkin niin paljon asioita, jos vielä luovun muistoihin liittyvistä esineistä niin jääkö niistä mitään jäljelle?

    Käytännössä olen toteuttanut tuota samaa, mitä sinäkin yritit tuolla vaatelaatikolla: eteisessä on laatikko, johon vien tavaroita, joista olen luopumassa, mutten kykene suoraan heittämään tai antamaan pois. Jos tavara saa olla vuoden kaikessa rauhassa, enkä edes muista en olemassaoloa, niin ei se voi kovin tärkeä olla. Itse asiassa lopputavoitteeni on luopua koko laatikosta ja olen päässytkin eteenpäin siinä, että iso osa tavaroista on helppo heittää jo suoraan pois miettimättä sen enempää. (Tai sitten muistelen asioita yhden illan, ehkä otan kuvan tavaroista tai kirjoitan koneelle ajatuksia muistiin, ja sitten heitän pois.)

    Vaatteillekin käytin samaa ideaa jonkin aikaa, mutta niiden kohdalla sain päässäni naksautettua jotain vähän eri tavalla. Lajittelin vaatevarastoni niin, että minulla oli arkivaatteita, työvaatteita ja juhlavaatteita vuoden tarpeiksi, muut menivät poistolaatikkoon. Ja kun huomasin, että pienemmällä määrällä pärjään itse asiassa paremmin kuin suurella, niin vaatevaraston pitäminen pienenä on ollutkin aika helppoa. Lisäksi pidän tiukkaa kuria uusista vaatehankinnoista, pyrkimys on, että uutta ostetaan vain jos on joutunut luopumaan vanhasta. (En kuitenkaan ole ehdoton, se ei sovi minulle.)

    Viimeiseksi se tavarapinojen määrässä tärkeimmäksi huomaamani juttu: kellarikomero tai varasto ei ole jemmailuun tarkoitettu! Siellä voi säilyttää jotain talvivaatteita tai urheiluvälineitä tai jotain harrastusjuttua, jota tarvitsee epäsäännöllisesti, mutta ei missään nimessä epämääräisiä pahvilaatikoita, joista ei tiedä, milloin niitä tarvitsee. Omista jemmoistaan ja röykkiöistään pysyy paljon paremmin perillä ja tietoisena, kun ne ovat koko ajan läsnä ahdistamassa. Silloin ei pääse tuudittautumaan hyvänolontunteeseen siitä, että on muka luopunut jostain viemällä sen varastoon.

  5. purkkejapurkkeja

    Voi ei, mulla on ihan sama ongelma! Tavaroista luopuminen on tosi vaikeaa ja ajattelen juurikin noin ”entäs jos vielä tarvitsen näitä”. Mulla on paljon vanhoja vaatteita joista en raaski luopua, vaikka en kaikkiin enää edes mahdu! Mutta entäs jos laihdun vielä niihin mittoihin mitä olin kymmenen vuotta sitten teininä :D Kosmetiikasta on kaikista vaikeinta luopua! Ne purkit on vaan niin ihania :)

  6. Janica

    Tunnistan itsestäni tuon tunteen luomisen esineisiin ja niiden inhimillistämiseen :) Minäkin jemmailen tavaroita aikani, mutta jossain vaiheessa tulee suursiivouskohtaus, jonka aikana laitan tavaraa pois. Kirpparille, hyväntekeväisyyteen tai suoraan roskiin. Jemmailin esimerkiksi erästä luomiväriä muutaman vuoden kun en raskinut siitä luopua. Kerran kannen avatessani vastassa oli eltaantunut löyhkä. Ajattelin, että ehkä tämä kannattaa heittää suoraan roskiin… :D Meikit olen aina säilyttänyt makuuhuoneessa valolta ja kosteudelta suojattuna mutta eihän nekään ikuisuuksia kestä. Nyt on yksi Sensain ripsiväri laatikossa käyttämättömänä. Olin vuosia Sensain suurkuluttaja mutta uusimman ostettuani en olekaan käyttänyt sitä pitkään aikaan. Ostin marketista perus vesiliukoisen ripsivärin kun tarjouksessa oli ja tuntui että vaihtelu virkistää. Sensaita jemmaan varmaankin siinä tarkoituksessa, että jos tulee jotain juhlia tai keli vaatii pitävämpää ripsiväriä niin käytän sitä silloin :D En noin kallista ostosta raski roskiinkaan nakata ja kyseenalaista on, voiko sitä myydä eteenpäin kun sitä on kuitenkin käytetty…?

  7. Elli A

    Hei! Tämä ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta ajattelin kertoa nopeasti oman kokemuksen Estelle&Thild Super Bioaktive –voiteista. Jos jolleikin vaikka olisi hyötyä kokemuksista tai miettii voiteen ostamista. :)

    Tuolla joskus aikaisemmin kirjoittelin, että ostin reilu viikko sitten Super Bioactive päivävoiteen ja yövoiteen, Sannin postauksesta innostuneena  . Olen niitä siitä asti käyttänyt, ja tulos on todella positiivinen! Aluksi vähän epäilin kosteustehoa, sillä voide ei tosiaan jätä mitään kalvoa iholle ja jäi hieman pyörimään iholla monen muun luonnonkosmetiikan voiteen tavoin, eli imeyttämiseen piti hieroa voidetta hieman kauemmin. Mutta mutta.. jo parin päivän jälkeen ongelma poistui ja voide (niin yö- kuin päivävoide) alkoi imeytyä heti. Nyt reilussa viikossa iho on selkeästi kosteutetumpi ja voidettakin tarvitsee kerralla paljon vähemmän. Pintakuivuus on hävinnyt kokonaan. Varsinkin yövoide tuntuu sitovan ihan loistavasti kosteutta ihoon ilman mitään tahmaista tunnetta tai rasvaisuutta. Voide todellakin tuntuu tekevän ihossa jotain (positiivista)! Ihan mahtavat voiteet siis. En ole ikinä ennen käyttänyt kasvovedessä, voiteessa ja yövoiteessa yhtä-aikaisesti vain luonnonkosmetiikkaa, sillä vähintään yksi ei ole tuntunut hyvältä. Mutta nuo ovat ihan täysin verrannollisia synteettisten voiteiden tuntumaan ja lisäksi lopputulos iholla on parempi.

    Eli kiitos Sanni, kun esittelit nämä blogissa! Ainoa negatiivinen osuus voiteissa on hinta, sillä voiteet ovat aika kalliita, ja siksi seerumi on jäänyt ostamatta, mutta eipä sitä ole oikein tarvinnutkaan.

    • Sanni

      Wow, olipa positiivinen kokemus! :) Kivaa kuulla että tykkäät, olen kyllä Super BioActivesta ihan samaa mieltä (vaikka yövoidetta en ole kokeillutkaan), luulisi todellakin kelpaavan normikosmetiikan käyttäjillekin koostumuksensa puolesta :) Mä niin rakastan tuota ei-silikonisten voiteiden jotenkin kokonaisvaltaisemmin kosteuttavaa tunnetta iholla. Tokihan juttu voi olla myös ihan vain mun pään sisässä mutta sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, että silikoni ei imeydy, ja jos se on korvattu kasviöljyillä ja -uutteilla, niin sitä potentiaalisesti voiteesta imeytyvää kamaa on todellakin enemmän :D

  8. BIKKE

    Tsiisus! Mutta kylläpäs jemmaajalla onkin purkkia ja purnukkaa!! Mulla on kanssa paha JEMMAJA vika.. muttakun mun intohimo on …huonekalut… Niitä on vaikea saada mahtumaan mihinkään ;)))

  9. Susanna

    Vau! Kiitos inspiraatiosta. Siivoin oman huoneeni, joka on muuttunut hienosta naisen huoneesta omituiseksi ryjäkasavarastoksi, jonne sai dumpattua kaiken pois silmistä nopeasti. Myös vaatekaappi koki puhdistuksen ja täyden matkalaukun lähetin kellariin ajatuksella:”nähdään kymmenen kilon päästä”

  10. Miina

    Tiiäkkö? Ei tohon ole lääkettä eikä niksiä, helpotusta ehkä, mutta sitten jonkun ajan jälkeen tilanne on ihan sama. Jotta sais kunnon muutoksen aikaan täytyy kolahtaa pohjalle kuin alkoholisti konsanaan ja toivoa muutosta! Tämä on karkea ja alkoholistien helvettiä halventava rinnastus, mutta niin se vaan menee. Täytyy herätä päivänä kauniina ja tajuta, ettei tota sunkaan tavara-, meikki-, vaate ja ymsymsymsmäärää vaan yksinkertaisesti tarvitse! Että sen pitäminen on sen lisäksi, että se on täysin turhaa, se on rahan ja paikan pilluuta (tollee vanha kansa sano ;) )niin lähes syntiin verrattavaa. Koska se vaan on niin väärin ja niin monella tasolla! Niin eettisesti kuin moraalisestikin. Mihin me näitä kamoja tarvitaan? Oikeesti!
    Ja tämän kirjoittaa sinulle ihminen, jonka vinttiä siippa kutsuu mustaksi aukoksi koska hänen mielestään uskon sen olevan mustan aukon kaltainen reikä, johon kaikki vaan katoaa. Siellä on tarvitsen näitä ehkä, vielä joskus, sitten kun, ei raaski heittää, nämä myyn ja erinäisistä kummallisista tunnesyistä jemmattua kamaa. Sen lisäksi kaikki kaapit, hyllyt, kolot ja raot on täynnä ”tuiki tarpeellista” tavaraa. On kirjaa, lehteä, kangasta, liina, kippoa ja kappoa. On t-paitaa, housua, paitaa, puseroa, kenkää, laukkua, huivia…kyllä, ihan kaikkea on! Ei ole puutetta ei!!! Enkä ole himohamstraaja, ei ne mua mihinkään tositeeveeseen kelpuuttais. Olen tavallinen töissäkäyvä perheenäiti, jonka nurkissa on sama määrä kuin varmaan naapurillakin.
    Päätin vakaasti olla ostamatta enää mitään sellaista, jota en tarvitse. Ja sit näin sen yhen kivan meikkipaletin. Ja sen kauniin kahvikupin. Oi, koskaan ei ole liikaa valkoisia toppeja. No, eipä kyllä mustiakaan…ja lopun tiedätkin.
    Että tämmöistä :)

  11. Mimosa

    Heh, tuttua :D

    Meillä kotona on yritetty siivota ja ollaankin viety kirppikselle tavaraa myyntiin ja joulun tienoilla oltiin kaksi sunnuntaita ihan itse myymässä. Tein sitten mm. kosmetiikkaan ja cd-levyille tarjouksia (osta 3, maksa 2 jne.). Ensimmäisellä kerralla vein lautapelejä ja kaksi peliharrastajaa kahmaisi ne, ennen kuin kerkesin tavaroita edes pöydälle asetella :D

    Löysin FB:stä Arkiapurit- sivun, missä pienituloiset kärsivät ruoan-, kosmetiikan-, vaatteiden- ja muiden pulasta, joten lähetin yhden paketin sitä tarvitseville. Toista alan kasaamaan samalle perheelle, kunhan löydän/saan sopivan pahvilaatikon. Sain paljon kiitosta paketista ja hymyilen täällä vieläkin, kuin hangon keksi.

    • Sanni

      Kiitos Arkiapurit-vinkistä! :)

    • Nimetön

      Arkiapuri on hieno sivusto! Kiitos vinkistä, juuri tällainen tapa ”hävittää” tavaraa on mieleeni. Se, että joku saa kaipaamansa avun sellaisesta, jota et enää itse käytä. Erinomaista!

  12. Kyllikki

    Mua itseäni auttaa seuraavat tavaroiden pois heittämisessä seuraavat ajatukset – Mietin miten paljon asunnon neliöhintä on ja haluanko oikeasti ostaa uuden asunnon vain tavaroita varten? Jos neliö maksaa vaikkapa 3000 e, niin on 10 neliön verran isompi koti maksaa 30 000 euroa. Aika paljon tulee hintaa tavaroiden säilömiselle! – Muistot eivät elä tavaroissa, ne ovat minun päässäni. Kunhan on pää mukana, niin tavaroita ei tarvitse. – Jokaisessa omistamassani esineessä pitää olla vähintään kaksi seuraavista ominaisuuksista: kauneus, käytettävyys, muisto. En säilytä rumaa maljakko vain sen takia, että se on isomummilta saatu. Jos se sen sijaan on mielestäni erittäin kaunis ja se tuo minulle mukavia muistoja, niin se saa jäädä.

  13. Suski

    Itse voin entisenä hamsterina samaistua tekstiisi paikoin turhankin hyvin. Tavaraa oli varastoituna kaikkialle tuolit mukaanlukien, eikä mistään voinut luopua kun sitä voi vielä tarvita. Aina jos jotain heitti pois, pian tuli hyvin vahva idea mihin sitä olisi voinut käyttää ja luopuminen harmitti.

    Nykyään omistan vain murto-osan aiemmasta tavaramäärä ja olen tyytyväinen. Opin nimittäin pikkuhiljaa ettei minusta ollut pitämään valtavia varastojani käyttökelpoisina. Minulla oli jemmassa valtavasti tavaraa, mutta silloin kun olisin tarvinnut jotain, sitä ei löytynyt, se oli hautautuneena pyykkivuoreen tai ehtinyt mennä piloille. Lisäksi asunto oli kokoajan epäsiisti ja minulla meni kohtuuton aika siivoamiseen ja yllätysvieraat ahdistivat ajoittain suunnattomasti.

    Niinpä olen karsinut vain vuosia ja nyt asunnossa alkaa pikkuhiljaa olla vain tavaroita joita käytän varmasti. Ja ne saavatkin koko ajan enemmän käyttökertoja, koska jopa minä pystyn pitämään ne käyttökelpoisina ja paikoillaan. Asioita tarvitsee harvemmin enää etsiä ja esimerkiksi kenkien ja laukkujen hoitamisesta on tullut hauskaa jotta ne harvat ja valitut pysyvät mahdollisimman edustavina pitkään. Aiemmin vaihtoehtoja oli niin monta, että kaikkia huolto ja puhdistustoimenpiteitä pystyi lykätä ikuisuuksiin.

    Valitettavasti tavaran vähentäminen ei silti estä siihen kiintymistä. Juuri eilen kirjoittelin blogiini, kuinka minulta pääsi pyöräliikkeessä itku, kun minulle tarjottiin pyöräliikkeestä väärän väristä seuraajaa varastetulle pyörälleni. Se tuntui niin väärältä, vaikkei edellinen pyöräni ehtinyt olla minulla edes puolta vuotta. Silti edellinen pyöräni on edelleen silmissäni se ainoa täydellinen.

  14. M

    Kosmetiikkahan itse asiassa vanhenee tosi nopeasti. Entäs jos aloitat heittämällä kaikki yli vuoden vanhat raakasti pois? Voit sitten ”luvan kanssa” hankkia pikkuhiljaa uusia. Hävitä muutenkin ensin kaikki rikkinäinen ja vanhentunut. Se helpottaa jo paljon. Pidä huoli siitä, että viet sitten kaiken asunnosta ulos, paikan vaihtaminen tai piilottaminen komeroon ei muuta tilannetta. Päin vastoin pahentaa. Tee tavoitteita ja palkitse itsesi jollain mieluisalla (mieluusti muulla kuin tavaralla), kun saavutat jotain. Hävitä myös kaikki sellainen, mistä et itse asiassa koskaan ole edes pitänyt, vaan säilytät vaan velvollisuudesta. Osa menee varmaan kaatikselle, mutta osan voi ehkä myydä tai lahjoittaa kirpparille.

    Kyllä sinä onnistut, minäkin onnistuin. Elämä selkiytyy monin tavoin, kun ylimääräisestä pääsee eroon. Voimia! Isoimman askeleen olet jo ottanut, kun olet todennut että haluat muutosta. Just do it!

    • Sanni

      Kosmetiikkahan itse asiassa vanhenee tosi nopeasti.

      Vedetön, puuterimainen kosmetiikka ei vanhene nopeasti ;) Bakteerit eivät elä vedettömässä alustassa. Luomivärien, puuterien ja poskipuien koostumus saattaa hieman muuttua vuosien varrella, mutta vaikkapa 10 vuotias poskpuna ei vättämättä ole millään lailla erilainen kuin juuri ostettuna. Toki reseptiikka vaikuttaa, ja joissain puuterimaisissa tuotteissa voi olla öljymäisiä ainesosia, jotka vaikuttavat tuotteen muuttumiseen ajan myötä. Useimmat omistamani puuterimaiset tuotteet eivät ole kuitenkaan muuttuneet piiruakaan. Nettikaupatkin tietävät tämän, siksi ei ole mitenkään epätavallista että nettikaupoista löytää vaikkapa Diorin tai MACin kausituotteita 8-10 vuoden takaa, enkä nyt puhu eBaysta.

      Mutta kiitos joka tapauksessa tsempistä :)

      • M

        Okei, hyvä tietää. Ehkä sekin on siis osin teollisuuden keino saada ostamaan lisää, kun uskotellaan kosmetiikan pilaantuvan. Mä oon ajatellut, että niihin tulee pöpöjä iholta ja ne sitten siksi pilaantuu. Mutta olet varmasti oikeassa. Tai kai niistä osa pilaantuukin, esim. voiteet. Just heitin ikivanhat Le Clercin puuterit pois sitten vissiin ihan turhaan… Pöh.

        Tänään vuorossa työhuoneen raivaus ja uudelleensisustus…

        • Sanni

          Ehkä sekin on siis osin teollisuuden keino saada ostamaan lisää, kun uskotellaan kosmetiikan pilaantuvan.

          Epäilemättä ;)

          Jotkut vesipohjaisetkin tuotteet kuten shampoot ja suihkugeelit voivat oikein säilytettynä (= ei suorassa auringonvalossa tai kuumissa/jäätävissä lämpötiloissa) säilyä useita vuosia. Niiden hyllyikäkin on kolme vuotta (itse asiassa kolme vuotta on yleinen hyllyikä kaikelle kosmetiikalle rasvoista shampoisiin), ja sen jälkeen ne voivat säilyä ostajan hallussa useita vuosia. Tästä on kiittäminen säilöntäaineita, joita kosmetiikassa on runsaasti.

          Puuterimaisia tuotteita ei todellakaan kannata heittää pois pilaantumisen pelossa ellei a) ole saanut niistä ikäviä oireita tai b) koostumus ole muuttunut selvästi, esimerkiksi alkanut haista pahalle.

  15. Milja

    Kuulostaa kyllä niin tutulta. Kiitos postauksesta! :) täälläkin on eräänlainen jemmaaja. En raaski luopua tavarasta kun mulla on jonkinlainen ajattelutapa, että kun olen maksanut niistä niin paljon niin ei viitsi ilmaiseksi antaa. Toisaalta olen kyllä huomannut, että kaikilla on nykyään niin paljon tavaraa, ettei ne meinaa kelvata kirpparillakaan kenelläkään. Itse olen ruvennut lukemaan kirjoja, joista koen olevan hyötyä tavaran raivaamisessa. Esim. Onnellisuusprojekti ja erilainen ote omaan talouteen-kirjat käsittelevät mm. tätä asiaa. Tsemppiä sinulle! :)

  16. meow

    Mä tuun vielä tälleen vähän myöhässä heittämässä omat tsemppini! :) Pakko myöntää, että pieni kauhuahdistus iski tästä postauksesta, koska tunnistin kuvauksista myös itseäni. Tykkään vähän jemmata juttuja, mutta oon toisaalta aika hyvin oppinut siitä pois. Ei siinä auta kuin tunteiden syrjään heittäminen ja kylmä rationaalinen ajattelu.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.