Raavin itseni hulluksi – Kreikan matkojen ikävä lieveilmiö

Hyttysenpuremat. Ei hemmetti. Miten tämä vaiva on valloillaan vielä marraskuun korvillakin?

Hyttysistä on muodostunut viime vuosina yksi Kreikan matkailun todella ikävistä lieveilmiöistä – sanoisin, että se on itse asiassa ainoa sellainen.

En muista että hyttyset olisivat kertaakaan ennen syksyä 2014 merkittävästi haitanneen lomailuani Kreikassa. Kohtaamiset inisijöiden kanssa jäivät täysin satunnaisiksi. Ei enää.

Syyskuu 2014 oli ensimmäinen jolloin jouduin niin pahasti hyttysten syömäksi että meinasin tulla hulluksi – ja tämä tapahtui Ateenassa keskellä urbaania kaupunkiasuinaluetta.

Vaaraa vaanii pahaa-aavistamatonta kahvilla kävijää

Hyttyset ovat kiusanneet sen jälkeen enemmän tai vähemmän jokaisella Kreikan vierailulla, ja tänä syksynä ilmiö on jälleen aivan järkyttävän paha. Enpähän osannut varautua että hyttysiä saattaisi olla vielä lokakuun lopullakin, mutta ah kyllä, täällähän ne odottelivat. Istuuduttuani ystäväni kanssa kahville tunti lentokoneen laskeutumisen jälkeen olin jo saanut ensimmäiset paukamat kämmenselkiin.

Mikä kiusasta tekee erityisen ikävän on hyttysten laatu – ne ovat täällä Etelässä ihan eri sorttia kuin Suomessa. Kun hyttynen puree minua kotona, kutiaa paukama ehkä tunnin tai kaksi ja on yleensä laskenut parin päivän sisällä. Kreikan hyttysen purema ”vain” kihelmöi ensimmäiset 24 tuntia – vasta vuorokauden jälkeen alkaa raadollinen kutina joka voi kestää runsaan viikonkin. Paukama alkaa punoittaa voimakkaasti ja muuttuu pahimmillaan verenpurkauman näköiseksi raavin sitä eli en. :(

 

Tällä kertaa lähdin reissuun inisijöille valmistautumattomana. Vailla mitään kutinaa lievittävää ainetta, olen raapinut ihoni mustelmille. En edes tiennyt että raapimisesta voi tulla mustelmia, mutta näköjään voi… Sääret näyttävät ihan mukiloiduilta.

Kevään reissulla paukamien hoidossa auttoi Vangeliksen SOS-ihoöljy, arvatkaa vain olenko muistellut sitä kaiholla.

Pihkavoidetta kyllä on mukana, mutta se on täysin voimaton näille kiusoille :(

Paikallisesta apteekista minulle myytiin tällainen antihistamiinigeeli jota holvaan nyt paukamiin. Se auttaa vähän, mutta ei poista kutinaa täysin.

Ateenan Airbnb-isäntäni totesi, että Kreikassakin tapaa nykyään aasialaista tiikerihyttystä jonka puremat ovat normihyttystä kivuliaampia. Lisäksi tämä hyttyslaji kantaa kuulema yli 20 virusta :/ Kiva.

En tosin usko että minun puremani ovat juuri  tiikerihyttysen jäljiltä, mutta tämän hyttyslajin mahdollisuus on hyvä ottaa huomioon Kreikan matkoilla.

Kreikan matkailu ei siis ole pelkästään auvoisaa auringonpaistetta ja fetasalaattia sinisen meren äärellä. Hyttysvaiva alkaa olla niin ikävä että täytyy kotiin palattua selvittää voiko ilmiön jatkossa välttää tai sitä edes lieventää vaikka ottamalla suun kautta antihistamiinikuurin ennen matkalle lähtöä.

Muilla vinkkejä tällaiseen ongelmaan?

Miten muut Kreikan matkaajat, onko teillä ollut pahoja hyttyskohtaamisia viime aikojen reissuilla?

Kommentit (49)
  1. Zirtec-tabletteja apteekista. 1 päivässä.

    1. Kiitos Merja! Sinullako ei siis paukamat kutia? Vai purevatko epelit sinua ollenkaan?

      1. Tabletti auttaa.

  2. Hei,tämä ei liity aiheeseen mutta tietääkö saako Balm&Balm kosmetiikkaa suomesta?
    Terv.Kati(lokakuinen@gmail.com)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *