Karkkipäivä
Karkkipäivä

Huulikiiltoinvaasio meikkipussissa

Huomasin tässä yksi päivä, että käsilaukussani kulkeva meikkipussi ei enää mahdu kiinni. Syy: huulikiillot.

Tyhjensin pussukan sisällön pöydälle ja alkoi ihan naurattaa. Ensinnäkin, en ole edes ollut mikään huulikiiltojen megakuluttaja, ja meikkipussinkin olen ottanut käyttöön vasta runsas vuosi sitten. Minulla ei ole oikeastaan ollut tarvetta käsilaukussa asustavalle meikkipussille, kun en ole koskaan kuljettanut käsilaukussa muita meikkituotteta kuin puuteria ja yhtä tai maksimissaan kahta huulikiiltoa.

Meikkipussi2

Ja nyt sitten käsilaukkuun on muuttanut lähes koko mun huulikiiltoarmeija. Ja pari huulipunaakin joukosta löytyi.

Meikkipussi_huulikiillot

Tarvitseeko mukana kuljettaa ihan näin montaa huulituotetta…?

Meikkipussi_huulikiillot2

.

Meikkipussi

Itse meikkipussi on muuten aika hirveä. :) Mutta ajaa asiansa, ja sehän on tärkeintä. Olen saanut sen kaupanpäällisenä Yves Rocherin liikkeessä.

Mutta katsellaanpa sitten vähän pussin sisältöä. Mitäs kiiltoja tänne oikein on jemmautunut?

Huulijutut1

Dermaglow’n Bare Beige on ollut loppumaisillaan jo pitkän tovin. Jotenkin saan aina vaan kaavittua sen reunoilta vielä jotain..! ^_^ Pinkki Raspberry-sävy taas on juuri korkattu.

Huulijutut2

Vanhoja Lumene-kiiltoja. :) Nämä eivät tosin ole mitään ihan muinaisia, vaan parin vuoden sisällä hankittuja. Ylimmän sävyn, oranssisen Jää viereeni, sain esimieheltäni ihan hiljattain. Keskimmäinen sävy on nimeltään Viesti sinulle (aargh että mä inhoan näitä Lumenen runollisia nimiä..!), ja sitä käytän tosi usein liilojen meikkien kaverina. Alin sävy Rakkauden tunnustus on ollut pitkään ykkössuosikkini, mutta tänä talvena sen syrjäytti Dermaglow’n Bare Beige.

Huulijutut3

Viime kesän tuoksukoulutuksesta lahjaksi saadut Jean Paul Gaultierin mehumaiset pikkukiillot. Aivan ihanat huulilla, mutta katoavat nopeasti.

Huulijutut4

Oranssinen osasto jatkuu…. Ylimpänä viime kesän alehankinta Estee Lauderin ihanan hunajainen Honey Flower, sen alla Laveran kimaltava Orange, sen alla vanhimpiin huulikiiltoihini lukeutuva Pierre Cardinin No.4 (jota myöskin olen käyttänyt aivan älyttömästi, eikä se vaan lopu…!) ja alimpana Diorin raikas Apricot Syrup, joka maistuu ihan hirveälle.

Huulijutut5

Sitten vähän liilaa. Etummaisena Dr. Hauschkan Natural Pastels -huulipuna Berry, keskellä L’orealin Juice Fusion ja takimmaisena Chanelin Delight.

Huulijutut6

IsaDoran Jelly Kiss -huulipuna Lilac Tulle (josta on kuvan oton jälkeen kulunut varmaan kolmasosa, tämä on niin pehmeä että kuluu tosi nopeasti) sekä väritön ja sokerisen makuinen Liquid Lip Smacker.

Kokonaista 16 huulituotetta oli pesiytynyt meikkipussiin, mikä on ihan liikaa. Inventaarion tehtyäni harvensin joukkiota reilusti. Eiköhän se nyt riitä, että on vaikka yksi kiilto kustakin edustetusta sävyperheestä; yksi liila, yksi oranssinen ja yksi pinkki. :)

Jemmautuuko teidänkin laukkuihinne huulikiilto- tai huulipunasaaliita? Montako kappaletta löytyy?

Kommentit (48)

  1. Tia

    Todella ihana määrä huulikiiltoja. Itse rakastan niitä ylikaiken.

  2. Terhi

    Mulla kulkee mukana vain samana päivänä käytettävä puna tai kiilto + muutama huulirasva. Töissä on aina varalta muutama kiilto + puuteri.

    Lilac tulle on muuten tosiaan aika kuivattava. :( Mutta väri on ihana, joten pakko on vähän kärsiä. ;)

    • Sanni

      Jännä muuten että Jelly Kissit jää valikoimaan, ja niistä tulee oma kokoelmansa. Luulisi IsaDoran saaneen jo palautetta tuosta kuivattavuudesta. :/

  3. helli

    Malttamaton lukija täällä huutelee, ootko huomannut kysymykseni edellisen postauksesi kommenteissa? :)

    • Sanni

      Just kävin vastaamassa, ikävä kyllä en osannut auttaa. :/

      • helli

        Kiitos kun vastasit. :) Täytynee sit lampsia meikkiosastolle opastettavaksi!

  4. S

    Mulla on Jää Viereeni, jonka sain serkultani n. vuosi sitten ja mä kun luulin, että kenelläkään muulla ei ole niin vanhoja huulikiiltoja…

  5. Peppi

    Ihana kokoelma! Minulla on (kai) jonkunlainen huulikiiltokokoelma, sillä ne tuppaavat katoamaan kun ei minulla ole käytössä tuollaista meikkipussia. Käytännössä minulla on 1-2 huulikiiltoa per laukku ja jokaisen takin taskussa yksi. Noin suurinpiirtein.. Mutta välillä yhtäkään ei löydy:( Tykkään eniten tahmaisista kiilloista, joita ei tartte lisäillä usein ja mielellään tuubissa. Onkohan NaturalCoden uudet huulivoiteet tuubissa yhtä hyviä kuin saman sarjan huulikiillot?

  6. Hannukkaz

    Itselleni kasautuu huulirasvoja, ei niinkään kiiltoja/punia kun en niitä päivittäin käytä :D Minulla on aina vähintään kaksi huulirasvaa mukana, mieluiten 1/2 laukussa ja yksi taskussa + sitten tietenkin kunnon arsenaali kotona! :D

  7. ella

    Tajusin muutossa heittää pois ikivanhan Anytimen Candy Lipsin, joten kiiltokokoelmani supistui kahteen. Molemmat jäljelle jääneet ovat liian tummia arkeen ja väriä tulee niistä näkyvästi. Sen vuoksi etenkin toisen kiillon, jossa on erikseen laitettavat väri ja kiilto, kuluminen on myös häiritsevän näkyvää (väri lohkeilee palasiksi).

    Vaaleaa ja sopivan huomaamatonta kiiltoa en ole osannut hankkia, sillä pelkään kirkkaiden kiiltojen ”limaefektiä” ja hennonväristen kiiltojen pissisefektiä, jossa kiilto vaalentaa huulia entisestään. Joutaisitko suosittelemaan jotain lämminsävyistä tai ”nudea”, kenties Bare Beigen tapaista, ei-limaista kiiltoa siihen raivostuttavaan ”opiskelijahintaan” (= anttila, sokoksen/stockan halpispuoli)? Toki myös nudepunia saa suositella, sillä niiden kanssa olen vähintään yhtä arka.

  8. tintti

    Mun laukkuun kerääntyy aina hirvee kasa huulirasvoja, -kiiltoja ja -punia. Aina sinne laittaa uuden eikä ota vanhoja pois. Kaverit aina naureskelee kun etsin sieltä just sitä yhtä ja nostelen yksitellen sieltä laukusta about 15 huulituotetta (se viimenen on tietysti aina se mitä etin) :D

  9. Pekaani

    Mä olen aina ollut enemmän huulipunatyttö :). Vasta lähiaikoina ostin ekan huulikiiltoni ja yllätyin positiivisesti. Ei ne tunnukaan niin ällöttävän tahmeilta eivätkä tee huulia mitenkään ”märän ja limaisen” näköisiksi. Mukava lisä arkimeikkiin. Millaisia kokemuksia sulla on tuosta Laveran kiillosta (orange), onko ollut ihan hyvä tuote?

    • Sanni

      Laveran huulikiillot on hiljattain uudistuneet, enkä osaa sanoa vastaako ne minkä verran vanhaa laatua. Orange on vanhaa laatua, ja se on todella öljyinen. Tykkään siitä kyllä, sillä väri on tosi herkku, mutta se on ehkä vähän liian öljyinen. Katoaa huulilta tosi nopeasti, ja huulipunan päällä sitä ei voi käyttää sillä öljy liuottaa alla olevan huulipunan.

  10. miu

    Ohho, kylläpä löytyy huulikiiltoja! Mun meikkipussissa matkailee vain yksi.. :D

  11. Pii

    Hahhaa, kuulostaa niiin tutulta! Tosin omaan pussukkaani mahtuu vaan 8 kiiltoa ja punaa, mutta silti ihan liikaa! Aina joskus myös minä suoritan pienimuotoisen karsinnan, mutta aina niitä vaan näyttää kertyvän.. Ja tällä hetkellä en osaa päättää mistä luopuisin! Joskus nimittäin käy niin että kun on jonkun sieltä pussukastaan heivannut niin JUURI sitä tarvitsisi muka niin kipeästi jossain tilanteessa parin päivän päästä.

  12. Jonttu

    Onko sinulla vielä tuo pussukka huulituotekäytössä? :)

    • Sanni

      Kyllä ^_^ Mutta en ole käyttänyt sitä pitkään aikaan kun vaihdoin pienempään olkalaukkuun :) Pussukka lojuu huulituotesisältöineen kylppärin kaapissa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.