Hydra – Kreikan kauneimpia saaria

Tänään matkaillaan Kreikan luksus-kohteisiin kuuluvalle pienelle Hydran saarelle.

Kuvankaunis Hydra kuuluu kansainvälisesti Kreikan tunnetuimpiin ja kuvauksellisimpiin saariin. Hinta- ja majoitustaso täällä on ihan eri kaliiberia kuin perinteisissä pakettilomakohteissa.

Mykonoksen ja Santorinin ohella pikkuiselta Hydralta löytää Kreikan saarten ylellisimpiä hotelleja. Toki edullisempikin vuokrahuone-tyyppinen lomailu on täällä mahdollista, mutta matkailijatyypiltään Hydra vetää puoleensa ennen kaikkea fiinimmän loman viettäjiä. Varaudu siis paksulla lompakolla.

Saari on kaunis kuin koru, ja sen kompakti koko tekee siitä antoisan viikonloppukohteen. Kahdessa päivässä ehdit nähdä kaiken. Kaikki Argo-Saronian saaret ovatkin erityisen suosittuja viikonloppukohteita kiitos Ateenaa lähellä olevan sijaintinsa. Matka Hydralle kestää kantosiipialuksella nopeimmillaan puolitoista tuntia.

Hydralla on vain yksi kunnon asutuskeskus, ja se on pääkaupunki Hydra Town. Hydra Townista länteen rantaa seuraavan tien varrella on pieniä asutuskeskittymiä, joita kenties voi kyliksikin kutsua, mutta niillä ei ole kylille tyypillistä rakennetta keskustoineen ja kauppoineen.

Autottomalla Hydralla taksin virkaa toimittavat aasit. Hotellien asiakkaiden matkalaukut kuljetetaan satamasta hotelliin kärryillä (vuokrahuoneen asiakas saa viedä laukkunsa itse ;)).

Kärryillä tapahtuu myös kaikki muukin pääasiallinen hyödykkeiden kuljetus saarella. Oli kiehtovaa seurata aamuvarhaisella, kun satamassa purettiin lastiveneistä kaikenlaista tavaraa WC-paperista elintarvikkeisiin, ja kukkuralleen lastatut kärryt toisensa jälkeen katosivat kylän pienille, kapeille kujille.

Ainoat autot joita saarella näkyy ovat aikaisin aamulla kierroksensa tekevät jäteautot sekä muutama paloauto saaren paloaseman edustalla Hydra Townin itälaidalla.

Elämä Hydralla keskittyy vilkkaan ja tolkuttoman viehättävän sataman ympärille.

Kun nousin laivasta, kirjaimellisesti törmäilin kaikkiin vastaantulijoihin ja ohi puskeviin ihmisiin kohdistaessani kameraani kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Edellisestä Hydran vierailustani oli kulunut 12 vuotta ja saatoin vain todeta unohtaneeni, että paikka on todellakin näin häkellyttävän kuvauksellinen. Tai sitten tapani havainnoida Kreikkaa on vain tässä ajassa kultivoitunut entisestään.

Kimisis tis Theotokou -kirkko kellotorneineen on Hydran satamakadun komeimpia rakennuksia.

Kun kuljet rantakadun läntiseen päähän ja jatkat tietä eteenpäin pienen niemen ympäri (kuvassa selkäni takana), tulet Hydra Townin lähimmälle ”rannalle” Spiliaan. Täältä alkaa myös rantaa seuraava ihastuttava kävelyreitti, jota voi lämpimästi suositella kaikille.

Näkymä Spiliasta

Kävelyreitti Hydrasta Kaminiin on noin puolitoista kilometria ja Plakesiin noin neljä kilometria.

Jos 8 km edestakainen patikka ei innosta, kannattaa ainakin kävellä viehättävään Kaminin kalastajakylään jonka rauhallinen tunnelma ja romanttisen ränsistynyt miljöö on mukavaa vaihtelua Hydra Townin eleganssille.

Hydra ei juuri voi ylpeillä hienoilla hiekkarannoillaan, ja Spilian uimakalliot ovat lähin city ”beach”.

Spiliasta länteen jatkaessa pääsee (vaatimattomille) pikkukivirannoille. Saaren ainoa rehellinen hiekkaranta on Hydra Townin itäpuolella Mandrakissa.

Kaminin rannalla sijaitsevassa Kodylenia-tavernassa voi herkullisten kalaruokien ohella nauttia komeista auringonlaskumaisemista – ja huomattavasti halvemmalla kuin Hydra Townin ravintoloissa ;)

Kaminin värejä

Rantareitti jatkaa Kaminista eteenpäin erittäin kauniissa maisemissa.

Kulkijaa ympäröivät Kreikan värit; meren sini, kukkivat bougainvilleat ja auringossa haalistuneiden talojen persoonalliset värit halkeilleine maaleineen.

Ohitat pieniä kyliä, rantoja ja näköalapaikkoja joissa voi levähtää penkeillä ja antaa katseen kadota meren selkään.

Hauska sattuma – olimme ystäväni Mariannan kanssa vuonna 2006 kuvanneet itsemme täsmälleen saman värikkään talon edessä Kaminissa, josta otin nytkin kuvan. Vasta katsellessani vanhan valokuva-albumin kuvia tunnistin talon tutuksi jo edelliseltä Hydran reissulta.

Tsekatkaa meitsin tyvikasvu – taitaa olla varmaan vuoden mittainen :) Ja ”Curly Girl” from 12 years ago…

Vlyhosin ranta

Patikkareitti päättyy Plakesin rannalle, joka on läntisen puolen rannoista kaikkein järjestynein.

Siistillä rannalla on kaikki palvelut vuokrattavine aurinkotuoleineen ja -varjoineen. Alueella on myös majoitusta.

Paraatipaikalla Plakesin rannalla sijaitsee Four Seasons -boutique-hotelli jonka terassiravintolassa voi janoinen kulkija antaumuksella nauttia kylmän juoman, tai vaihtoehtoisesti syödä pidemmän kaavan elegantin aterian.

SANNIN HYDRA MUUTAMALLA SANALLA:

Kenelle? Esteetikolle, kauniiden kylien fiilistelijöille, luksuslomailijalle. Klassisen postikorttimaisen kauniin Kreikan etsijälle, tästä ei juuri puitteet parane ellet mene Symille (tai Santorinille).

Kenelle ei? Perinteisen rantapainotteisen perheloman viettäjälle.

Hydra on mielettömän kaunis ja tunnelmallinen saari. Luksus-henki tuo tunnelmaan oman mausteensa joka ei ole lainkaan huono, kyllä fiinimmällekin meiningille on paikkansa. Hydra Town lähialueineen on myös kävelyllisesti erittäin antoisa, patikkatyyppienkin voi odottaa viihtyvän täällä mainiosti päivän tai pari.

Suosittelen ehdottomasti vaeltamaan ja eksymään Hydra Townin rinteille ja kiehtoville ”takakujille”, kauempana satamasta sisämaahan päin avautuu yllättävän laaja kujien, katujen ja portaiden labyrintti jossa saa helposti kulumaan koko päivän.

Kiipeä komealle okranväriselle talolle joka erottuu rinteestä kauas, se on Lazaros Koundouritis -museo jonka terassilta avautuu upea maisema alas kaupunkiin. Jos näyttely ei nappaa, nauti juoma museon kahvilassa.

Miten Hydralle pääsee?

Saarella ei ole lentokenttää, eikä sinne tehdä Suomesta pakettimatkoja.

Pireuksen satamasta on saarelle vuoden ympäri tiheät päivittäiset yhteydet katamaraanilla ja kantosiipialuksella, kesäsesongilla jopa kahden tunnin välein. Matka kestää 1,5 – 2 tuntia. Jos kärsit helposti matkapahoinvoinnista, valitse katamaraani joka on kantosiipialusta isompi eikä heittelehdi ihan yhtä paljon tuulisella säällä. Pireuksen satamaoppaani löydät täältä.

Hydra ja muut Argo-Saronian saaret ovat mitä parhain lisuke yhdistettäväksi Ateenan lomaan. Olen esitellyt Saronian saarista aiemmin Agistrin.

Koko Kreikka-hakemistoni löydät täältä.

Kommentit (23)
  1. Ensi kuussa Ateenaan ja Hydralla käynti kirjattu jo aiemmin osaksi matkasuunnitelmaa, mutta kiitos vielä tästä kirjoituksesta.
    Ainoa asia, mitä Hydran suhteen emmin, ovat nuo aasit. Liian monta kertaa olen törmännyt huonokuntoisiin eläimiin, joita käytetään kuljetuskalustona. Menee loppuloma itkeskelyn puolelle, kun suututtaa ja turhauttaa eläinten kohtelu. Vaikuttivatko aasien olot hyvältä?

    1. Hei Jenni,

      Viivyin Hydralla vain kaksi päivää enkä tuon lyhyen ajan aikana pannut merkille mitään kyseenalaista aasien oloissa, mutta en toisaalta tullut kiinnittäneeksi aaseihin ja niiden kuntoon niin tarkkaa huomiotakaan. Mikään räikeä kaltoinkohtelu tai huonokuntoisen näköinen eläin ei ainakaan osunut silmään.
      Nostamasi pointti on kyllä hyvä, eläinten kohteluun lomakohteissa pitäisikin kiinnittää enemmän huomiota ja myös puuttua asiaan, jos näkee epäasiallista kohtelua. (Jos vierailijatkin ”hiljaa hyväksyvät” kaltoinkohtelun, paikallisten asenteet eivät koskaan muutu.) Itse en ole koskaan todistanut mitään ikävää Kreikan kohteissa esimerkiksi turisteja kuljettaviin aaseihin littyen, mutta olen kyllä kuullut sellaisesta :-’(

      Toivottavasti saat Hydra-vierailusi aikana nähdä vain hyvinvoivia aaseja <3

    2. Hei
      Pakko kanssa puuttua tähän aasi-asiaan. Jos oikein olen ymmärtänyt niin aasi ei todellakaan ole mikään aikuisen ihmisen kulkuväline eli oikeastaan jo se, että aaseja käytetään turistien takseina on toimintaa, jonka ainakin itse kierrän kaukaa. Se että näin tehdään monessa paikkaa ei tee siitä yhtään sallitumpaa, ajatuksella ”eihän se voi kovin paha olla, kun tätä tapahtuu joka paikassa”. Eläinturismi on pahimmillaan niin julmaa, että itse olen päättänyt jo ajat sitten jättää kaikki eläimiin liittyvät nähtävyydet väliin. Tavan turisti ei välttämättä edes tajua mitä kaikkea siellä taustalla on ellei ole ottanut asioista selvää ja harva ehkä edes tajuaa/tietää, että esimerkiksi aasilla tai norsulla ei tulisi ratsastaa. Jos aihe kiinnostaa enemmän niin netistä löytyy lukuisia kirjoituksia asiaan liittyen.

      Pahoittelut hieman synkästä viestistä, mutta aihe on lähellä sydäntä ja toivoisin, että ihmiset ainakin tiedostaisivat nämä asiat. Loppuun on kuitenkin vielä todettava, että onneksi matkustaessa voi keskittyä myös muihin asioihin niinkuin nämä Kreikka-postauksetkin viestivät. Niin upeita kuvia taas ja Hydra kuulostaisi kyllä ihan omalta paikaltani :)

    3. Riittaliisa
      5.10.2019, 12:55

      Hydralla käytiin kun oltiin taannoin Poroksella. Hydra on tosi viehättävä saari. Muistan että siellä oli paljon kissoja, pankissa oli tili kissoille eli oli mahdollisuus viedä rahaa joka käytettiin sitten kissojen hyväksi. Tottakait osallistuttiin ,eläinten ystäviä kun ollaan. Kävimme myös lähistön saarilla, Spetseksellä ainakin.

      1. pankissa oli tili kissoille eli oli mahdollisuus viedä rahaa joka käytettiin sitten kissojen hyväksi. Tottakait osallistuttiin ,eläinten ystäviä kun ollaan.

        ❤️

  2. Heippa, oletko Kreikan reissulla nyt vai oliko juttu tehty aiemmin :)? Ajattelin kysellä vaan kun ollaan mietitty mahdollisesti Kreikan reissua (Korfu tai Parga) yhtenä kohteena kuun vaihteeseen. Onko ihan mahdoton turistirysäaika? Olen itse reissannut enempi low-season aikana, joten ei ole kokemusta high-season ajoista. Majoitus sitten mahdollisesti vähän rauhallisemmalta alueelta :D. Pargaa on ainakin kehuttu, mites Korfu?

    1. Moi Iines! Juttu on tehty aiemmin. :) En ole enää melkein 20 vuoteen matkustanut Kreikkaan kesällä, sillä syksy ja kevät ovat niin paljon parempaa aikaa (ilmeisesti tämä on sinullekin tuttua :)).

      Heinä-elokuun vaihde on THE vilkkain ja kallein sesonki Kreikassa. Jos vain pystyy tähän aikaan välttämään lomailun Kreikassa – tai missä tahansa kohteessa Välimerellä – tekisin sen ja menisin muuhun aikaan. Ymmärrettävästi loma-aikaa ei vain aina pysty valitsemaan.

      Korfu on yksi Kreikan turistillisimmista saarista, mutta samalla se on myös niin iso, että tarjoaa varmasti rauhallisempiakin kyliä vaihtoehtona pakettituristien täyttämille resort-kylille. Lisäksi saaren pääkaupunki Kerkyra on yksi Kreikan viehättävimpiä, se on uskomattoman kaunis ja kiitos venetsialaisvaikutteiden, tyyliltään ihan erilainen kuin Egeanmeren puoleisten saarten kaupungit. Olen itse ollut Korfulla kerran elokuussa, ja se jäi mieleen elämäni lämpötilallisesti kuumimpana lomana. Olo oli suhteellisen tukala kaksi viikkoa non-stop. Halpamajoituksessa kun asuimme, meillä ei tietenkään ollut ilmastointia ja hotellihuone oli niin kuuma (sekä kostea), että ihoni oli koko kaksi viikkoa tauotta tahmean hikinen. :) Silloin ei naurattanut mutta nythän näitä on hauska muistella.. ^_^ Eräänä yksityiskohtana on myös jäänyt mieleen, että matkalla ruokakaupasta hotellille kaupasta ostettu suklaapatukka ehti jo sulaa. _Niin_ kuumaa siellä oli. (Ja tuohon aikaan söin vielä suklaata ^_^)

      Parga on myös ihan älyttömän viehättävä, mutta todennäköisesti tungos siellä on heinä-elokuussa vielä Korfun kohteita ”pahempi”. Oletan näin, koska Parga sijaitse mantereella ja on kooltaan pieni, ja matkailijat varmaankin viettävät suurimman osan ajasta itse kaupungissa ja sen kupeessa olevilla rannoilla, kun taas Korfu on saari ja siellä lomailijat kenties liikkuvat enemmän ympäri saarta tehden päiväretkiä eri rannoille ja kyliin.

      1. Näin vähän ajattelin..Miehellä on vaan ainoa mahdollisuus irtautua tuolloin :/. Korfun kaupunki jäi kiinnostamaan luettuani siitä juttua ja tosiaan jos menemme niin valitaan mahdollisesti joku pieni kylä (ja ilmastoitu asunto!), perheresortit ei oikein kiinnosta. Itse asiassa Korfu ei ollut millään lailla mielessä ensin mutta mietittiin rantoja, aurinkoa ja lämpöä plus edulliset lennot niin jäi mieltä kaivelemaan. Voin kuvitella mitä tuskaa se kaksi viikkoa on sinulla ollut :D, itsellä on useampi kokemus 40 asteen ja ylikin kohteista, mutta en ole viipynyt niissä noin kauaa tai ilman ilmastointia.

    2. Riittaliisa
      5.10.2019, 12:57

      Elokuussa ainakin Pargassa on paljon ihmisiä. Nykyään mennään Pargaan joko toukokuussa tai syyskuussa ja ihan joka vuosi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *