Karkkipäivä
Karkkipäivä

Guinot Youth Time Foundation – a.k.a kalleinta mitä olen koskaan iholleni laittanut

Sain lokakuussa yhteydenoton Guinotin maahantuojalta, ja minulle tarjottiin mahdollisuutta testata uutta hoitavaa meikkivoidetta, joka ei ollut vielä (tuolloin) tullut myyntiin. Ystävällinen yhteydenottaja sanoi ymmärtävänsä, että käytän pääsääntöisesti luonnonkosmetiikkaa ja mineraaleja, mutta toivoi kuitenkin että harkitsisin meikkivoiteen testausta jotta he saisivat siitä ammattilaisten käyttökokemuksia ennen tuotteen lanseerausta. Blogipostausta meikkivoiteesta ei edes toivottu.

Mutta minäpä kirjoitan siitä silti! :)

Meikkivoiteen nimi on Youth Time Foundation, ja Guinot taas lienee monille tuttu hoitoloiden puolelta. Guinot’ia ei siis myydä tavarataloissa tai kosmetiikkaliikkeissä, vaan ainoastaan kosmetologeilla. Ja merkkihän ei ole mikään halpa.

Juuri hinta ja saatavuus tekevät sen, että en koe hoitoloiden ammattilaiskosmetiikkaa itselleni kovin kiinnostavaksi. Olen käynyt kosmetologilla koko elämäni aikana ruhtinaalliset 2 tai 3 kertaa, joten hoitolatuotteet eivät luonnollisestikaan ole tulleet minulle läheisiksi. Minähän olen niitä ”Yves Rocher -tyttöjä”, jotka ovat pienen ikänsä hoitaneet ihoaan postimyyntivoiteilla ennen luonnonkosmetiikan löytämistä. :)

No, tällä pohjalla olikin erityisen kiinnostavaa kokeilla jotain niinkin ylellistä kuin Guinotin Youth Time -meikkivoidetta. 76€:n hinnallaan se on myös kallein meikkivoide, jota olen koskaan kasvoilleni laittanut. Edit. Helmikuu 2012 – tuotteen hintaa on tarkistettu ja ovh on nyt 63,75€.

Tuotetta kuvaillaan seuraavasti:

”Youth Time Foundation on kaksivaikutteinen hoitava meikkivoide, joka tasoittaa ihon pieniä virheitä ja väriä siloittaen samalla ihon pintaa. Hoitavat ainesosat parantavat ihon kimmoisuutta ja ehkäisevät kollageenisäikeiden sokeroitumista samalla kun mineraalipigmentit häivyttävät välittömästi ihon epätasaisuuksia.”

En tiedä olisiko teistä kiinnostavampaa kuulla ensin tuotteen käyttökokemuksista vai siitä, lunastaako ainesosaluettelo tuotteen lupaukset, mutta aloitetaan vaikka jälkimmäisestä.

Purkin kyljessä komeilee isolla teksti ”with hyaluronic acid”. Hyaluronihappohan on tämän hetken käytetyimpiä anti-ageing-ainesosia ja on taas kovasti pinnalla, vaikka sitä on käytetty kosmetiikassa jo iät ja ajat. (Eikä sen käyttö rajoitu pelkkiin anti-ageing -tuotteisiin, vaan loistavan kosteudensitomiskykynsä vuoksi sitä käytetään paljon myös hiustenhoitotuotteissa.)

Ottaen huomioon, että tuotetta mainostetaan hyaluronihapolla, ei tunnu kovin vakuuttavalta löytää se ainesosaluettelosta toiseksi viimeisenä hajusteiden jälkeen. (Väripigmentit mainitaan muuten aina viimeisenä vaikka niitä prosentuaalisesti ei ole vähiten.) Hyaluronihappoa ei siis Youth Timesta löydy kovin mainittavia määriä. Mutta entäs muut ainesosat?

Merkittävät hoitavat aineet punaisella, hajusteet sinisellä.

  • WATER
  • DIMETHICONE – pehmentää, luo kalvoa
  • CYCLOPENTASILOXANE – pehmentää, luo kalvoa
  • CYCLOHEXASILOXANE – pehmentää, luo kalvoa
  • DIMETHICONE CROSSPOLYMER – pehmentää, luo kalvoa
  • CETYL PEG/PPG-10/1 DIMETHICONE – pehmentää, luo kalvoa
  • MAGNESIUM SULFATE – viskositeetin säätäjä
  • PENTYLENE GLYCOL – humektantti, stabilaattori
  • PARFUM
  • ROSA MOSCHATA SEED OIL – pehmentää, ravitsee
  • CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE – pehmentää, ravitsee
  • TOCOPHERYL ACETATE – estää tuotetta hapettumasta, antioksidantti
  • ETHYLHEXYLGLYCERIN – kosteuttaa
  • ETHYLHEXYL PALMITATE – pehmentää
  • TRIETHOXYCAPRYLYLSILANE – helpottaa tuotteen levittymistä
  • CAMELLIA SINENSIS LEAF EXTRACT – (vihreä tee) – kosteuttaa
  • ALARIA ESCULENTA EXTRACT – (levä) – kosteuttaa
  • HYDROXYISOHEXYL 3-CYCLOHEXENE CARBOXALDEHYDE
  • COUMARIN
  • HEXYL CINNAMAL
  • SILICA DIMETHYL SILYLATE – viskositeetinsäätäjä
  • ALPHA-ISOMETHYL IONONE – hajuste (synteettinen)
  • LINALOOL
  • BUTYLENE GLYCOL  – humektantti/liuotin
  • SODIUM HYALURONATE – kosteuttaa
  • TOCOPHEROL – estää tuotetta hapettumasta, antioksidantti
  • +/- TITANIUM DIOXIDE, IRON OXIDES

Voiteessa on korkeat pitoisuudet erilaisia silikoniyhdisteitä (viisi ensimmäistä ainesosaa veden jälkeen), eli se todellakin tasoittaa ihon virheitä ja silottaa ihon pintaa. Villiruusun siemenöljy ja triglyseridit pehmentävät ihoa, teeuute, levä ja hyaluronihappo kosteuttavat. Tokoferoli eli E-vitamiini estää tuotteen hapettumista – ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta, mikäli se nyt on mahdollista. (En ole vieläkään muodostanut lopullista mielipidettä antioksidanttien tehosta ulkoisesti käytettynä. Asiasta on niin paljon ristiriitaista tietoa.)

Kosteutettavat ja pehmentävät ainesosat tuovat ihoon myös kimmoisuutta, mutta vaikutuksista kollageenisäikeiden sokeroitumiseen en menisi ihan takuuseen. Löysin ainoastaan vihreän teen kohdalta viittauksen kollageeniin. Vihreän teen sisältämä epigallokatekiinigallaatti voi viimeisimpien tutkimusten mukaan estää kollageenin hajoamista (lähde). Veikkaan kuitenkin, että koska silikonit ja mineraalipigmentit muodostavat meikkivoiteesta noin puolet, jää vaikuttavien aineiden osuus niin vaatimattomaksi ettei tuo pieni pisara teeuutetta juuri pääse kollageenisäikeisiin vaikuttamaan.

Sitten niihin käyttökokemuksiin. En tiedä yllätyttekö, mutta minä itse asiassa tykästyin tähän silikonipommiin niin, että käytin sitä kuukauden putkeen! Ja varmasti tulee käytettyä purkki loppuun, vaikka tuote on kyllä niin riittoisaa että pelkäänpä että se menee pahaksi ennenkuin pääsen lähellekään pohjaa. Mukana tulee spaatteli jolla voidetta olisi tarkoitus ottaa, mutta itse väsyin siihen pian ja aloin dippaamaan sivellintä suoraan purkkiin.

Maahantuojan mukaan Youth Timen pitäisi olla niin kosteuttavaa, että alle riittäisi pelkkä seerumi. Minun ihollani pintakuivuus tuli kuitenkin esiin päivän mittaan jos en laittanut alle päivävoidetta. Kuvasta näette Youth Timen peittoasteen; jälki on hyvin läpikuultavaa ja luonnollista. Youth Time luo mielestäni kasvoille samanlaisen hehkun kuin Lancômen ihana Teint Miracle. Iho näyttää meikkivoiteen levityksen jälkeen niin kauniilta ja kuulaalta että päälle ei tee mieli laittaa yhtään puuteria.  (Laitan silti aina puuteria poskipäille jotta poskipuna levittyisi tasaisesti.) Sävy 01 tuo kasvoilleni hieman väriä mutta sulautuu ihooni saumattomasti.

Testiviikkojen aikana kirjoittamiani havaintoja:

– Samettinen, paksu, ”whipped cream” -koostumus

– Levittyy hyvin ja tasaisesti

– Jälki läpikuultavaa ja levittyy iholle ohuesti vaikka koostumus paksua. Näyttää luonnolliselta.

– Kauniisti ihoon sointuva sävy (01)

– Jättää himmeän mutta hehkuvan, kuulaan pinnan

– Kestää todella hyvin. Tästä hyvänä todisteena flunssan = niistonkestävyys! ^_^ Niistäessä meikkivoidetta ei tartu juuri yhtään nenäliinaan.

– Iholle jäi paikoin pintakuivia kohtia. Suihkutin päivällä iholle kosteussuihketta joka poistikin kuivat kohdat hetkeksi, mutta ne olivat pian palanneet.

– Miellyttävä, raikas tuoksu.

Annoin Youth Time -meikkivoiteet kokeiluun myös ystävälleni M:lle (sävy 02) ja äidilleni (sävy 03). Kumpikin olivat laillani ihastuneita.

Äidin kokemukset:

”Meikkivoiteessa on miellyttävä, hillityn hieno tuoksu. Sävy näyttää purkissa liian keltaiselta, mutta mukautuukin iholla täysin sopivaksi. Tämän päälle en laita puuteria, ja se kestää koko päivän. Vaihtaisin nykyisestä meikkivoiteestani tähän. En tiedä johtuuko siitä että satuit mainitsemaan tuotteen hinnan, mutta se tuntuu kaiken kaikkiaan ylelliseltä.”

M:n kokemukset:

”Levittyy hyvin, sekä sormilla että meikkisiveltimellä, tuoksuu kivasti. Tuntuu kosteuttavalta, jopa melkein märältä. Pitää kiillon poissa hyvin (tietty oon laittanut irtopuuterin päälle) eikä tartu sormiin jos pyyhkäseen. Ei ole myöskään liannut takin kauluksia tai kaulaliinaa, mulla tarttuu mineraalipohjatkin vaatteisiin.

Ei ole ainakaan toistaseks aiheittanut näppylää. Hieman kerääntyy nenänpieleen jos hikoilee kunnolla, mutta pysyy tosi hyvin. Kiva tuoksu.

Purkki on hankala aluksi koska siinä on se irtopäällynen joka pitäisi ottaa pois heti avatessa, mutta tuotetta on niin paljon ettei voi ja se on aina tiellä.”

¨   ¨   ¨

Kiitokset Guinotin maahantuojalle tästä mielenkiintoisesta tilaisuudesta. Seitsemää kymppiä en meikkivoiteesta itse maksaisi, mutta kyllä tässä tuotteessa kieltämättä voi aistia aikamoisen eron päivittäiskaupan parin kympin perusmeikkivoiteeseen. Tuoksu, tuntuma, kesto ja kokonaiselämys ovat ihan eri luokkaa ja varmasti jollekin asiakkaalle Guinotin hinnan arvoiset. :) Youth Time -meikkivoide on tullut myyntiin Guinot-hoitoloihin marraskuun alussa.

Kommentit (52)

  1. Jontu

    Ah miten kielinystyröitäni kutkuttava sananen tuo ’epigallokatekiinigallaatti’. :) Mielleyhtymäni menee kyllä ihonhoidosta enemmän suuntaan eeppiset gallialaiset. :)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.