Karkkipäivä
Karkkipäivä

Draamaa à la Seglinge

Seglinge.

Pikkuinen saari Kumlingen kunnassa, Ahvenanmaan itäisessä saaristossa.

Kuka aavistaisi mitä traumoja tämäkin paikka voi jollekulle aiheuttaa.

Seglinge__3

Asukasluku: 40. Tai melkein, seglingeläisten mukaan.

”Olisi helppoa esitellä jokainen seglingeläinen, meitä ympärivuotisia asukkaita on nimittäin vain vajaat 40. Pääset tutustumaan meihin vierailullasi saarellamme. Tapaat meidät kaupassa, venesatamassa, jalkapallokentällä ja uimarannalla sekä kyläteillä. Tule juttelemaan niin saat kuulla enemmän elämästämme Seglingessä. Neljä meistä on lapsia, yhdeksän työikäisiä ja puolet eläkeläisiä.”

Näin kerrotaan Seglingen kotisivulla. Voiko taas muuta sanoa kuin sympaattista.

Ahvenanmaalaisista työkavereistani peräti kaksi on Seglingestä. Toisen heistä kynnenkasvatusprojektia ihasteltiin viime kesänä ;)

Onko Seglingessä jotain nähtävää? Kannattaako siellä käydä? kysyin työkavereiltani.

”Javisst, javisst!”

”Det finns ju en jätte fin naturstig där”, sain kuulla. Siellä on hieno luontopolku. ”Hela 7 km lång. Den måste ni gå! Du som tycker om att vandra”.

Luontopolku esitettiin minulle niin upeana kohteena että sinnehän oli päästävä.

Viime lauantaina teimme retken Seglingeen.

Seglinge__1

Matka Maarianhaminasta kestää lyhimmillään 2,5 tuntia. Ensin tunnin ajomatka Hummelvikin satamaan Vårdöön ja sieltä 1,5 tunnin lauttamatka Kumlingeen. Saanen muuten suositella kaikille kotiseutumuseoiden ystäville jäämistä ensimmäisellä pysäkillä Enklingessä, josta löytyy mielestäni todellinen kätketty helmi – Hermasin museotila, laatuaan Suomen viimeinen täysin säilynyt, alkuperäisellä paikallaan sijaitseva  museotila. Kävin siellä ensimmäistä kertaa viime kesänä ja paikka on aivan äärettömän kiinnostava.

Seglinge sijaitsee todellakin ”off the beaten track”. Kumlingen pääsarelle saavuttuaan on vielä ajettava saaren halki (noin 15 minuutin matka) ja otettava lossi Seglingeen (ylitys noin 10 minuuttia).

Vihdoin perillä!

Seglinge__2

Pilvisenä alkanut päivä alkoi kirkastua ja pilvet väistyivät. Katoimme picnic-lounaan tienpientareelle mitä idyllisimmän maalaismaiseman keskelle, lähelle vaelluspolun starttia. Ah. Harmaan viikon jälkeen tuntui vihdoin kesäiseltä, vaikka ilmassa oli edelleen koleutta.

Ravittuina lähdimme taittamaan luontopolkua. Me = minä, äiti ja Mr. Karkkipäivä.

Reitti alkoi kallioisena aavoissa maisemissa. Tulee ihan mieleen Lappi, äiti totesi.

Seglinge__IMG_2359

Seglinge_IMG_2367

Noin kilometrin jälkeen polku sukelsi metsäisemmälle osuudelle. Polku kulki paikoin tiheässä, korkeassa kasvillisuudessa. Tässä vaiheessa katsoin tarpeelliseksi muistuttaa parempaa puoliskoani saarimaakunnan huomattavan suuresta punkkipopulaatiosta, minkä vuoksi punkkiystävällisessä maastossa liikkuessa pitkälahkeiset housut ovat shortseja parempi idea. Äiti ja minä olimme ennakoineet punkkimaaston mahdollisuuden ja lähteneet pitkälahkeisessa. Armas kultaseni ei.

”Nyt on kesä. Silloin pidetään shortseja”.

Niin tietysti.

Emme ehtineet patikoida metsäosuuden jälkeen montaakaan minuuttia, kun misterin koivesta löytyi punkkivälitarkastuksen yhteydessä ensimmäinen punkki. Se ei ollut vielä kiinnittynyt, punkit vaeltavat iholla usein hyvänkin tovin ennen pureutumista.

Seurasi miehen pään sisäinen lyhyt neuvottelu. Punkit eivät kuulu asioihin, joita tämä muuten Kylmäpäinen Mies hyväksyisi. Tai kestäisi. Lappi-kokemus viime kesältä viimeistään osoitti, missä tämän karpaasin raja kulkee. Hyönteiset. Niillä lähtee miehen järki.

Uhattuaan jo kääntyä takaisin, mies vaihtoi kuitenkin lopulta shortsit pitkälahkeisiin. Jotka hän sentään oli jollain viisaudella pakannut mukaansa.

Seglinge_IMG_2372

idSeglinge_IMG_239

Reitti jatkui kohti Seglingen tunnettuja hiidenkirnuja, ja pian olimme saavuttaneet rannan. Ihailimme hetken kimaltavaa merta aurinkoisilla kallioilla.

Se oli patikan viimeinen rauhallisessa tunnelmassa vietetty hetki.

Matka jatkui rantaviivaa seuraillen. Polku katosi tässä vaiheessa kokonaan, ja reitti kulki muutaman kymmenen metriä todella tiheässä rantakasvillisuudessa. Pusikossa, totuudenmukaisesti ilmaistuna. Heinikkoa oli melkein vyötäröön saakka ja matalien puiden oksat viistivät hiuksia ja kasvoja.

Päästyämme pusikko-osuuden toiselle puolelle, oli punkkitarkastuksen tulos odotettavissa.

Tässä vaiheessa voin kertoa, ettei minulla kaikkina Ahvenanmaan vuosinani ole kertaakaan ollut punkkia. Toisillakin olen nähnyt niitä vain muutaman kerran. Olen kai ollut harvinaisen onnekas.

Nyt niitä oli kengissä ja housunlahkeissa kauttaaltaan.

Vaikka ällötti ja inhotti ihan hirveästi, istuin rauhallisesti kallion reunalle nyppimään ja ravistelemaan pikkupetoja irti. Oikeasti pelkään punkkeja jopa aika hysteerisestikin, mutta jotenkin onnistuin pitämään hermot kasassa ja pään viileänä.

Seglinge_IMG_2398_2

Takanani oli meneillään vähemmän rauhallinen näytös. Mies kiroili ja repi housuja jalastaan raportoiden, että ”Näitä on mun lahkeissa ainakin joku kaksikymmentä”.

Äiti puolestaan istui tyynenä kauempana, ilmeisen epäuskoisena punkkien laumahyökkäyksestä. Ei näyttänyt olevan kiirettää suorittaa tarkistustoimenpiteitä. ”Joojoo..!!” sieltä kuului kun komensin rouvaa kiltisti vetämään sääret paljaiksi.

Seglinge_IMG_2400

Vaikka hysteria on tarpeetonta, on punkkeihin painava syy suhtautua vakavasti. Borrelioosi ja Kumlingen tauti eivät ole leikin asioita.

Mies oli Kevon hyttysinvaasion tavoin lähes hajoamispisteessä.

”%¤#&@ mä en ala jonkun luontopolun takia ottamaan borrelioosiriskiä ¤@£$&# jos tällaisesta seuraisi joku sairaus niin en antaisi ikinä itselleni anteeksi #@!&#¤”

Ymmärsin häntä.

Punkkien valtaamat housut lensivät kallioon ja hetken vaikutti siltä että siihen ne myös jäisivät. Sammareiden saumoissa mahdollisesti vielä lymyilevät ryömijät etoivat miestä niin, että hän mietti olisiko parempi kävellä loppumatka kalsareissa ja nyppiä punkkiliftarit suoraan iholta.

Seglinge_IMG_2407

Lopulta tilanne rauhoittui.

Housut oli ravisteltu, sukat käännelty ylösalaisin, kengännauhat irroteltu. (Minulla oli kengännauhoissa ainakin viisi punkkia.)

Mies puki housut takaisin jalkaan.

Jatkoimme polkua hiljaisina ja erilaisen tunnelman vallassa. Punkkivälikohtaus sai minut mietteliääksi.

Seglinge_4

Ympärillä levittäytyi edelleen mitä kaunein luonto; auringossa kylpeviä kallioita, kallioista metsää, kimaltava aava ja sininen taivas. Reitti kulki kiistatta upeissa maisemissa, työkaverini oli aivan oikeassa. Silti niinkin vähäpätöisen tuntuisella asialla kuin hyönteisellä oli valta varjostaa elämys. En voi väittää, että olisimme enää pystyneet kulkemaan levollisina. Jokainen pysähtyi hinkkaamaan sääriään jokaisen puskaosuuden jälkeen. Silmin havaittuja punkkeja riitti vielä loppureitilläkin. Toisissa olosuhteissa Seglingen luontopolku olisi ollut parhaita luontoelämyksiä mitä olen kokenut.

Oliko reaktiomme ylimitoitettu? En tiedä. Ehkä olisi riittänyt, että olisimme tehneet huolellisen tarkastuksen vasta reitin lopussa. Arpapeliähän se on. Vaelluspolun kävelyyn meni noin kolme tuntia. Siinä ajassa punkit joko ehtivät pureutua ihoon tai eivät. Riippuu varmaan ihan punkin fiiliksistä. Haukkaanko nyt vai ryöminkö vielä mehevämpään kohtaan? Itseäni ei kiinnostanut osallistua tällaisiin arpajaisiin.

*

Kuudelta olimme takaisin Kumlingen satamassa. Taksivene haki meidät Bärön pikku-saarella sijaitsevaan Glada Laxen- ravintolaan, jonne pääsee vain omalla veneellä tai tilaamalla ennakkoon kuljetuksen pöytävarauksen yhteydessä.

Seglinge_IMG_2447

Illallisen saapuessa pöytään alkoivat ”punkkipolun” kauhut laimentua. Olihan tämä nyt kuitenkin ollut tosi kiva päivä. Ehkä koko punkkikohtaukselle voisi myöhemmin vain nauraa.

Mieskin oli säyseänä. Toivon aina että Mr. Karkkipäivä, joka ei suinkaan ole ollut mikään suuri Ahvenanmaa-fani, saisi täällä käydessään positiivisia kokemuksia ja hänestä olisi kiva tulla uudestaan. Nyt olin tietämättäni vienyt hänet pahimpaan hyönteispainajaiseen.

”Noo, se oli tilanteen mukainen spontaani reaktio”, mies sanoi. Sävystä päättelin, että mies alkoi jo toipua.

Päivän viimeinen lautta Kumlingesta toi meidät Vårdöön kymmeneltä. Pitkä päivä.

Kotona Maarianhaminassa teimme vielä perusteellisen punkki-ratsauksen, ja kuka olikaan onnistunut voittamaan punkkilotossa  ellei ”Ei-ne-minuun-tartu” äiti.

Päivä päättyi minun taistellessa yökötystä irti poltetun nuppineulan pään ja hiuspinnin avulla. Hemmetin huono hetki unohtaa pinsetit toiseen kotiin. En tiedä onko monellekaan teistä punkin poisto tuttua hommaa, mutta se ei todellakaan ole helppoa ilman asianmukaisia välineitä.

Misterinkin nivusista löytyi vielä yksi, mutta kuollut ja ei-porautunut.

Voin vain jäädä arvailemaan mitkä traumat tästä äijälle jää.

(Itse säästyin kiinnittyneiltä peijakkailta.)

Huohhh.

The Seglinge Experience.

Kommentit (61)

  1. Maaria

    Muutamia kesiä sitten tutustuin ahvenanmaalaiseen mieheen. Ensivisiitillä hänen kotipihassaan löysin laukun hihnaa pitkin kipittelevän punkin ja se aiheuttikin aika hysteerisen kohtauksen. Suhde ei kaatunut kuitenkaan punkkeihin ;) Olimme viime kesän Ahvenanmaalla ja sain aika siedätyksen moisiin inhotuksiin. Alkukesästä olin aivan hysteerikko ja päivittäin juuri minun jaloista löytyi NIITÄ. Mieheni napsi pois ne sormin ja loppukesästä tein punkkitarkastukset jo ihan rutiinilla ja ilman suurempia kohtauksia. Loppukesästä purjehdittiin avioliiton satamaan :) (ja elämä punkkienkin kanssa jatkuu). Käytiin viime kesänä Kumlingessa- aivan ihana retkikohde!

    • Sanni

      Loppukesästä purjehdittiin avioliiton satamaan :)

      Oi, kovasti onnea näin jälkikäteenkin! :) Ihana tarina :)

      • Nimetön

        Oi kiitos :) Tämä blogisi on muuten uusi löytö ja jäin heti koukkuun :)

  2. Dea

    Jestas :D olen ollut viikon Kreikassa ja nyt laiskana lauantaina olen lukenut postauksiasi ja tälle oli ihan pakko nauraa ääneen. Siitäkin huolimatta, että tunnistan tuon punkkikammon. Itse pistän koiralle aina heti myrkyt niskaan, kun ensimmäinen punkki löytyy. Sen verran ällöttäviä ovat.

    Kerran löysin kesken kiireisen ajomatkan jalkaani kiinnittyneen punkin. Voin kertoa, että sen jälkeen loppumatka oli vielä hieman kiireisempi. Desinfiointiainetta meni puoli pulloa, kun lopulta sain punkin irti! Eikä sillä taida edes suurta merkitystä olla. Sellainen lapionmallinen punkinpoistoväline on kyllä aivan onneton. Pinsetit ehdottomasti parhaat. Loppupäiväkin meni sekoillessa, kun punkkiepisodin takia myöhästyin ystäväni häistä niin, että kirkon ovet olivat jo kiinni. Joku kuitenkin vinkkasi minut sisään ja raotti ovia. Koko juhlakansa odotti tietysti morsiansa, kun tämä neiti pahoitellen livahti kaikkien tuijottavien katseiden alla viimeiseen penkkiriviin… Ennen tätä olin tietysti kurvannut auton jalkakäytävää ja nurmikkoa pitkin kirkon parkkipaikalle. Eivätkä ne korkokengätkään oikein pysyneet jalassa kirkon pihaa pitkin juostessa..

    • Sanni

      ^_^ :D :D Kiitos kun jaoit tämän! :) Loppu hyvin, kaikki hyvin…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.