Ikä ei tuo mukanaan vain ryppyjä – vanhempana myös haisen pahemmalle :D

Kun aloitin kirjoittamaan Karkkipäivää, olin juuri täyttänyt 30 vuotta. Vielä silloin en ainakaan itse havainnoinut itsessäni käytännössä mitään ikääntymisen merkkejä. Iho oli sileä ja Alkossa sai melkein aina näyttää papereita :)

Tästä on nyt pian 13 vuotta ja jo vain ikääntyminen näkyy. Henkkareita ei juuri enää tarvitse kaivella.

Tänään katsellaan, mitä kaikkea ihossani ja kehossani on tapahtunut sen jälkeen kun täytin 30.

30 +

Pigmenttiläiskät. Pigmenttimuutokset silmien ja huulten ympärillä olivat ensimmäiset toteamani ikääntymisen merkit. Ylähuulen alueen melasma on näistä pahempi ja sen voi sanoa olevan ensimmäinen minua oikeasti harmittava ihon muutoksiin liittyvä asia. Melasma voi tosin liittyä myös hormonaalisiin muutoksiin kuten raskauteen, ei vain ikään.

En muista minkä ikäisenä tarkalleen havainnoin ”pigmenttiviikset” ensimmäisen kerran, mutta blogissa niistä on ensimmäinen maininta vuonna 2012 eli ollessani 33-vuotias.

(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Tehokas SPF 50-suojakertoimen voide jota käytän paikallisesti huulten ympärillä. Paras ja käyttömukavuudeltaan miellyttävin on Darphinin Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50. Samaa tuotetta sai ennen myös Cliniquelta mutta nyt vain Darphinilta.)

34 vuotta

Kuivuudesta johtuvat juonteet.

Havainnoin ensimmäistä kertaa auringon kuivattamaan ihoon ilmestyneitä ryppyjä. Iho ei enää palaudu entiseen tapaan eikä pidätä kosteutta yhtä hyvin kuin ennen. Auringolle monta viikkoa Kreikassa altistunut silmänympärysiho saa pinnalleen juonteiden verkon jota silmien siristely auringossa vain vahvistaa. Kuivuusjuonteet katoavat vasta, kun ryhdyn hoitotoimenpiteisiin.

(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Täyteläinen ja ravitseva silmänympärysvoide joka sekä kosteuttaa että pehmentää että suojaa ihoa kosteuden haihtumiselta. Käytän yhä silmänympäryksillä täyteläisempää voidetta kuin muualla kasvoilla.)

35 vuotta

Silmänympärysiho ohenee ja pysyvät juonteet ilmestyvät.

Silmänympärysiho alkaa näyttää selvästi ohentuneelta ja pienten juonteiden hienoinen verkko alkaa juurtua silmänympäryksille pysyvästi. Hymyillessä näkyvät myös silmäkulmien harakanvarpaat.

Tässä vaiheessa en ollut vielä alkanut käyttää retinoideja enkä kollageeni-lisäravinnetta. Aloitin kollageenivalmisteen käytön 38-viotiaana ja retinolin käytön 39-vuotiaana ja näiden käytön myötä silmänympärysjuonteiden kehitys hidastui huomattavasti ja juonteet myös pehmenivät.

(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Tehokkaat ihoa uudistavat aktiiviaineet kuten retinoidit.)

37 vuotta

Kasvoilla näkyvät kokonaisvaltaiset ikääntymisen merkit: iho on löystynyt, pigmenttiläiskiä on runsaammin, silmien ympärillä on juonteita ja silmäkulmissa näkyvät harakanvarpaat. Couperosa kuultaa ohentuneen ihon läpi. Iho on muuttunut pysyvästi janoisemmaksi ja kuivemman tuntuiseksi.

(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Lempeä asenne ikääntymiseen :) Seerumi- ja aktiiviainearsenaalilla sekä korkeilla suojakertoimilla voi hidastaa ja häivyttää ikääntymisen merkkejä, mutta paras ”apu” on oma lempeä ja hyväksyvä asenne.)

40 vuotta

Ilme muuttuu kroonisesti väsyneeksi.

Kasvot näyttävät lähes poikkeuksetta väsyneiltä, jos niitä ei meikkaa. Eri lailla väsyneiltä kuin teininä, jolloin kalpeus ja rakenteellisesti tummat silmänaluset tekivät ilmeestä epäterveen ilman meikkiä. Nyt ilme on vanhalla tavalla väsynyt. Tämän saavat aikaan veltostuneella ja ohentuneella iholla yhä vain selkeämmin näkyvät varjot ja juonteet, samoin yhä kuivemmaksi muuttuneen ihon himmeys. (Kuultavan kostea iho näyttää aina nuorekkaammalta.)

Silmäpussit alkavat olla kestovieras.

(MIKÄ APU TÄHÄN? 👉 Silmäpusseihin tehokkaat Hydrogeelilaput! 🙏🏻 Parhaat löysin Kicks Beautylta ja niitä ei valitettavasti enää valmisteta, mutta hyviä vaihtoehtoja on muillakin merkeillä kuten esimerkiksi Mádaralla.

Väsyneeseen ilmeeseen yleisesti paras apu on mielestäni ulkoilu ja aktiivinen elämäntapa sekä tietysti riittävä uni. Kosmeettisesti ihon hehkua voi lisätä kasvoöljyillä, hoitonestettä kerrostamalla sekä manuaalisin keinoin kuten gua sha -hieronnalla. Myös laadukas, kosteuttava ja kuulas meikkipohja tekee ihmeitä..! 👌)

‼️Mitä juonteisiin tulee, kuten ylempänä mainitsin, retinoidit sekä mahdollisesti myös sisäisesti nautittu kollageenivalmiste ovat vaikuttaneet niihin selvästi. Siinä missä iho muuten on ohuempi, veltompi ja kaikin puolin vähemmän persikkaisen kimmoisa kuin vielä 35-vuotiaana, rypyt näkyvät iholla jopa vähemmän kuin viisi vuotta aikaisemmin. Erityisesti silmäkulmien syvät harakanvarpaat.

 

41 vuotta

Iho muualla vartalossa alkaa veltostua.

41-vuotiaana havainnoin ensimmäistä kertaa mitä tarkoittaa, kun vartalon iho alkaa menettää kiinteyttään. Vatsan iho näyttää erilaiselta, eikä tämä liity painoon. Iho on paikoin hieman ”kreppimäinen” ja yksinkertaisesti sen näköinen, ettei se enää ole yhtä napakasti ”pingottunut” sidekudoksen päälle.

Ensimmäistä kertaa myös vatsan ihoon ilmestyy kesällä pigmenttiläiskiä.

42 vuotta

Hiki alkaa haista.

Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen todennut, että ennen vain satunnaisesti haissut hikeni haisee nyt joka päivä jos en käytä deodoranttia – ja saattaa haista vaikka olisin käyttänytkin. (Tulipa sanottua tällainenkin asia julkisesti. 😅) Tämä on todella huomattava muutos entiseen, enkä keksi tälle muuta syytä kuin ikääntyminen sillä ruokavalio tai mikään muukaan hien koostumukseen vaikuttava tekijä ei ole muuttunut elämässäni.

Hikoilu ylipäänsä on lisääntynyt, ja siinä missä kostuneet kainalot ennen liittyivät ilmiönä lähinnä stressaaviin tilanteisiin kuten esitykseen valmistautumiseen, tuntuvat kainalot nyt kosteilta päivittäin. (Liikunnan aiheuttama ja lämmönsäätelyyn liittyvä hiki on eri asia.)

Jos hikoilu ja hien hajun voimistuminen jatkuu tätä tahtia, seuraavana kosmeettisena haasteena minulla onkin jonkin extratehokkaan antiperspirantin löytäminen.

No, saa siitä ainakin sitten taas materiaalia blogiin… :D

42 vuotta

Ihon pigmentoituminen auringossa voimistuu todella paljon. Naama on kesän jäljiltä kuin pigmenttiläiskien tilkkutäkki, vaikka käytän korkeaa suojakerrointa ja lisään voidetta säännöllisesti. Onneksi kesän UV-annostuksen aktivoimat pigmenttimuutokset vielä haalistuvat syksyllä.

Saa nähdä, miten käy tulevina vuosina… Minusta saattaa tulla hyvinkin täplikäs 5-kymppinen :)

 

Millaisia ikääntymiseen liittyviä muutoksia te olette havainnoineet itsessänne?

kauneus ikaantyva-iho
Kommentit (107)
  1. Luomet on veltommat, ärsyttää joskus.

  2. Aina puhutaan siitä, kuinka iho vanhetessa kuivuu, mutta omalla kohdallani rasvoittuminen vain pahenee. Olen 43 vuotta, ja kärsin vieläkin todella vaikeasta aikuisiän aknesta (kystinen akne, joka muodostaa syviä onkaloita ja paiseita) ja joudun ravaamaan vähän väliä ihotautilääkärillä. Roaccutan on ainoa joka auttaa, mutta sitä ei minulle määrätä enää maksa-arvojen vuoksi.

    Kuluneen vuoden aikana rasvoittuminen on lähtenyt ihan käsistä. Kun aamulla pesen kasvot, käytän kasvovettä, seerumia ja kosteusvoidetta, niin menee puoli tuntia, ja jokaisen ihohuokosen päässä kimaltelee öljypisara. Jos paistamiseen tarvittava rypsiöljy loppuu, voisin kaapia naamastani teelusikallisen rasvaa milloin vaan :D

    Moni ikäiseni ystävä on lohduttanut että ”ainakaan sinulla ei ole ryppyjä”, mutta tässä tilanteessa ottaisin mieluummin kuivuuden ja rypyt ihan milloin tahansa. Veikkaan, että näin ei tule vielä hetkeen tapahtumaan, sillä eläkeikäinen äitinikin kärsii vielä aknesta, ja geeneistähän tämä hyvin pitkälti johtuu.

    1. Kannattaa testata – ellet jo ole tullut tutuksi sen kanssa – BHA! Paula’s Choicen on tunnetuin, mutta muillakin merkeillä sitä on.. säännöllinen käyttö pitää monilla ihohuokoset puhtaampina ja pienempinä.

      1. .. AHA puolestaan on auttanut kystiseen akneen mm. itselläni, silloin kun niitä elkeitä vielä iholla esiintyi.

    2. Voi että, onpa kurja kuulla ihoharmistasi. Minunkin olisi tätä lukiessa tehnyt mieli sanoa, että ”ainakaan ihosi ei tule rypistymään nopeasti”, mutta se ei olisi ollut lohtu sinulle. 😔

      Vaikuttaako aurinko ihosi tilaan, onko ihollasi yhtään helpompaa aurinkoiseen vuodenaikaan..? Toivottavasti olisi edes niin..!

    3. Itselläni on vähän samankaltainen tilanne, ja harmillista todeta samoin että omilla kohta 60v ikäisillä vanhemmillani on eriasteista aknea edelleen. Roaccuttan ei minulle sovi myöskään, mutta olen kuullut että spironolaktonista voisi löytyä apua aikuisiän akneen naisilla. Eli kannattaa tuosta lääkkeestä kysäistä ihotautilääkäriltäsi jos siitä ei ole vielä juteltu.

      1. Spironolaktoni, oi kyllä! Olen 39-vuotias nainen ja käyttänyt spiroa yli 5 vuotta. Kaikkea kokeilin paitsi Roaccutania, sen sivuvaikutukset pelottivat liikaa. Spirolla olen saanut 99% finnittömän ihon, ja edelleen tunnen kiitollisuutta ottaessani päivittäisen tabletin. Joskus tulee joku satunnainen näppylä, mutta ne katoavat yhtä nopeasti kuin tulivatkin, jälkiä jättämättä. Ennen spiroa leuka oli pahin alue, ja jokaisesta finnistä jäi punainen tulehdusjälki. Aion jatkaa spiron käyttöä niin kauan, kuin joku lääkäri vaan suostuu kirjoittamaan reseptin.

    4. Maarit Laine
      30.1.2022, 12:39

      Minulla samoin talintuotanto överinä. Roaccutan auttoi, mutten voi sitä koko ikääni syödä. Hiukset haisee ja tulee paukamia, jos ei pese päivittäin.Olen pitkään käyttänyt vain kuivan ihon kasvovettä (Avene) ja talvella kuorinut ihoa päivittäin (Dermalogica) jauheella. Aurinko kuivattaa, joskin haluaisin löytää silmänympäryyksiin aurinkosuojavoiteen, sillä sitä aluetta en halua kuivattaa. Monet suojakerroinvoiteet kirvelevät silmissä, kun hiki ja rasva saa ne liikkeelle. Olen eläkeiässä ja kuvitellut, että ongelmani johtuvat stressistä. Olen hyväksynyt suuret ihohuokoset ja etsin vielä sitä oikeaa Primeria, joka tekisi ihmeitä näille graatereille. Kokeilussa ollut aiemmin (Armani) ja siinä on nykyään myös suojakerroin. Vaikka iho ja päänahka on rasvainen, huulet ovat kuin Saharan autiomaa. Huuliin on kokeiltu melkein mitä vaan, hunajasta lähtien ja tällä hetkellä käytössä apteekin pieni a-vitamiini tuubi, jonka ostin silmänympäryksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *