Haut-Ségala: markkinoiden tehokkain ruusunmarjaöljy & kumppanit

Kaupallinen yhteistyö: Haut-Ségala

Kuten tunnettua, rakastan ihonhoidossa kasviöljyjä (no, myös lautasella..!) ja niiden merkitys ihonhoitorutiinissani on kasvanut vuosi vuodelta. Olen myös entistä perehtyneempi eri kasviöljyjen ominaisuuksiin, ja tuntuu, että nälkä vain kasvaa syödessä: mitä enemmän öljyihin syvennyn, sitä enemmän innostun..! 🔥

Päivän postauksen aiheena on sarja, joka on todellinen kasviöljyjen kuningatar. Ranskalainen Haut-Ségala on erikoistunut korkealaatuisten kylmäpuristettujen luomukasviöljyjen tuotantoon. Sarjan kotimaassa valikoima on aivan valtava; erilaisia puhtaita kasviöljyjä on kokonaista 35, harvinaisemmista tiikerililja- ja sinapinsiemenöljyistä tunnettuihin kauneudenhoidon klassikoihin kuten ruusunmarjansiemenöljyyn ja arganöljyyn. Tähän päälle vielä vartaloöljyt ja meikinpuhdistusöljy.

Haut-Ségalan erikoistumisen tasosta kertoo mm. se, että valikoimassa on myös aloe vera -öljy eli -maseraatti, se on niin harvinainen tavanomaisilla kosmetiikkamarkkinoilla, että en ole koskaan aiemmin siihen edes törmännyt. (Aloe vera -maseraatissa aloe-kasvin öljyliukoiset fytokemikaalit saadaan hyödynnettyä uuttamalla kasvi öljypohjaan.)

Kasviöljyjen lisäksi Haut-Ségalan valikoimaan kuuluu kukkaisvesiä, vartalobalmeja, deodorantteja sekä aloe vera -ihonhoitosarja.

Suomessa Haut-Ségalalta on saatavilla pienempi harkittu valikoima. Meillä päin ei ole suurta menekkiä erikoisemmille öljyille eikä eksoottisemmille kukkaisvesille (harmi…). Suomen kuratoitu valikoima käsittää kymmenen puhdasta kasviöljyä, yhden vartaloöljyn, meikinpuhdistusöljyn, kaksi kukkaisvettä, kolme body butteria, aloe vera -geelin ja deodoranttivoiteen. Valikoimaan voi tutustua esimerkiksi Jolien sivuilla.

Sain valita valikoimasta minua kiinnostavia tuotteita esittelyyn, ja ne ovat tässä: ruusuvesi, Monoi-vartalovoi, kaktusviikunaöljy, ruusunmarjaöljy, risiiniöljy, vanilja-manteliöljy ja meikinpuhdistusöljy.

👉 Tiedättekö, mikä seikka ilahduttaa minua aivan erityisesti Haut-Ségalan öljyissä? :) En ensin edes hoksannut sitä, mietin vain, miksi näitä on ollut niin paljon miellyttävämpi testata kuin öljyjä yleensä. No, minähän en tykkää yhtään pipeteistä, olen sen täälläkin tuonut usein esiin. Haut-Ségalan öljyissä ei ole pipettejä! 🙏🏻 Olen hiljaa hyväksynyt pipettien läsnäolon seerumi- ja öljy-scenessä, ja ymmärrän, että niille on omat paikoin ihan hyvätkin perustelut, mutta en tule koskaan tykkäämään niiden käytöstä. Siksi olen todella innoisssani, kun kohtaan pipetittömän öljypullon! 😍

Toinen ilahduttava seikka on öljyjen edullinen hinta: Haut-Ségalan öljyt on ensinnäkin pakattu 50 ml pulloihin, kun kasvoöljyn tavanomainen koko on 30 ml, ja samalla hinta taas on reilusti markkinoiden muita kasvoöljyjä alhaisempi: Haut-Ségalan edullisin öljy maksaa 13,40€ ja kallein 26,50€!

(Miten näin edullinen hintataso on mahdollinen? Siten, että useimpien kosmetiikkabrändien kasvoöljyjen hinnoissa on reippaasti brändilisää minkä kaikki tiedämme, Haut-Ségala taas on matalamman profiilin brändi jolla ei ole selektiivisempien sarjojen markkinointibudjettia kasvattamassa hintaa – eikä myöskään intressiä lokeroitua arvokkaammaksi sarjaksi, mielikuva, jota luodaan yhtä paljon pakkausvalinnoilla kuin hintalapuilla. Haut-Ségalan tuotteissa on simppelit pakkaukset ja etiketit ja arvokkain osuus on itse sisältö. 💯)

Tuotteiden hintatiedot ovat Joliesta. Joliessa on vielä joissain Haut-Ségalan tuotteissa pääsiäisalehinnat, laitan ne myös tähän jos joku kiinnostuu hyödyntämään niitä. :) Kivijalkamyymälöistä Haut-Ségalan tuotteita myyvät Sokos ja Ruohonjuuri.

RUUSUVESI 18,10€ / 250 ml
(pääsiäisale Jolie 12,67€)

Ruusuvesi on klassikko, joka tuskin tarkempia esittelyjä kaipaa. Ruusuvesi on kukkaisvesistä kaikkein monipuolisin ja sopii kaikille ihotyypeille. (Poislukien tietysti, jos sinulla on hajusteallergia ruusun sisältämille citronellolille ja geraniolille.) Mitä ruusuvesi ei tekisi? Ruusuvesi kosteuttaa, rauhoittaa, uudistaa, toimii antioksidanttina, on antibakteerinen ja omaa vielä aromaterapeuttisen mieltä rentouttavan vaikutuksenkin kiitos ruusun eteerisen öljyn komponenttien.

Ruusuvettä voi todella suositella ihan kaikille, se ei syyttä ole kauneudenhoidon klassikko. Se on yhtä lailla kosteuttava, anti-age-vaikutteinen, rauhoittava kuin antiseptinen hoitotuote.

Haut-Ségalan ruusuvesi myydään poikkeuksellisen isossa 250 ml pullossa, tyypillisesti ruusuvedet myydään 100 ml pulloissa. Litrahinta on varsin miellyttävä :)

TUOKSUSTA

Ruusuvedet tuoksuvat hyvin erilaisille riippuen käytetyn ruusun lajista, maantieteellisestä sijainnista ja sadosta. Rosa Damascena eli Bulgarian ruusu on yleisin ruusuvesissä käytettävä ruusulaji, mutta myös sen tuoksu vaihtelee merkittävästi. Minusta joissain ruusuvesissä on hyvin neutraali ja ”ei-makea” tuoksu, osassa jopa tunkkainen. Haut-Ségalan ruusuvedessä kohtasin pitkästä aikaa hieman makeamman ruusun tuoksun, ja pidän tästä todella paljon. Ruusuvettä käyttäessä todella huomaa aromaterapian vaikutuksen, ruusun tuoksu on niin ihana, että sen suihkuttelu ja tuoksumolekyylien tuoma hyvän olon tunne koukuttaa..!

Vielä sellainen huomio, että Haut-Ségalan suihkepullossa on tosi hyvä, hienojakoinen suihke! 👍

KAKTUSVIIKUNAÖLJY 23,80€ / 50 ml

Kaktusviikuna eli viikunaopuntia on viime aikojen trendiainesosia, ja tunnettu erityisesti antioksidanttisesta vaikutuksestaan. Kaktusviikunan ihohyötyjä voi verrata aloe veraan: kumpikin rauhoittaa, kosteuttaa ja sisältää laajan kirjon antioksidantteja. Kaktusviikunassa on kuitenkin vielä aloe veraakin enemmän ravitsevia yhdisteitä: se sisältää 40 erilaista fytokemikaalia, 18 aminohappoa, 14 eri vitamiinia sekä 12 eri mineraalia.

Kaktusviikunasta voi hyödyntää kasvin siemeniä, kukkia tai hedelmiä, niissä kaikissa on runsaasti iholle hyödyllisiä aineita. Haut-Ségalan kaktusviikunaöljy on maseraatti, jossa kaktusviikunan kukkia on uutettu auringonkukansiemenöljyyn. Näin saadaan hyödynnettyä kasvin öljyliukoiset fytokemikaalit. Uutos-tavasta riippuen kaktusviikunauutteen ihohyödyissä voi korostua antioksidanttisuus, kosteuttavuus tai ärtynyttä ihoa rauhoittava vaikutus.

Haut-Ségalan kaktusviikunaöljy on erityisen hyvä ikääntyneelle iholle. Se on erittäin antioksidanttinen ja auttaa ehkäisemään ihon ennenaikaista ikääntymistä sekä myös uudistaa ihoa.

Ihotuntuma ja tuoksu: Haut-Ségalan kaktusviikunaöljy on keskitäyteläinen ja lähes tuoksuton. Öljy imeytyy aika sukkelaan mutta ei ole kuivaöljymäinen. Tuotteeseen ei ole lisätty tuoksuaineita vaan ”tuoksuton” haju tulee raaka-aineista itsestään.

Kenelle? Loistava ”yleishoitoöljy” aikuiselle iholle kosteuttamaan, pehmentämään ja torjumaan vapaiden radikaalien vaikutuksia.

RUUSUNMARJAÖLJY 26,50€ / 50 ml (pääsiäisale Jolie 18,55€)

Tämä on SUPERHYVÄ!

Kuitenkin, ennen kuin menen hehkutuksiin, tuotteen esittely on aloitettava sen harhaanjohtavasta englannin- ja suomenkielisestä nimestä. Tuote on Suomessakin myynnissä nimellä ”Myskiruusuöljy”, joka vie ajatukset ihan muualle kuin kosmetiikassa tunnetumpaan ja vetovoimaisempaan ruusunmarja– tai ruusunmarjansiemenöljyyn. Kuitenkin, kyseessä on ruusunmarjan siemenöljy.

Nimisekaannus tulee siitä, että ruusunmarjaöljyä valmistetaan kahdesta ruusulajista, ja siinä missä muissa kielissä puhutaan geneerisesti vain ”ruusunmarjaöljystä” (englanniksi rosehip seed oil), ranskan kielessä näille on omat nimet: rubiginosa/mosqueta -lajista valmistettu variantti on ranskaksi huile de rosier musqué ja canina-lajista valmistettu on nimeltään huile d’eglantier. Jostain syystä pulloon on painettu englanniksi ’rose musk oil’ suorana käännöksenä ranskasta, vaikka oikeampi ja kuluttajalle selkeämpi käännös olisi rosehip seed oil. Itse asiassa ’rose oil’ eli ruusuöljy on ihan eri asia kuin ruusunmarjaöljy. Ruusuöljy valmistetaan ruusun terälehdistä höyrytislaamalla, ruusunmarjaöljy ruusun hedelmästä kylmäpuristamalla tai uuttamalla. Näitä käytetään eri tarkoituksiin. Tekisi mieli lähettää Haut-Ségalalle ehdotus käännöksen muuttamisesta..! 😁

Kun kirjoitin tästä öljystä Instagramiin, sain eräältä kosmetiikkamyyjältä kommentin, ettei hänkään ollut tajunnut tämän olevan ruusunmarjaöljyä. ”Mä vaan aattelin, että myskiruusu.” Harmillisesti tällainen käännöskukkanen voi vaikuttaa siihen, löytävätkö kuluttajat tai ammattilaiset tuotetta lainkaan ruusunmarjaöljymarkkinoilta. Pyrin nyt omalta osaltani auttamaan asiaa, ja jos etsitte kaikkein tehokkainta ruusunmarjaöljyä, se on tässä! 💯✨

Ruusunmarjaöljy on mahdollisesti koko kasvikunnan tehokkain ihonhoidon anti-age-aine. Miksi? Ruusunmarja sisältää retinoiinihappoa, eli aktiivista a-vitamiinia muodossa, jota iho voi hyödyntää sellaisenaan. Jep, samaa ainetta, jota myös farmaseuttiset a-vitamiinivalmisteet sisältävät. A-vitamiini on tutkitusti kaikkein tehokkain ihoa uudistava ja kollageenin muodostumista lisäävä kosmeettinen ainesosa, joten ei ihme, että ruusunmarjaöljyä fanitetaan. Samalla kun a-vitamiinihappo auttaa pitämään ihon nuorekkaampana ja sileämpänä, se auttaa yhtä lailla hoitamaan aknea ja silottamaan arpia. What’s not to love?

❗️Mielenkiintoisesti – puhdasta retinoiinihappoa ei saa käyttää kosmetiikkatuotteissa, mutta ruusunmarjaöljy sisältää sitä luonnostaan, joten ruusunmarjaöljyyn ”paketoituna” retinoiinihapolla onkin tie kosmetiikkaan. 🤓

ROSA CANINA VS. ROSA RUBIGINOSA

Kuten ylempänä mainitsin, ruusunmarjaöljyä valmistetaan kosmetiikan käyttöön kahdesta lajista: Rosa Caninasta ja Rosa Rubiginosasta (Rubiginosa on toiselta nimeltään Rosa Mosqueta tai Moschata). Euroopassakin viljeltävä Rosa Canina on näistä yleisempi ja törmäätkin siihen lähes kaikissa ruusunmarjaöljyä sisältävissä tuotteissa. Chilen Andeilla kasvava Rosa Rubiginosa on harvinaisempi. Lajit ovat kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvin lähellä toisiaan, mutta tutkimusten mukaan Rubiginosa-laatu sisältää enemmän retinoiinihappoa. Tai, ainakin Rosa Rubiginosan sisältämä retinoiinihappopitoisuus on tutkimuksissa paremmin todistettu (lähde).

Kumpikin ruusunmarjaöljy on iholle loistovalinta, mutta jos haluat pelata varman päälle ja maksimoida ruusunmarjaöljyn ihoa uudistavan vaikutuksen, valitse Rubiginosa-laatu.

Haut-Ségalan ruusunmarjaöljy on toistaiseksi ainoa 100% Rubiginosa-öljy, jonka olen bongannut Suomen markkinoilla. Siinä on tasan yksi ainesosa: Rosa Rubiginosa seed oil. Tsekkaa siis tämä öljy, jos olet etsinyt THE ruusunmarjaöljyä silottamaan juonteita tai lievittämään arpia!

Ihotuntuma ja tuoksu: Haut-Ségalan ruusunmarjaöljy on täyteläistä ja ravitsevan tuntuista. (Ei kuitenkaan yhtä paksua kuin esimerkiksi Essen Protect Oil.) Luonnollinen ruusunmarjan tuoksu tuo minulle mieleen ruusunmarjakiisselin, jota söin lapsena..!

Kenelle? Ikääntyneelle iholle tai arpiselle ja akneiholle. Kuivalle iholle.

VANILJA-MANTELIÖLJY 22,50€ / 50 ml

Vaniljaöljy on uusimpia tulokkaita Haut-Ségalan valikoimassa. Tämä hurmaavan tuoksuinen öljy yhdistää rauhoittavan mantelin ja aidon vaniljahedelmäuutteen hoitavat vaikutukset. Vanilja on meille tuttu tuoksuainesosana, ja harva tietääkään, että sillä on myös hoitavia ominaisuuksia. Aito vaniljauute mm. suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä, silottaa ihon pintaa ja omaa antioksidanttisia sekä antibakteerisia vaikutuksia. Google Scholarista löytyy vaikka mitä tietoa vaniljasta ja sen sisältämän vaniliinin terapeuttisista vaikutuksista.

Haut-Ségalan vaniljaöljyn pohjan muodostaa luomulaatuinen kylmäpuristettu manteliöljy seuranaan vaniljauute Madagascarin vaniljahedelmästä.

Manteliöljy on erinomainen hoitoöljy kuivalle ja herkälle iholle. Runsaasti E-vitamiinia sisältävä manteliöljy kosteuttaa, pehmentää, ja vähentää ihoärsytystä. Korkea oleiinihappopitoisuus tekee siitä parhaiten soveltuvan kuivalle iholle jossa ei ole taipumusta epäpuhtauksiin. Manteliöljy soveltuu mainiosti myös kynsien hoitoon.

Ihotuntuma ja tuoksu: manteliöljy on keskitäyteläistä ja ravitsevan tuntuista. Madagascarin vaniljan tuoksu on lämmin, mausteinen ja ”matala”, ei imelä tai karkkimainen. Aivan ihana tuoksu, joka rauhoittaa ja maadoittaa. Tyylikäs ja miellyttävä. (Kuten ruusun tuoksua, myös vaniljaa on hyvin erilaista.)

Kenelle? Herkälle ja kuivalle iholle. Sinulle, joka pidät vaniljasta.

RISIINIÖLJY 13,40€  (pääsiäisale Jolie 9,38€)

Risiiniöljy ei sekään liiemmin esittelyjä kaipaa: risiiniöljy on erityisesti ripsienhoidosta tunnettu klassikko, jota on perinteisesti käytetty vahvistamaan kaikenlaisten ihokarvojen kasvua hiuksista ripsiin ja kulmakarvoihin. (Aina välillä mietin, onko joku tullut kokeilleeksi saako tällä myös tuuheamman karvoituksen vaikka sääriin… :D)

Risiiniöljy on suosittu ainesosa myös omatekoisissa puhdistusöljyissä, sillä se omaa erittäin tehokkaan rasvalikaa irrottavan vaikutuksen. Niin hassua, että öljy irrottaa öljyä, mutta niin se vain tekee :)

Kolmas käyttökohde on kynnet, joita risiiniöljy vahvistaa.

Risiiniöljy on todella paksua ja suorastaan tahmeaa öljyä, jota ei voi käyttää sellaisenaan iholla. Esimerkiksi hiuspohjan hoitona käytettäessä se on hyvä sekoittaa toiseen öljyyn, jolloin levittyvyys helpottuu. Myös puhdistustuotteissa risiiniöljy kannattaa yhdistää muihin öljyihin, esimerkiksi suhteessa 1 osa risiiniöljyä, 3 osaa muuta öljyä. Muut öljyt voi valita ihotyypin mukaan, kuivaihoinen voi valita esimerkiksi manteli- ja avokadoöljyä, sekaihoinen jojoba- ja viinirypäleensiemenöljyä.

Aloitin kotona pari viikkoa sitten risiiniöljykuurin ripsille ja kulmakarvoille, joka tosin keskeytyi Tanskan matkan ajaksi koska unohdin (!) risiiniöljyn sekä applikaattorin kotiin. Olin jopa laittanut risiiniöljyn valmiiksi pieneen matkapurkkiin, mutta sinne se jäi kylppäriin. Applikaattorina käytän BTB13-ripsiseerumin tosi hyvää, eyeliner-sivellintä muistuttavaa applikaattoria jolla risiiniöljyn saa kohdistettua ripsien tyveen – alue, missä se pääsee parhaiten imeytymään karvatuppiin. Vinkki: säästä nestemäisen eyelinerin applikaattori, pese huolellisesti ja käytä ripsiseerumin levitykseen! 👌Joissain ripsiseerumeissa tulee maskaraharjaa muistuttava applikaattori, jolla seerumia ei saa kohdistettua tyveen, jossa se pääsee parhaiten vaikuttamaan.

(Raportoin risiiniöljykuurin tuloksista kesällä, kun olen saanut ylläpidettyä kuuria säännöllisesti pari kuukautta.)

MEIKINPOISTOÖLJY 21,50€ / 100 ml

Haut-Ségalan meikinpoistoöljy edustaa ei-emulgoituvaa laatua, mikä tarkoittaa, että se sopii parhaiten oikein kuivalle iholle tai hyvin herkästi reagoivalle iholle.

Emulgoituvat ja veden kanssa maidoksi muuttuvat putsariöljyt ovat miellyttäviä käyttää, mutta ne eivät aina sovi todella herkälle tai kuivalle iholle, sillä niin mukava ominaisuus kuin maidoksi muuntuminen ja helppo huuhtoutuvuus onkin, efektin aikaansaavat emulgaattorit voivat myös ärsyttää ja kuivattaa ihoa. (Jep, aina näissä kolikoissa on kaksi puolta… edes putsariöljy ei välttämättä olekaan se kaikkein hellävaraisin puhdistustuote.)

Haut-Ségalan puhdistusöljy koostuu auringonkukansiemenöljystä, fraktioidusta kookosöljystä, luomukookosöljystä, luomujojobaöljystä sekä luomuaprikoosinkiviöljystä. (Fraktioitu kookosöljy tarkoittaa juoksevaksi käsiteltyä kookosöljyä.) Kun puhdistusöljy ei sisällä emulgaattoreita, se poistetaan iholta käyttäen apuna lämpimällä (tai kuumalla, jos iho sitä sietää) vedellä kostutettua puhdistusliinaa tai -sientä.

Haut-Ségalan puhdistusöljy tuoksuu sisältämälleen kookokselle.

Kenelle? Kuivalle ja herkälle iholle tai sinulle, joka suosit mahdollisimman lisäaineetonta ja ns. puhdasta kosmetiikkaa. Emulgaattorit eivät ole haitaksi suurimmalle osalle meistä, mutta ei iho niitä myöskään tarvitse, joten joku voi kokea mielekkääksi jättää ne kokonaan pois iholta.

TAHITIAN MONOI BODY BUTTER 22,50€ / 125 ml

Olen heikkona monoin tuoksuun ja trooppisen kukkaisen tuoksuiset monoi-tuotteet ovat ihana lisä ihonhoitoon erityisesti kesäaikaan.

Haut-Ségalan Monoi-vartalovoi koostuu sheavoista, kaakaovoista ja monoi-öljystä, joka on yhtä kuin kookosöljyyn uutettu gardeniankukka-maseraatti. Tuote ei ole pelkästään huumaavan tuoksuinen ja ihoa ravitseva ja kosteuttava vaan myös antioksidanttinen. Sheavoi on superantioksidanttinen, mikä usein unohtuu arkisessa sheavoi-keskustelussa. (Nörteille tiedoksi, että sheavoissa on poikkeuksellisen korkea saippuoitumattomien aineiden pitoisuus… ;) 🤓)

Vaikka valmistajan tiedoissa ei mainita, onko Haut-Ségalan käyttämä sheavoi ns. vatkattua laatua, haluan veikata, että on. Vatkattu sheavoi on notkeampaa ja helpompaa levittää iholle kuin vatkaamaton, ja Haut-Ségalan butter on todella helposti levittyvää. Minulla on ikäviä kokemuksia superjähmeistä sheavoi-tuotteista, mutta tämä on kaukana niistä.

NICE TO KNOW

Vedetön, 100% vartalovoi kannattaa aina levittää kostealle iholle, jolloin vartalovoi kosteuttaa paremmin ja imeytyykin nopeammin. On kuitenkin hyvä huomioida, että kiinteisiin kasvirasvoihin perustuva vartalovoi ei koskaan voi imeytyä iholla yhtä ”kuivaksi” kuin juokseviin öljyihin perustuva vartaloöljy (emulsioista puhumattakaan). Tällä ei ole tekemistä ihotyypin kanssa (vaikka kuiva iho yleensä siemaiseekin rasvaiset rasvat normaalia ihoa paremmin), vaan imeytyvyys liittyy puhtaasti rasvahappoihin. Kiinteissä rasvoissa on runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, ja tyydyttynyt rasvahappo ei pysty ”kuivumaan” samalla lailla kuin tyydyttymätön rasvahappo. Toisaalta, tämä saa myös aikaan sen, että kiinteät rasvat säilyvät paremmin kuin juoksevat, eivätkä ole yhtä alttiita hapen vaikutuksille.

Itse levitän kaikki öljyt ja balmit vartalon iholle siten, että joko suihkutan vartalolle kasvovettä tai sekoitan jo kämmenellä yhteen kasvovettä ja öljyä tai balmia.

Kenelle? Sinulle, joka arvostat mahdollisimman lisäaineetonta ja puhdasta ihonhoitoa. Kuivalle iholle tai kaikille ihotyypeille erityisesti kesäaikaan ehkäisemään ja neutraloimaan auringon kuivattavaa vaikutusta iholla.

Kiinnostaako minimalistinen ihonhoito?

ESIMERKKI SUPERYKSINKERTAISESTA HAUT-SÉGALA-IHONHOITORUTIINISTA

PUHDISTUS:

💦 Puhdistusöljy + kasvovesi

KASVOJEN IHON KOSTEUTUS:

🌼 Ihotyypin mukainen kasvovesi (Ruusu tai Hamamelis) + ihon tarpeen mukainen kasvoöljy

tai asteen kosteuttavampi rutiini:

🌹🌿 Ruusu-kasvovesi + Aloe vera -geeli + ihotyypin mukainen kasvoöljy

Sekoita kämmenellä aloe vera -geeli ja kasvoöljy. Levitä kasvoille kosteusvoiteen tapaan.

Jos ihosi on atooppinen ja rutikuiva, lisää päälle vielä ohut kerros Haut-Ségalan 100% Luomu-sheavoita.

Tulipahan taas pitkä postaus, mutta aihe ja brändikin ovat sen verran mielenkiintoiset :)

Suunnitteilla on myös oma, pelkästään ruusunmarjaöljyille omistettu postaus. 😍 Kasviöljyt… ah!

Onko Haut-Ségala teille entuudestaan tuttu?

kauneus ihonhoitotuotteet luonnonkosmetiikka
Kommentit (36)
  1. Mitä Haut-Ségalan öljyä suosittelisit punoitukseen taipuvaiselle iholle?

    1. Moikka Aino,

      Calendula-öljy eli kehäkukkamaseraatti tai camelinaöljy olisivat siihen erinomaisia, mutta valitettavasti nämä öljyt eivät ole saatavilla Suomessa.

      https://www.haut-segala.com/en/produit/calendula-oil
      https://www.haut-segala.com/en/produit/camelina-oil. (Camelina soveltuu oikein reaktiiviselle ja ärtyneelle iholle)

      Suomen Haut-Ségala-valikoimassa ei harmillisesti ole yhtäkään öljyä, joka erityisesti hillitsisi punoitusta. Manteliöljy on Suomen Haut-Ségala-valikoiman paras öljy herkälle iholle mutta sillä ei ole varsinaisesti tulehdusta laskevaa vaikutusta kuten kehäkukalla ja camelinalla, joten jos punoitus on tulehdusperäistä, manteli ei siihen vaikuta.

      https://naturalgoodscompany.com/tuote/hautsegala-mantelioljy-50ml/

  2. Balm Balm ruusunmarjaöljy ja Pai skincare ruusumarjaöljy ovat olleet suosikkejani. Onko sinulla näistä kokemusta? Miten näitä vertaisit Haut- Segaliin? Myös lempparisarjallani Neal’s yards remedies on ruusumarjaöljy, sitä en vielä ole ehtinyt kokeilla. Kiva postaus tämä,

    1. Moikka kukkis! Balm Balmin ruusunmarjaöljystä mulla on kokemusta, se on mulla kotona. Pai’sta voin arvioida vain incin. Kumpikin, Balm Balmin ja Pain ruusunmarjaöljy sisältävät yleisempää Rosa Canina -ruusunmarjaöljylaatua. Balm Balmin ruusunmarjaöljy on sekoitus, jossa on Rosa Canina -öljyn lisäksi jojobaöljyä, purasruohon siemenöljyä sekä eteerisiä öljyjä, mm. frankinsensia. Tosi hyvä cocktail ikääntyneen ihon näkökulmasta, sillä ruusunmarjan lisäksi purasruoho ja frankinsensi ovat myös anti age -vaikutteisia. Tämä tuntuu iholla ohuemmalta kuin Haut-Ségalan öljy. Mun oman vähäisen kokemuksen perusteella Rosa Rubiginosa -laatu on täyteläisempää kuin Rosa Canina -laatu, ja lisäksi Balm Balmin öljyssä ohutta ihotuntumaa tuo jojobaöljy.

      Pain ruusunmarjaöljy koostuu pelkästään ruusunmarjasta (ja säilyvyyttä parantavasta rosmariiniuutteesta ja E-vitamiinista). Pain seerumissa on käytetty sekä ruusunmarjaa että sen siemeniä, mikä tekee siitä vielä asteen hienostuneemman. Käyttämällä sekä marjan ”lihaa” että siemeniä, saa kaikkein ravinteikkaimman ruusunmarjaöljyn.

      Myös lempparisarjallani Neal’s yards remedies on ruusumarjaöljy

      Sekin näyttää oikein hyvältä, se on valmistettu koko marjasta, sekä liha että siemenet. Mutta myös se on Rosa Canina -laatua. En usko, että ero lopulta Rosa Rubiginosaan on lopulta kovinkaan merkittävä, mutta ehkä superhifistelijät ja juuri retinoiinihaposta kiinnostuneet valitsevat Rubiginosan, koska sen retinoiinihappopitoisuus on paremmin tutkimuksissa todennettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *