Ihmisten ei haluta enää kohtaavan toisia ihmisiä

Surullista. Teknologia harppoo eteenpäin ja elämästämme tulee sen ansiosta yhä helpompaa, mukavampaa ja yksinäisempää. Laitteet ja palvelut kehittyvät mahdollistaen kaiken haluamamme parilla näppäimen painalluksella samalla kun me ihmiset kehitymme poispäin toisistamme ja kohti yhä vain syvenevää suhdetta älyvimpaintemme kanssa sohvallamme.

Tulevaisuudessa yliarvostettua?

Elämme aikaa, jossa tapahtuu kaikkea hienoa ja edistyksellistä ja samalla täällä tapahtuu jotain joka vie meitä pois siitä mikä tekee meistä ihmisiä; sosiaalisuus, kohtaaminen, yhdessä olo.

Tuntuu että melkein kaikki tuotteet, palvelut, niiden ”parannukset” ja laitteiden toiminnot rohkaisevat meitä suuntaan, jossa meidän tarvitsee kohdata mahdollisimman vähän muita ihmisiä ja nähdä mahdollisimman vähän vaivaa. Luottaa mahdollisimman paljon koneisiin ja teknologiaan.

Katsoin Diiliä. Minulle mainostetaan uutta älykodinkonetta, teknologia keittää minulle kahvit, kas näin, ohjelmoin kätevästi kahvinkeittimen keittämään kupin kuumaa ihan vain sohvaltani nostamatta persettäni, kyllä on mukavaa ja helppoa. Kun joku, tai jokin, vielä jaksaisi tuoda sen valmiin kupin keittiöstä olohuoneeseen.

Pankkipalvelut ovat jo aikaa sitten muuttaneet nettiin, ja moni muu perinteinen palvelu on pikkuhiljaa seuraamassa perässä. Ruokakassitkin tilataan netistä kotiovelle, miten olemmekaan täällä Suomessa vielä niin jäljessä tässä kehityksessä. Täällä vielä käydään ostamassa leipä ja maito oikeasta kaupasta.

Ostaessani eilen junalippua sain kuulla, että pian tämäkin inhimillisen kohtaamisen ja palveluhetken mahdollisuus kutistuu Tampereen rautatieasemalla olemattomiin. Tampereen, Suomen toiseksi suurimman kaupungin ja suuren junaliikenteen solmukohdan lipunmyynnistä vähenee henkilökunta vuodenvaihteessa kahteen ihmiseen. Kahteen.

”Kannattaa vain suosiolla alkaa tilaamaan lippunsa VR:n mobiilista”, totesi myyjä väsyneesti. ”Sieltä asiakkaiden halutaan ne ostavan.”

Entä ne joilla ei ole älylaitetta? Suomessa elää edelleen tuhansia ihmisiä joilla ei ole eivätkä he halua käyttää älypuhelimia tai muita älylaitteita. Heidät marssitetaan automaateille. Tulen vihaiseksi! Voisivatko päättäjät edes odottaa että ennen mobiilinatiivi-sukupolvea syntynyt osa väestöä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen ennenkuin alkavat poistaa ihmisten mahdollisuuksia hoitaa asiansa myös ilman näitä laitteita?

Ja ennen kaikkea – onko tällainen kehitys oikeasti hyvästä? Mennä pois päin toisista ihmisistä?

Kone antaa nopeaa palvelua kellon ympäri ja hei mahtavaa, et ole riippuvainen minkään toimiston aukioloajoista etkä alttiina virkailijan huonolle päivälle.

Et ole myöskään alttiina kohtaamiselle, yhteydelle, toisen ihmisen hymylle, äänelle, tervehdykselle, lämmölle.

Palveluammatit näivettyvät pikkuhiljaa pois, tulevaisuus on it-nerojen, teknologiayritysten ja sovellusten kehittäjien jotka työskentelevät pyyteettömästi tehdäkseen elämästämme entistä vaivattomampaa, näppärämpää, nopeampaa ja yksinäisempää.

Kone auttaa sinua. Mutta vastaako se jos sanot, ”Hei, hieno lumisade tänä aamuna.” Kysyisikö se sinulta voiko se silittää koiraasi?” ”Mikä sen nimi on? Meillä on shetlannin lammaskoira.”

 

Kuvat: Sanni ja Unsplash

Kommentit (40)
  1. Tunnustan kuuluvani muutosvastarintaisiin, joilla ei ole des älyvempainta. Vakaa, vanha antiikkipuhelimeni toimii yhä ja sillä saa hoidetuksi kätevästi sekä puhelut että tekstarit – muuhun sitä e tarvita. Tosin, jossain vaiheessa joutunen joustamaan aatteestani, sillä niin moni informaatiomuru on saatavilla vain sovellutuksissa… laskuja ei enää suositella maksamaan omalta tietokoneelta vaan kännykästä sovellutuksen kautta …

    Niin, surullista on tämä aidon kohtaamisen väheneminen, Teknologia ei ainakaan tunnu siihen rohkaisevan… vaikka mahdollisuuksia olisi.

  2. Japanissahan tämä teknologiakehitys on mennyt niin pitkälle, että siellä roboteista on jo tehty kumppaneita.. seuralaisia yksinäisille vanhuksille hoivakoteihin sekä partnereita poikamiehille. On joku jo ehtinyt avioonkin asti robotin kanssa, niin ei tarvitse kohdata ’nirppanokkaisten naisten’ korkeita vaatimuksia… Syntyvyyslukemat ovat muutenkin jo ennätysmatalalla, ja tässä taattu keino väestönlaskun rajoittamiseen.

    1. Japanista terve. Asun täällä jo toista vuotta ja täytyy myöntää että tällaiset kommentit koen kovin hassuina. Kuulostaa siltä että Japani on ikään kuin robottien ihmemaa ja oikea teknologiakeskus, vaikka itse asiassa juuri nuo elottomien esineiden kanssa naimisiin menneet ovat nimenomaan poikkeus, ja juuri sen takia kuuluisia. Väestö on japanissa laskussa sodanjälkeisen kaupungistumisen, ydinperheistymisen ja avioliittoiän nousemisen takia näin muun muassa. Tuollaiset oikeat naiset ovat liian xxx miehet ovat enemmän esillä kuin aiemmin, mutta hekn ovat suuri häpeänaihe japanissa. Mitä tulee kaiken mobilisoitumiseen, sitä ei täällä näy. täällä ei pysty kaupan kassoilla maksamaan kortilla vaan aina käteisellä, kuten myös sairaalakäynnit ja yliopiston lukukausimaksutkin käteisellä kirjekuoressa tiskille. täällä vielä joutuu asioimaan ihmisten kanssa, mikä on seka kummaa että hauskaa. olen itsekin skeptinen kaiken siirtämistä mobiilisovelluksiin…

      1. Toinen Japanissa usein ollut komppaa. Vaikka kyseessä on näennäisesti teknologian ihmemaa, niin monissa itsestäänselviltäkin vaikuttavissa asioissa voidaan olla pahasti muita sivistysvaltioita jäljessä. Kortilla maksu on yleistynyt isoimmissa miljoonakaupungeissa, mutta Tokio/Osaka-akselin ulkopuolella käteistä on pakko olla mukana. En toki tiedä ovatko nyt kaavailleet muutoksia kun on olympialaiset tulossa.

        Lisäksi, jos muistini ei petä, niin esimerkiksi tietokoneen käyttöä ei ainakaan joitakin vuosia sitten opetettu kouluissa mitenkään, ja monet saattoivat oppia käyttämään tavallisimpiakin tietokoneohjelmia vasta yliopistossa, jos silloinkaan.

        Nykyään ilmeisesti on tarkoitus alkaa opettamaan lapsille koodausta, mutta vasta 2020 eteenpäin.

      2. Hei, mukava kuulla, että Japanissa on toisenlaistakin elämää!
        Nuo kommenttini ajatukset perustuivat näkemiini dokumentteihin ja uutisartikkeleihin, joissa käsiteltiin maan laskeneita syntyvyyslukuja sekä naimattomien lukumäärän kasvua (sinkkuuden ongelmat ja haasteet kuulostivat aika samoilta kuin länsimaissa, oikeanlaisten ihmisten kohtaamattomuus jne). En toki luullut kaikkien sielläkään pelkkiä robotteja halailevan…! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *