Induktioviikon ateriakuulumiset + vinkkejä edullisiin vhh-ruokiin

Katsotaanpa sitten viikon ateriat torstailta lauantaille. Annan myös muutaman vinkin helppoihin ja maukkaisiin pääruokiin jotka ovat myös varsin ns. opiskelijaystävällisiä. :)

Aamiainen_perjantai

Perjantain aamiaismunakkaan kyljessä itsetehtyä piimäjuustoa, jäävuorisalaattia, kurkkua ja retiisiä.

Ruokailut2_vk1

Kasvikset ovat suuressa roolissa vhh-ruokailussa, mutta tuoreena myös suhteellisen kalliita. Jos budjettisi sallii, osta mieluusti tuoretta, mutta muutoin ystäväsi on kaupan pakasteallas. Itse pidän pakkaseni aina täynnä ruusukaalia, pinaattia, parsakaalia ja kukkakaalia. Parsa/kukkakaali/porkkanamixejä saa kilon pakkauksissa erittäin edullisesti Rainbow’lta ja Euroshopperilta.

Pakastealtaasta löytyy myös kiireeseen tai vaikka työpaikan lounaaksi sopivia kalamurekepihvejä. Pakasteet ovat vähemmän jatkokäsiteltyjä kuin ei-pakastetut einekset, joten käytän näitä ihan hyvällä omallatunnolla. Lisäksi ne ovat suhteellisen edullisia. Jos edellisen päivän illallisesta ei ole jäänyt mitään lounaaksi, on aamulla ennen töihin lähtöä kätevää ja nopeaa paistaa pari kalapihviä ja keittää pakastevihanneksia evääksi. Vie alle 15 minuuttia, testattu on lukemattomat kerrat! ^_^ Ja kermaviilipurkki mukaan, sinappia ja pippuria lisäämällä siitä saa maailman nopeimman ateriakastikkeen! :)

Kukkakaalisosekeitto

Yksi suosikkiresepteistäni; samettinen kukkakaalisosekeitto katkaravuilla.

  • 400 g pakastekukkakaalia
  • Vajaa puoli paketillista Koskenlaskija-juustoa
  • Puolikas iso sipuli (maun mukaan voi laittaa enemmänkin)
  • Pakastekatkarapuja
  • Mausteita: kasvisliemikuutio, valkopippuria, suolaa, timjamia)

Sulata katkaravut. Freesaa silputtu sipuli pannussa. Keitä tai höyrytä kukkakaalit pehmeiksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä (höyryttäessä jäävät maukkaammiksi, olen hiljattain hurahtanut höyryttämiseen ^_^). Kaada osa vedestä pois ettei keitto jää litkuksi, itse jätän ehkä pari desiä. Lisää Koskenlaskija-juusto ja sipuli  ja soseuta sauvasekoittimella tai yleiskoneessa. Joku saattaisi tykätä lisätä nokareen voita tai kermaa, itse en niin tee. Mausta valkopippurilla ja ripauksella suolaa.

Annostele keitto lautaselle ja lisää päälle sulaneet katkaravut ja ropsaus timjamia (jos tykkäät timjamista). Kevyt mutta yllättävän täyttävä ateria – ja niin namia!!

Tomaattikeitto

Keiton kuva täältä.

Kasvissosekeitot ovat yksi helpoiten syntyvistä aterioista, ja proteiinia niihin voi lisätä vaikkapa katkarapujen, grillatun tofun tai rapeiden pekonihiutaleiden muodossa. Tai improvisoida, kuten minä tein eilen – pilkoin lohipyöryköitä pieniksi paloiksi, paistoin pannulla rapeiksi ja lisäsin kukkakaalisoseen joukkoon! Neutraalin kukkakaalin kylkeen sopii melkein mikä tahansa! Myös pilkottu, keitetty kananmuna menisi varmasti seassa onnistuneesti.

    Tuunaa_munakas

Toinen vinkkini liityy myös kasviksiin ja aterioiden ”tuunaamiseen” salaattivihanneksilla. Esimerkiksi munakas, vaikka runsasenerginen onkin, tuntuu ja näyttää lautasella yksinään vähän köyhältä ja voi johtaa kiusaukseen täydentää annosta vaikkapa voileivällä. Aivomme käsittelevät nälkää myös visuaalisesti, ja täyttämällä lautasen kasviksilla (suosi vihreää induktiovaiheessa) muuttuu munakas yhtäkkiä täydeksi ateriaksi. Vihannesten pilkkominen ja pureskelu vie myös hitusen kauemmin kuin pelkän munakkaan hotkaisu, ja tälläkin tavalla ateria muuttuu pidemmäksi ja tuntuu ”kokonaisemmalta”.

Samoin voi menetellä minkä tahansa aterian kanssa. Esim. juustolautanen, kylmäsavulohiviipaleet tai tonnikalamantelileipä muuttuvat välipalasta pääateriaksi kun heität kylkeen perussalaatin vihreistä lehdistä, kurkusta ja tomaatista (korvaa tomaatti vaikka vihreällä paprikalla induktioviikoilla). Salaattiin saa makua ja helppoa ruokaisuutta paahdetuilla siemenillä, ja oliiviöljy viimeistelee jokaisen vihreän annoksen.

Kuulostaa hölmön yksinkertaiselta vinkiltä, mutta se toimii! Salaatti ei niukkaenergisenä vie yksinään kenenkään nälkää, mutta sen visuaalinen merkitys aterian koostamisessa on yhtä tärkeä kuin sen ravintoarvo.

Rahkaraejuustojogu

Raikas aamiaisvaihtoehto munakkaalle. Jogurttiseoksiin saa lisättyä proteiinia soijarouheella tai heraproteiinijauheella. Omassa peruscocktailissani rasva tulee kreikkalaisesta jogurtista ja proteiini & rakenne rahkasta ja raejuustosta.

Induktiovaiheessa maitoon tehdyn jogurtin hiilihydraatit saattavat kuitenkin olla liikaa. Vähähiilihydraattisemman vaihtoehdon tarjoaa maustamaton soijajogurtti, mutta se on myös vähärasvaista. Soijajogurtin niukkarasvaisuutta voi kompensoida sekoittamalla joukkoon vaikka kookosöljyä.

Lisää edullisia ja helppoja ateriavinkkejä ensi viikolla! :) Tänä iltana pääsen myös kotiinpalatessa tarkastelemaan ketoosin tilaa Ketostix-tikuilla, ja voin niiden kertoman perusteella muokata ruokailujeni koostumusta.

Kommentit (49)
  1. Kiitti kiinnostavasta kirjoituksesta! Piti oikeastaan kommentoida jo edelliseen samaa aihetta käsitelleeseen postaukseen, eli näitä lisää! Mä ainakin vain ilahduin kun luin että tammikuussa julkaiset enemmän ravintoaiheisia postauksia :)

    Kiinnostuin kanssa jokin aika sitten vähähiilihydraattisemmasta ruokavaliosta ja siinä samalla myös ruuan laitto sekä uusien reseptien ja ruoka-aineiden kokeilu alkoi kiinnostaa aiempaa enemmän. Olen lukenut myös kaikki sun ruokavaliotasi käsittelevät kirjoitukset ja saanut niistä lisää intoa ja ideoita. Talven alussa kuitenkin mulla oli parin kuukauden taantumavaihe, jolloin söin aika vaihtelevasti – välillä terveellisesti, mutta välillä sitten vähän mitä sattuu. Vähän aikaa sitten alkoi kuitenkin taas tuntua siltä, että tekee mieli syödä jälleen pääsääntöisesti terveellisemmin ja monipuolisemmin, ja että olo ei ole kovin hyvä kun sokeri on kuvioissa mukana. Joten nyt olen vähän samassa tilanteessa kuin sinäkin, ja siksikin ravintokirjoitukset kiinnostavat kovasti. :) Ohjeet ja näkökulmat ovat tervetulleita!

  2. Syökö miehesi samalla tavalla?

    1. Ei, hän syö mm. lihaa. :) Ja on varsin perso sokeriherkuille, perunalastuille ja popcorneille. ^_^

      1. Tosiaanko :o Miten oikein pidät sun itsekurin?

        1. Perunalastuista en ole koskaan liiemmin välittänyt, enkä karkistakaan. Popcornien kanssa tekee välillä tiukkaa :D

          Muuten ei ole mitään ongelmia kun ne sellaiset makean syömisen & muun napostelun himot katoaa kun ruokavalio on tarpeeksi vähähiilihydraattinen. Vaikka näkee toisen mässäävän jotain herkkuja niin ei niitä oikein tee mieli kun ei niitä jaksa syödä. ^_^

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *