Hirmukynsien tarina, eli kuinka kasvatin pitkät kynnet
Varoitus: parental advisory herkkänahkaisemmille lukijoille. Älkää nyt enää useammat lopettako blogin lukemista siksi, että altistuitte rumille luonnonkynsille.
Kynteni ovat koko blogin ajan herättäneet enemmän tai vähemmän kiinnostusta, useimmiten paheksuvien ja pituutta kauhistelevien kommenttien muodossa. Tämä on aika jännä ilmiö, kun ottaa huomioon että tämä ei ole kynsiblogi, ja kynsikuvia on julkaistu erittäin vähän suhteessa muihin postauksiin. Klikkaus-statistiikka kuitenkin kertoo, että kynsipostaukset kiinnostavat Karkkipäivänkin lukijoita erityisen paljon. ’Kynsijutut’-tunniste on viiden eniten klikatun tunnisteen joukossa. En ole tainnut onnistua julkaisemaan yhtäkään kynsilakkapostausta ilman, että joku on ihmettelemässä kynsieni pituutta, muotoa ja yleistä ”epäsovinnaisuutta”. Julkaistuani kuvan peukaloni kynnestä ilmoitti yksi lukija jopa lopettavansa blogin seuraamisen silkasta järkytyksestä. (Tätä voi mielestäni jo pitää hieman ylimitoitettuna reaktiona…..)
Tässä tulee nyt kynsieni tarina.
[Ainiin – säästääkseni niiden aikaa, jotka haluavat vain tietää, miten kynnet saa pitkiksi, niin tässä nopeat faktat: 1. Geenit. Se tärkein tekijä. Kaikki eivät vaan voi saada kasvatettua pitkiä luomukynsiä, vaikka kuinka hoitaisi. :’-( Surullista mutta totta. 2. Huolellinen hoito. Rasvaa, öljyä, rasvaa. Vähintään kerran päivässä. Kynsinauhavoide pitää kynsinauhat pehmeinä ja siisteinä ja kynsiöljy tekee kynnestä joustavan –> kestää paremmin kolhuja ja vääntymistä. Käytä mahdollisuuden mukaan myös hoitolakkoja. 3. Ravinto. Oikea ravinto vaikuttaa kaikkeen; ihoon, hiuksiin, kynsiin. Syö siis monipuolisesti ja terveellisesti.]
Depend 196-lakka, kuvattu kesäkuussa
Innostuin kynsien kasvatuksesta 14-vuotiaana. Kaverillani oli pitkät kynnet, ja halusin samanlaiset. En tiennyt mitään kynsien hoidosta, ja tilasin kaverini opastuksella Yves Rocherilta (!) kynsinauhavoiteen, aluslakan ja kynsikylpynestettä. Tuohon aikaan Yvesillä oli aivan ihanan tuoksuinen kynsienhoitosarja, joka perustui manteliöljyyn. Aloin päättäväisesti rasvaamaan kynsinauhojani joka ilta, ja liotin käsiäni kynsikylvyssä aina lakanvaihdon yhteydessä. Ensin kynteni pysyivät vain noin 2-3 mm mitassa (siis sormenpään yli), mutta muistan että jo se tuntui minulle saavutukselta, ja kynnet näyttivät pitkiltä. Kului ehkä vajaa vuosi, ja kynnet alkoivat olla niin vahvat, että kasvoivat jo sentin mittaisiksi.
Uskokaa tai älkää, olen säästänyt joitain ikivanhoja pakkauksia. Tämä kynsikylvyn pahvipakkaus on vuodelta 1993. :)
Kynsissä oli kuitenkin eroja. Etusormen kynnet murtuivat luonnollisestikin helpommin kuin muut, kun taas peukalo, nimetön ja pikkurilli kasvoivat ihan mielettömiin mittoihin. Peukalonkynnet olivat välillä niin järkyttävän pitkät, että pysähdyin itsekin tuijottamaan niitä ihmeissäni. Pisin kynteni kasvoi kuuden sentin mittaiseksi ja kiersi täyden korkkiruuvin. Annoin itselleni lempinimen Deinonychus, ”hirmukynsi”. Panin myös merkille, että kynteni kasvoivat väkisin vinoon. Toiset alkoivat kääntyä jo heti sormenpään ylitettyään, toiset kasvoivat suoraan kaksikin senttiä ennen vinoutumista. Luulin ensin, että asialle voi tehdä jotain, ja yritin pahimmillaan pitää kynsiäni kirjan välissä (!) kylvyn jälkeen, että ne kuivuisivat suoraan muotoon. ^_^ Kuvittelin, että voisin pakottaa ne suoristumaan. Lopulta tajusin, että kynnen muoto on sekin geenien sanelemaa, eikä vinoutumiselle voi mitään.
90-luvun puolessa välissä rakenne- tai tekokynnet eivät olleet yleisiä, ja pitkät kynnet melkeinpä harvinaisuus. Minut on jopa muutaman kerran pysäytetty kaupungilla ja kysytty olenko ”se kynsityttö”. Olin myöskin meidän piireissä ensimmäinen, joka alkoi käyttää värikkäitä kynsilakkoja. Ensimmäiset värilakkani olivat Star Gazerin violetti ja mattavihreä. Näitäkin ihmeteltiin koulun käytävillä suut ammollaan. Kyllä on ajat muuttuneet vuodesta 1994… ^_^ Lukiossa en ollut enää ainoa pitkäkyntinen, kun kaverini Maija kasvatti myöskin parin sentin sapelit. Maijan kynnet vieläpä kasvoivat suoraan, ja olin siitä niin kateellinen. Lukiossa tokaluokkalaiset nimesivät meidät Kynsityttöduoksi, ja pääsimme jollekin abien friikkilistallekin. :D
Jossain vaiheessa luovuin kynsinauhavoiteen käytöstä, tai käytin sitä hyvin satunnaisesti, ehkä pari kertaa kuussa. Kynsikylvytkin jäivät. Huomasin, että kynteni pysyivät pitkinä joka tapauksessa. Huolellinen hoitojakso oli kuitenkin ehdottoman tarpeellinen alkusysäys kynsien kasvatukselle, enkä usko että olisin muuten onnistunut koskaan. Uskon, että vuodet pitkien kynsien kanssa ”opettivat” minut jotenkin käyttämään ja varomaan käsiäni eri tavalla, minkä vuoksi en lyönyt tai kolhinut kynsiä enää niin että ne olisivat koko ajan murtuneet.
Kas näin vääntyy kynsi, ja kynsi vääntyy näin….
Pitkät kynnet eivät ole koskaan haitanneet elämääni millään lailla. Ainoa konkreettinen seuraus oli se, että lukioaikoina jouduin käyttämään apuvälinettä pystyäkseni kirjoittamaan tietokoneen näppiksellä. Useimmiten käytin pyyhekumipäistä lyijykynää – pyyhekumilla oli pehmeä naputella eikä se pitänyt kovaa ääntä niinkuin pelkkä kynä! ^_^ Olen kirjoittanut useat tutkielmat lyijärin päällä naputellen. Kehityin siinä todella nopeaksi. Nykyään kynteni ovat huomattavasti lyhemmät kuin teini-iässä ja voin useimmiten käyttää näppiksellä ihan omaa sormenpäätäni. Geelikynsien aikaan käytin kirjoittamiseen pehmeää kynsiviilaa.
Horrorpeukalo viime perjantaina. Katsokaa nyt – sehän näyttää ihan kiltiltä lakattuna. :)
Niin, geelikynnet. Vuonna 2008 päätin kokeilla, josko kynsien geelaus voisi mitenkään auttaa vinoon kasvamisessa. Ja sehän auttoi! Kynnet eivät tosiaankaan lähteneet enää korkkiruuville, ja puolitoista vuotta nautin suorista kynsistä. Kuten blogin vanhat kynsikuvat todistavat, mopo karkasi kuitenkin välillä käsistä pituuden kanssa…. Ja vaikka kynteni viilattiin ovaalin muotoon huollossa joka viides viikko, ne lähtivät siltikin lapioitumaan. Aika hyvä todiste siitä, ettei edes säännöllinen ammattilaisen käsittely auta pitämään kynsiäni normaalin kauneuskäsitteen raameissa. Ne ovat mitä ovat. :)
Kun geelipinnoitteet poistettiin kynsistä joulukuussa, kynnet olivat tietenkin aivan hirveässä kunnossa. Tiesin, että nyt tarvitaan jälleen tehokasta hoitoa. Olin jo geelikynsien aikaan alkanut käyttää kynsiöljyä, mutta nyt aloin holvata öljyä useamman kerran päivässä. Hankin myös paljon kehuja niittäneen OPIn Nail Envy -hoitolakan. Maaliskuun Mitä kuuluu kynsille? -postauksessa kerroin, miten hoito oli vaikuttanut kolmen kuukauden aikana. Silloin kynnet olivat edelleen erittäin huonossa kunnossa, mutta kesäkuussa saatoin esitellä vahvistuneet, terveet kynnet. Ja kesän aikana olettekin voineet seurata kynsien kasvua lakkakuvista.
Käydessäni geelikynsihuolloissa sain kynsiteknikoltani yhden tärkeän vinkin, joka todella olennaisesti parantaa kynsien kuntoa. Levitä kynsiöljyä myös kynnen alapuolelle, ”nurjalle puolelle”, miksi sitä nyt haluaa kutsua. Itse olin hieronut öljyä vain etupuolelle, ja lähinnä kynsinauhojen kohdalle. Kun öljyä laittaa myös alapuolelle (tämä on paras tehdä illalla niin että öljy pääsee kunnolla imeytymään yön yli), kynnet saavat maksimaalisen kyllästyksen ja pysyvät joustavina –> ovat paljon vastustuskykyisemmät kolhuja vastaan. Löin kesällä pidemmän peukalonkynteni täysillä kaiteeseen niin, että se taittui 90 astetta. Olin ihan varma että se lohkeaisi, tai että kynteen jäisi vähintään valkoinen taitoskohta, ”muistijälki”, josta kynsi sitten myöhemmin murtuisi — mutta ei. Kynteen ei jäänyt jälkeäkään ja se oli aivan ehjä. Ennen kuin aloin öljyämään, tämä selviytyminen olisi ollut mahdoton.
Maanantaiaamuna vasemman pikkurillin kynsi repesi hiustenpesussa. Siinä oli tosin ollut halkeama jo viikon verran, joten odotinkin milloin se repeäisi rikki. Nyt ”aikuisena” kynnen katkeaminen ei mitenkään harmita, oli kynsi sitten kuinka pitkä. Yläaste- ja lukioikäisenä hartaasti kasvatetun kynnen murtuminen oli aina suuri tuska.
Loppuun vielä kivan värinen lakkaus parin viikon takaa.
China Glaze Entourage ja SnowCrystal 434.
Sopivat minusta nätisti yhteen!
Loppukaneettina totean vielä, että vasemman käden keskisormen kynnen haluaisin mieluusti nyt leikata, sillä se on niin ruman muotoinen. Jotenkin kynsiin kajoaminen tuntuu silti pahalta, kun ne ovat rauhassa saaneet saavuttaa pituutensa. Osa minusta on superkateellinen kaikille, joilla on suorat, siistit ja kauniit kynnet. Osa minusta taas tajuaa, että kierot kynnet ovat vähän niinkuin tavaramerkkini. Persoonallinen kauneusvirhe. Deinonychus. Se olen minä.
Aika veikeet :D Tuntuu hullulta, etteikö noin pitkät kynnet haittaisi, mutta riippuu varmaan kamalasti että mitä käsillään tekee. :) (Kiipeilijä-käsityöharrastaja kun joutuu pitämään kynnet niin lyhyinä kuin mahdollista… :/ snif) Miekin tarjoilin ennen kynsihorroria, kun soitin kitaraa, ja toisen käden kynsien piti olla aina mahdollisimman lyhyet, toisen taas pitkät ja vielä sellaiseen ihanaan plektra-malliin viilatut (ne olikin tosi tyylikkäät, mutta ainakin käytännölliset) :D Kun niitäkin jaksoi ihmiset päivitellä, niin voin vain kuvitella noiden saaman huomion – koska kyllä noi on pahemmat! (Siis hauskalla tavalla pahemmat, tiijät varmasti mitä meinaan ^_^)
voi että, ihana tuo toinen kuva! :D