Estelle & Thildin meikeissä pettymyksiä ja vahvuuksia

Ruotsalainen Estelle & Thild on tunnetusti lempimerkkejäni ihonhoidon saralla.

Kun sarjaan viime kesänä lanseerattiin myös meikkikokoelma, olin tietysti vähintään innostunut. Ainakin tuotteiden visuaalinen puoli vakuutti välittömästi – mutta muuta en E & T:ltä odottanutkaan.

EstelleThild_meikit_IMG_2410

Suomeen Biomineral-nimeä kantavan kokoelman tuotteet saapuivat vasta syksyllä, ja minut PR-boksi saavutti lokakuussa. Mukana ollut meikkivoiteen sävy #121 Light Yellow oli tuolloin juuri Kreikasta saapuneelle iholleni liian vaalea, ja päätin odotella talveen jotta voisin esitellä meikkivoiteen myös ihollani.

Ehkä hieman hassusti, meikkivoide näyttää helmikuussa otetuissa kuvissa yllättävän tummalta. Lokakuussa se oli joka tapauksessa liian vaalea senhetkiselle ihonsävylleni.

EstelleThild_meikkivoide_IMG_6421

Olin ladannut ehkäpä kaikkein suurimmat odotukset sarjan meikkivoiteelle. Harmillisesti juuri se osoittautui minulle henkilökohtaisesti sarjan heikoimmaksi tuotteeksi.

BioMineral Healthy Glow Foundation

31,50€ / 30 ml

Testailin Healthy Glow -meikkivoidetta kuukauden päivät, mutta se ei vain lähtenyt toimimaan, riippumatta siitä millaista voidetta laitoin alle tai mikä aika kuukaudesta oli meneillään. Normaalisti en varmaan vaivautuisi kokeilemaan mitään huonolta tuntuvaa meikkivoidetta näin pitkään, mutta halusin niin kovasti pitää E & T:n meikkivoiteesta että annoin sille uuden mahdollisuuden kerta toisensa jälkeen.

Valitettavasti meistä ei tullut ystäviä.

EstelleThild_meikkivoide_IMG_6426
Sain testiin sävyn 121 Light Yellow

Estellen puolustukseksi heitän tähän linkin toisenlaiseen arvioon, Katja Kokon kokemus Healthy Glow’sta oli kutakuinkin päinvastainen kuin omani. Kannattaa siis aina muistaa, että meikit voivat käyttäytyä eri ihoilla hyvinkin eri tavoin.

No se minun kokemukseni sitten? Surettaa kirjoittaa ihanasta Estellestä näin, mutta en tosiaan voi kutsua tätä hyväksi meikkivoiteeksi. (Joku toinen jättäisi tässä vaiheessa koko tuotteen esittelemästä. Itse koen kuluttajien kannalta hyödyllisenä tarjota myös niitä ei-onnistuneita kokemuksia.)

Healthy Glow tuntuu levittäessä kuin jäävän ihon pinnalle, se ei tule ”yhdeksi” ihon kanssa niinkuin hyvä meikkivoide tekee. Se ei ”uppoudu”, asetu ihoon. Pinta jää herkästi hieman rosoiseksi ja laikukkaaksi, samoin siveltimen vedot jäävät paikoin näkyviin ja kun niitä yrittää häivyttää, pinta menee yhä ”meikkisemmäksi”.

Meikkivoide ei myöskään kestä koko päivää vaan ”sulaa” ja liikkuu paikoiltaan. Töistä kotiin tullessa kello 17 tienoilla pinta on jo liejuuntunut.

Kuva-aineistoa:

EstelleThild_meikkivoide_IMG_6165

Healthy Glow -meikkivoide aamulla juuri levitettynä.

Pinta näyttää mielestäni kamerassa paremmalta kuin peilissä, ja joissain kohdissa meikkivoiteen pinta on ihan ok. Mutta ei kiitettävä. Peittävyys on hyvin kevyt ja jälki on hohtavaa ja läpikuultavaa. Healthy glow.

Pinta on puuteroitava, muuten se jää kiiltämään liikaa.

(Katja Kokon kokemus: ”Meikkivoide on ohut, mutta se peittää yllättävän hyvin.  Meikkivoiteen pinta kuivahtaa iholle niin, ettei se jää rasvaiseksi, joten puuteria ei ole pakko käyttää lainkaan. Pinta jää hieman valoa taittavaksi ja samettisen näköiseksi.”)

EstelleThild_meikkivoide_IMG_6171

Healthy Glow -meikkivoide illalla työpäivän jälkeen.

Katja Kokko: ”…sanoisin, että tämä on täydellinen meikkivoide rasvoittuvalle ja sekaiholle tai iholle, joka kiiltää päivän aikana helposti.”

EstelleThild_meikkivoide_aamulla_illalla

Aamu – ilta

Ymmärrän, että osalla ihmisistä meikkivoide harvemmin kestää koko päivää muutenkaan, mutta minun ihollani monet kestävät, ja luonnonkosmetiikastakin sellaisia löytyy. Kuten Nui.

EstelleThild_meikkivoide_IMG_6180

Tässä vielä kuva toiselta päivältä, kun meikki on juuri tehty.

EstelleThild_maskara

Toinen heikommin suoriutunut tuote testisatsissani oli ripsiväri (josta tajusin unohtaneeni ottaa kuvan joten tämä kuva on E&T:n sivulta).

BioMineral Long Lash Mascara

20,90€ / 12 ml

Long Lash -maskara on itse asiassa aika hyvä mitä tulee jälkeen; se kerrostuu oikein mukavasti, ei paakkuunnu ja harjakin erottelee ihan kiitettävästi.

Ensi fiilis olikin oikein hyvä  – mutta arvio veti miinukselle kun aloin ottaa kuvia. Oli kirkas päivä ja ikkunasta sisään tulvinut valo sai silmäni vuotamaan samalla kun kuvasin meikkiä.

EstelleThild_maskara_levinnyt

Maskara levisi saman tien.

Koska silmäni vuotavat hyvin herkästi, en voi käyttää näin helposti leviävää maskaraa joka ei vastusta edes silmäkulmasta pusertuvaa pientä kyyneltä.

Luonnonkosmetiikan maskarat ovat tunnetusti heikompia kestämään kosteutta kuin synteettiset, eikä E & T:n maskara suinkaan ole ainoa jonka kohdalla olen joutunut sotkun uhriksi. Lähes kaikki luonnonkosmetiikan maskarat ovat vähintään tahrineet silmänympärysihoa jos olen joutunut niiden kanssa vesi- tai lumisateeseen, mutta ihan niin herkästi kuin Estelle & Thildin ei mikään ripsari ole aiemmin levinnyt edes silmien vuotaessa.

EstelleThild_silmameikki_IMG_2799

Mutta tosiaan – nättiä jälkeä se tekee. Täytyy vain pysytellä kuivilla.

.

Kokeilemistani Estelle & Thildin meikeistä parhaan arvosanan saavat luomivärit. Esittelen niistä tässä kuusi (koko valikoima koostuu 16 luomiväristä).

”Finishejä” on sekä mattana että shimmerinä.

Biomineral Silky Eyeshadow

24,50 € / 3 g

EstelleThild_luomivarit_IMG_2593

Shimmer-osastoa: punertava luumu Dark Mauve, kaunis viileä beige Bare ja viileä vaaleanruskea Icy Copper (kuparin kanssa tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä).

Näistä Bare on loistava arkisävy ainakin meille hohtavan ystäville. Icy Copper’kin on oikein mukava sävy neutraaliin nudemeikkiin. Bare ja Icy Copper ovat sellaisia sävyjä jonka tyyppisiä käytin lähes yksinomaan 15-vuotiaasta 27-vuotiaaksi (löysin värit vasta vuonna 2006 ;)).

EstelleThild_luomivarit_IMG_2589

Mattaiset: lämmin keskiruskea Walnut, vaalea ihonsävyinen Blonde ja tumma kaakaonruskea Cocoa.

Kaikki testaamani E & T:n luomivärit, niin shimmerit kuin mattaisetkin, ovat hyvälaatuisia, jopa erinomaisia. Ne levittyvät silkkisesti ja niissä on oikein hyvä pigmentti. Mattaiset laadut (ainakin nämä sävyt joita kokeilin) eivät tunnu jauhoisen kuivilta ja jätä ”pölyisen” näköistä pintaa, mitä jotkut mattaluomivärit valitettavasti tekevät, kalliidenkin merkkien. Cocoa on pigmenttisyydessään erinomainen sävy rajauksiin tai vaikkapa ruskeaan smokey-meikkiin.

EstelleThild_silmameikki_IMG_2788

Meikissä liikkuvalla luomella Blonde ja Walnut ja rajauksena sekä ylä- että alaluomella Cocoa. Luomivaossa uloimpana sekoitus Walnutia ja Cocoaa, sisemmässä kaaressa Bare. Kulmaluulla Blonde.

Ripsissä Long Lash -maskara.

EstelleThild_poskipuna_huulikiilto

Biomineral Fresh Glow Satin Blush

30,50 € / 10 g

Poskipunasävyjä on neljä, joista sain testiin sen mielestäni kauneimman, hennon persikkaisen Sweet Coralin.

Olen käynyt ”nuuskimassa” kaikki Estelle & Thildin meikkisarjan tuotteet Sokoksella ja poskipunat jakautuvat kahteen superneutraaliin, hentopigmenttiseen sävyyn (Sweet Coral ja Soft Pink) ja kahteen rusehtavaan, jopa aurinkopuuterimaiseen sävyyn (Nude Sienna ja Dusty Rose). Kirkkaan ja näkyvän poskipunameikin käyttäjälle ei Estellen kokoelmasta löydy sävyä. Myös päivettyneellä ihonsävyllä Sweet Coral ja Soft Coral ovat vähän liian vaaleita toimiakseen ”punana”. Oikein tummalla ihonsävyllä nämä menisivät highlighterina.

Sweet Coral ja Soft Pink ovat vähän samaa osastoa tyttömäisessä hentoudessaan kuin Lily Lolon ihanat poskipunaduot, mutta Lolot ovat raikkaampia ja Estellet murretumpia.

EstelleThild_meikki_IMG_2770

Tässä kasvoilla Sweet Coral (ja silmissä tuo sama ylempänä nähty meikki). Kuten näkyy, Sweet Coral on erittäin mieto. Juuri niitä poskipunia joita voi suositella ”poskipuna-arkailijoille” joita pigmenttisemmät sävyt jännittävät.

Estelle & Thildin huulikiilloista minulla ei ole sanottavaa, sillä testiin saamistani sävyistä vain yksi oli sellainen josta tykkäsin ja sen laitoin arvottavaksi joulukalenteriin (enkä näin ollen kokeillut sitä itse).

Biomineral tiivistettynä:

  • Meikkikokoelma on yleissävymaailmaltaan murretun rusehtava ja hyvin neutraali, sarjassa ei ole huulikiiltoja lukuunottamatta kirkkaita tai rohkeita sävyjä. Sävyt sopivat klassisen, luonnollisen ja ns. turvallisen tyylin käyttäjille.
  • Upea luomivärilaatu on sarjan vahvuuksia (laadukkaimman tuntuiset luomivärit joita olen luonnonkosmetiikkamerkeiltä kokeillut)
  • Ripsiväri tekee parempaa jälkeä kuin kokeilemani luonnonkosmetiikan ripsivärit keskimäärin, mutta ei kestä kosteutta nimeksikään
  • Sarjasta puuttuvat (ainakin toistaiseksi) rajauskynät ja huulipunat
  • Hinta saisi olla hitusen edullisempi, esimerkiksi 24,50€ luomivärinapista on aika kova hinta ja vitosenkin edullisempana sarja säilyttäisi silti selektiivisen lokeronsa
  • Sarjan poskipunat sopivat hillittyjen sävyjen käyttäjille tai poskipunaa arasteleville aloittelijoille

Estelle & Thildin meikkejä saa ainakin Sokokselta, Kickseistä, eleven.fi’stä ja Joliesta.

Kommentit (29)
  1. Hei, oletko joskus kirjoittanut tai olisiko jutun juurta siitä, mihin 2-in-1 -shampooputeleiden teho perustuu? Ja onko luonnonmukaisissa tuotteissa tällaisia kaksi kärpästä samassa tökötissä -hiuspesutuotteita? Lyhyelle tukalle käytin moisia aineita, mutta hiusten kasvaessa en oikein tiedä, riittääkö hoitoteho tuollaisessa pesuaineessa ja käytän lisäksi hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Niistäkin olisi mukavaa saada luomulaadun vinkkejä! :) Aina ei vain vauva-arjessa ehdi/jaksa/huvita monella eri aineella hiuksia pestä ja mielellään hoitaisi homman suitsaitsukkelaan…Kiitos jo etukäteen, ja ihan huippumahtavaa, kun olet (ollut Bloglovinin kautta minulle alkuajoistasi asti) olemassa!

    1. Hei, oletko joskus kirjoittanut tai olisiko jutun juurta siitä, mihin 2-in-1 -shampooputeleiden teho perustuu? Ja onko luonnonmukaisissa tuotteissa tällaisia kaksi kärpästä samassa tökötissä -hiuspesutuotteita?

      Moi Daim! 2-in-1-shampoiden teho tai juju perustuu siihen, että niihin on pesevien ainesosien lisäksi leivottu mukaan myös paljon hoitavia ainesosia, siis niitä samoja joita on hoitoaineissakin, kuten kvatteja ja silikoniyhdisteitä. Ne verottavat tietysti shampoon pesutehoa mutta kuluttajan on tehtävä sellainen kompromissi mikäli tykkään 2-in-1-tuotteita käyttää. Itse asiassa ”2-in-1” on vain markkinointinimitys, ja monet todella hoitavat kuivien ja käsiteltyjen hiusten shampoot ovat ihan yhtä hoitavia kuin 2-in-1-nimekkeellä markkinoidut tuotteet. Kun shampoota huuhtelee hiuksista, huomaa kyllä kun siinä on mukana paljon hoitavia (silottavia, selvittäviä) ainesosia. Hoitava shampoo jättää hiukset selviksi ja siloisen tuntuisiksi jo ennen hoitoainetta.

      Mieleeni ei tule yhtäkään 2-in-1-nimikkeellä markkinoitua shampoota luonnonkosmetiikan puolelta, eikä myöskään sellaista luonnonkosmetiikan shampoota joka olisi itsessään niin hoitava että se selvittää hiukset ilman hoitista. Lähimmäksi tulee Burt’s Beesin More Moisture, mutta se ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa (vaikkakin 99,6% -prosenttisesti luonnollisista raaka-aineista):

      http://blogit.terve.fi/karkkipaiva/hiusviikko-burts-bees-more-moisture/

      käytän lisäksi hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Niistäkin olisi mukavaa saada luomulaadun vinkkejä! :)

      Mun suosikki on Urtekramin Coconut Leave-in Spray Conditioner:

      http://blogit.terve.fi/karkkipaiva/erilainen-kookos/

      Kiitos jo etukäteen, ja ihan huippumahtavaa, kun olet (ollut Bloglovinin kautta minulle alkuajoistasi asti) olemassa!

      <3 <3 :)

  2. Hei,

    Mä suhtaudun Kokon testeihin varauksella, tarkistan aina muiden blogit selkeine käyttökokemuksineen. Jotenkin en usko että hän todella testaa kaikki tuotteet kuin kerran naamatauluunsa, ja tosiaan mikä toimii yhdellä ei välttis toimi toisella. Näin mä kerran negatiivisen kokemuksen, taisi olla tuote minkä oli itse ostanut ja sanoikin, että voi sen takia hyvällä omallatunnolla moittia.. Sä kirjoitat positiivishenkisesti, vaikka tuote ei toimisi tai sen ulkokuori ei miellyttäisi. Se on ihana asia! <3 Kiitos Sanni!

    1. Hmmmm, Katja toki tienaa lähes kaikkien tuote-esittelyjensä linkeillä, mutta toisaalta pidän hänen ammattitaitoaan niin huikeana ja intohimoaan luonnonkosmetiikkaan ja oikeasti laadukkaisiin tuotteisiin niin vilpittömänä että olen kyllä taipuvainen uskomaan hänen kokemuksiinsa.

      (…ja onhan minullakin osassa tuote-esittelyjä mainoslinkkejä ja silti pidän esittelyjäni rehellisinä… :D)

      Katjan ja mun selkein ero tuote-esittelytyylissä taitaa olla (ammattitaitoeron ohella tietysti) se, että Katja on valinnut olla tuomatta esiin negatiivisia arvioita koska ei halua tuoda huonoksi kokemalleen tuotteelle näkyvyyttä, kun taas minä pidän kuluttajaa palvelevana sen, että kirjoittaa myös negatiivisista kokemuksista. Jos kukaan ei ikinä toisi esiin huonoja kokemuksia niin kaikki tuotteethan näyttäytyisivät aina täydellisyyden valossa, ja se on minusta a) vääristävää ja b) tylsää. ^_^ Niin kirjoittajana kuin lukijanakin minusta on kiinnostavaa tuottaa/lukea monipuolisia tuotearvioita jotka eivät aina tuo esiin vain hyviä puolia. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *