Ei mennyt ihan putkeen tämä hiustenvärjäys

Nojoo, tiesinhän mä että viileän vaalean hiusvärin aikaansaaminen kaupan väreillä on haasteellista. Juuri siksi olen värjäyttänyt hiukseni kampaajalla päätettyäni vaihtaa viileään viime kesänä. Jotenkin mä vain niin näin sieluni silmin, että ei se onnistu markettiväreillä.

Ja tänäänhän tuo tuli todistetuksi.

Lämmin vaalea ei ole mikään ongelma, sen kanssa olen aina saanut hyvän tuloksen kaupan väreilläkin. Tulos ei ole edes koskaan ollut liian keltainen, vaan aina nätti ja sellainen minkä olen halunnutkin.

No, nyt sain keltaisen tyven! :D

L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde

Minun oli tarkoitus varata aika kampaajalle, mutta kemppariosastolla pyöriessä keksin hetken mielijohteesta kokeilla kuitenkin edes kerran kaupan väriä viileän vaaleiden sävyjen puolelta. L’Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde näytti juuri siltä mitä halusin; vieläkin kirkkaammalta kuin nykyinen sävyni (alla).

Tyvikasvu_huhti2016

Heipat tyvikasvulle. Lämpimän sävyn aikoina tyvikasvuni pääsi harvoin näin karseaan tilaan koska hoidin sitä värjäysten välillä vaalennussuihkeella, mutta viileän sävyiseen tukkaan se ei sovi.

L'Oreal Preference Ultra Light Cool Crystal Blonde tyvessä

Värin vaikutettua hetken näytti tyvi jo huolestuttavan punertavalta. Kuuluuko viileän sävyisen värin näyttää tältä..?

Noo, ajattelin, että useinhan värit näyttävät vaikutusvaiheessa ihan erilaiselta kuin lopputulos. Kuitenkin arvelutti, että näinköhän tuo oranssius huuhtoutuu pesussa pois ja alta paljastuu pakkauksen kaunottaren platinan kirkas sävy.

L'Oreal Preference Ultra Light Cool Crystal Blonde

No, eihän sieltä paljastunut. Tyvestä tuli tällainen persikkainen kulta. Cool Crystal Blonde? No, ehkä jollain toisella :)

Jo vaalennetut pituudet eivät kellertyneet yhtä voimakkaasti mutta kokonaisuus jäi silti lämpimäksi.

L'Oreal Preference Ultra Light Cool Crystal Blonde

Ihan nätti sävy jos hakee kullanvaaleaa.

L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde

 …mutta aika kaukana pakkauksen sävystä.

L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde

Mitä tästä opimme? Palaan kipin kapin kampaajalle – ainakin niin kauan kuin haluan ylläpitää viileää vaaleutta.

Mutta tulipahan kokeiltua ja varmistuttua siitä, että mutu-tuntumani oli oikea ;)

Tiedän että aineet toimivat eri hiuksissa eri lailla joten en kysy vinkkiä vaan ihan uteliaisuudesta: onko monikin teistä onnistunut saamaan markettiväreillä kunnon viileän vaalean sävyn?

UusiVari_IMG_1360

….oli tää viime kesänä värjätty sävy kyllä niin ihana <3 <3 Yli 30 vuotta viihdyin hunajablondina mutta nyt myönnän viihtyväni paremmin viileänä :)

*

P.S. Jos nyt jotain hyvääkin Préférencen hiusväristä voi sanoa, niin ainakin se tuntui todella hoitavalta, samaa tasoa suosikkini Korresin kanssa. Hiukset tuntuivat sileiltä ja selviltä jo väriä poishuuhdellessa, ennen hoitoainetta. Näköjään kauppojen hiusväreissä on tapahtumassa paljon kehitystä hoitavampaan suuntaan.

Kommentit (58)
  1. Itselläni on luonnosta aika lämmin / eloveena blondi tukka. Vuosien varrella sitä on värjätty vaikka millä, on ollut ihan tumman ruskeaa, punertavaa ja siltä väliltä vaikka mitä. Monesti on kaupan väreillä värjätty ja ihan hyvillä tuloksilla. Nyt tavoitteena kuitenkin kylmän blondi ruskealla vivahteella ja olen yrittänyt monella kaupan värillä saada hyvää lopputulosta, mutta sävy on edelleen lämmin.. Nyt sitten päätin luovuttaa ja marssia kampaajalle värjäyttämään hiukset paremman lopputuloksen toivossa :)

  2. Kysymykseesi en osaa vastata, koska silloin kun vielä värjäsin hiuksiani, tein sen aina kampaajalla. Mutta hiuksista tuli mieleen kysymys, joka on tullut aikaisemminkin mieleeni, nyt on oiva hetki esittää se. Äläkä ota tätä minkäänlaisena kritiikkinä, sitä se ei ole. :)

    Mikä on sun syy käyttää luonnonkosmetiikkaa kauneudenhoidossa? Olen vain olettanut, että se olisi kemikaalien välttely. Tästä päästään itse kysymykseen. Jos käytät luonnonkosmetiikkaa välttääksesi kemikaaleja, miksi värjäät hiuksiasi? Koska sehän olisi aika ristiriitaista, ottaen huomioon mitä tököttiä ne väriaineet ovat.

    1. Mikä on sun syy käyttää luonnonkosmetiikkaa kauneudenhoidossa? Olen vain olettanut, että se olisi kemikaalien välttely.

      Hei Anna-Maija! :)

      Luulen, että tarkoitat kysymykselläsi synteettisiä kemikaaleja, et kemikaaleja yleensäkin, sillä myös luonnollista alkuperää olevat kosmetiikan ainesosat ovat kemikaaleja :) Kosmetiikka koostuu kemikaaleista, ne voivat olla täysin synteettisiä, luonnollisia tai luonnollisen kaltaisia.

      Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta alunperin luettuani Rita Stiensin Totuus Kosmetiikasta -kirjan kesällä 2009. Viehätyin ajatuksesta, että ihoa hoidettaisiin aineilla joita ihmiset ovat käyttäneet läpi historian – synteettinen kosmetiikkahan on lopulta hyvin nuori innovaatio jos miettii ihmiskunnan historiaa. Syy vaihtaa luonnonkosmetiikkaan oli siis puhtaasti psykologinen; ajatus luonnollisista ainesosista ja samalla ympäristöystävällisestä kokonaisfilosofiasta vetosi minuun tunnetasolla. Iho-ongelmia minulla ei koskaan ollut ollut (yhtä aknevuotta lukuunottamatta mutta se ei liittynyt käyttämääni kosmetiikkaan), joten minulla ei siltä pohjalta ollut syytä suhtautua negatiivisesti synteettisiin ainesosiin.

      Vaihdettuani luonnonkosmetiikkaan ja löydettyäni oikeat sarjat ja koostumukset huomasin, että ylipäänsä pidän enemmän luonnonkosmetiikan tunnusta ihollani. Normikosmetiikan silikonisen liukkaat koostumukset eivät koskaan olleet juurikaan miellyttäneet, ja luonnonkosmetiikasta löysin minulle täydellisesti sopivan kosmeettisen maailman. Edelleenkään minulla ei ole mitään periaatteellista negasuhtautumista normikosmetiikkaan, ja käytän tyytyväisenä normikosmetiikan puolelta niitä tuotteita, jotka sillä puolella toimivat paremmin kuin luonnonkosmetiikassa. Tällaisia tuotteita ovat mm. useat meikit. Ja mikäli hiuksiaan haluaa vaalentaa, on pakko kääntyä synteettisen kosmetiikan puoleen, sillä täysin luonnollinen hiustenvaalentaja on vielä keksimättä. Hiuksia voi värjätä luonnollisilla aineilla mutta ei vaalentaa.

      Pitkä vastaus lyhyeen kysymykseen :)

      1. Kemistin mieltä lämmittää Sannin tarkennus kemikaaleista :) iso peukku siitä.

    2. Hopeashampoot on sitä varten, että sen viileän vaalean saa ihan kotikonsteinkin ja usein tuollaisten kaupan värien mukana tuleekin se pieni hopeashampoo ”näyte” millä sen värin saa, niihinhän se pakkauksen kuvan väri perustuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *