Herkkis

Tiedättehän viime vuosien trendi-ilmaisuihin kuuluvan ”erityisherkän”?

Erityisherkkyydestä on puhuttu ja kirjoitettu paljon viime vuosina, ja yksi sun toinenkin on julistautunut erityisherkäksi. Sen trendikkyys on tuntunut olevan samaa luokkaa monen -ton-ilmiön kuten gluteenittomuuden ja maidon välttelyn kanssa, omia oireitaan kuten myös persoonallisuuden piirteitään halutaan selittää jollain. Niille halutaan antaa nimi.

Minua lehtijutut ja ulostulot erityisherkkyydestä eivät juuri kiinnostaneet, ilmiö tuntui kaukaiselta omassa elämässä kun en ole koskaan mieltänyt itse olevani ’herkkä’ luonne. Olin ylimalkaisesti niputtanut herkkyyden mielessäni ominaisuudeksi, joka kuvastaa herkästi loukkaantuvia ja reagoivia ihmisiä, niitä jotka lapsena itkivät paljon ja olivat hiljaisia ja jopa vähän vetäytyviä. En siis ehkä oikein ollut edes tajunnut, mistä herkkyydessä on kysymys.

Kunnes oivalsin, että taidan olla itse sellainen – erityisherkkä.

Oivallus on tullut suosikkiblogeihini kuuluvan, Stressitohtori Sanna Leinon erityisherkkyyttä käsittelevien kirjoitusten kautta. Joo, se klassinen kokemus: ”Hei, tässähän kuvaillaan minua…!”

”Tykkäät pohdiskella asioita ja syvennyt mielellään kiinnostuksen kohteisiisi. Olet aina ollut hyvä asettumaan toisten saappaisiin ja ymmärtämään muiden tunnetiloja. Pystyt usein intuitiivisesti tuntemaan, mitä missäkin tilanteessa kannattaisi tehdä. Kuormitut helposti, jos ympärilläsi on paljon ärsykkeitä tai olet huolestunut jostain. Tarvitset aikaa ja tilaa palautua sosiaalisista kanssakäymisistä.”

Sitaatti on Leinon kirjoituksesta Erityisherkkyys – ja mitä tekemistä sillä on stressin kanssa? joka toi itselleni ratkaisevan oivalluksen herkkyydestä, oman kuormitukseni syistä ja miten persoonallisuuteni liittyy siihen.

”Erityisherkkyys ei ole jotain, jota voi mieltä jumppaamalla vähentää tai jonka olemassaolosta voisi itse päättää. Erityisherkkyyteen liittyy hermoston virittyneisyys ja sitä kautta myös herkkyys stressille. Erityisherkän hermosto virittyy helpommin erilaisista tekijöistä ja herkän mieli ja keho kuormittuvat helpommin kuin ei-herkän.

Kuormittumista aiheuttavat ärsykkeet voivat olla sisäisiä tai ulkoisia. Sisäisiä ärsykkeitä ovat esimerkiksi huolet ja suorituspaineet, kipu, nälkä tai vaikka voimakkaasti koetut tunteet. Ulkoisia ärsykkeitä taas voivat olla äänet, ihmiset ja tunnelmat, työtehtävät, kofeiini tai vaikka tavarapaljous.” – Sanna Leino.

 

Herkkä vai erityisherkkä?

Tämä muodikkuudessaan jo lähes inflaation kokenut sana on muuan lääkärituttavani mielestä ”ihan tarpeeton” ja hänen mielestään voisi mieluummin vain puhua yleisesti herkistä. ”Toiset ovat herkkiä, en ymmärrä miksi herkkyyden sisälläkin pitää vielä lähteä erittelemään herkkyyden tasoja ja liittämään osan kohdalle ERITYIS-liitteitä.”

Totta, minullekin on ihan sama millä nimellä ominaisuutta haluaa kutsua eikä minun tarvitse olla juuri ERITYISherkkä. Tärkeintä on, että olen tunnistanut jotain olennaista persoonallisuudestani. Se lisää itsetuntemusta ja auttaa itsensä ymmärtämisessä.

Amerikkalaisen psykologi ja psykoterapeutti Elaine Aronin mukaan ’erityisherkkyys’ on jotain minkä voi erotella yleisestä herkkyydestä. Se on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, johon liittyy erityisen herkästi reagoiva hermojärjestelmä. Wikipedian määritelmän mukaan ”erityisherkkä ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, sillä hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa laajemmin ja syvällisemmin.”  Elaine Aron on tutkinut erityisherkkyyttä 1990-luvulta alkaen ja hänen mukaansa noin joka viides on erityisherkkä. Juuri hän on luonut käsitteen ’erityisherkkä’ (Highly sensitive person).

Oli nimitys mikä tahansa, tietty virittyneisyys erottaa minut ja tällä lailla herkät ihmiset ei-herkistä ihmisistä. Virittynyt. Se on hyvin kuvaava sana.

Mitkä piirteeni liittyvät erityisherkkyyteen?

Ennen kuin ymmärsin olevani herkkä, ajattelin vain että olen tunteellinen ja voimakkaasti tunteva.

Liikutun herkästi ja aistin asioita vahvasti. Eläydyn helposti toisten ihmisten tunteisiin ja vaistoan eri tilanteiden pieniä nyansseja, tunnelmia ja ilmapiirejä. Saatan joutua valtavan tunneaallon valtaan vain katsoessani puistossa istuvaa pariskuntaa tai kadulla kävelevää koiraa. Toisista ihmisistä, ympäristöistä ja tilanteista säteilevä ”energia” tuntuu minussa usein fyysisenä kokemuksena, esimerkiksi kaunis rakennus tai onnellinen ihminen saattaa tuntua kehossani lämpönä, kihelmöintinä tai puristavana tunteena.

Toisten ilot ja surut vaikuttavat minuun voimakkaasti. Jos joku kertoo minulle ikävän kuulumisen, saatan miettiä sitä vielä illallakin vaikka ihminen ei olisi minulle läheinen. Empatiakykyni on sellainen että en voi laittaa sitä pois päältä; en voi olla tuntematta toisen iloa tai murhetta. Se vaikuttaa minuun ja tunnetilaani, halusin tai en.

Tämä kaikki on tietysti myös kuormittavaa. Sitä käsittelee myös ylempänä mainitsemani Leinon kirjoitus.

Värit, valot, tuoksut ja äänet vaikuttavat minussa syvällä. Aistin tuoksuja väreinä ja näen erilaisia muotoja kuten taloja, peltoja, aitoja ja pensaita graafisina, visuaalisina kokonaisuuksina. Katson maisemaa tavalla, joka jäsentää sitä minulle koko ajan symmetrian ja harmonian ehdoilla. Nähdessäni erityisen harmonisen näkymän, koen voimakkaan kauneuden elämyksen ja tästä kumpuaa myös haluni jatkuvasti valokuvata ja ikuistaa näkemääni. Haluan tallettaa kauneutta.

Ja minä ajattelen paljon. Koko ajan. Asiat pitää käydä läpi tarkkaan ja syvällisesti. Pohdin lukemaani, näkemääni, omia ajatuksiani ja tunteitani. Toisten tunteita. Miksi he tekevät näin? Miksi itse reagoin siihen näin? Miksi muinaisessa Babyloniassa tehtiin näin…?

Mitä hyötyä on siitä että tunnistaa erityisherkkyyden?

Kun ymmärtää, mistä omat voimakkaat tuntemukset johtuvat, on myös helpompi suhtautua siihen, miksi joku toinen ei tunne samoin. Miksi se toinen ei voi ymmärtää minua ja samaistua tuntemaani.

Joskus olen saattanut kokea turhautumisen, epäymmärryksen ja jopa suuttumuksen tunteita kun joku läheinen ei vain ymmärrä miksi teen tai toimin kuten toimin. Voimakas empatiani ja auttamisen tarpeeni voi näyttäytyä lässynä heikkoutena ja alttiuteni pysähtyä fiilistelemään erilaisia ärsykkeitä kuten valoa, värejä, ääniä ja tuoksuja voi olla toiselle superrasittavaa hidastelua. Puhumattakaan multitasking-tilanteiden aikaansaamasta stressistä ja tarpeestani pohtia ”puhki” toiselle näennäisesti helppoa ja päivänselvää asiaa.

Ymmärtämällä toisen herkkyyttä synnynnäisenä piirteenä ja hermojärjestelmään liittyvänä ominaisuutena, voi puolin ja toisin ymmärtää toisen ihmisen toimintaa ja reaktioita paremmin ja suhtautua siihen rennommin ja lempeämmin.

Tunnistamalla oman herkkyytensä, voi siihen liittyviä ominaisuuksia valjastaa myös vahvuuksiksi.

Hyvä kirjoitus aiheesta on esimerkiksi tämä Sanna Leinon kirjoitus:

Erityisherkän neljä piirrettä ja vahvuutta

Onko lukijoissa muita ”herkkiksiä”?

P.S. Yle Areenassa näytetään huomisesta alkaen uusintana viime keväänä tullut tiededokumentti Erityisherkät.

Kuvat: Sanni ja Unsplash

Kommentit (54)
  1. No, on on, vaikken ole itseäni siksi määritellyt.
    Tuo jatkuva reagoiminen ottaa myös voimille ja siksi tarvitsen myös rauhaa ja omaa aikaa ja tilaa paljon enemmän kuin muut.
    Oikeasti on onni olla herkkis, sillä elämä on paljon rikkaampaa, värit, valot, vivahteet, äänet ja tunnelmat, jotka menevät joiltain ohi, on rikkautemme.

    1. värit, valot, vivahteet, äänet ja tunnelmat, jotka menevät joiltain ohi, on rikkautemme.

      Totta. On onni olla herkkä, mutta samalla voisin mieluusti olla edes hieman vähemmän herkkä, koska kuormittavuus on välillä niin suurta. ”Kovemmalla” kuorella elämä olisi ehkä vähän helpompaa ja etenkin joistain sosiaalisista tilanteista saattaisi selvitä helpommalla.

      1. Olet oikeassa sanoessasi, että sosiaalisista tilanteista saattaisi selvitä helpommalla.
        Minulle hyvästit lentokentällä, juna-asemalla, häät/hautajaiset, työkaverin läksiäiset, elokuvat ym.ym. tuottavat tuskaa, sillä reagoin niihin herkästi.
        Äiti kertoi, että hän joutui viemään minut lapsena kesken elokuvan ulos, kun olin itkenyt niin hirveästi, että se häiritsi muita. Itse en muista koko tapahtumaa, mutta aikuisenakin joku Lion King piirretty saa vollottomaan ja olen siitä toosi nolona. Onko tämä sitä inhimillisyyttä, sielukkuutta, ei ole, eihän kaikki siellä salissa nyyhki.
        Olen itkenyt jopa vieraan ihmisen hautajaisissa enemmän kuin itse omaiset. (naurua)

        1. Näin, en minäkään liitä tätä ilmiötä yleiseen inhimillisyyteen tai ”sielukkuuteen”. Kyllä tämä on jotain muuta, vaikka inhimillisyyteenkin totta kai kuuluu herkkyyttä aistia niin omia kuin toisten tunteita ja olla empaattinen ja myötätuntoinen. Erityisherkkyys tai aistiherkkyys on paljon laajempi ja monimuotoisempi asia, kuten nimimerkki Heli tuolla myös kommentoi.

  2. Mulla tuli samantien kun erityisherkistä alettiin puhumaan semmoinen fiilis että tuohan oon minä. Oon aina herkästi itkenyt ja nauranut, havainnoin yksityiskohtia, on tuntunut että imen muiden tunteet itseeni ja ne tuntuvat raskailta ja tuon takia olen ehkä ”etäisen” tuntuinen monen mielestä kun olen joutunut opettelemaan sulkemaan osan kuormasta ulkopuolelle kun hämmästyttävän moni tuntematon ihminenkin on minulle halunnut avautua jostain raskaimmista aiheista, kun tunnun ymmärtävän ja olevan empaattinen. Lisäksi on erilaiset aistiherkkyydet, en siedä aina iholla saumoja tai tuotelappuja, hajut tunnen voimakkaammin kuin moni muu ja yleensä ensimmäisenä olen se joka haistaa sen palaneenkäryn tai homeenhajun, voimakkaita bassoääniä en tahdo sietää. Visuaaliset kauniit asiat tuntuvat kuin ne antaisivat positiivista energiaa tuon raskaan tunnekuorman päälle.
    Tuo erityisherkkyys tuli ihan tervetulleena terminä itselle, olen melko tasapainoinen kun olen vain itseni seurassa, mutta olen aina ihmetellyt sitä miten ulkopuoliset ärsykkeet tuntuvat niin vahvoilta ja nyt osaan asettaa ne omaan arvoonsa, ja tosiaan ymmärrän sulkea osan pois mitä ei tarvitse välttämättä itsellä mukanaan kantaa.

    1. Mullekin ”herkkä” on aina ennen tarkoittanut herkästi loukkaantuvaa ihmistä, joka ylireagoi kaikkeen. Vasta terapiassa tajusin, että olen itse herkkä, siis herkkä vaistoamaan ihmisten mielialoja ja ympäristöäni. Mutta en missään tapauksessa ole erityisherkkä. Eräs ystäväni on: sanoisin, että jos olet erityisherkkä, ystäväsi tietävät sen. Kirjoituksesi on ihan kuin hänen suustaan, aivan erityisesti tunnistan tuon että vaatteiden vähäinenkin painaminen tai hiertäminen on sietämätöntä. Tuleeko sullekin semmoisia kausia, että on helpompi jättää ärsykkeet huomiotta ja sitten taas jos on esim. stressaantunut, pienetkin asiat ovat aivan valtavan häiritseviä?

    2. Kuulostaa niin tutulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *