Evolve-reunion; esittelyssä kultanaamio, A/C-vitamiiniboosteri ja läjä anti-age-herkkuja

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic

Brittiläinen luonnonkosmetiikkasarja Evolve Beauty kasvaa tasaisesti, enkä ole pitkään aikaan kirjoittanut sarjan uutuuksista. Poislukien sävytetty SPF-voide Climate Veil…!

Tuntuu, että sen jälkeen kun sarja täydentyi epäpuhtaan ihon True Balance – ja Rainforest Rescue -tuotteilla, ”putosin” uutuuksien kyydistä. Nyt on päivitys tehtynä :)

Evolve on kuulunut totaaliuudistumisensa jälkeen mun kärkiluonnonkosmetiikkamerkkeihin, ja innolla perehdyin kaikkiin uusiin pulloihin ja purkkeihin, joita sarjaan on parin viime vuoden aikana ilmestynyt.

Minulla oli myös suunnitteilla tutustumismatka Evolven tehtaalle Englannin Hertfordshireen, mutta tiedämme syyn, miksi se ei tänä vuonna onnistunut. :/ Toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa.

’Tehdas’ on muuten turhan pompöösi ilmaisu ja vie ajatukset johonkin suureen tuotantolaitokseen. Evolven tuotteet valmistetaan käsityönä pienissä tuotantotiloissa, jotka muistuttavat itse asiassa vähän meidän oman kotimaisen Flow Kosmetiikan ”tehdasta”. :)

Evolve antaa kasvot kaikille työntekijöilleen, mikä on tosi sympaattista. Heihin voi tutustua täällä. :) Evolven tuotepakkauksissa kerrotaan, kuka tuotteen on valmistanut, ja halutessaan voi käydä kurkkaamassa, että minkäslainen tyyppi tämä mun seerumin tai voiteen tehnyt Alexandra tai Sophie onkaan. :)

Ihan tuorein uutuus on Bio Retinol + C Booster, josta voin sanoa heti, että WOW. Vihdoin seerumi, jossa yhdistyvät sekä A- että C-vitamiinin hyödyt.

Toinen hypetetty uutuus on someystävällinen Bio Retinol Gold Mask – jos tuote ei vielä ole tuttu, saatoitte ylimmästä kuvasta jo saada hyvää vihiä sille, miksi kyseinen naamio on varsin Instagram-friendly. 😊

Halusin tässä jutussa keskittyä erityisesti ikääntyneen ihon hoitotuotteisiin, ja juuri niitä Evolve onkin lanseerannut viime vuosina eniten.

Evolve on edelleen valikoimaltaan suhteellisen pieni sarja, ja esimerkiksi kasvovoiteita on vain kolme (+ sävytetty SPF-voide). Minua viehättää tällainen hidas ja harkittu laajeneminen, koska silloin tulee tunne, että jokainen tuote on todella mietitty ja viilattu.

Lähdetään sitten tutustumaan tuotteisiin. :)

LIQUID RADIANCE GLYCOLIC TONER

23,50€ / 100 ml

Tehokas kasvovesi sisältää yhdistelmän AHA-happoja ja BHA-happoa. Hapot eivät ole Evolven kasvovedessä ”paljaaltaan” (kuten eivät useinkaan luonnonkosmetiikassa), vaan osana kasviuutteita, mikä tekee vaikutuksesta aina hieman miedomman kuin silloin kun happo on reseptissä ”raakana”.

Liquid Radiane -kasvovedessä on kolmea AHA-happoa (glykoli-, omena- ja sitruunahappoa) sekä salisyylihappoa. Lisäksi tuotteessa on galactoarabinan-polysakkaridi, joka buustaa AHA-happojen vaikutusta.

Mistä tiedän, että tämä on ”tehokas”, kun pitoisuuttakaan ei mainita? No, ilokseni tämä kasvovesi tuli minulle testiin juuri tänä syksynä, kun leukaani oli ”pesiytynyt” sitkeä, isohko mustapää. :D Mun ihossa mustapäät ovat harvinaisuus, enkä saa niitä edes vuosittain. Olin yrittänyt puristaa pentelettä ulos, mutta se oli niin sitkeä tapaus, että olin luopunut yrityksistä ja päätin antaa sen liueta itsestään ajan kanssa.

…kunnes sain Evolven kasvoveden testiin. Kun näin ainesosissa BHA-hapon, päätin välittömästi tehdä sillä tehokuurin leukaani. :) BHA-happohan on rasvaliukoinen, ja yksi parhaita ainesosia liuottamaan irti mustapäitä. Ja mitä tapahtui – käsiteltyäni leukaa Liquid Radiance Tonerilla vajaa kaksi viikkoa, sitkeä taliköntti ”nousi” pintaan ja lähti eräänä iltana kun vähän rapsutin sen reunaa :) (Oli muuten iso mustapää – ihoon jäi sen jäljiltä pieni reikä…!)

Iso suositus tälle kasvovedelle..! 👍

Tuote on myös hajusteeton, tiedoksi hajusteherkille. Siinä tuoksuvat vain raaka-aineet, eli lähinnä appelsiininkukkavesi.

Liquid Radiance Toner sopii erityisesti sekaiholle sekä rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, ja sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa. (Tai vaikka tehokuurina pari viikkoa, niinkuin meikäläinen teki.)

BIO-RETINOL GOLD MASK

34,90€ / 60 ml

Uuuu, Kultasormi tykkäisi…!

Evolven uutuusnaamio jatkaa merkin aikaisempien herkkunaamioiden linjaa, ja ylittääkin sen. Tämä naamio ei ole pelkästään väriltään upea, se myös tuoksuu melkein hävyttömän hyvältä..! Kuin jälkiruokaa iholle, todellakin; mieleen tulee tarjottimellinen makeita macaron-leivoksia….

Nimi ”bio-retinol” tulee Bidens Pilosa – eli karvarusokki-kasvin uutteesta. Bidens Pilosassa ei ole retinolia, mutta sillä on iholla retinolin kaltaisia vaikutuksia, samaan tapaan kuin bakuchiolilla. Se uudistaa ihoa ja stimuloi kollageenisynteesiä.

Naamio on lisäksi lastattu täyteen hoitavia luomulaatuisia kasviöljyjä kuten auringonkukansiemenöljyä, manteliöljyä, arganöljyä, ruusunmarjaöljyä, murumuru-voita, puuvillansiemenöljyä ja pellavansiemenöljyä. Onpahan kulta-cocktailissa myös ihoa puhdistavaa valkoista savea. Aivan mainio tuote!

Kullan sävy ei tokikaan hoida ihoa, mutta näyttäähän se upealta…!

Naamion koostumus on aivan ihana; se on todella peittävää, kuin levittäisi iholle kultaista maalia. Koostumus on vedetön ja pohjautuu öljyihin, mutta se ei kuitenkaan tunnu iholla perinteiseltä balmilta, luulen, että kaoliini ja kultapigmentti tekevät sen.

Naamion annetaan vaikuttaa iholla 5-10 minuuttia, minkä jälkeen se huuhdellaan vedellä. Naamio emulgoituu veden kanssa, ja huuhtoutuu iholta vaivatta. Iho jää sileäksi ja superpehmeäksi.

Ihana, ihana tuote! Täydellinen lahjaidea kosmetiikkaa rakastavalle…!

BIO-RETINOL + C-BOOSTER

32€ / 15 ml

Toinen ”retinoli”uutuus sai sukat pyörimään mun jaloissa..! Vihdoin A- ja C-vitamiinia samassa pullossa…!

Tässä tuotteessa bio-”retinolina” on käytetty monelle jo tuttua bakuchiolia. Bakuchiol on Kaakkois-Aasiassa kavavan babchi-kasvin siemenistä uutettu aine, jolla on samankaltaisia ihoa uudistavia vaikutuksia kuin retinolilla – ilman retinolin haittavaikutuksia.

Lisäksi boosterissa on superantioksidanttista tyrniöljyä, anti-age-sankariöljyihin lukeutuvaa ruusunmarjaöljyä, e-vitamiinia sekä C-vitamiinia askorbyylitetraisopalmitaatti-muodossa.  Rasvaliukoinen askorbyylitetraisopalmitaatti on yksi stabiileimmista ja parhaiten siedetyistä C-vitamiinijohdannaisista. Se sopii herkällekin iholle ja alempina pitoisuuksina c-vitamiinin vasta-alkajalle.

Rasvaliukoisten tähtiainesosiensa johdosta boosterikin on öljypohjainen. Sen koostumus on ohut ja kuivaöljymäinen, erittäin, erittäin miellyttävä 🙏🏻 Tuotetta voi sekoittaa muutaman tipan voiteeseen tai käyttää yksinään.

360 EYE AND LIP CONTOUR 

34,90€ / 15 ml

(…pakko sanoa, mutta mua vaivaa kun tuotteen nimestä puuttuu sana ’cream’. Nimi tarkoittaa nyt vain ”silmien ja huulten ympärystä”.)

Ohut silmän- ja huultenympärysvoide iholle, jolla näkyy jo ikääntymisen merkkejä. (”360” on Evolven pro-age ihonhoitolinja ja sisältää ikääntymisen merkkejä hidastavia ainesosia, mutta toisaalta Evolve sanoo Eye And Lip Contour -voiteen sopivan myös kaiken ikäisille.)

Pidän tästä voiteesta valtavasti! Mutta – köhm, käytän sitä mieluummin koko kasvoilla kuin pelkästään silmänympäryksillä. Teen näin useidenkin silmänympärysvoiteiden kanssa, joiden koostumuksesta pidän, mutta jotka ovat mun silmänympäryksille vähän liian kevyitä.

360 Eye And Lip Contour on kuin se ”puuttuva” kevyemmän emulsiokoostumuksen anti-age-voide Evolven voidevalikoimassa. Evolvella on vain kaksi täyteläistä, purkkiin pakattua kasvovoidetta ja ohut, seka- ja rasvoittuvan ihon emulsio. Vaikka tykkään purkkivoiteistakin, kaipaisin Evolvelle vielä tällaista notkeampaa ja ohuempaa aikuisen ihon kasvovoidetta. 360-silmänympärysvoide on juuri sellainen. ❤️

Voiteen hoitaviin ainesosiin lukeutuvat arganöljy, joukko probiootteja, aloe vera, hyaluronihappo, sacha  inci -siemenuute (joka sisältää peptidejä), kofeiini sekä granaattiomenansiemenuute. Tuote on alkoholiton ja siinä on miedohko hypo-tuoksu (Evolven alkuperäisistä tuotteista tuttu, persoonallinen, vähän mausteinen tuoksu).

SUPERFOOD 360 SERUM

39,90€ / 30 ml ja 14,90€ / 10 ml

360-linjan seerumi on koostumustyyliltään samantyyppinen kuin epäpuhtaan ihon Rainforest Rescue -seerumi, eli raikas, ohut geelifluidi. Tykkään, tykkään…! 😙 Tuntuma iholla on välittömästi kosteuttava ja erittäin miellyttävä. Koostumus ei tahmaa.

Tuoksu on paljon raikkaampi kuin yllä kuvailemani, monesta Evolven tuotteesta tuttu mausteinen signature-tuoksu. Seerumiin ei itse asiassa ole lisätty hajusteita, vaan tuoksu tulee muista raaka-aineista.

Vaikka 360-linja on suunnattu ikääntyvälle iholle, toteaa Evolve tämänkin tuotteen kohdalla sen sopivan kaiken ikäisille.

Ainesosakattaus on äärimmäisen mielenkiintoinen. Kolme kiinnostavinta ainesosaa ovat sacha incin siemenuute, cacay-öljy sekä maca-juuren uute, jotka kaikki lupaavat kovan luokan anti-age-vaikutuksia kuten ryppyjen ja juonteiden vähentäminen, ihon selkeä kiinteytyminen ja solujen uusiutuminen. (Tunnustan viettäneeni tänään tunnin researchaamassa pelkästään cacay-öljyä, ja pää on jo ihan pyörällä….) Muita hoitavia ainesosia ovat mm. hyaluronihappo, ruusuvesi ja aloe vera, eli kosteutustakin piisaa.

Toivoisin, että ehtisin paneutua vielä syvemmin tieteeseen näiden ainesosien lupausten takana. Ehkä otan sen ihan omaksi projektikseen talvella (”Kiinnostavat uudet kasviperäiset anti-age-ainesosat ja niiden kemiallinen koostumus” 🤓).

Lyhyt versio seerumin ainesosista: teknologia vaikuttaa lupaavalta, ja jos ei muuta, ainakin mainitut ”superfood”-uutteet ja -öljy ovat erittäin antioksidanttisia. Cacay-öljyssä on lisäksi hyviä rasvahappoja.

Pidempi versio (ainesosanörteille..!) löydettävissä postauksen lopusta 😁

MULTI-PEPTIDE 360 CREAM

31,90€ / 60 ml ja 16,90€ / 30 ml

360-linjan päivävoide on erittäin täyteläinen ja sopii kuivalle iholle, tai normaalille iholle yövoiteeksi. Voiteen samettinen koostumus tuntuu ylelliseltä ja erittäin miellyttävältä.

Voiteessa on viehättävä, pehmeä ja aavistuksen mausteinen tuoksu. Voiteessa ei ole ’parfum’ tai ’fragrance’-ainesosaa, joten tuoksu tulee uutteista ja öljyistä, arvatenkin ainakin incistä bongaamistani vaniljauutteesta sekä ruusu- ja mandariiniöljystä.

Laadukas hoitavien aineiden kattaus sisältää seerumista tutun anti-age-superfood-kolmikon; sacha incin, macan ja cacay-öljyn, joiden lisäksi Multi-Peptide-voiteessa on kaktusviikunauutetta, cupuacu-voita, dipalmitoyl hydroxyproline -lipoaminohappoa (tuttu myös Laveran ja Mádaran anti-age-tuotteista), auringonkukan siemenöljyä, aloe veraa ja hyaluronihappoa.

Summa summarum: erittäin miellyttävä ja kiinnostaviin aktiiviaineisiin perustuva anti-age-voide kuivalle iholle. Ja aika edullinen..!

Voiteesta on myös 30 millin matkakoko. Matkakoot ovat yksi mahtava juttu Evolvessa, melkein kaikista tuotteista on myös matkakoko. 👍

DAILY RENEW FACIAL CREAM

28,90€ / 60 ml ja 15,90€ / 30 ml

Evolven toinen ”aikuisen ihon” voide on Daily Renew. Tämän olen esitellyt jo aiemmin, mutta halusin nostaa sen myös tähän postaukseen, koska se kuuluu anti-age-kategoriaan.

Siinä missä Multi-Peptide-voide sopii kuivalle iholle, Daily Renew sopii normaalista kuivalle. Tämäkin on täyteläinen, mutta ei yhtä paksu kuin Multi-Peptide. Muistan, kuinka Daily Renew tuntui ihollani liian rasvaiselta kun testasin sen ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, mutta nyt ihoni on kuivunut sen verran, että Daily Renew sopii erinomaisesti!

Hoitavassa koostumuksessa on auringonkukansiemenöljyä, sheavoita, aprikoosinkiviöljyä, seesamiöljyä, granaattiomenansiemenöljyä, arganöljyä, hyaluronihappoa, aloe vera ja tuo ”ahkera” luonnonkosmetiikassa usein käytetty kiinteyttäjä, dipalmitoyl hydroxyproline. Todella laadukas joukko jälleen kerran. Evolve käyttää paljon kokonaisia kasviöljyjä, mikä on aina hyvä merkki ja kertoo korkeasta laadusta ja maksimaalisesta hyödystä iholle.

MIRACLE FACIAL OIL 

34,90 / 30 ml

Miracle-kasvoöljy on Evolven ”Tuhkimoöljy”. Se sisältää kahta tunnetuinta anti-age-tähtiöljyä; ruusunmarjaa ja argania, sekä antioksidanttista ja tulehdusta laskevaa mustakuminan siemenöljyä. Sekoituksessa on lisäksi auringonkukkaöljyä ja Damaskos-ruusun öjyä.

Öljycocktailin vitamiinit uudistavat ihoa, suojaavat vapailta radikaaleilta ja hellivät ihon suojabarriääriä tärkeillä rasvahapoilla. Koostumus on ohutta mutta ei ihan kuivaöljymäistä.

Miracle-öljyssä on hädin tuskin havaittava vaniljan ja ruusun tuoksu, joka tulee vaniljauutteesta ja ruusuöljystä.

House Of Organicilla on lokakuun loppuun saakka Evolve-kampanja, kaikki Evolven tuotteet saa -15% alennuksella koodilla EVOLVE15. Kampanja on voimassa 31.10. asti.

Kertokaas, onko joku teistä jo kokeillut esimerkiksi tuota kultanaamiota tai A/C-vitamiini-boosteria?

P.S. Ainesosanörteille… 😁

Pidempi höpöttely 360 -seerumin ja -voiteen ainesosista: juuri kun olin oppinut, ettei kasviperäisiä peptidejä ole (vegaaniset peptidit valmistetaan bioteknisesti) – kasviperäisestä retinolista puhumattakaan, tulevat eteeni nämä ainesosat. Huuuh…! Pyysin tietoa Evolvelta ja kolusin netissä tutkimuksia ja raaka-ainevalmistajien sivuja, ja kävi ilmi, että sacha incin siemenistä ja maca-juuresta todella pystytään eristämään peptidejä. Mitä peptidejä ne tarkalleen ottaen ovat (peptideillä on erilaisia funktioita) ei selviä, mutta oletettavasti ne ovat soluviestijä-ryhmää.

Cacay-öljy taas… no, kasviperäistä retinolia ei pitäisi olla olemassa (olen puhunut tästä mm. Naviterin tuotekehityksen kanssa ja Katja Kokko toteaa myös näin kirjoituksessaan Retinol vs. Bakuchiol – ja pidän Kokkoa varsin alaan perehtyneenä), mutta cacay-öljyssä sitä väitetään olevan. 🤔 Ihan siis retinolia itseään. Mun täytyy päästä tämän ytimeen joten palaan aiheeseen varmasti uudestaan..! :D

kauneus luonnonkosmetiikka
Kommentit (8)
  1. Kultanaamio on käytössä…. ja se todellakin on ihana :)
    BIO-RETINOL + C BOOSTER on jo ostettuna, mutta vielä en ole sitä kokeillut. Mulle jäi kyllä vähän epäselväksi onko tämä seerumi vai öljy? Eli laitanko vielä öljyn päälle? Evolven tuotteet ovat kyllä ihania :)
    Miracle-kasvoöljy on myös kiinnostava. Miten vertaisit sitä esim Whamisan öljyyn? Nyt käytössä Balm balm frankincence öljy, joka on ollut aivan ihastuttava.
    Kaikkea on pakko päästä kokeilleen. Ostin myös kiiltoa antavan shampoon ja sekin tuntuu ihan hyvältä (vasta yksi pesukerta takana)
    Olen aivan koukussa kaikkeen missä lukee anti age. Postaustoiveen jos saapi ehdottaa ; Selluliitin hoito … ja nyt tarkoitan sellaista jopa kipeää selluliitin hoitoa ja onko siihen apua edes olemassa?

    1. Mulle jäi kyllä vähän epäselväksi onko tämä seerumi vai öljy? Eli laitanko vielä öljyn päälle?

      Se on ”öljybuusteri”. :) Evolve neuvoo sekoittamaan sitä pari tippaa kasvovoiteen sekaan, tai sitä voi käyttää halutessaan yksinäänkin. Ihotyyppi kertoo, tarvitseeko sen päälle vielä erikseen laittaa voidetta tai öljyä.

      Mun iholla tämä riittää mainiosti yksinäänkin; oikeastaan ihan kaikki, ohuimmatkin, öljykoostumukset on mun iholla riittävän ravitsevia yksinään. Jos laittaisin päälle jotain, tulisi jo liikaa ravitsevuutta. Niinpä teenkin mieluummin niin päin, että kerrostan öljymäisen tuotteen alle ensin kosteutta kasvovesillä ja/tai kosteusseerumilla, jolloin öljy on se viimeisin, kosteuden ihoon lukitseva kerros :)

      Miten vertaisit sitä esim Whamisan öljyyn?

      Tarkoitatko Whamisan Original-öljyä? Nythän Whamisan valikoimassa on kolme öljyä, kun Deep Rich ja Refresh -öljyt liittyivät mukaan :) Original-öljy on paljon täyteläisempää kuin Evolven Bio-Retinol-boosteri. Original-öljyssä on vain kokonaisia kasviöljyjä, kun taas Evolven Bio-Retinol-boosterissa on käytetty keventämään myös esteriöljyä, joka tekee koostumuksesta ohuemman ja ”kuivemman”.

      Olen aivan koukussa kaikkeen missä lukee anti age.

      👍 Sitten luet oikeaa blogia :D

      Postaustoiveen jos saapi ehdottaa ; Selluliitin hoito … ja nyt tarkoitan sellaista jopa kipeää selluliitin hoitoa ja onko siihen apua edes olemassa?

      Laitetaan muistiin. Tähän olisi mielenkiintoista joskus paneutua kunnolla.

      Käsitykseni mukaan liikunta ja selluliitti-kudoksen stimuloiminen hieronnalla ja kuivaharjauksella ovat kaikkein tehokkaimmat keinot selluliitin vähentämiseen. Toki on myös olemassa tehokkaita hoitola-hoitoja selluliitille, mutta kosmetiikalla en rehellisesti usko olevan juuri mitään vaikutusta selluliittikudokseen. Kosmetiikankin yhteydessä nimenomaan kosmeettisen valmisteen hieronta ihoon on se, mikä vaikuttaa.

  2. Tää sarja vaikuttaa kyllä yhä edelleen ihanalta. Olen kokeillut joitakin sarjan aiemmin lanseerattuja tuotteita, joista yksi suosikki on Gentle Cleansing Melt -puhdistusbalmi.

    Mulla on kans ollut leuassa jo 3 viikkoa punainen finnin näköinen patti, mutta siitä ei tule ulos yhtikäs mitään. Iho on hyväkuntoinen, kiitos hyvän luonnonmukaisen ihonhoidon, mutta tämä on sitkeästi pysynyt mukana. Mitä suositttelet sen häätöön? Oon jo kokeillut Whamisa kuorintalappua ja päivittäin Novexpertin Vitamin C-boosteriseerumia…

    Kerroit tuossa öljyn liiasta ravitsevuudesta, josta heräsi kysymys näin lievänä atoopikkona: voiko ihoa kosteuttaa liikaa? Jos, niin miten se ”oireilee”?

    Nimimerkillä, 7 kerrosta kasvovettä jne. .

    1. Mitä suositttelet sen häätöön? Oon jo kokeillut Whamisa kuorintalappua ja päivittäin Novexpertin Vitamin C-boosteriseerumia…

      Kannattaa kääntyä BHA-hapon puoleen, jos entsyymit ja AHA-hapot eivät tepsi. (C-vitamiini ei yleisestikään auta epäpuhtauksiin.) BHA on ainoa rasvaliukoinen happo (paitsi että AHA-hapoista mantelihappo kykenee ainoana myös jonkin verran liukenemaan rasvaan, mutta jätetään mantelihappo nyt tästä yhteydestä :)), ja pääsee kulkemaan talikerroksen läpi huokosen pohjalle liuottamaan kertyneitä epäpuhtauksia. Siksi se on niin tehokas näppyjen ja etenkin mustapäiden lievittäjä :)

      Evolvelta suosittelisin ilman muuta tuota Liquid Radiance Glycolic Toner AHA/BHA-happo-kasvovettä. Mutta jos haluat vinkin halvimpaan mahdolliseen (ja samalla tehokkaaseen) tuotteeseen BHA-happomarkkinoilla, suosittelen The Ordinaryn Salicylic Acid 2% -liuosta. Sitä myydään Stockalla, tai myydään ainakin silloin kun heillä on sitä varastosa (tsekkasin Stockan sivun ja on näemmä lopussa kaikkialta). Hinta alle kympin. Toki kaukana luonnonkosmetiikasta…

      Kerroit tuossa öljyn liiasta ravitsevuudesta, josta heräsi kysymys näin lievänä atoopikkona: voiko ihoa kosteuttaa liikaa? Jos, niin miten se ”oireilee”?

      Atoopikon ihoa tuskin voi kovin helposti liikaa kosteuttaa, mutta jos näin tapahtuu, sen havaitsee kaikkein helpoiten siten, että voiteet ja öljyt eivät enää imeydy. Silloin ihon ”rasvakosteuden” jemmat ovat jo täynnä, eikä sinne enää mahdu lisää. Imeytymättömyys tuntuu iholla ensin vahvana tahmeutena, tai oikein överitilanteissa voide tai öljy jää vain kerroksena ihon ”päälle”.

      Mä olen esimerkiksi aloittanut luonnonkosmetiikka”urani” käyttämällä aivan liian raskasta voidetta silloisiin ihoni tarpeisiin (Weledan Iiris-yövoide), ja tulos oli se, että kun illalla laitoin Iiris-yövoidetta, sain aamulla pyyhkiä sen suunnilleen paperilla pois, niin huonosti se oli imeytynyt. :D

      Vesipitoista kosteutta voi todennäköisesti holvata ihoon loputtomiin, eli kasvovesiä, hoitovesiä ja vesipohjaisia seerumeita, ja niiden kanssa ainoa yliannostuksen oire voisi korkeintaan olla ihon lopullinen ärtyminen esimerkiksi tuotteiden säilöntäaineisiin (jos siis kuvitellaan täysin epärealistinen tilanne, jossa joku syöttäisi iholleen vaika 50 kerrosta seerumia).

      Niin kauan kuin ihosi imee tyytyväisenä sille tarjoamasi tuotteet eikä oireile voimakkaalla tahmeudella, punoituksella, näpyillä tai kihelmöinnillä, et varmastikaan kosteuta sitä liikaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *