Ekat päivät uudessa kodissa
Muutto sujui yllättävän nopeasti, ja viikossa olin saanut kannettua kaikki tavarani uuteen kotiin! ☺️
Operaatiota helpotti se, että muuttomatka oli vain kadun yli viereiseen taloon, eikä pienessä yksiössä tietysti lopulta ole niin valtavasti pakattavaa. Vaikka neliöiden vähäinen määrä olikin saanut olon tuntumaan siltä, että asun tavaravarastossa ja suunnilleen kompastelen tavaraan kaikkialla….
Naapureilla on varmasti ollut viihteellistä seurata ikkunoista, kun siniset Ikea-kassit ovat tasaisena nauhana ylittäneet katua, ja välillä on mennyt patjaa ja kahvakuulaa ja vaaterekkiä :)
Muuttolaatikoiden sijaan ostin kuusi Ikea-kassia, jotka toimivat tällaisessa jalkaisin-muutossa paljon näppärämmin kuin laatikot. Kerralla saa kuljetettua kaksi kassia, niihin mahtuu todella paljon tavaraa ja kassit on toki paljon helpompi kantaa kuin laatikko. Halvemmaksikin nämä tulevat kuin muuttolaatikot! ☺️
Nyt vanha asunto on tyhjä ja olen asettunut kodiksi uuteen kotiin, nimenkin sain oveen eilen :)
Viimeinen yö vanhassa kodissa…
Ensimmäinen yö uudessa kodissa.
Ostamani asunto on remonttikuntoinen (makuuhuonetta lukuunottamatta, mulle kelpaa nuo tapetitkin :)), ja kuten kerroin aiemmin, en tule pitämään mitään valtavaa kiirettä remontin kanssa. Ei ole varaakaan toteuttaa kaikkea nopeasti. Aloitan seinistä, jotka vaativat viihtyvyyden kannalta nopeinta toimintaa..! :D
Vai mitä sanotte:
En ole eläissänyt nähnyt näin hirveää tapettia – kuin koko asunto olisi vuorattu massiivisella muistitaululla..!
Konsultoin remonttialalla vaikuttavaa ystävääni ja sain kuulla, että tällainen tapetti voi tuurilla lähteä hyvinkin helposti tai sitten sitä saa jyrsiä irti suunnilleen lanka kerrallaan. Otettuani asian puheeksi asunnon myyjän ja kiinteistönvälittäjän kanssa, kummatkin totesivat että älä hullu lähde irrottelemaan tätä, saat varata siihen puoli elämää. Tapetti on liisteröity suoraan kiviseinään ja sitä ei voi liuottaa millään, vain raastaa irti voimalla. Kun ”muistitaulu” kattaa yli puolet asunnon 75,5 neliöstä en ehkä ole valmis tähän taistoon…
Remonttitaitoinen ystäväpariskuntani on tulossa viikon kuluttua pitämään minulle pintaremontoinnin pikakurssin ja auttamaan minut alkuun seinien kanssa..! 🙏🏻😍 Aion maalata ainakin eteisen seinät ja todennäköisesti puolet olohuoneesta, toisella olohuoneen seinällä näkisin mielelläni jonkin ihanan tapetin..!
(Haaste: kun minulle jo sellaiset arkipäivän valinnat kuin ”mitä luomiväriä laittaisin” tai ”vastaanko ensin meiliin vai laitanko parsakaalin kiehumaan” saattavat pysäyttää pitkäksikin aikaa, olen jo nyt vähän hyydyksissä siitä, millainen stressi minulle todennäköisesti syntyy maalin ja tapetin valinnasta…. 😬 Vaikka odotan remonttia aivan innoissani, tiedän, että materiaali- ja sävyvalinnat tulevat olemaan minulle jopa kevyen ahdistuksen aihe. NIIN paljon vaihtoehtoja….)
Ajatuksia ja tunnelmia uudesta asunnosta:
• Viihdyn! Tämä tuntuu heti kodilta! ❤️
• Tykkään maisemista kumpaankin suuntaan (asunto on läpi talon -asunto), niissä on jotain rauhoittavaa.
• Jännä miten pari kynttilää ja juustolautanen saa karmean retrokeittiön näyttämään heti jopa kodikkaan sympaattiselta!
• Miten paljon pähkinöitä ihmisellä voi olla kaapeissaan..? 😂
• Kaipaan isoa pesuallasta kylppäriin, en malta odottaa isompaa pesuallasta!
• Asunnon edellinen omistaja ei ilmeisesti juuri kokkaillut: 30 vuotta vanhan näköinen hella on tahrattoman puhdas ja uuni kuin käyttämätön
• Ihanaa kun on tilaa..!
Ensimmäinen illallinen omassa keittiössä.
Ja hei… Tämä tekee minut niin iloiseksi:
Minulla on taas meikkipöytä..! 😍 Ja vielä ikkunan äärellä..! Luonnonvalossa..!
Jouduin luopumaan meikkipöydästä muuttaessani yksiöön 3,5 vuotta sitten, ja se oli kova paikka. Totuin tietysti lopulta meikkaamaan kylppärissä tai ruokapöydän äärellä, mutta kyllä mä koko ajan kaipasin meikkipöytää. Vaikka meikkaan enää hillitysti verrattuna hurjimpiin meikkifriikin vuosiini, meikkipöytä on minulle yhä tärkeä asia: oma tila, joka on omistettu kauneushömpälle. Meikkaus on parhaimmillaan ihanan rentouttavaa ja jopa meditatiivista, ja kaikkein mukavinta sitä on tehdä ison valoa tulvivan ikkunan äärellä.
Nyt siihen on jälleen mahdollisuus..!
Kun julkaisin kuvan meikkipöydästäni Instagramissa, sain kommentin Ikean ”retropeilistäni”. Hahah, en edes tajunnut että tämä on nykyään retro..! :D
Olen ostanut omani vuonna 2009 ja se sai paikan ensimmäisen Tampereen kotini meikkipöydältä. :) Kyseinen liikuttava pöytä esittäytyy mm. tässä postauksessa 12 vuoden takaa. Myös se meikkipöytä sijaitsi ikkunan äärellä ja valo oli fantastinen..!
Odotan antaumuksella meikkihetkiä uuden ikkunani äärellä. ❤️
Tästä se alkaa. Minun kotini.
Raportoin seuraavaksi pintaremonttikurssin jälkeen. :)
Ihana postaus, josta välittyi ilosi ja onnesi :) ihanaa viikonloppua uudessa kodissa!
Itse asiassa olen parhaillaan matkalla Etelä-Savoon mökille mutta ensi viikolla taas kotiin :) 🥰
Mulla oli yhdessä asunnossa tuollainen tapetti. Maalattiin se vaaleaksi ja siitä tuli kivan näköinen. Oli nopea ”remontti”
👍 :)