Epäonnistuja

Miksi tänään ei tullut postausta?

Koska vietin suuren osan päivästä jatkaen jotain, jota en saa ikinä päätökseen.

Koti_IMG_9455_2

Surullisena ja väsyneenä tunnustan, että emme mieheni kanssa selvinneet vuoden alussa julistamastani projektista voittajina. Nyt jemmaajan koti, aina jemmaajan koti.

Vuoden aikana olette silloin tällöin kyselleet, miten kodinraivausoperaatiomme sujui. Olen vastaillut välttävästi. Olisin niin halunnut raportoida kuinka onnistuimme ja miten kevyeltä ja ihanalta olo tuntuu ilman röykkiöitä. Kun en ole voinut sitä tehdä, olen vältellyt koko aiheen käsittelyä.

Kerrotaan nyt miten kävi.

Koti_IMG_9459_2

Aloitetaan jostain myönteisestä.

Tavaran määrä on oikeasti vähentynyt. Vein UFFille ja roskikseen lasteittain vaatteita ja krääsää. Heitin lopulta jopa vaatteiden saattohoitolaatikonkin avaamatta menemään, tai mieheni sen taisi tehdä kun itseä kirpaisi liikaa. Tästä on päästy pitkälle.

Mutta ei tarpeeksi pitkälle. Tavaraa on niin valtavasti, ja kun sitä esimerkiksi työmateriaalin (kosmetiikka) muodossa tulee joka viikko lisää, ja asunto on pieni, projekti on kuin taistelua niitä tunnettuja tuulimyllyjä vastaan. Kun tavaraa vain riittää ja poisheittäminen meille kummallekin psykologisesti niin vaikeaa, lopulta uuvuimme projektiin ja se hiipui päättäväisestä aktiivivaiheesta suvannon kautta väsyneeseen luovutusfiilikseen, ja sieltä unohdukseen.

Mikä esimerkiksi ratkaisuksi, kun säilytystilaa ei ole, ja haluat ostaa uusia kirjoja? Vaatteiden kiertokulku on nopeampaa ja hyvin moni meistä voi perustellusti heittää vanhan vaatekappaleen menemään jokaista uutta hankintaa kohden. Mutta kirjat? Pitäisikö AdLibris-tilausta laatiessa miettiä samalla, mitkä kirjat joutuvat nyt sitten lähtemään hyllystä eteenpäin..? Meidän kohdalla pitäisi. Mihin laitat töihin liittyvät projektikansiot, keskeneräisen lehden, tulostimen? Pienempiä ja suurempia asioita, joille ei ole omaa paikkaa. Ne laitetaan sille laskupinnalle joka sattuu olemaan vapaana.

Koti_IMG_9457_2

En koskaan saanut soitettua ammattijärjestelijälle. :( Tiedättekö miksi. Minä jänistin. Mä en pystynyt. Numero oli ylhäällä, useampikin vaihtoehto katsottuna, post-it lapuissa luki joka päivä isoin kirjaimin: soita järjestäjälle. En tehnyt sitä. Pelotti ja ahdisti ajatus vieraasta ihmisestä analysoimassa meidän tavarakaaostamme. Se tuntui liian henkilökohtaiselta. Paljastaa vieraalle mitä kaikkea ei pysty heittää menemään.

Mieheni kyllä siivosi ja järjesteli alakerran varastoa tarmokkaasti ja heitti jonkun verran menemäänkin. Lattiasta kattoon täynnä olevassa varastossa on nyt – – edelleen lattiasta kattoon tavaraa, mutta jonkun verran paremmassa järjestyksessä. Sisään varastoon ei kuitenkaan edelleenkään mahdu itse ellei ensin ota tavaraa ulos.

Koti_IMG_9466_2

Asunnossa erinäisiä tavarakasaumia on ehkä aavistus vähemmän entiseen verrattuna. Mutta tilanne on kaukana olennaisesti kohentuneesta. Kun pääset yhdestä tavarakassista eroon, kohta tulee uusi tilalle. Eikä tokikaan ole ”syyttäminen” pelkkää blogimateriaalia vaikka se ottaakin tilaa ehkä näkyvimmin, emäntä keksii kyllä muuta pinottavaa ja kasattavaa pintoja täyttämään ilman kosmetiikkaakin. Samoin isäntä. Vaikka mies välillä yrittää kieltää ettei hän mitään pinoa. Todisteet täyttivät vielä hetki sitten kummatkin makuuhuoneemme ikkunalaudoista.

Saunaa emme voi edelleenkään käyttää. Jo pelkästään isoja kenkälaatikoita on lauteiden alla kolme. Lauteilla on kaikkea My Little Poneista varastoituihin retkieväisiin.

En pysty ottamaan pahimmista paikoista kuvaa kun tulee niin paha mieli.

Näin meille kävi. Tai pikemminkin; tällaisia me olemme.

Koti_IMG_9452

Tänään olen mm. lajitellut mineraaliluomivärejä sävyittäin minigrip-pusseihin, päästäkseni eroon niitä säilyttäneestä rumasta muovilaatikostosta. Enää olisi yksi paperikassillinen meikkejä läpikäytävänä. Sain heitettyä menemään viisi kuivahtanutta geelilaineria ja voidemaista luomiväriä sekä pari ikivanhaa rajauskynää.

Huomenna aion jälleen kerran viedä makuuhuoneen senkille kasaantuneet kirjat, rasvapurkit ja pikkutavarat omille paikoilleen.

Viikon kuluttua ne ovat siellä taas.

*

Edit. Vastaan loppuihin kommentteihin maanantaina Rovaniemeltä kotiuduttuani.

Kommentit (164)
  1. Elä masennu, tärkeintä on että yrititte ja sisäistitte itse ongelman. Me ollaan vuosia painittu miehen kanssa kodin siisteyden kanssa, sillä kumpikaan meistä ei ole kovin innokkaita siivoajia – tai olisi, jos olisi aikaa. Aina homma toistaa samaa kaavaa: tehdään perusteellinen siivous, päätetään tavaroille paikat ja sovitaan, että nämä nyt pysyy siellä ja siivotaan tunnollisesti. Sitä jaksetaan muutama viikko. Sitten tulee kiireitä, ja kotona käydään tyyliin nukkumassa. Viikossa on yksi vapaapäivä, mutta sen käyttää mielellään johonkin muuhun kuin siivoamiseen. Pyykkivuoresta makuuhuoneen nurkassa tulee normaali näky, ja kaapin päälle kertyy pölyä. Sitten jossain vaiheessa menee hermot, ja sama mylly alkaa taas alusta. Mutta olen antanut sen itselleni anteeksi, kotona olemisen ei pitäisi stressata tai turhauttaa. Kun kotona on kahdestaan, voi ollakin vähän sekaista ja kun vieraita tulee käymään, puolessa tunnissa paikat saa taas siistiin järjestykseen. Se, mitä yritän kai sanoa on, että jos molemmat teistä on fine tavaramäärän kanssa, eikä se aiheuta jatkuvaa stressiä tai pahaa oloa, kannattaisiko tilanne vain hyväksyä, eikä tehdä siitä liian vaikeaa? Todeta Puutalobabyn Kristan tapaan, että tällasia me nyt vaan ollaan – on pyykkivuoria ja likaisia ikkunoita, mutta ei se tarkoita ettei elämä voisi olla mukavaa :)

    1. Kuvaamasi tilanne kuulostaa tutulta… Sillä erotuksella että meillä ajelehtii tosi paljon tavaraa jolla ei ole paikkaa, eikä myöskään ole tilaa määrittää tälle tavaralle paikkaa. Asumme todella pienessä asunnossa, joten on tavallaan helppoa syyttää ongelmasta myös puuttuvia neliöitä, mutta kuten tammikuisessa keskustelussa puhuttiin, jemmaaja-luonteen ihminen kyllä kehittää ne tavarapinot isoonkin asuntoon… :/

      jos molemmat teistä on fine tavaramäärän kanssa, eikä se aiheuta jatkuvaa stressiä tai pahaa oloa, kannattaisiko tilanne vain hyväksyä, eikä tehdä siitä liian vaikeaa?

      Ongelman ydin on siinä, että tavaramäärä todellakin ahdistaa ja aiheuttaa stressiä.

      Elämä on silti mukavaa. En sano, että tavarapinot pilaavat koko elämämme, mutta ne häiritsevät ja levittävät kaaoksen tuntua myös pään sisään. Siistit pinnat rauhoittavat minua. Sekaisilla on päinvastainen vaikutus.

  2. Kuulostaa siltä, että tarvitsisitte miehesi kanssa oikeasti apua, kaikella rakkaudella! Ota rohkeasti yhteyttä, en ole ammattijärjestelijä tms mutta aika hiton hyvä amatööri. Itsessäni on pahoja hamsterin ominaisuuksia, mutta olen jo suhteellisen pitkällä ”toipumisprosessissa”, eli olen päässyt vaiheeseen jossa enhaluaisi omistaa käytännössä mitään ylimääräistä tavaraa. avopuolisoni on hamsteri hänkin ja hänen perheensä tavaransäilöminen on aivan järkyttävää. Tiedän millaista on säästää vanhoja kuluneita vaatteita, ilmaiseksi saatuja kimaltavia lankoja vaikken edes osannut kutoa kunnolla, värikkäitä jogurttipurkkeja joista voi vaikka askarrella ja kassikaupalla kasseja (siis eri kauppojen muovipusseja!). Ja siinä oli vasta alku. Rakastan tavaravuorien purkamista ja elintilan raivaamista. Ehkä uskallat ottaa amatööriin yhteyttä:)

    1. Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, Roosa :) Laitan yhteystietosi ylös. Tunnen, että vielä en ole henkisesti valmis avaamaan tilannettani vieraalle ”verinahkatasolla”, mutta se päivä voi joskus koittaa.

      Tiedän millaista on säästää vanhoja kuluneita vaatteita, ilmaiseksi saatuja kimaltavia lankoja vaikken edes osannut kutoa kunnolla, värikkäitä jogurttipurkkeja joista voi vaikka askarrella ja kassikaupalla kasseja

      Ymmärrän niin täydellisesti…. Huokaus.

      Juuri eilen pidin kädessäni rakkaalta meksikolaiselta ystävältäni Lilianalta saamaani pientä koriste-sombreroa. Sain sen Lilianalta kun tapasimme viime toukokuussa ensimmäistä kertaa melkein 20 vuoden ystävyyden jälkeen. Mitä tehdä tuolle sombrerolle? Katsoin sitä ja olin surullinen. Miksi Lilianan piti antaa se minulle..? En syyttänyt Lilianaa sillä elehän on mitä sympaattisin. Liliana halusi tuoda minulle jotain pientä kotimaastaan. Mutta mitä minä sillä teen..? Mihin minä sen laitan…? Siksi toivoin, että en olisi saanut sitä. Nyt kun se on minulle, sen poisheittäminen tuntuisi loukkaukselta Lilianaa kohtaan.

      1. Miten se Lilianaa loukkaisi? Entä jos hän ei koskaan saa tietää, että luovuit sombrerosta? Tai mitä jos saisikin? Pahastuisiko hän todella? Itselle satelee koriste-esineitä milloin miltäkin tutulta. Joskus jo saadessa tulee sellainen ”eih!” olo ja joskus väsyn esineisiin vasta myöhemmin. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen olla jemmaamatta milloin mitäkin pikku tavaraa. Suhtaudun niihin kuin kukkiin, hetken ilo, josta joutuu luopumaan jossain vaiheessa. Ystäväni antoi esineen minulle hyvää hyvyyttään ilahduttaakseen minua. Suurimmasta osasta myös ilahdun, mutta en voi säästää kaikkea hamaan hautaan asti. Se ei yhtään vähennä sen antamis ja saamis hetken iloa tai antajan kaunista ajatusta, että luovun esineestä jossain vaiheessa.

        Minulla on yksi muovilaatikko, jossa on lupa säilyttää tälläisiä ”muistoesineitä”. Olen nyt 30-vuotias ja laatikko on suunnilleen puolillaan. Siellä on vain ne tärkeimmät. Loput säilyvät muistoissa :)

        1. Miten se Lilianaa loukkaisi?

          Se tuntuu loukkaavalta mun omassa päässä. Eihän Liliana sitä tietenkään saisi tietää, jos heitän sombreron pois. Mutta koska olen pirun tunteellinen ihminen (sanalla sanoen ihan nössö), minua surettaa jo pelkkä ajatus toisen kaukaa tuoman muiston poisheittämisestä. Ja se vain jotenkin tuntuu loukkaavalta ystävääni kohtaan. Ei ole järkijuttuja nämä vaan nimenomaan tunne.

      2. Tee tuollaisista pikkujutuista ikkunaan roikkuva tai poikittainen nauha, jossa on useita koristeita. Silloin ne näkee ja muistaa, mutta ovat pois lojumasta.

        Ei elämästä selviä… kuin huumorilla! :)

        1. Tee tuollaisista pikkujutuista ikkunaan roikkuva tai poikittainen nauha, jossa on useita koristeita.

          Hehheh… ^_^

          Ei elämästä selviä… kuin huumorilla! :)

          No niinpä :)

      3. Mun mielestä (tää on ehkä ihan tyhmä idea) tuollaisia muistoja voi yhdistellä. Sombrero kuuluu itsestään selvästi johonkin toiseen tärkeään muistoon, vaikka pehmoankka Nassukan päähän…

        Sitä et kuitenkaan heitä pois, mutta se vie ihan yhtä paljon tilaa hattu päässä, kuin hatutta…

        Sen sijaan (mun mielestä) ”tyhmempää” on säästellä merkityksettömiä tavaroita, kuten käyttämätöntä kosmetiikkaa tai vanhoja lehtiä. Sellaista mihin ei ole mitään erityistä tunnesidettä sen lisäksi, kuin että omistat ko asian…

        1. Sombrero kuuluu itsestään selvästi johonkin toiseen tärkeään muistoon, vaikka pehmoankka Nassukan päähän…

          Aaahhahaa.. :D Sä muistat Nassukan! ^_^

          Sitä et kuitenkaan heitä pois, mutta se vie ihan yhtä paljon tilaa hattu päässä, kuin hatutta…

          Nojoo… :D Ajatus kyllä saa nauramaan. Kiitos aamun (tai iltapäiväähän nyt jo eletään) piristyksestä :)

          1. No joo, muistan. Mutta pakko myöntää, että lunttasin ankan nimen kyllä tuolta valittujen palojen kautta:D

            1. No mutta sä kuitenkin muistit että ankan nimi löytyy sieltä ;) :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *