Garnier BB Cream – mattaversio

Tämän arvion kanssa olen kyllä tosi myöhässä, tuotehan on ollut kaupoissa jo varmaan viime kesästä tai syksystä. Tosin en ollut mitenkään erityisen kiinnostunutkaan siitä. MUTTA, kun jonkun naistenlehden välistä löysin näytteen kyseisestä voiteesta, niin pitihän se sitten kokeilla.

Ja hei – tämä osoittautui niin hyväksi että siitä pitää kirjoittaa teillekin!

GarnierBBMatta

Kaikki varmastikin tuntevat jo tässä vaiheessa Garnierin alkuperäisen BB-voiteen, joka oli laatuaan ensimmäinen Suomen markkinoilla ilmestynyt BB. Alkuperäinen BB oli monen makuun vähän liian täyteläinen ja alkoi päivän mittaan kiillellä, ja niinpä sen rinnalle lanseerattiin matampi versio seka- ja rasvoittuvalle iholle. (Ja sittemmin Garnierin BB-perheeseen liittyivät myös herkän ihon Sensitive -versio ja aikuisen ihon anti-age-sisko….)

Itsehän tykkäsin alkuperäisenkin Garnier BB:n tunnusta iholla, mutta tämä mattaversio on yllättäen vielä parempi! Voide on paljon ohuempaa, sanoisin hyvin fluidimaista, ja tuntu vähän samalla lailla ”hiekkainen” kuin L’orealin mainiossa Nude Magique BB-voiteessa. Voide levittyy kauniisti ja tasaisesti ja asettuu iholle hetkessä. Ihon pinta jää heti samettisen mattaiseksi. Pintakuivalle (kuivasta puhumattakaan) iholle tämä on koostumukseltaan aivan liian kuivaa, mutta meikäläisen normaalille iholle tämä asettui oikein mukavasti. Alle laitoin kylläkin erikseen kosteusvoiteen.

Näytteestä riitti koko viikon käytön verran (joo, sitä voi todella ihmetellä miten mä saan puolitoista milliäkin venymään näin… ^_^). Sävy Light sopi minulle hyvin. Yhtenä päivänä laitoin toiselle puolelle Garnierin normi-BB:tä vertailun vuoksi, ja jotenkin tuntui siltä että mattaversio saattaisi peittääkin paremmin. Normi-BB tuntui yhtäkkiä tosi rasvaiselta tähän verrattuna. Ja täytyy myöntää että mattaversion puoli kesti päivän aikana siistimpänä, vaikka päivän loppua kohden ihon pintakuivuus oli tullut sillä puolella vähän esiin.

Mutta siis kaikenkaikkiaan onnistunut koostumus. Näistä ”länkkäri”-BB-voiteista on sanottava, etteivät halvat versiot kyllä yhtään häviä selektiiviselle puolelle, melkein tekisi mieli sanoa päinvastoin… Yhteenkään sele-puolen BB:hen en ole vielä täysin varauksettomasti ihastunut. Aina on mättänyt joku; väärä sävy, liian kuiva koostumus, jää meikkimäisen näköiseksi tai sitten ei peitä ollenkaan.

Mikä BB on ollut eniten teidän mieleenne? Löytyykö suosikki päivittäistavarakaupasta, sele-hyllystä vai Aasiasta?

Kommentit (41)
  1. Kyllä oma henk.koht suosikkini on ehdottomasti SKIN79 Vip Gold, rakkautta ensi kosketukselta, enkä vielä ole löytänyt sen vertaista.

  2. Moikka,

    Mä sain Emotionista 5 ml näyteputkilon Biothermin Aquasource BB-voidetta ja tykkään tosi paljon. Mulla on aika normaali iho myöskin ja tää voide tekee sitä jotenkin hehkuvan ja freshin näköisen. Peittää pikku värierot mutta ei näytä meikatulta. Levittyy hyvin. Tosi kiva tuote.

    Sen sijaan uusi Vichyn Idealia (?) bb-voide oli ihan kamala. Oli ko. tuotteen testiryhmässä mutta ei tuotetta vaan yksinkertiasesti voinut käyttää. Oli aivan sama, levititkö alle kosteusvoitee tai olit levittämättä, bb-voide rullasi aina. Todellakin aina. Käytöstä ei vain yksinkertaisesti tullut mitään. Ja värikin oli jotenkin outo, harmaa…

    1. Biothermin BB:tä en ole muuten itse vielä kokeillut, täytyykin ottaa näyte kun menen seuraavan kerran töihin. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *