Karkkipäivä
Karkkipäivä

Glamglow – uskoisiko tätä tarinaa?

Minun piti kirjoittaa aiheesta GLAMGLOW aivan eri ponnahduslaudalta, mutta tutustuttuani yrityksen taustaan en malta olla avaamatta sanaista arkkuani tämän sukseefirman tuhkimotarinasta.

GLAMGLOW_tuotteita

Siis voi pojat (tai tytöt, naiset), juuri tällaisilla tarinoilla asioita myydään!

Minua samaan aikaan huvitti tarinaa lukiessani ja pyörittelin päätäni (jo pelkästään tekstissä käytettyjen ilmaisujen kömpelyydelle) ja samaan aikaan teki mieli nostaa hattua ja onnitella Glamglow’ta menestyskonseptista. Kun kyseessä on parissa vuodessa miljoonaliikevaihdon saavuttanut kosmetiikkayritys, jonka menestystuotteen ovat kehittäneet kaksi oikeastaan mitään kosmetiikan kemiasta tai kehitystyöstä ymmärtämätöntä ihmistä, ei voi kuin haukkoa henkeään saavutetusta menestyksestä.

Glamglow_Thirstymud

Kuva: Feelunique

Kuka on kuullut Glamglow Mud-tuotteista?

Kaikki sai alkunsa sittemmin Youthmud-nimen saaneesta saveen ja teeuutteeseen pohjautuvasta ”ihmeseoksesta” jonka Hollywoodissa asustava ja starojen kanssa kaveeraava pariskunta Glenn ja Shannon Dellimore kehittivät julkkiskavereilleen.

Glamglow_Glenn_Shannon

Glenn ja Shannon Dellimore. Kuva: Todayonline

Megamenestys sai alkunsa vain 6 vuotta sitten. Tarina kertoo, kuinka Glenn ja Shannon istuivat kotisohvallaan jutustelemassa näyttelijäystäviensä kanssa ja puhe kääntyi ihonhoitoon.  Paikalla ollut Keanu Reeves tuli todenneeksi pariskunnalle, ettei markkinoilta löydy tuotetta joka tekisi hänen ihostaan välittömästi ”kameravalmiin”; blurraisi huokoset, häivyttäisi juonteet, tasoittasi ihonsävyn ja haihduttaisi kasvoilta kaiken väsymyksen jättäen ihon pitkäkestoisen hehkuvaksi. Glow, you know.

(On se kumma ettei tänä kaikkien ihmeseerumien, kiristäjien, tasoittajien, hehkutippojen ja superblurraajien aikakaudella muka vielä ollut 2010 saatavilla yhtä tuotetta joka tekisi tuon kaiken. No, näin tarina kertoo ;D)

Oletteko muuten huomanneet, että käytännössä kaikkien menestystuotteiden tai -sarjojen taustalla on sama tarina: yrityksen perustaja / hänen kaverinsa/ koiransa / kumminsa ei löytänyt iholleen sopivaa tuotetta kun kaikissa markkinoiden tuotteissa oli jotain epäilyttäviä kemikaaleja ja tyypin /kaverin /koiran iho sai allergiareaktioita ja lopulta oli sitten kehitettävä oma, täydellinen tuote. Tämä tarina toistuu jossain muodossaan aina.

Glamglow_Youthmud

Kuva: Kicks

No, Glenn ja vaimonsa Shannon ottivat näyttelijäkaiffarinsa huolenaiheen sen verran vakavasti, että päättivät ryhtyä kehittämään Keanulle omaa taikavoidetta. Ja mitkä referenssit Glennillä ja Shannonilla oli lähteä kehittämään kosmetiikkaa? Shannon oli tehnyt uraa asianajotoimistossa, Glenn työskenteli Bliss-kylpylässä. Shannonin kokemukseksi kosmetiikka-alalta mainitaan äidin pestin Chanelin tiskillä. Jep, näillä on hyvä lähteä tuotekehitykseen :)

Näin uskomattoman köykäisellä alan taustalla ja ammattitaidolla on kuitenkin mahdollista päätyä muutamassa vuodessa tilanteeseen, jossa käsissä on yksi maailman suosituimpia kasvonaamioita ja miljoonaluokan bisnes. Miten Glenn ja Shannon onnistuivat? Saattoiko entisellä asianajajalla ja kylpyläkonsultilla olla oikeasti kosmetiikan raaka-aineiden vaikutuksista jotain salaista, mullistavaa tietoa joka oli jäänyt huomaamatta suurten kosmetiikkalaboratorioiden tutkijoilta ja kemisteiltä? Ei varmastikaan.

Glamglow_purkit

Kuva: Sephora

Tarina kertoo, että Glenn ja Shannon ”alkoivat tutkia erilaisia raaka-aineita” ja löysivät mudassa esiintyvän tehokkaan yhdisteen sekä vihreän teen uutteen. Uusia ainesosia? Ei, pariskunta vain pani merkille, että näitä kahta ainesosaa esiintyi usein tuotteissa jotka he kokivat tehokkaiksi. He päättivät yhdistää ainesosat ja luoda niiden ympärille oman supertuotteen. Vailla omaa kemian osaamista, pariskunta konsultoi Glennin kylpylätyöpaikan käyttämän sarjan valmistajaa, joka lupasi valmistaa tuotteen Glennin idean pohjalta.

”Velkaantunut pariskunta” maksoi ensimmäisen koe-erän raaka-aineista 80 dollaria (tätä tuhkimotarinassa rakastetaan tietysti korostaa: 80 dollarin satsauksella miljoonamyyntiin ^_^) ja purkitti mönjän kotonaan. Kuppi mutaa annettiin Keanulle ja loppu on historiaa.

Pian pieniä nimettömiä purkkeja kulki Hollywoodissa kädestä käteen ja supernaamiolla kaunistautuivat starat Lindsay Lohanista Natalie Portmaniin. Vuoden kuluttua Glennin ja Shannonin puhelin soi ja langan päässä ollut Neiman Marcus -ketjun edustaja tarjosi pariskunnalle retail-diiliä. Vasta tässä vaiheessa tuotteelle keksittiin nimi, ja hehkua tuovasta Hollywood-starbojen nassut nuorentavasta mössöstä kun oli kyse, päädyttiin brändi nimeämään Glamglow’ksi ja hittituote Youthmudiksi.

Glamglow_glennshannon

Kuva: Businessmadame

Tänä päivänä Glamglow’ta myydään yli 80 maassa ja liikevaihto ylittää 100 miljoonaa dollaria. Youthmud on äänestetty maailman parhaaksi naamioksi 44 maassa. Wow, ei voi muuta sanoa. Tähän tarvittiin ”vain” oikeat suhteet kosmetiikkatehtaisiin ja nimekäs kaveripiiri. Mutta! Vaikka kuinka tekisi mieli laittaa koko homma noiden piikkiin, niin eihän se niin ole. Vaikka satu Keanusta on todennäköisesti ronskilla kädellä väritelty, niin jotain perää tarinassa varmasti on ja itse tuotteessakin täytyy olla jotain erityistä. Hype voi lähteä liikkeelle kahdella tapaa: joko markkinointikoneiston suunnitelmallisesti orkestroimana (kuten BabyLips) tai sitten oikeasti word-of-mouth -tyyppisesti ilman mitään ostettua mainoskampanjaa.

Kuka tietysti tietää onko Glamglow’nkin tarina väsähtäneistä nassuistaan murehtivasta näyttelijäjoukosta hobnob-pariskunnan kotibileissä lopulta vain mainostoimiston taitavasti ideoima juttu, mutta eikö olisi fantastista jos tarina oikeasti pitää jossain määrin kutinsa..? Ehkä kyseinen näyttelijä ei ollut Keanu Reeves vaan joku C-luokan tv-tähti 80-luvun tv-sarjasta… Ja kenties idea koko mutanaamioon tuli vaikka Glennin hoitolatyökaverilta? Ken tietää, ken tietää… Mutta se mitä halusin sanoa on, että mieletön tarina ja osoitus siitä, millä keinoin kauneuden maailmassa voi menestyä. It’s all about a good story. :)

Glamglow_SupermudClearing_

Supermud? Nope. Kuva: ThePoreexpert.com.

Ainiin – mistä minun piti alun perin kirjoittaa? Siitä, että Glamglow’n MUTAtuotteissa ei ole mutaa. Ei yhdessäkään. Niissä on savea, ja savi ei ole sama asia kuin muta, kuten juuri opimme. Savi on edullisempi ja kosmeettisesti vähemmän aktiivinen ainesosa kuin muta, niillä on hyvinkin erilaisia vaikutuksia ihoon. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteivätkö Glamglow’n tuotteet silti toimisi ja ihmiset saisi niillä tuloksia. Huvittaa vain pirusti, että taianomaisella MUDALLA markkinoitu sarja sisältää mutaa… nolla prosenttia. ^_^

Voidaan vain toistaa: it’s not about ingredients, it’s about a good story ;)

Onko joku kokeillut Glamglow’n hypetettyjä tuotteita?

Oletteko kokeneet ”Keanu-efektin”? Ovatko purnukat hintansa arvoisia?

.

Glennin ja Shannonin tarinan voi lukea englanniksi täältä, tai vieläkin kömpelömmällä meiningillä ja pidemmäksi venytettynä suomeksi täällä.

P.S. En ehdi vielä tänäänkään (keskiviikkona) vastata kunnolla kommentteihin, olen pahoillani :(  Katsotaan illalla lentokentällä jos siellä on nettiyhteys.

Kommentit (56)

  1. Saara1

    Hahah, hauska tarina ;D Madaran Detox-mutanaamio (vai savi?) kuivuu muuten ainakin ihan samannäköiseksi iholle kuin tämä huikea Pore-matrix-teknologianaamio.

  2. Anna

    Näitä en ole testannut, mutta silmääni otti h&m kuvastossa ollut maininta heidän 30-osaisesta luonnonkosmetiikan tuotesarjasta. Kiinnostaisiko Sannia tutkia että mitä ne pitävät sisällään? :)

  3. KittyKat

    Mulla jai jotenkin paha maku suuhun tasta ”arvostelusta”… Juu, kyseessa on paljon hypetetty tuote, jonka kehittajat ovat mukaasi ”kaksi oikeastaan mitään kosmetiikan kemiasta tai kehitystyöstä ymmärtämätöntä ihmistä”.

    Glennin ”kylpylatyo” on Blissilla ilmeisesti? Tiedat varmasti, miten suosittu ja hyvin rankattu paikka on kyseessa? Ja miten paljon Blissin omistaja painottaa hyva laatuisten tuotteiden valmistamisen tarkeytta? Tottakai nerokas markkinointi on varmasti iso osa taman tuotteen menestystarinaa, mutta nailla tyypeilla on ollut suhteita kosmetiikassa ja ihonhoidossa todella hyvin menestyneeseen naiseen. En tieda, mika Glennin tyonkuva oli kyseissa paikassa, mutta ilmeisen laheiset valit omistajaan ainakin. Tai sitten omistaja huomasi tuotteessa (markkinointi)potentiaalia.

    Blissin omistaja on muuten myos todella hyvin arvostellun Soap & Glory -tuotesarjan takana.

    On ihan ok kyseenalaistaa tuotteiden tieteellisyytta (mutta milla meriiteilla teet sen itse?!), mutta jotenkin tallainen vahattelypostaus antaa vahan ikavan kuvan kylla kirjoittajasta…

    • Anne

      Mutta sehän pitää ihan kutinsa, että sarjan kehittäjillä ei ollut aikaisemmin vastaavaa kokemusta :)

      Mun mielestä tuo lainaamasi lause ja Sannin kirjoitus ylipäätään pyrkii tuomaan esiin sen, miten välttämättä se tieteellinen tausta ei olekaan niin tärkeää kuin markkinointi. Lukeepa tuolla myös, että itse tuotteessakin on pakko olla jotain erityistä… En huomannut, että tässä ollenkaan olisi vähätelty pariskunnan saavutusta, vaan ihan päinvastoin.

      • Sanni

        En huomannut, että tässä ollenkaan olisi vähätelty pariskunnan saavutusta, vaan ihan päinvastoin.

        Juuri näin :)

  4. Tuuli

    Olen testannut, ei erikoisempi kuin muutkaan. Tarttui mukaan kun oli tarjouksessa. Muuten en ostaisi siihen hintaan.
    Luin jostain artikkelista että tuoteessa on paljon allergisoivia ainaesosia tms. Tämä jäi vaan mieleen tuotteesta, mutta tosiaan en tiedä totuudenperästä mitään kun en keskittynyt siihen kirjoitukseen enempään (oli englanniksi, sen muistan).

  5. Soleil

    Heh… Nyt oudolla tavalla kiinnostuin ekaa kertaa lukemaan näistä tuotteista enemmän. :D Tekisi mieli kokeilla.

    Oletko itse testaillut näitä tai meinasitko kokeilla? Olisi kiva lukea blogista kokemuksia, kun ovat aika kalliita.

    • Sanni

      Oletko itse testaillut näitä tai meinasitko kokeilla?

      Minulla on kotona syyskuun Livboxin bloggaajaboksissa tullut näytekokoinen tuubi Thirstymud Hydrating -naamiota, täytyy varmaankin viimein kokeilla se kun palaan reissusta kotiin :)

      Yleisesti ottaen naamiot eivät kiinnosta minua paljonkaan, ne ovat aina olleet minulle vähiten innostava kosmetiikan tuoteryhmä. Siksi tuo Thirstymud’kin on jäänyt makoilemaan. En ole koskaan kokenut saavani naamioista merkittävästi näkyvää tai tuntuvaa hyötyä ja kun en luonnostaan ole ”voiteilla läträilijä” :D niin naamiot ovat jääneet taloudessani hyvin vähäiselle käytölle.

      Saa nähdä tuovatko ikääntyminen ja ihon muutokset tullessaan muutoksen… Olen jo huomannut ihoni muuttuneen kuivemmaksi ja se imee voiteita hanakammin kuin ennen. Ehkä naamiotkin alkavat jossain vaiheessa näyttää hyötynsä minun hipiälläni. :)

  6. Cerp

    Mulla on joku vihreä tuubi testeriversiona, jumankauta mikä kiristys ja kirvely kuivalle iholle :D On siis joku mutanaamio, kerran pahaa-aavistamattomana testasin saunassa. Haiseekin ihan järkylle :D

    • Sanni

      On siis joku mutanaamio

      Eli savinaamio ;) Näissä kun ei mutaa ole vaikka Mud-nimellä kulkevatkin :)

  7. Katja

    moikka :) mä ostin sen purkin heti kun ne tuli stockalle.. eräässä blogissa niiden tuotteita kehuttiin niin paljon, että ajattelin kans kokeilla. Noh, toimii yhtä hyvin kuin Garnierin 3in1 naamio joka maksaa 6 e.. :) siis tuote toimii yhtä hyvin kuin muu, joka maksaa 6 e.. niin miksi ostaisin uudestaan sen glamglowin… ihan perus naamio/kuorintasysteemi.. mulla oli myös kosteuttava naamio, joka ei tehny mitään mun iholle.. en meinaa niitä enää ostaa :) ne ei oo pahoja eikä oo aiheuttanut mitään iho-ongelmia yms, mutta en oo huomannu niissä ihmeitä :)

  8. -M-

    Toisin kun muut kommentoijat, ehkä vanhemmasta iästäni johtuen (yli 30v) mä taas tykkäsin näistä todella paljon. Paras naamio mitä olen kokeillut, ihosta tulee uskomattoman pehmeä ja kuulas. Käytän näitä aina ennen kuvauksia, joten ymmärrän kyllä jos juttu hollywood julkkiksista on totta. Mustaa purkkia olen itse käyttänyt. Miinuksena että tosiaan kirvelee iholla. Ja joo, olen kyllä kokeillut monia muitakin naamioita, sekä halpiksia että selektiivisistä sarjoista, mutta mikään muu ei ole näin tehokas jo ikääntymisen merkkejä omaavalle iholleni.

  9. No jaa

    Sininen ja vihreä naamio sopivat iholleni ja päädyin tässä taannoin ostamaan mustan putsarin, joka lupauksen mukaan nuorentaisi kohta keski-ikäistä naamaani… Ihoni kestää hyvin kaikenmoista, mutta ei näemmä tuota. Se menee punaiseksi ja hilseilee. Voihan se siitä parannuttuaan nuorentuakin, mutta mieluummin jätän väliin jos prosessi vaatii punaisuutta ja hilseilyä ja monen päivän tehorasvaamista. Jospa mies käyttäisi purkin pois, oli meinaan sen verran tyyris naamaputsariksi.

  10. Smykkityttö

    Tarinaa en itse asiassa ole kuullut aikaisemmin, mutta ei se kyllä kamalasti hetkautakaan. Kuten sanoit, samanlaisia tarinoita on (kosmetiikka)maailma täynnä.

    Olen käyttänyt Supermudia ja tuota vihreää – joka muuten haisee ihan mädäntyviltä omenoilta! :D Supermud osoittautui mulle ihan liian tujuksi, sain nimittäin käytön jälkeen nenääni punaisen pisteen, joka ei enää useiden kuukausienkaan jälkeen lähde pois. Ei ollut ainakaan sen pisteen arvoinen!

  11. Ronkeli

    Livboxin mukana tulleen glamglow-tuotteen testasin, en tosin muista nimeä sen tarkemmin. Jostain syystä mulle jäi keinotekoisen ja muovisen tuntuinen olo naamiosta, en tykännyt ja olin lähinnä ihmeissäni, että tästäkö pitäis maltaita maksaa, kun samantyyppistä tavaraa saa murto-osalla tuosta hinnasta.

  12. Jenni

    Valkoista ja mustaa purkkia tullut kokeiltua. Valkoinen oli mulle oikeasti hyvä, kuivatti näpyt ja ”kaunisti” ihon. Käyttäisin etenkin ennen juhlia yms. tilaisuuksia, joissa haluan ihoni olevan parhaimmillaan. Musta taas, no, ihan sama tulos kuin millä tahansa savinaamiolla. Sinne meni 50 euroa.

    Mulla helposti tukkeutuva, pintakuiva sekaiho, ikää vähän yli 30. Valkoista purkkia voisin jopa ostaa lisää, mutta en viimeisillä roposillani :)

  13. Elina Bee

    Kokeilin huvikseni Madaran ja Glamglown naamioita ja olin kyllä vähän järkyttynyt kun oli pakko todeta Madara paremmaksi! Ensinnäkin Glamglown purkkipakkaus on tosi ryönänen, pakkauskoko naurettavan pieni ja hinta on melkoisen korkea kun ottaa huomioon ainesosien edullisuuden.

    Madaralla sain samat tai jopa paremmat tulokset (raaka-aineet taisivat olla samankaltaisia tai ainakin tuotteet tuntuivat lähes identtisiltä), mutta tuubipakkaus on kivempi ja hintakaan ei ollut kuin puolet Glamglowsta.

    Iso hatunnosto kyllä Glamglown perustajille – ei onnistuisi tuollainen ihan jokaiselta! Itse en tosiaan tykkää, mutta kaipa tuotteiden on pakko joillakin toimia tosi hyvin kun noin ovat menestyneet!

  14. Sanna L.

    Mustaa purkkia käyttääneenä sanoisin, että tykkäsin kovasti! Hinta on vaan aika suolainen..

  15. simppa

    Tykkään! Olen tutustunut sarjaan juuri puskaradion kautta. Ostin jouluna sellaisen lahjapallon, missä oli iso musta purkki ja pienempi tuosta valkoisesta syväpuhdistuksesta. Valkoisen musta mönjä oli aika jankkia, mutta ehkä annan sille vielä uuden mahdollisuuden.

    Mustasta tykkään. Koska kyse on ”nuorentavasta” savinaamiosta, niin olen kuullut että mitä enemmän polttelee, niin sitä enemmän se vaikuttaa. Mene ja tiedä. Välillä naamio polttelee enemmän ja välillä vähemmän. Tykkään myös lopuksia kuoria savella naaman, sillä rakastan karheita kuorintavoiteita (mitä jotkut eivät suosittele kasvoille).

    Iho saattaa hetken punoitella, mutta muutaman tunnin päästä/aamulla ihoni on kuin vauvan peppu. Käytän naamiota kerran 1-2 viikossa ja 50ml purkista on vielä jäljellä 1/3. Minusta hinta-riittoisuus-suhteelta ihan mukiinmenevää tavaraa.

  16. valkoinen purkki

    Valkoinen purkki on huipputavaraa!!! Suosittelen kaikille. Leuan akne katosi ja pysyi poissa vajaan vuoden. Nyt on uusi purkki ostoslistalla.

  17. maski

    Itse kokeilin oranssia: iho aivan punainen ja laikuilla, vaikka muuten nassuni kestää todella hyvin erilaisia tuotteita. Tytär kokeili vihreää aikaisemmin ja sama juttu. Enpä kauheasti hypettelis ainakaan näitä.

  18. Marjo

    Yli kolmekymppisen iholle musta purkki teki hyvää. Olen yleensä todella skeptinen aivan kaikkien ihonhoitotuotteiden suhteen ja suosinkin esim. kosteutukseen vain oliiviöljyä. Nyt kuitenkin musta purkki (15ml) tarjouksessa ja päätin koittaa kun näitä paljon on kehuttu ja ainakin minun iholleni teki ihan silminnähden sileämmän tuloksen. Tosin, taidan edelleen jatkaa urheilu/vesi/terveellinen ruokavalio-linjalla, se kun riittää pitämään ihoni hyvänä. Pienet juonteet ei minua haittaa, kuuluvat ikään.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.