Hyvä on, talvi, minä luovutan
Niinhän se taas meni että tämä talvi oli yhtä kuin tammikuu. (Ainakin eteläisemmässä Suomessa.) Floridasta palatessa odotin kovasti pääseväni vielä nauttimaan hangista ja pienestä pakkasesta edes muutaman viikon, mutta turha toivo. Kotona odotti harmaampi ja kuraisempi maisema kuin saatoin muistaakaan talven kykenevän Suomessa olemaan. Voi turistien iloa, jos sattuvat tänne tähän aikaan vuodesta saapumaan.
Harva asia saa minut yhtä pahantuuliseksi kuin harmaa, ruma sää. Olen voimakkaasti neljän vuodenajan ihminen, ja kalenterin näyttäessä talvea haluan mieluusti ulkonakin olevan talvi. Haluan laittaa toppatakin ja villamyssyn päähän ja tuntea pienen nipistelyn poskilla. Kuulla lumen narskuvan kenkien alla.
No, tänä talvena ei auttanut kuin luovuttaa. Ja kalenterin juuri heilahdettua kevään puolelle tänään taitaa olla virallinen päivä tehdä se.
Kävin kuluneella viikolla taistoon maiseman harmautta vastaan pastellimeikkien voimin.
.
Silmämeikissä persikan ja pinkin sävyjä turkoosilla glitterrajauksella ja huulilla pehmennettyä korallia.
Meikkiin käytin: pohjustuksena MACin Paint Pot-luomiväriä sävyssä Rubenesque, koko luomella L’Orealin Natural Peach -luomiväriä, kulmaluulla ja poskipäillä Yves Rocherin Melon Nature -luomiväriä, luomivaossa Lumenen Helletuuli-luomiväriä ja rajauksena IsaDoran geelieyelineria sävyssä Turquoise* sekä Make Up Storen glitter-eyelineria sävyssä Kayo*.
Huulilla sekoitus Viva La Divan huulipunia Chill Out (koralli) ja Summer Queen (nude roosapersikka).
Kynsillä China Glazen Peachy Keen.
Poskilla sekoitus Benecosin Sassy Salmon* – ja Cliniquen Aglow -poskipunia, ja poskipäillä korostukset Yves Rocherin Melon Nature -luomivärillä. (Miksi sekoitan poskipunia? Sassy Salmon tuntui yksinään liian kirkkaan koralliselta tähän meikkiin, ja pehmensin sitä neutraalimmalla ja hohtavammalla Aglow’lla.)
Meikkipohjana Lumenen CC-meikkivoide sävyssä Medium.*
Taputtelin huulille ensin kerroksen Chill Out’ia ja sitten päälle ohuen kerroksen vaaleampaa Summer Queenia. Jotkut Viva La Divan huulipunista toimivat paremmin (eli jälki on kauniimpaa) sormin taputeltuna kuin suoraan puikosta vedettynä. Viimeistelynä Lumenen Wild Rose -huulikiiltoa sävyssä Kevät.*
(Kiilto jäi uupumaan tuotekuvasta.)
*) Saatu aikoinaan blogin kautta.
En käytä glitterrajauksia usein, mutta välillä niillä on kiva tuoda meikkiin pilkettä. Yksinään Kayo ei tekisi selkeää rajausta vaan se täytyy levittää toisen, vahvempipigmenttisen rajauksen päälle. Niinkuin melkein kaikki glitter-lainerit.
Voin kertoa että on ihan sairaan vaikeaa ottaa luontevaa kuvaa jossa näkyy sekä meikki että kynnet :D
Tuo Peachy Keen -kynsilakka… <3 Ah! En ole käyttänyt sitä tosi pitkään aikaan. Oikein ilahduin kun näin sen lakkalaatikostossani. Täytyy myöntää että pitkään jatkuneen kynsialakuloni ja lakkamasennuksen aikana ehdin unohtaa suuren osan kynsilakoistani… Kivaa kun nyt tekee ”uusia löytöjä” varastostaan :)
Tässä vielä värikarttaa niistä tykkääville. Näköjään unohdin Make Up Storen Kayon.
Persikka + pinkki on liilan ja kullan ohella suosikkiyhdistelmiäni luomiväreissä. Sopii kevääseen aina. :)
.
Tämän päivän lakkaus:
Lumenen pinkkikoralli ”Tulee kevät”. Tämä oli pakko saada, niin ihana!!
Voiko olla keväisempää? :)
Mä olen niin sucker kaikille korallisille sävyille….
.
Harmaus – hus pois! :)
Oon monesti kuolannu just tota Lumenen lakkaa, pitääpä ostaa kun on noin ihanan väristä! :)
Vitsi miten vähän siellä on lunta! Olen jo muutaman päivän katsellut ihmisten kuvia eteläisestä Suomesta, ei lunta missään ja pyörillä pääsee jo hyvin liikkumaan! No – ei vielä täällä Kuopion korkeudella, kyllä täällä vielä lunta riittää, vaikka pakkasta ei ole ollut viikkoon paria astetta enenmpää. Inhottaa kyllä tää loskainen keli ja jäiset kadut :(