I love my work! <3 Työharjoittelussa kosmetiikan maahantuonnissa

Ai että minulla on kiva viikko meneillään :)

Keksin tuossa kesän aikana mielestäni huippuhyvän idean; buukkaisin itseni työharjoitteluun muutamien  yhteistyökumppanieni luokse. Olen valtavan kiinnostunut siitä mitä kaikkea kauneusalan ”kulisseissa” ja erilaisissa työympäristöissä tapahtuu ja haluan jatkuvasti oppia lisää ja kehittyä ammatillisesti. Työharjoittelu esimerkiksi kosmetiikan maahantuonnissa on kiinnostanut minua todella pitkään, puhumattakaan kosmetiikan valmistuksesta. <3

Bloggaajana minulla on laaja verkosto yhteistyökumppaneita jotka edustavat juuri minua kiinnostavia kauneusalan työtehtäviä – ei muuta kuin tuumasta toimeen ja tarjoamaan itseäni heille harjoitteluun :)

Lähestyin kolmea eri tyyppistä kauneusalan toimijaa; maahantuontia, myymälää ja valmistajaa. Kaikki ottivat ehdotukseni vastaan ilolla ja yhtäläisellä kiinnostuksella, ja sovin kunkin kanssa viikon mittaisesta harjoittelusta. Tällä viikolla olen suorittamassa ensimmäistä harjoittelujaksoani Hyvinkäällä. Yritys on luonnonkosmetiikan maahantuoja Nordic Health Systems, tuttu sarjoistaan kuten Lavera ja Nurme, ja uusina sarjoina tänä vuonna NHS:n talliin liittyivät Benecos ja Cattier.

Työpäivät ovat olleet niin kiinnostavia että eihän sieltä meinaisi malttaa lähteä kotiin..! :D

Teen 7-tuntista päivää ja hups vain, yhtäkkiä kello on jo neljä ja NHS:n porukka, joka aloittaa päivänsä kahdeksalta, alkaa vetää takkeja päälle. Päivät menevät hurjan nopeasti. Mutta niinhän se on aina uusien ja etenkin mukavien asioiden parissa. :)

NHS:n varastolla käytössä on mm. vanhoja pankkiholvien hyllyjä :)

Saan tehdä NHS:llä ihan kaikkia mahdollisia hommia. No, vielä en ole soitellut uusille potentiaalisille asiakkaille mutta suunnilleen kaikkea muuta olen jo kolmen päivän aikana ehtinyt tekemään.

Työtehtäviin kuuluu markkinointimateriaalin kääntämistä englannista, tuoteuudistuksiin tutustumista, messupalaverointia ja -suunnittelua (olen jälleen mukana NHS:n osastolla lokakuun I Love Me -messuilla) ja tilausten keräilyä ja pakkaamista. Lisäksi olen tutustunut NHS:n verkkosivun hallintaan, tuotteiden hinnoitteluun ja valmistajien antamiin ”tuotepasseihin” joista käy ilmi kaikkea mahdollista kosmetiikkanörttiä kiinnostavaa nippelitietoa säilyvyydestä mm. eteeristen öljyjen ja alkoholin pitoisuusprosentteihin :) Ahh!

Liisa Torenius johtaa viikkopalaveria

Tältä näytti ensimmäinen työpäiväni:

MAANANTAI 24.9.

9.00 Päivä alkaa, tutustuminen varastoon, showroomiin ja toimistotiloihin.

10.00 – 12.00 Kosmetologiryhmä saapuu vierailulle. NHS:n yritysesittely, brändien esittely, minun puheenvuoroni.

12.15 Lounas

12.45 Viikkopalaveri; tulevia sarjauudistuksia, keskustelua tapaamisista ja jälleenmyyjien valikoimista.

13.15 Toimitusjohtajan-Liisan, kouluttaja-Lauran ja markkinointi-Merjan palaveri.

13.30 Käymme läpi I Love Me -messuja.

13.45 Sähköposteihin vastaamista.

14.00 Markkinointimateriaalin ja lehtijutun oikolukemista ja korjausehdotuksia.

15.00 Benecos-esitteen meikkivinkkien kääntämistä.

15.50 Kotiin

Kosmetologit vierailulla

Tiistaina perehdyin mm. Optiat-brändin totaaliuudistukseen, jonka taustalla on Optiatin perustajasisarusten osallistuminen Leijonan luola UK -ohjelmaan. Ihan sairaan mielenkiintoista! Sarjan nimikin muuttuu ja  valikoima kasvaa, uudistus on laajuudessaan samaa luokkaa kuin Evolve Beautyn täysi uudelleensyntyminen joitain vuosia sitten. Pääsen kääntämään myös uuden Optiatin koulutusmateriaalia, älyttömän kiinnostavaa hommaa.

Nuuhkimassa Cattierin tuotteiden tuoksuja

Toimitusjohtaja kysyi minulta tänään päivän päätteeksi, onko harjoittelu maahantuontiyrityksessä vastannut sitä mitä odotin. Kyllä se on vastannut, ja ollut vielä kiinnostavampaakin. *sydänsilmä-emoji* :)

Kun kosmetiikkafriikkinä ja markkinoinnin maailmasta erittäin kiinnostuneena henkilönä pääsen ympäristöön, jossa työtehtävät koostuvat kosmetiikasta puhumisesta ja sen koskettelusta (tilausten pakkaaminen! <3 Koostumuksiin tutustuminen! <3), markkinoinnin suunnittelusta ja sen analysoimisesta ja erilaisten merkkien potentiaalin pohtimisesta, voiko olla paljon antoisampaa? :-*

Marraskuussa pääsen seuraavaan harjoittelupaikkaani kosmetiikan valmistuksen parissa. Vielä en kerro mistä yrityksestä on kysymys :) Mutta tuotteet ovat tuttuja ja yritys erittäin sympaattinen. :) Palataan harjoittelujuttujen merkeissä marraskuussa. Ja joulukuussa olisi luvassa myymälätyötä…! <3 Ahh, asiakkaat jouluostoksilla… voi että tulee kivaa :)

…ja nähdään toivottavasti ensi kuussa I Love Me -messuilla :)

Kommentit (13)
  1. Maahantuonnissa vinkkinä tulliasiossa, ennakkokysely Kuluttajasuojeluun nopeuttaa käsittelyä. Samoin hyvä muistaa nämä uudet USA:n lisätullit.
    Rattoisaa työharjoittelua. 💕💕

  2. Petra / Viilankantolupa
    26.9.2018, 19:12

    Hei loistoidea – ja niin Sannia! Odotan innolla seuraavia harkkarijaksoja. :) <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *