Entä jos ei haluakaan seurata aikaansa somessa..?

Jaan taas ajatuksiani asiasta, joka on mietityttänyt pitkään.

Some.

Minua varmaan pidetään jollain mittapuulla somevaikuttajana.

Kun aloitin bloggaamisen 12 vuotta sitten, some käsitteenä oli vielä nuori. ’Some’ ilmiönä ja käsitteenä taisi vakiintua Suomessa kunnolla siinä vaiheessa, kun Twitterin ja Instagramin kaltaiset sovellukset löivät kunnolla läpi ja tulivat meilläkin osaksi monien jokapäiväistä elämää. Ja ihan tavalliset ihmiset nousivat sisältöineen YouTube-staroiksi.

Olen seurannut somen kehitystä yli vuosikymmenen ajan paraatipaikalta, mutta yhtä lailla ”takapenkiltä.” Olen yli kymmenen vuoden ajan ollut mukana ammattimaisissa someverkostoissa ja päässyt seuraamaan läheltä alan muutoksia ja innovaatioita. Ja samalla… päässyt toteamaan, että vuosikymmenen aikana tapahtunut kehitys, suunta ja innovaatiot eivät ehkä olekaan minua varten.

Kyse ei ole vain iästäni ja siitä, että olen ”liian vanha” lähtemään mukaan viimeisimpiin sometrendeihin. Ehkä iälläkin on jonkin verran merkitystä, mutta monet kypsään ikään ehtineet menestyneet instagrammailijat sun muut osoittavat, että ajan hermolla oleva somevaikuttaminen ei ole iästä kiinni.

Minun kohdallani se on vain omasta kiinnostuksesta, preferensseistä ja persoonallisuudesta kiinni.

Myös asenteesta. Minulla on jonkinlainen viharakkaussuhde someen, mitä en ole koskaan kätkenyt. Somessa on paljon aivan fantastisen hyvää; sen kautta saa vertaistukea, iloa ja hyötyä, sen kautta voi verkostoitua – jopa työllistyä. Minullekin some tuo käytännössä leivän pöytään. Annan siis somelle kaiken sen ansaitseman kunnian hyvistä puolistaan.

Mutta samalla…. some on aikavaras. Aivan pahimmanlaatuinen sellainen, ja lisäksi mukana on liuta muita tunnettuja lieveilmiöitä kiusaamisesta itsetunto-ongelmiin ja siihen, että osa etenkin nuorista menettää kosketuksen realismiin tottuessaan somen edustamaan kuvaan siitä, millainen ihmisen kuuluu olla saadakseen tykkäyksiä ja hyväksyntää.

Some ei ole näin mustavalkoinen, mutta se on omiaan luomaan ahdistusta siitä, millainen pitäisi olla – ja ennen kaikkea viemään aikaamme pois muilta asioilta.

Kerron nyt rehellisesti yhden jutun. Mä toimin somessa, ja onhan minukin etuni, että ihmiset lukevat mun sisältöjä ja tykkäävät siitä mitä teen. Mutta mun mielestä ihmiset viettävät ihan liikaa aikaa somessa ja minusta on suorastaan väärin ja ahdistavaa kannustaa ihmisiä tekemään sitä vielä lisää. Mä en jaksaisi enkä haluaisi viettää joka päivä tuntitolkulla seuraten Tiktokia, YouTubea ja Instaa. Olen esimerkiksi tietoisesti valinnut jäädä Tiktokin ulkopuolelle, koska en halua enää yhtäkään lisäsovellusta viemään mun aikaa.

En halua viettää somessa nykyistä enemmän aikaa vapaa-ajallani – enkä myöskään työkseni.

Tulemme kirjoituksen otsikkoon.

Mä olen somevaikuttaja, joka ei haluaisi olla somevaikuttaja – niillä ehdoilla, mitä menestyvä somevaikuttajuus tänä päivänä on. ”Näin teet IG-tilistäsi Suomen huipun, osallistu valmennukseen!” ”Perusta podcast, se on tämän hetken juttu!” ”Reelssit on kova sana, kannattaa panostaa videosisältöön!” ”Jengi ei enää jaksa lukea pitkiä juttuja, nyt sisältöjä kuunnellaan ja katsellaan, tuota sitä mitä yleisö nyt haluaa..!”

Mä ymmärrän kaiken tämän. Ajat muuttuvat. Harrastukset muuttuvat. Mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Se mitä TV:stä katsotaan muuttuu. (TV:täkään ei enää katsota vaan katsotaan suoratoistopalveluita.)

Yleisön käytös muuttuu.

Mutta… aina kaikki eivät osaa tai halua muuttua mukana.

Mä tykkään kirjoittaa. Nimenomaan kirjoittaa. Juuri siksi mä olen aikoinani aloittanut blogin, ja juuri siksi yhäkin kirjoitan blogia.

Termi ’bloggaaja’ on jo aikaa sitten vaihtunut influensseriksi (aarghh..), mutta mulle mä olen yhä bloggaaja. Se on se, missä mä koen olevani hyvä. Ihan hyvä. ❤️ On kivaa ja antoisaa kirjoittaa eri aiheista, oli se sitten kosmetiikkahöpinää, matkatunnelmia, ruokareseptejä ja yleistä ihmettelyä niin paikallisista kuin maailman ilmiöistä. On kivaa, kun tekstit herättävät keskustelua. On vielä kivempaa oppia keskustelujen kautta. Tykkään, kun saan paneutua ja ottaa oman aikani. Yhteen blogitekstiin saattaa kulua kahdeksan tai kymmenenkin tuntia kuvineen kaikkineen. Se sopii minulle. Se sopii mun tahtiin ja mulle luontaiseen tempoon.

Joo, varmasti osaisin tehdä reelssejä jos lähtisin opettelemaan. Ja voisihan sitä alkaa tykittää Instagramiin päivittäisiä oivalluksia ja ihonhoito- ja tuotevinkkejä. Paitsi että en mä voisi, vaikka osaisinkin. Se on mulle liian hektistä ja vääränlaista tekemistä. Aikaa on vain rajallinen määrä ja mieluummin teen muuta, kuten kirjoitan, vajoan ajatuksiini, katson luontodokumentteja tai menen ulos kävelylle.

Instagram saattaa olla tämän hetken suurin juttu kaupallisessa somevaikuttamisessa, ja ne, jotka haluavat tehdä somesta itselleen työn, kouluttautuvat nyt kilvan IG-tilien mestarikursseilla ja ottavat algoritmeja haltuun. Näin minunkin pitäisi tehdä, jos seuraisin aikaani. Enkä haluaisi jäädä pian vanhanaikaiseksi jäävän median pölyisiin museosaleihin edustamaan.

Olen miettinyt tätä tosi paljon. Kyllä minusta on tosi kivaa saada tehdä tätä myös työkseni, en mä sitä laita piiloon. Mutta…. en voi muuttua joksikin, mitä en ole. Enkä halua siirtyä kuluttamaan aikaani ympäristöön tai sellaisen tekemisen pariin, joka ei sovi minulle.

Jos se tulevaisuudessa tarkoittaa, että mä en ole enää somevaikuttaja, niin sitten mä en ole. Olen vain bloggaaja. Hiljaisessa mutta palkitsevassa museossa.

.

Mitä te ajattelette somesta tänä päivänä? Millaisessa somessa ja millaisen sisällön parissa te tykkäätte viettää aikaa?