Ihana kreikkalainen mössö

Olen aiemmin omistanut postaukset kreikkalaiselle salaatille, jogurtille ja munakoisoruoille. Tänään kirjoitan jälleen yhdestä kreikkalaisesta lempiruoastani, hortasta. Se on yksi terveellisimmistä ja kreikkalaisten itsensä keskuudessa suosituimmista – ja samalla kenties epämääräisimmän näköisistä ruoista. 

Horta on keitettyjä tai höyrytettyjä villivihanneksia, tarjottuna runsaan oliiviöljyn ja tuoreen sitruunan kera. Hyvin simppeliä.

’Horta’ on yleisnimitys erilaisille ravinteikkalle villivihanneksille ja ruokaan käytetään niitä ”villivihreitä” mitä kulloinkin on saatavilla sesongin ja alueen mukaan. Horta voi olla kasvista riippuen maultaan kitkerähköä tai lempeää. Esimerkiksi Vlita on horta-varianteista makeahko.

Joskus minulle on sattunut niin kitkerää hortaa että on jäänyt syömättä. Parhaimmillaan horta on kuitenkin ihanan runsaan vihreän makuinen, voimakas ja tunnistettava. Ehkä vähän kuin pinaatti potenssiin 20. Vaikka en syö lihaa enkä tiedä miltä riista maistuu, voisin kuvitella, että hortan maku on kuin kasvisten riistaa – siinä on jotenkin villi ja juureva maku.

Kaikki eivät ihastu hortaan. Anoppini ja Mr. Karkkipäivä mm. totesivat kohteliaasti, että tämä ei ehkä ollut ihan heidän makuunsa, kun tilasin sitä meille Santorinilla lisukkeeksi. Voin hyvin ymmärtää. Etenkin kitkerät variantit ovat kenties acquired taste.

Ravinto- ja hintatietoisena minua miellyttää hortassa myös hinta-laatusuhde :D Horta on listojen halvimpia ruokia (3-5 euroa), se on älyttömän terveellistä ja sitä saa suuren lautasellisen.

Kuuma pannuversio

Horta tarjoillaan haaleana tai jopa viileänä. Hortasta on myös kuumana tarjoiltava valkosipulilla maustettu pannuversio, mutta siihen törmää harvoin, itse olen saanut tätä herkkua vain Zakynthoksella ja nyt viimeksi Poroksella. Poroksella tilaamani annos inspiroikin minut kirjoittamaan tämän ylistyksen hortalle. :)

Zakynthoksella nauttimassani kuumassa hortassa (kuvassa) oli sipulia, valkosipulia ja tilliä.

 

Poroksen versiossa oli sipuleiden lisäksi tomaattia ja feta. Se oli taivaallista…!

Kypsennetty, kermaiseksi sulanut feta pehmentää ja pyöristää ihanasti vähän kitkerämmänkin hortan maun. Merakin tarjoama horta tosin ei ollut yhtään kitkerää.

Tällaisesta ruoasta tulee kodikas olo, sillä se muistuttaa peruselementeiltään omia kotiruokamössöjäni.

Yksi nopean arkiruoan perusvariaatioistani on tehdä pannussa ”mössöjä” (siltä ne tosiaan näyttävät), joiden aineksina on vihanneksia, jokin proteiinin lähde (nyhtökaura, oumph, tofu, tonnikala) ja tomaattimurskaa, maustettuna valkosipulilla ja yrteillä. Joskus käytän proteiinina fetaa, silloin mössö näyttää vähän samalta kuin tuossa kuvassa.

Meraki-taverna Poroksen vierasvenesatamassa. Hortan seurana söin mustekalaa.

Hortaa on muuten yhtä vaikea, ellei vaikeampikin syödä kuin spaghettia…! Pitkiä rehuja ei saa nosteltua suuhun siisteinä ”paketteina” vaan aina sieltä karkaa joku korsi vaikka kuinka yrittää pyöritellä vihreitä pitkuloita sofistikoituneesti haarukan ympärille.  En haluaisi katsella sivusta kun itse syön hortaa. ^_^ Ihan kamalan sotkuista….

Aijjai että oli hyvää, ehkä jopa reissun parhaan makuinen annos. Tällainen epäelegantti mössö!

 

Muita horta-faneja keskuudessamme? Mikä on teidän lempiruokaanne Kreikassa?

 

Kommentit (21)
  1. Muutamia kertoja olen hortaa maistanut eikä se ihan minunkaan lemppareihin kuulu, mutta mä en juurikaan nirsoile muiden ruokien, kuin sisäelinten ja mustekalan kohdalla, joten hyvällä ruokahalulla olen horta-annoksetkin kuitenkin syönyt :D Ja Kreikassa kaikki maistuu niin taivaallisen hyvälle, että en todellakaan osaa nimetä mitään tiettyä, oikeasti tykkään siellä kyllä lähes tulkoon kaikesta, mitä ravintolassa eteeni kannetaan, mutta kyllähän kasvikset ja kalat on siellä ihan omaa luokkaansa verrattuna siihen, mitä täällä Suomessa saa :) Itselläni on tällä hetkellä kotilemppareiden joukossa tavallaan tuollainen ”horta vaikutteinen” annos eli paistan oliiviöljyssä suikaloitua kesäkurpitsaa, parsakaalia, porkkanaa ja pinaattia johon lisään päälle sitruunaa ja fetaa, sekä usein myös kananmunan ja kurpitsansiemeniä. Joskus vaihtelen noita vihanneksia vähän sen mukaan, mitä sattuu löytymään kaapista, mutta tuo on kyllä aikalailla mun lemppari setti.

    1. mutta kyllähän kasvikset ja kalat on siellä ihan omaa luokkaansa verrattuna siihen, mitä täällä Suomessa saa :)

      Hear-hear :) Tämä on minulle, kala-kasvissyöjälle, ruokaparatiisi <3

      Tuo sun oma ”horta” kuulostaa muuten älyttömän herkulliselta :) slurps!

  2. Tää on kyllä kokeilulistalla :)
    Alle kuusi viikkoa enää! Toinen mun matkakumppaneista täyttää tänään 10 ja reissu on pojan ensimmäinen etelänmatka. Lähetin synttärikortiksi kuvan meidän hotellin uima-altaasta ja sitä sitten yhdessä fiilisteltiin :D

    1. Ihanaa :) :) :) <3 Ei vitsi miten jäännä pojalle päästä ekaa kertaa etelään :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *