Ihonhoitotuote kuin taide-esine

Sain käsiini niin kauniin ihonhoitotuotteen, että se suorastaan vaatii tällaista photo-dump-postausta..!

Oquist Cosmeticsin vartalobalmi 5 in 1 Butter.

Olen saanut balmin testiin osana Nordic Natural Beauty Awards -yhteistyötä, ja tuote on ehdolla tämän vuoden Awardseissa Body Hydration & Care -kategoriassa.

Tulen esittelemään valikoituja ehdokkaita tarkemmin syyskuun aikana, mutta tämän persoonallisen kaunokaisen halusin nostaa omaan postaukseensa. En ole varmasti koskaan ihastunut minkään tuotteen pakkaukseen näin syvästi.

Kyseessä on vedetön ihonhoitobalmi pohjautuen sheavoihin, persikankiviöljyyn ja avokadoöljyyn. Aavistuksen itämaisessa, lämpimän makeassa ja pehmeässä tuoksussa liittoutuvat styrax, greippi ja appelsiini.

Pakkaus on valmistettu terrakotta-savesta ja muotoiltu muistuttamaan sileää kiveä.

Minusta tuote on äärettömän kaunis.

Luonnonkosmetiikkatuote, joka sulautuu muodoltaankin täydellisesti luontoon.

Oquistin balmi on saanut minut niin inspiroituneeksi, että olen kanniskellut sitä mukanani joka paikkaan (vaikka se painaa..) ja kuvannut sitä eri ympäristöissä. 😍

Balmin valmistaja, ruotsalainen Oquist Cosmetics käyttää terrakottaa kaikkien tuotteidensa pakkausmateriaalina. Pakkausten uudelleenkäytettävyys ja esteettinen arvo on yritykselle yhtä tärkeä kuin pakkausten ympäristöjalanjälki.

Oquist päätyi valitsemaan terrakottan, koska sen ympäristövaikutukset ovat kartongin jälkeen vähäisimmät, ja toisin kuin kartonkiin, saviastioihin voi pakata nestemäisiä ja öljymäisiä kosmetiikkatuotteita. Täältä voi lukea lisää.

Oquist on esimerkki juuri sellaisesta kosmetiikkayrityksestä, josta en tietäisi mitään ilman Nordic Natural Beauty Awardsia. Kuten aiemmin kirjoitin, innostuin konseptista aivan erityisesti juuri siksi, että se nostaa esiin pienempiä alan artesaaneja.

Toki Awardseilla on ilman muuta kaupallinenkin arvonsa, mutta mun kaltaiselle ihmiselle, joka inspiroituu intohimoista, omaan juttuunsa heittäytymisestä ja on kiinnostunut käsityöläisyydestä (siinä on hyvin ohut raja taiteen puolelle ❤️), kaikista hienointa on päästä tutustumaan kosmetiikka-alan pieniin yrityksiin ja heidän Juttuunsa. Mikä heitä ajaa, mille he palavat, miksi he ovat päätyneet luomaan juuri näitä tuotteita.

En tiedä saatteko kiinni siitä mitä tarkoitan, mutta nämä ovat juuri niitä Tarinoita, joiden merkityksestä hetki sitten kirjoitin. Pienten indie-brändien kohdalla tarinat ja persoonallisuus korostuvat vielä ihan eri tavalla kuin suurten massabrändien. Tämä on asia, jolle minä ”palan” (vad jag brinner för – harmi, ettei suomen kielessä ole yhtä hyvää ilmaisua suurelle innostukselle..!)

Tätä kirjoittaessani tajuan yhä vahvemmin minua inspiroivan yhteyden taiteen ja artesaanikosmetiikan välillä. Sitä tämä on parhaimmillaan! 🤩

Kyse ei ole vain pakkauksista, vaan kosmetiikan luominen on (voi olla..!) myös taidetta – se on kuin sävellystä tai gastronomiaa. Jokaisella öljyllä, uutteella ja aroma-ainesosalla on tarkoituksensa.

Luovuus. Avainsana.

Jos miettii ihonhoitotuotteen tarkoitusta, sehän on lopulta ”vain” hygieeninen pakettiratkaisu, jolla ihminen hoitaa ihoaan jotta se pysyy puhtaana ja pehmeänä. Loppupeleissä ihan älyttömän yksinkertainen seos. Mutta – miten monella eri tavalla tämän pakettiratkaisun voi toteuttaa…!

Tässä oikeastaan todellakin kiteytyy mun syvä kiinnostus kosmetiikkaan.

Millä tuhansilla luovilla keinoilla voidaan toteuttaa mahdollisuus kohentaa ja ylläpitää ihon kuntoa. Pirkan perusrasvoista tällaisiin keramiikkataiteilijan luomuksiin. Se on loputtoman kiehtovaa.

✨ ✨ ✨

Kirjoitin Oquistin balmista myös Instagramiin, niin paljon siitä innostuin.

Vastaukset avasivat silmäni myös erilaisille tulkinnoille tästä kauniista astiasta. Osa näki tuhkauurnan, joku taas sienen.

Miten Sinä näet tämän astian?

Entä ostaisitko jonkin kosmetiikkatuotteen sen esteettisen arvon vuoksi..?

kauneus luonnonkosmetiikka
Kommentit (20)
  1. Mahtaako noita Oquistin tuotteita olla saatavilla muualta kuin heidän omalta nettisivultaan?

    1. En osaa sanoa. Voin kysyä heiltä, tai kysyä Nordic Natural Beauty Awardsin Satulta, jos hän sattuu tietämään. Palaan :)

    2. Mahtaako noita Oquistin tuotteita olla saatavilla muualta kuin heidän omalta nettisivultaan?

      Oquistilta vastattiin, että valitettavasti tuotteita ei (ainakaan vielä) ole myynnissä Suomessa off-line. Täällä on näkyvissä muiden maiden jälleenmyyjät.

  2. Oletan, että tämän saviastian saa kierrätettyä paremmin kuin vaikka lasin, kun tämä on valittu uudelleen ja uudelleen ostettavan tuotteen astiaksi…? Näyttää painavalta ja hankalalta 😅

    Myönnän, että mulle esteettisyys on toissijaista eli tärkeämpi on putelin sisältö ja erinomainen hinta-laatusuhde, kiva ulkonäkö on vaan plussaa joka ei vaikuta ostopäätökseen varsinaisesti. Pakkauksen tulee olla ennemmin käytännöllinen (niin toimivuuden kuin kierrätettävyydenkin suhteen) kuin kaunis.

    1. Oletan, että tämän saviastian saa kierrätettyä paremmin kuin vaikka lasin, kun tämä on valittu uudelleen ja uudelleen ostettavan tuotteen astiaksi…? Näyttää painavalta ja hankalalta 😅

      Astia ei itse asiassa ole niin painava miltä se näyttää. Sen saa uudelleenkäytettyä vaikka kynttiläastiana, korurasiana, mausteastiana tai miksipä kippoon ei voisi vaikka kylvää pientä kasvia..! ☺️ En myöskään sanoisi, että tällainen luksus-balmi on ”uudelleen ja uudelleen” ostettava tuote, vaan tuote, joka ostetaan kerran esimerkiksi uniikkina lahjana tai itselle kosmetiikkahemmotteluksi.

    2. Poltettu keramiikka on hyvin kestävä materiaali – sen takia Antiikin Kreikastakin on säilynyt miljoona ja yksi ruukkua. Keramiikka on palamatonta ja polttokelvotonta sekajätettä. Yleensä keramiikka murskataan ja käytetään jätteenkäsittelylaitosten maanrakentamisaineena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *