Ironista – a.k.a. karvatupentulehduksen hoidosta

Kirjoittelin pari viikkoa sitten otsonoidusta kosmetiikasta ja siitä, että haen blogin lukijoiden joukosta kahta testihenkilöä testaamaan otsonoituja tuotteita kun en oman ihoni kunnon puolesta ole itse otollisin henkilö niiden vaikutuksia arvioimaan.

WhiteSwan_otsonoidut_IMG_0474

No, tapahtui seuraavaa: testihenkilöjutun kirjoitettuani tajusin, että onhan minulla yksi osa kropassa johon voisinkin hyvin testata otsonoitua kosmetiikkaa: minulla on melkein heinäkuun alusta saakka ollut toisessa kainalossa sitkeä karvatupentulehdus vähemmän onnekkaan höyläyksen seurauksena.

Voin kertoa, että tämä on ensimmäinen kerta kun saan karvatupentulehduksen kainaloon (ihme ja kumma, tulehduksen ollessa kai aika yleinen sheivaukseen liittyvä ilmiö). Odotin sen menevän ohi itsestään, niinkuin bikinirajan ajelua monesti seuraavat tulehduksetkin menevät, mutta tämä vain on pysynyt sitkeästi ja osa karvatupista on myös märkinyt. Niin ällöä, ja inhottaa kun ei voi käyttää deodoranttia enkä tietenkään ole voinut heinäkuun alun jälkeen ajella tulehtunutta kainaloa.

Tajuttuani, että minähän voin kokeilla hoitaa kainaloa superantibakteeriseksi luvatulla otsonoidulla öljyllä, joka on nimenomaan tarkoitettu tulehtuneen ihon hoitoon (akne, psoriasis, sieni-infektiot), aloitin kokeilun saman tien. Iho rauhoittui kahdessa päivässä ja näytti viiden päivän jälkeen täysin parantuneelta. Ainakin kaikki märkäpäät olivat kadonneet ja koholla olevat punaiset pampulat laskeneet. Iho ei myöskään ollut enää kosketusarka. Tyytyväisenä saatoin siis todeta otsonoidun öljyn vaikuttavan.

Lähetin sitten testituotteet valitsemilleni testihenkilöille ja vielä kerroin öljyn vastaanottavalle henkilölle positiivisesta kokemuksestani.

Karvatupentulehdus

No, eikös kainalo ollut postitusta seuraavana päivänä taas palannut tulehdustilaan…! Ei hemmetti..! Ja sinne meni mun hoitoöljy. Oh, the irony. (”Mä en niinku itse sovi tän tuotteen testaajaksi niin….”)

(Jos nyt jotakuta ällöttää ajatus, että käytin toiselle lähettämääni tuotetta, niin voin rauhoittaa hygieniamieltänne kertomalla, että otin öljyä omaan pieneen testipurkkiin. Tämä purkki oli tyhjä siinä vaiheessa kun olin postittanut tuotteet joten kainalon lehahtaessa uudestaan minulla ei ollut enää mahdollisuutta täyttää omaan purkkiin lisää.)

Soitin lääkärituttavalleni ja kysyin millä tuotteella nyt hoitaisin kainaloa, ja kaveri suositteli Sibicortia. ”Mutta eikös sinulla ole sitä pihkavoidetta..?”, kaveri sanoi. ”Sehän käy myös tähän, kokeile sitä. Tai sitten on niitä hopeaa sisältäviä hoitonesteitä joita myös käytetään karvanpoistosta ärtyneen ihon hoitoon.” D’OH! Minulla on sekä pihkavoidetta että hopeasuihketta – mutta ne kököttävät Tampereen kodin kylppärissä. Aaargh. Vaikka olin pihkavoiteeseen tutustuessani ja sen fantastisista ominaisuuksista vakuuttuneena luvannut itselleni, että pieni matkapurkki pihkavoidetta tulisi aina kulkemaan mukanani kaikkialle. Just.

Eipä sitten muuta kuin apteekkiin ja nyt hoito jatkuu Sibicortilla. Vähän vain ärsyttää kun olisi ollut käytettävissä noita luonnollisempiakin hoitoaineita. Ja kaikki jossain muualla kuin täällä.

Huokaus.

Sibicort_IMG_0711

Millä te olette hoitaneet sitkeitä karvatupentulehduksia?

Kommentit (41)
  1. ”Hygieniamieltänne”. : )

    1. Niin ^_^

      1. Testasin muuten nyt Sinkkivoidetta yhteen finniarpeen, joka on aika tuore tapaus. Toimi hyvin jo yhden päivän vaikutusajalla.

        Kyllähän pigmenttimuutokset tietenkin ovatkin ihan erilaisten mekanismien aikaansaannosta (siitä kertoo jo ihan sekin, että haalistuvat talvella), joten en taida niille kuitenkaan testata… Finnijäljille pitäisi taas päivän salliessa (vaatii kotipäivän) jatkaa käsittelyjä. :)

  2. Hanna-Riikka
    27.7.2017, 19:21

    Oon ennen käyttäny just Sibicorttia, mutta luettuani sun jutun pihkavoiteesta siirtyny siihen. Ja se toimii lähes kaikkeen muuhunkin :) Pihkavoidetta oli meillä Kreikassa mukana ja sen avulla paranneltiin viiltohaavaa, auringonpolttamaa, hilseilevää ihoa, kuivia huulia jne. Mua kutsutaan perheessä nykyään ”pihkavoideäitiksi”, koska tyrkytän sitä kaikkeen :D Hinta hirvitti ostaessa, mutta on ollut kyllä joka sentin arvoista!

    1. Ahh, pihkavoide…. *miksi olet juuri nyt Tampereella*….

    2. Mulla oli kamala karvatuppitulehduskierre kymmenen vuotta sitten. Näpyt levisi päänahkaankin. Niitä oli käytännössä koko kropassa mutta eniten rintakehässä ja päänahassa. Koko hoito kesti varmaan vuoden päivät ja näppyjä hoidettiin juurikin Sibicortilla, päänahkaan Hydrocortison liuosta ja välillä jotain vahvempaa kortisoniliuosta. Ja lisäksi söin tetrasykliinikuurin. Huh huh!

      1. Voi kamala..! ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *