Herranjestas – 65C..??
Joo. En mä sitten olekaan 80A.
Olitte siis oikeassa.
Kirjoitin syyskuussa rintsikkaostosten vaikeudesta ja sain teiltä paljon kommentteja. Moni teistä sanoi, että käytän todennäköisesti aivan väärää kokoa eikä ympärysmittani voi kuvien perusteella olla 80. Intin vastaan. ”Kun ne kapeammat puristaa.”
Puhuttiin myös rinnakkaiskoko-asiasta, joka on minulle ollut vähän hämärä vaikka yhdet 75B:n liivit on minulle elämäni aikana onnistuneesti myytykin. Olen vain sokeasti takertunut kirjaimiin ja siihen, mitä olen kuvitellut niiden edustavan. A on pieni kuppi. Minulla on pienet rinnat. Käytän siis A:ta.
Lähdin tällä viikolla vihdoin uusille rintsikkaostoksille misteriltä joululahjaksi saadun lahjakortin siivin.
Monttu levähti kun minulle Changessa kiikutettiin sovituskoppiin 65C:n liivit. Olin ihan että ”Et varmaan tarkoittanut ihan C:tä tuoda”, mutta myyjä nyökkäili. ”Sinä olet 65C tai 70C tai 70B” hän sanoi. Liivin mallista ja merkistä riippuen.
Kävi ilmi, ettei Changessa A:n kuppeja juuri olekaan. Sille ei kuulemma ole tarvetta koska heidän liiviensä kuppikoot ovat ylipäänsä pienempiä kuin muissa liikkeissä. (Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun olen Changessa asioinut.)
Hämmentyneenä sovitin 65C:tä vain joutuakseni toteamaan, että helkkari, niiden kuppihan oli ihan minulle sopiva. Pienempikin kuin monissa käyttämissäni 80A:n liiveissä. Ympärysmitasta en ollut myyjän kanssa ihan samaa mieltä. Se puristi ihan vimmatusti.
”Niin pitääkin”, sain kuulla.
Lähdin seuraavaksi Sokokselle. Täällä myyjä otti ympärysmittani kahden puseron päältä ja arvioi minut 70B:ksi. Kun kerroin käyttäneeni koko ikäni 80:n ympärysmittaa hän katsoi minua vähän kummissaan ja naurahti, ”Et sinä kyllä 80 ole missään nimessä.”
Okei, alan luovuttaa.
Sokokselta ei kuitenkaan löytynyt minulle sopivia liivejä. Ei auta vaikka oikea koko on selvillä, istuvien liivien kohdalle osuminen on yhtä haasteellista kuin aina ennenkin. Changestakaan ei löytynyt kuin kahdet liivit jotka istuivat hyvin rinnan kohdalta, mutta jäivät ostamatta kun ympärysmitta suunnilleen ritsahteli tiukkuuttaan eikä liivien koristeellinen tyyli ollut minua.
Sokoksella minulle tuotiin voimakkaasti topattuja ”tyynypanssari”–tyylisiä liivejä vaikka kuinka ohjeistin, että en halua paksuja toppauksia. Monissa liiveistä toppauksia ei voinut edes irrottaa. Ei, en halua ylimääräistä superlon-rintaa omani ympärille.
Myyjän mukaan Calvin Klein olisi heidän merkeistään paras pienirintaiselle, mutta kaikki tarjotuista Calvineista olivat megatopattuja ja kupit liian korkeita minun pikkutisseilleni. Mietin miten myyjällä pysyi pokka kun hän kerta toisensa jälkeen joutui toteamaan, että eihän tuon asiakkaan rintavarustus tosiaan riitä täyttämään mitään heidän liivejään.
Luovutus #2.
Kolmas kohteeni oli pieni liivien erikoisliike. Laitoin uskoni siihen. Merkkejä oli paljon vähemmän kuin isossa tavaratalossa, mutta voisiko täältä kuitenkin löytyä pienipoviselle muutakin kuin tyynyhirvityksiä?
Selitin samat taustatiedot kuin aiemmissa liikkeissä. Täällä myyjä ei mitannut minua lainkaan vaan totesi vain silmäarviolla; ”Olet 75A tai 70B”. Aaa! Vihdoin tuttu A..! Mutta ei, 80 ei ole ympärysmittani.
Ensimmäiset tarjokkaat olivat makuuni jälleen liian pehmustetut. Katsoin myyjään vetoavasti ja sanoin, ”Minä ihan oikeasti haluaisin että rintani saavat näyttää liiveissä juuri niin pieniltä kuin ne ovat .”
Ohut, huomaamaton toppaus on ok, kahden sentin ”kanansiipi” ehdoton ei-ei.
Ja johan alkoi löytyä! Ihmettelin, miten erilaisilta täällä sovitetut liivit tuntuivat. Kyllä merkeillä on hurjasti eroa. 70:n ympärysmitta ei kiristänyt kuin yhden valmistajan liiveissä, muut tuntuivat oikein mukavilta. Toki paljon napakammilta kuin 80, mutta eivät epämukavilta.
Lopulta olin löytänyt niin monet sopivat ja kivat liivit että vinguin miehelleni voisiko lahjakortin alusasu-setin tulkita myös rintsikka-rintsikka-settinä… Luulen, että kuka tahansa äijä haluaa vain mahdollisimman nopeasti ulos naisten alusasuliikkeistä joten mies suostui ja maksoi kiltisti. Hän epäili, että kieltävä vastaus olisi johtanut 40 minuutin lisäsovitteluun sen Kaikkein Parhaimman löytämiseksi… (No, en saanut häneltä synttärilahjaakaan joten tässä tuli nyt sitten joulu ja synttäri hoidettua samalla ;))
.
Mitä opin? Ainakin vihdoin viimein sen, ettei kirjaimeen todellakaan pidä takertua. Minulla on hyvin pienet rinnat, mutta kokoni voi silti olla jopa C. Niin hullua kuin se onkin. Pelkkä kirjain ei kerro mitään kupin koosta. Saman valmistajan 80A voi näyttää minulla liian suurelta 70B:n istuessa kuin valettu.
Kiitokset lukijoilleni, jotka kannustivat minua mittauttamaan itseni ja kääntymään kunnon liiviliikkeen puoleen! Nyt jaan saman toivotuksen eteenpäin muille, joille kirjaimet ja ympärysmitat ovat yhtä lailla olleet epäselviä. Ettei tarvitse 20 vuotta käyttää väärää kokoa niin kuin eräät… ^_^
* * *
Yöllinen P.S. ~ Ihan kamalasti pahoitteluja kun en ole pariin päivään ehtinyt kunnolla vastaamaan kommentteihin enkä itse asiassa edes suorittamaan Weleda-arvontaa tai sopimaan Dermablend-mallien kanssa aikatauluista (terkut siis teillekin ja varmaan olette ihmetelleet kun minusta ei ole kuulunut). Olen ollut tosi kiireinen ja tämäkin päivä meni yhtä tilausjuttua tehdessä. Lupaan vastailla kommentteihin ja sähköposteihin maanantain aikana…! :)
Loistavaa! Munkin täytyis tehdä sama operaatio jossain vaiheessa. Mä oon kärsinyt ihan samasta asiasta myös, kuvien perusteella rintavarustukseni on samaa kokoluokkaa kuin sulla ja oon aina vaan itsepäisesti ajatellut, että oon AA-/A-70 ja ihmetellyt, kun liivit puristaa ja hankaa, vaikken täytä kuppia edes kunnolla. Kunnes, nyt vihdoin, kun tulin raskaaksi niin tajusin ostaa niitä lisäpaloja rintaliiveihini ja kokeilla esim. B-75 kokoisia liivejä, jotka tuntuivatkin istuvan paljon paremmin. Mä luulen, että mulla kanssa asettuu kuppikoko tonne B:n puolelle oikeasti ja ympärysmitta on siinä 70-75. Jahka esikoinen syntyy ja imettämisen myötä rinnat löytävät uuden kokonsa, niin suuntaan asiantuntijan pakeille ja etsin sen oman kokoni :)
Itse en edes enää osaa sanoa kokoani, koska neljä vuotta sitten tein päätöksen asioida ainoastaan pienessä yksityisomistuksessa olevassa liiviliikkeessä. Se on niin helppoa vain seistä kopissa odottamassa kun myyjä kiikuttaa napakymppejä toisensa perään sovitettavaksi :D
Viimeisimmät taisivat olla kokoa 75G (hui :D)