”Ei se muutu 69-vuotiaanakaan”

Suomi täyttää tänään 98 vuotta.

Itsenäinen maamme on nuori, liekö edes teini-iässä maiden ikäasteikolla.

Vai minkä ikäinen 98-vuotias maa oikeastaan on..? En minä lopulta tiedä, kuinka nuoria tai vanhoja valtaosa maapallon itsenäisistä valtioista on.

Iästä puheen ollen…

Aiti_kesakuu2015_IMG_2294

Äitini kesäkuussa Ahvenanmaalla

Minulle tuli mieleen jakaa yksi hetki kahden viikon takaa.  Tykkään aika ajoin pohdiskella blogissa ikäasioita, ja kun yksi vuosi taas on kääntymässä kohti loppuaan, on ajan kuluminen luontevasti noussut esiin keskusteluissa viime aikoina. Hyvällä tavalla.

Kun olin 15-vuotias, olivat 20-vuotiaat tietenkin jo ihan aikuisia. 3-kymppiset tosiaikuisia. Nelikymppiset jo vanhoja.

Kaksikymmentävuotiaana odotti, että alkaakohan sitten 3-kymppisenä vihdoin tuntua aikuiselta. Sitä mietti, että mitä se aikuisuus edes on. Miltä sen pitäisi tuntua? Kyllä se sitten eräänä päivänä koittaa, ajattelin.

Olen odottanut tätä hetkeä suurella mielenkiinnolla koko elämäni. Milloin minusta tuntuu erilaiselta, aikuistuneelta, tai edes vanhentuneelta, ei-nuorelta.

Aiti_Sanni_kesakuu2015_IMG_2342

Aiti_Sanni_kesakuu2015_IMG_2343

Istuin kaksi viikkoa sitten lapsuuskotini sohvalla Kuopiossa äitini kanssa. Katsoimme televisiota.

Sanoin äidille, että tässä sitä taas istutaan, äiti ja äidin lapsi. Ihan niinkuin 20 tai 30 vuotta sitten. Kun oli tultu lauantaisaunasta ja asetuttiin tv:n ääreen syömään saunanjälkeisherkkuja. Yleensä persikkaa tai banaania pilkottuna trio-jäätelömaun sekaan. Minä yritin aina tehdä jäätelökauhalla jätskistä palloja. Ei onnistunut.

”Tiedätkö, äiti, minusta ei juurikaan tunnu niin hirveän erilaiselta kuin silloin,” sanoin. ”Ihan samalla lailla tuntuu, että tässä istuu äiti ja lapsi, eikä äiti ja joku aikuinen. Eikö sinusta ole hassua, että me lapset ollaan jo kolmikymppisiä?”

Äiti vastasi, että lapset tuntuvat aina lapsilta. ”En minä näe teitä minkään tietyn ikäisinä, te olette minun lapsiani”.

Sanoin, etten itsekään vieläkään näe itseäni minkään ikäisenä. ”Minä vain olen. Ei minusta tunnu yhtään sen aikuisemmalta kuin 10 tai 15 vuotta sitten. Ikäänkuin mitään kalenteri-ikää ei olisikaan.

Äiti sanoi:

”Minusta tuntuu ihan samalta. Ei se muutu 69-vuotiaanakaan”.

Wow. Voin siis lopettaa odottamisen.

Katsoin äitiä joka jatkoi:

”En minäkään sen paremmin tajua minkä ikäinen olen. Omassa mielessäni olen nuori, en ainakaan sen ikäinen mitä syntymätodistus kertoo. Välillä hätkähdän, kun juttelen jumppakavereiden kanssa ja yhtäkkiä oivallan, että minähän olen heitä puolet vanhempi. Vasta peiliin katsoessa muistaa, että onkin eri ikäinen kuin muu seurue.”

”Ei mutta sehän on ihan mahtavaa”, sanoin. ”Tuohan on hyvä juttu!”

”Niin kai”, äiti sanoi. ”Mutta onhan se silti hassua. Että unohtaa, minkä ikäinen fyysisesti on”.

Se on ehkä hassua. Mutta pidän siitä.

Istuimme siinä sohvalla, äiti ja tytär. Samaan aikaan nuorina ja vanhoina, iättöminä.

Aiti_ja_Sanni_elokuu2014

Keskustelusta tuli hyvä mieli.

Nyt tiedän, ettei se hetki taida koskaan koittaa minullekaan. Kun tunnen itseni vanhaksi. Tai edes aikuiseksi, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Jos nyt voisin tavata 15-vuotiaan Sannin niin sanoisin, ”Hyviä uutisia: olet ihan yhtä hassu ja nuori koko loppuelämäsi”. :)

 

Kommentit (68)
  1. Oletpa perinyt ulkoisesti ja sisäisesti kauniit geenit.

    1. Kiitos Stella <3 Äiti varmasti ilahtuu jos lukee tuon :)

  2. ihana postaus :’) Itsellä ollut samanlaisia mietteitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *