Giellajohka – vuoden paras viikonloppu ❤️

Viehättääkö sinua ajatus lomasta täydessä rauhassa, keskellä kauneinta luontoa ja samalla keskellä ei-mitään?

Tykkäätkö kalastuksesta, vaelluksesta, hiihtämisestä tai vain rauhallisen olemisen kokemisesta vailla stressiä ja loputtomien must-nähtävyyksien listaa?

Tykkäätkö kodikkaasta tunnelmasta ja henkilökohtaisesta kohtaamisesta?

Silloin luulen, että viihtyisit Giellajohkassa.

Tule mukaani ihanalle viikonloppureissulle ja anna ajatusten lipua pohjoisimman Lapin lumen peittämiin erämaamaisemiin, vaikka ulkona tällä hetkellä näyttää jo kesäiseltä.

– Paitsi jos luet tätä Pohjois-Lapissa! Soitin eilen Giellajohkaan, ja sielläkin on vielä jonkin verran lunta. :)

Tämän talven piti olla minulle Lapin Talvi. Se ehti sitä ollakin kolmen reissun verran, ja kolme jäi pandemian vuoksi tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tänään kuulette talven viimeiseksi jääneestä Lapin matkastani.

Kohde oli Giellajohka pohjoisessa Inarissa.

Matkaseurana minulla olivat sisareni ja hänen puolisonsa. Matka alkoi epäonnella:

VR petti jälleen, ja saavuimme Rovaniemelle 2 tuntia 17 minuuttia aikataulusta jäljessä – eli puolitoista tuntia sen jälkeen, kun päivän ainoa bussiyhteys Rovaniemeltä Giellajohkaan oli lähtenyt.

Giellajohka sijaitsee 400 km päässä Rovaniemeltä, eikä VR:ltä irronnut taksilippua. Joutuisimme hankkiutumaan perille omalla kustannuksella ja parhaaksi katsomallamme tavalla, ja hakemaan korvausta VR:ltä jälkikäteen. Kiva! Taksihan olisi epäilemättä maksanut 4-numeroisen summan.

Lähdimme selvittämään Matkahuoltoon asiaa, ja kaikeksi onneksi kävi ilmi, että pääsisimme samalla bussilipulla myöhemmin lähtevään Ivalon bussiin. Giellajohka puolestaan järjestäisi meille (maksua vastaan) kuljetuksen Ivalosta perille Kielajoelle. Ivalostakin sinne on matkaa vielä 100 km.

Kello viiden sijaan saavuimme perille kymmeneltä illalla.

Mutta miten lämmin, tervetulleeksi toivottava näky meitä odottikaan loputtomien pimeiden teiden jälkeen.

Giellajohka. Lomakylä keskellä-ei-mitään, Inarin pohjoisosassa lähellä Utsjoen rajaa, tien varrella Kaamasen ja Karigasniemen välissä. Toisella puolella Muotkatunturin erämaa-alue, toisella puolella Kevon kansallispuisto. (Voi, Kevo….)

Olin löytänyt Giellajohkan netin ihmemaasta – kyllä, senkin. Harvalla tutullani on antaa Lapin vinkkejä, ei oikein kellään. Kysyin vinkkejä Instagramissakin, enkä saanut sitäkään kautta vinkkejä (ehkä IG-seuraajissani ei ole lappilaisia..?). Joudun siis luottamaan Googlen ”matkatoimistoon”. Onneksi sieltä on löytynyt oikein hyviä kohteita! :)

Giellajohka on saamea ja tarkoittaa Kielajokea, jonka rannalla matkailuyritys sijaitsee.

Olin lukenut netistä paikan poikkeuksellisen lämpimästä ja kodikkaasta tunnelmasta, mikä oli juuri se syy joka minutkin tänne away-from-it-all houkutti.

Todellakin, sitä tämä paikka on: Lapin vierailijan koti, jonne saapuessa tuntuu, että sinuahan täällä on odotettukin, ”Käy sisään, maistuisiko kalakeitto tai lämmin kaakao? Vai käytkö ensin saunassa?”

Onni-koira kiepsahtaa jalkoihisi ja ehkä jäätkin hetkeksi istumaan Onnin ja paikan residenssitaiteilija-asiakkaidenviihdyttäjä-Hennun kanssa sohvalle takkatulen ääreen. Kaikki vaihtoehdot ovat hyviä!

Jouni ja Anita Järvelin. Kuva: Lapinkeino

Giellajohka on rovaniemeläisen perhe Järvelinin luomus.

Idean alullesaattajana toimi perheen poika Jouni. Norjassa leirintäalueilla kesätöissä viihtynyt kalastukseen ja pohjoisiin maisemiin hurahtanut nuorukainen tuumaili, että tällaisen yrityksen hän perustaisi mielellään itsekin.

Nähdessään Giellajohkan olevan myynnissä, Jouni ehdotti yrityksen ostamista perheelleen. Jo matkailualalla töitä tehnyt ja alan koulutuksen omaava Anni-sisko oli heti mukana, äiti-Anita mietti asiaa vähän pidempään.

Anitalla oli takanaan pitkä ura järjestötyössä ja vakaa, tasainen elämäntilanne. Lopulta hän totesi, että kun kaikki on kunnossa ja turvallista, miksi ei juuri silloin hyppäisi johonkin ihan uuteen ja erilaiseen? Lopulta painavin syy oli perheyrittäjyys ja mahdollisuus tehdä töitä omien lasten kanssa. Tuohon aikaan etelässä asunut Anita pakkasi kamansa ja muutti pohjoiseen aloittaakseen uuden seikkailun erämaassa keskellä pohjois-Lappia, aivan uudella alalla.

Giellajohka avasi ovensa Järvelinien omistuksessa vuonna 2015.

Uskallus kannatti, ja Järvelinit löysivät pian sekä uskollisen asiakaskunnan että paikallisten arvostuksen. ”Meidät otettiin todella hyvin vastaan”, Anita kertoo.

Elämä erämaan keskellä osoittautui odotettua sosiaalisemmaksi, ja Giellajohkan ravintolasta on tullut monelle paikallisellekin kuin olohuone. Iltaisin ravintola täytyy lämpimästä puheensorinasta, jossa sekoittuvat monen kansallisuuden kieli ja paikalliset Lapin murteet.

Anita nauttii luonnosta, pihapiirissä kulkevista eläimistä ja pohjoisen kiireettömästä tunnelmasta. ”La­pis­sa kai­kil­la on pal­jon te­ke­mis­tä, kos­ka tääl­lä pi­tää sel­viy­tyä myös tal­vel­la, mut­ta ke­nel­lä­kään ei ole kii­re,” Anita kertoo Saariselän Sanomien haastattelussa. ”Toinen ihminen nähdään lahjana ja ihmiset pysähtyvät oikeasti juttelemaan.”

Voi helposti nähdä, miten kaukana Giellajohkan yrittäjien konsepti ja ajatusmaailma on Kakslauttasen kaltaisista resorteista.

No, se meidän reissu! ❤️

Heräsimme ensimmäisenä aamunamme tähän maisemaan. Illalla myöhään saapuessamme emme olleet juuri nähneet mitään pihapiiristä. Paljon lunta..! Se oli tietysti selvää.

Majoituimme ensimmäisenä yönämme Giellajohkan alkuperäisessä majatalossa, Ahkussa. Tästä paikka on saanut alkunsa. Ahkun lisäksi Giellajohkassa on alusta saakka ollut myös leirintäalue.

Kolme talvea sitten majoituskapasiteetti täydentyi kolmella joenrantamökillä, jotka on suunnattu ”luksuksempaa” hakeville asiakkaille. Mökeissä on kaikissa täysi varustus omine saunoineen sekä isot lasi-ikkunat jotka tarjoavat esteettömät näkymät ympäröivään maisemaan – sekä lokoisat mahdollisuudet revontulien ihailuun, kun ne suvaitsevat taivaalle ilmestyä..! (Itsehän en nähnyt revontulia yhdelläkään tämän talven Lapin reissullani.)

Aamiaista tarjoillaan Giellajohkan ravintolassa, joka toimii myös vastaanottona. Aamiainen ei kuulu hintaan vaan sen voi ostaa lisämaksusta. Kaikki ruokavaliot otetaan muuten huomioon, kun niistä ilmoittaa ennakkoon. Vegaani-seuralaiseni kehuivat vuolaasti heille järjestettyä vegaanisten ruokien kirjoa, kaikki oli hoidettu niin perusteellisesti että tuli jo melkein olo, maksammeko edes riittävästi tällaisesta vaivannäöstä.

Minä mutustelin tuttuun tapaan munakkaani, juustoni ja kasvikseni ja kumosin aivan liian monta kuppia kahvia ^_^

Onni-koira ja muut Giellajohkan nelijalkaiset tuovat ravintolan tunnelmaan lisäarvoa meille eläinten ystäville ❤️

Koira- ja kissa-allergisille ravintola ei sovi, ja olettaisin, että allergisille vieraille järjestetään toiveesta aamiainen Ahkuun, mökkeihin tai leirintäalueelle.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli lumikenkäilyä. Sisko puolisoineen meni edeltä, kun bloggaaja-neiti jäi koneensa ääreen… mutta en pitkäksi aikaa..! ;)

Itse asiassa lähdinkin kenkäilemään mieluummin yksin, sillä halusin minulle tyypillisesti viettää omaa aikaa rauhassa ajatusteni kanssa.

Seurassa keskittyy helposti seuraan ja jutteluun, yksin – vaikka niiden ajatustensa kanssa – pystyy havainnoimaan ja vastaanottamaan ympäristöä paljon paremmin. Tunnen rauhaa oikeastaan vain, kun olen yksin. Silloin kaikki muu suodattuu. Muiden seurassa tunnen muiden tunteet, ja ne vaikuttavat minuun.

Kävelin hiljaisen metsän ja vaarojen keskellä ja oli niin sanoinkuvaamattoman kaunista. Vastaan ei tullut ketään. Kuulin vain lintujen laulun ja lumen narskeen lumikenkieni alla.

Giellajohkasta saa lainata lumikenkiä ja suksia, ne kuuluvat majoituksen hintaan.

Haluaisin jonain päivänä kertoa teille enemmän tämän päivän ja hetken tuntemuksista, mutta vielä ei ole sen aika. Tai sitten sen aika ei ole koskaan. Olen jo oppinut, että joskus kerron liikaa silkasta kertomisen ilostani. Kun koen jotain erityisen kaunista tai koskettavaa, haluaisin aina jakaa sen, jotta muutkin saisivat tuntea siitä osan. <3 Kauniin kokemiseen kuuluu myös halu lahjoittaa sitä eteenpäin.

Tuo päivä, perjantai 6. maaliskuuta, oli juuri sellainen päivä. Niin täynnä kauneutta ja iloa, että koin melkein irtoavani maasta. (”Olet niin dramaattinen”, kuulen äänen sanovan…) Sinä päivänä koin jonkinlaisen viimeisen irtaantumisen viime vuosien vastoinkäymisistäni.

Koin puhdasta onnea ja keveyttä.

En koskaan unohda tuon päivän tunnetta. Kulkiessani vaarojen yli, ylitin jonkin näkymättömän rajapyykin elämässäni.

Giellajohkalle palattuani pääsimme muuttamaan kahden seuraavan yömme majapaikkaan, eli Routa-mökkiin.

Maisemaikkunan takana virtaa kesällä Kielajoki, nyt se oli lumen peitossa.

Mökki oli juuri sen näköinen kuin kuvissa, kodikas modernilla tvistillä, siisti ja tyylikäs.

Sisareni ja hänen miehensä olivat ehtineet käydä vielä hiihtämässäkin. Vaihdoimme päivän kuulumisia ja kaikki olivat yhtä haltioituneita ympäröivästä luonnonkauneudesta ja rauhallisuudesta. Täällä tuntee, että on todella jossain kaukana kaikesta. Ei hiihtokeskuksia, ei after-ski-baareja, ei kauppoja, ei juuri asutustakaan. Lähin naapuri on 10 km päässä, lähin asutuskeskus Karigasniemen kylä Norjan rajalla 30 km päässä.

Lähdimme vatsat kurnien kohti ravintolan lämpimiä patoja. Vaikka mökissä oli oma keittiö, tänä iltana hemmottelisimme itseämme Annin ja Anitan kokkaamalla ruoalla Giellajohkan kodikkaassa ravintolatuvassa.

Ehkä sanoitusta ei niin paljon tarvita. Kuvat kertovat lämpimästä tunnelmasta, hyvästä seurasta ja mielestä ❤️

Vegaanivieraat tilasivat hampparit, kalansyöjä kalaa :)

Jälkiruoaksi kuumaa juotavaa!

Illallisen jälkeen menimme Hennun kanssa kodalle joen rantaan.

Päädyimme istumaan tulen äärellä aamu-kolmeen. Se oli kuin niitä iltoja 19- ja 20- vuotiaana, kun jäi baarin jälkeen jonnekin jatkoille, joissa oli vain muutama hyvä ystävä, ja vietettiin koko aamuyö henkeviä jutellen, elämäntarinoita jakaen ja lisää viiniä kaataen. Väliin aina pari muistoja tihkuvaa, merkityksellistä biisiä.

Hennun tarina jää ikuisesti mieleeni. Sivusin sitä kryptisesti seuraavana aamuna, ilmeisen krapulaisena (?) IG-stooreja siteeraavassa lyhyessä postauksessa, syvällisen yökokemuksen rohkaisemana.

Puhuin Hennun kanssa siitäkin, että ehkä kirjoittaisin hänen tarinansa joskus kokonaan. Olen tarinankertoja, ja Hennun tarina on sellainen, jonka mielelläni jakaisin.

Hennu on Giellajohkan ”allt-i-allo” (sanottaisiin ruotsiksi, onkohan se suomeksi sitten ”joka paikan höylä”). Hän vetää asiakkaille ohjelmaa, tekee hiihtolatuja ja kelkkareittejä, sytyttää illalla tulet kotaan, noutaa asiakkaita Ivalosta tai Inarista. Osallistuu Giellajohkan yleisen hyvän tunnelman luomiseen.

Hennu on myös taiteilija. Rantamökkien ja ravintolan seinillä on Hennun taidetta.

Ostin mukaani Hennun pienen työn, jossa on karhu ja lintu. 💕

Seuraavana päivänä tein jotain odottamatonta.

Lähdin hiihtämään. Olen hiihtänyt – tai tehnyt onnettoman yrityksen hiihtää – tasan kerran ikävuoden 12 jälkeen.

Nyt tuntui siltä, että halusin taas kokeilla. Eikä yritys ollut lainkaan hullumpi..!

Hiihdin noin 7 km. Mulle aika suuri juttu! Jonkinlainen tekniikkakin löytyi hetken sauvoilla sohittuani ja rytmiä etsittyäni.

Kaikkein parasta oli ulkona olo. Hiihtäminen on yksi tapa viettää aikaa ulkona luonnossa. Suksilla pääsee paikkoihin joihin ei kävellen pääse. Voisin oppia tykkäämään siitä..! Hyvää teknistä tai suorittavaa hiihtäjää ei minusta varmasti tule, mutta ulkoiluhiihtäjä… miksei..! ☺️

Kun pääsin takaisin Giellajohkaan, oli aurinko jo laskemassa.

Vietimme illan mökillämme chillaillen ja saunoen.

(Ja missä Sanni & sauna -yhdistelmä – siellä nykyään aina myös Pirkan Val de Rance Cidre Brut -siideri..! 😘)

Ei revontulia tänäkään yönä.

Mutta tulet olivat sisällä. 

Lähtöaamumme valkeni jälleen kauniin aurinkoisena. Pakkasimme tavarat ja veimme kassiröykkiöt mukanamme aamiaiselle. Päivän ainoa bussiyhteys Rovaniemelle lähtisi yhdentoista jälkeen.

Söimme aamiaista ja tunsimme vaikeutta sekä haikeutta lähteä. Juttelin Anitan kanssa ja sain vinkkejä Utsjoen visiittiäni varten – vierailua, joka sitten siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Hennu, Jouni sekä tyttöystävänsä Emma kävivät hekin vielä sanomassa heipat.

”Seuraavalla kerralla sitten näytätkin jo meille, miten hiihdetään…!” Jouni sanoi.

Hahah…! Ainakin palaan tänne jonain päivänä ja laitan sukset jalkaan, muusta en tiedä…! ^_^

Rovaniemen bussi noukki matkalaiset pian kyytiinsä, ja jätimme Muotkatunturin maisemat taaksemme.

Talven paras loma…!

Näin paljon maksoi kolmen yön reissu Helsingistä Giellajohkaan: 

(matkustin tällä kertaa Helsingistä käsin Tampereen sijaan sillä minulla oli siellä töitä sekä ennen että jälkeen reissun :))

  • Yöjuna Helsinki – Rovaniemi (makuuhytti naispaikka) 79€
  • Yöjuna Rovaniemi – Helsinki (makuuhytti naispaikka) 79€
  • Bussi Rovaniemi – Kielajoki – Rovaniemi 131,80€
  • Yksi yö Giellajohkan Ahku-tuvassa, kolmen hengen huone 139€
  • Kaksi yötä Giellajohkan Routa-mökissä, kolme henkeä 540€ (perushinta koskee 1-2 henkeä ja lisämaksu yhdestä hengestä on 20€. Miettikääs Kakslauttasen hirsimajaa, jossa lisämaksu extrahenkilöistä maksaa järkyttävät 333 euroa per nuppi….!! 😬)

EPILOGI

Vain kaksi viikkoa vierailuni jälkeen kaikki muuttui, kiitos koronan.

Suomen matkailuelinkeino on kokenut historian pahimpiin kuuluvan kevään ja tilanne näyttää erityisen epätoivoiselta Lapissa, jossa jopa joka kolmas yritys taistelee nyt selviämisestään. On todettu, että moni ei tule selviämään, sillä loppuvuosi ei ehdi tuoda helpotusta.

Miten Järvelineillä ja Giellajohkalla on mennyt pandemiakriisissä..? Soitin heille eilen ja sain puhelimeen Anni Järvelinin.

Anni kertoo, että tilanne ei ole ihan katastrofaalinen, vaikka Giellajohka menettikin maaliskuun lopun ohella koko huhtikuun, joka on normaalisti heille todella hyvä sesonki. Toukokuussa Giellajohka on perinteisesti muutenkin kiinni.

Anita, Anni ja Onni-koira. Kuva: Terhi Tuovinen

Giellajohka on avannut ovensa jälleen 1. kesäkuuta, ja vaikka varaustilanne on odotetusti tavallista huonompi, Anni kertoo, että varauksia on alkanut tulla jo ilahduttavasti. Tämän kesän pitäisi olla the kesä kotimaan matkailulle, kun moni normaalisti ulkomailla lomaileva suuntaa nyt katseensa kotimaisiin vaihtoehtoihin.

Anni kertoo, että  kesäsesongin vieraat ovat normaalistikin enimmäkseen Suomesta; Giellajohkaan saapuu paljon karavaanareita ja kalastajia. Talvella suurin osa vierailijoista taas on Aasiasta ja Euroopasta. Vaikka tämä vuosi näyttää vielä menevän, Anni on mietteliäs ensi vuoden suhteen.

”Seuraava talvi saattaa olla Lapin matkailuelinkeinolle vieläkin kohtalokkaampi”, hän miettii. ”Jos ulkomaalaiset eivät pääse tulemaan Suomeen, mitä meille tapahtuu…?”

Kommentit (13)
  1. Mun mielestä sun pitäisi kirjoittaa joku kotimaan matkaopas, jossa vaan *fiilisteltäisiin*. Tai ylipäänsä kirja, missä olisi tunnelmointia, ehkä ripaus nostalgiaa… Niin kutkuttavasti osaat tallentaa tunnelmat! Mä en voinut edes lukea tätä kokonaan enkä katsella kuvia kun tuli niin hirvittävä hinku päästä Lappiin. Sellainen oikein sydäntäriipivä kaipuu, kuin koti-ikävä (en ole sieltä kotoisin, mutta sukujuuria siellä on). Vuosiin en ole siellä käynyt, vaikka halu on palava. Lapissa on jotain ihmeellistä taikaa. Tunturissa sielu lepää <3

    Kuulostaa kyllä ihanalta paikalta, pidän kyllä mielessä jos joskus eksyn tuonne suunnalle… :)

    1. Mullakin on muuten sukujuuret Lapissa isän puolelta, vaikkakaan ei sen pohjoisempana kuin Ylitorniolla <3 Mutta silti, Lapilla on varmaan tämänkin takia ihan erityinen paikka mun sydämessä. Siellä on todella erilainen tunnelma kuin etelässä, jo valo saa sen aikaan. Valo pohjoisessa on ihan erilaista.

  2. No tässä tuli kyllä bucket listille kohde, vaan tosiaan, saapa nähdä mitä on jäljellä koronan jälkeen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *