Karkkipäivä
Karkkipäivä

Dermablend-lukijameikkaukset, osa 2

Tänään vuorossa toinen osa Dermablend-meikkaussessiosta. Malleina lukijani Ella, Iina ja Annamaria. Jos osa 1 jäi välistä, sen voi käydä kurkkaamassa täällä.

Olen mukana Indiedaysin Vichy Dermablend –kampanjassa, ja on ollut tosi kiinnostavaa päästä testailemaan näitä jo pienen kulttistatuksen saaneita meikkituotteita jotka vihdoin rantautuivat Ameriikasta Suomeenkin.

Luulen, että olette kuulleet sarjasta jo niin paljon kevään aikana ettei enää liene tarpeen käydä läpi samoja juttuja tuotteiden ominaisuuksista. Mutta kerran vielä pähkinänkuoressa: kyseessä on neljästä meikkipohjatuotteesta ja kiinnittävästä irtopuuterista koostuva apteekkisarja ihovirheiden peittoon. Tuotteet ovat hajusteettomia ja dermatologisesti testattuja.

Dermablend_tuotteet_peittavyysasteet

Kerroin aiemmin ihastuneeni Body Corrective -vartalomeikkivoiteen kestoon ja koostumukseen tummien silmänympärysten peitossa ja silmämeikin pohjustuksessa (kyseessä on vedenkestävä koostumus eli tarttuu ja pysyy todellakin erittäin hyvin), mutta Vichyltä sanottiin ettei Body Correctiven käyttöä suositella kasvoille ainakaan säännöllisesti. Jokainen toki saa käyttää tuotetta oman mieltymyksensä mukaisesti mutta halusin tuoda esiin Vichyn suosituksen.

Meikkasin Dermablendin meikkipohjilla kuusi lukijaani, joille kokeilin kaikkia sarjan eri tuotteita. Omaksi suosikikseni muodostui Fluid Corrective Foundation jonka nestemäisen koostumuksen koin itse miellyttävimpänä. Pidin myöskin sen peittotehoa erinomaisena. Osassa 2 kaikkien kolmen mallin iho on meikattu samalla tuotteella: Fluid Corrective -meikkivoiteen sävyllä 15 Opal.

Picture 004

Opal on sarjan vaalein sävy, mutta vaikka vaalea onkin, ei sovi ihan lumikki-ihoiselle. Moni on kokenut Opalin olevan ihollaan kellertävä, mutta esimerkiksi minun lämpimällä ihollani Opal taittaa enemmän harmaaseen eikä näytä yhtään keltaiselta.

Lukijameikkausten perusteella koin, että Opal mukautuu lopulta yllättävän hyvin erilaisiin pohjasävyihin. Kuvat puhukoot puolestaan. :)

Ella_makeover1_700px_txt

Ellan meikkaustulos kuuluu suosikeihini. Minusta ihosta tuli kerta kaikkiaan upea!

Ella_makeover1_700px

Aknealueen punoitus saatiin peittoon jo yhdellä kerroksella. Levitin meikkivoiteen ohuesti sivellintä käyttäen. Pohjakerroksen jälkeen lisäsin Fluid Correctivea peiteainesiveltimellä töpötellen  näppyjen ja selkeämmin punoittavien laikkujen päälle.

idElla_makeover1_700px

Iho jäi erittäin luonnollisen ja hehkuvan näköiseksi.

Iina_makeover1_700px_txt

Iinan iho on viileämpi kuin Ellan, mutta niin vain Opal sopi hänellekin. Iinan poskissa on aknearpia ja hänen ihonsa punoittaa kauttaaltaan hyvin herkästi.

(Jälkeen-kuva on hieman kalvakka, sillä tässä vaiheessa sessiota ilta oli jo pimentynyt ja kuva jouduttiin ottamaan pelkässä keinovalaistuksessa.)

Iina_makeover2_700px

Kuten Ellan kohdalla, myös Iinan ihon punoitus tasoittui yhdellä meikkivoidekerroksella. Fluid Correctiven kyky neutraloida punoitusta on mielestäni aivan hätkähdyttävän hyvä – Iinan iho oli tosiaankin kuin toinen yhden ohuen kerroksen jälkeen.

Lisäpeittoa vaativiin kohtiin levitin toisen kerroksen peiteainesiveltimellä.

Suosittelen Fluid Correctiven levitykseen sivellintä, sillä saa mielestäni ohuimman ja tasaisimman tuloksen. Kun vertasin tulosta siihen kun itse aloitin Dermablend-kokeilut sormin levittämällä, oli sivellin-jälki huomattavasti ohuempi ja luonnollisempi.

Annamaria_makeover1_700px_txt

Annamarian iholle tehtiin sama setti kuin Ellalle ja Iinalle; yksi kerros Fluid Correctivea ja näppyjen ja arpien paikallinen käsittely lisäkerroksella meikkivoidetta.

Annamaria_Makeover2_700px

Saatatte miettiä, miksi en käyttänyt näppyjen peittoon varsinaista peitepuikkoa, kun sellainenkin sarjaan kuuluu. Syy liittyy sävyyn. Corrective Stickin sävyt Opal, Nude ja Sand poikkeavat sarjan nestemäisen ja kompaktin meikkivoiteen sävyistä, vaikka ovat samannimiset. (Verrokkikuva löytyy tästä postauksesta.)

Corrective Stickit Opal ja Nude ovat sävysyvyydeltään (eli tummuudeltaan) samaa luokkaa, mutta Opal on persikkainen ja selvästi punertava kun taas Nude on kellertävä. Iinan, Ellan ja Annamarian iholla peiteaine olisi näppyjen päällä erottunut eri sävyisenä kohtana meikkipohjaa vasten.

Annamarialla on käsivarressaan palovamman jättämä arpi. Kokeilin peittää sen Body Corrective -vartalomeikkivoiteen sävyllä Light.

Dermablend_BodyCorrective_Annamaria

Tulos: arpi peittyi kyllä tehokkaasti – mutta reunat jäivät kellertäviksi. Vartalomeikkivoiteen vaalein sävy Light on kellertävämpi ja hitusen tummempi kuin kasvomeikkivoiteiden sävy Opal, sopii siis ihanteellisimmin lämpimälle iholle.

Vartalomeikkivoidetta ei tarvitse kiinnittää puuterilla. Levityksen jälkeen  tulee odottaa 10 minuuttia ennen pukeutumista, tänä aikana meikkivoide kuivuu ja kiinnittyy ihoon.

* * *

Nyt päästään sitten teitä mahdollisesti kiinnostavimpaan osuuteen, eli lukijakilpailuun! :) Alla on viisi video-tutorialia joissa havainnollistetaan eri tapoja käyttää Dermablend-meikkipohjia.

Kerro minulle, minkä videon vinkeistä on eniten hyötyä juuri sinun tilanteessasi. Millaiseen iho-ongelmaan juuri sinä kaipaisit Dermablend-ratkaisua?

Voittaja palkitaan hänen ongelmaansa liittyvällä Dermablend-tuotepaketilla jonka arvo on noin 80 euroa. Osallistumisaikaa on perjantaihin 4. huhtikuuta saakka. Laitathan kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville.

Punoituksen peittäminen (kompaktimeikkivoide)

Nopea kasvomeikki (kompaktimeikkivoide)

Vartalon värivirheiden ja aknen peitto (vartalomeikkivoide)

 Omat suosikkini:

Aknen peittäminen (nestemäinen meikkivoide)

Tummien silmänalusten peittäminen (stick)

Lisätietoa Dermablend-sarjasta saat täältä.

Kommentit (373)

  1. Marl

    Minulle tuo aknen peittäminen nestemäisellä meikkovoiteella on hyödyllisin. Oikeastaan koko ikäni olen taistellut aknea vastaan ja mikään ei tunnu peittävän näitä näppyjä ja jälkiä.

  2. Eliisa

    Ehdottomasti hyödyllisin oli tummien silmänalusten peitto. Minulla on todella tummat silmänaluset ja vähän peittoapua sain niihin kun vinkkasit Maybellinen 24h superstay peiteaineesta, mutta nämä tuntuvat vielä paremmilta!

    -Eliisa-

  3. Sanni

    Tuo punoituksen peittäminen tulisi mulle kyllä tarpeeseen! Oon etsinyt peittävää, mutta kasvoilla kevyen tuntoista ja mattapinnan säilyttävää meikkivoidetta jo pitkään – tuloksetta. Nämä Dermablendit vaan ovat opiskelijabudjetille vähän tyyriitä, ja arveluttaa ostaa noinkin kalliita tuotteita vaan testimielessä. Siksipä olisi kiva saada testailla tätä kautta :)

  4. Tiina

    Mua hyödyttäis punoituksen peittäminen. Etenkin toinen puoli kasvoista punottaa jo valmiiksi enemmän ja punottaa sitäkin enemmän esim. liikkuessa tai jos punastun. Oon kokeillu yhtä jos toista tuotetta tähän vaivaan enkä oo löytäny apua, kun lopputuloksesta haluais kuitenkin nätin eikä liian pakkeloidun. Tämä piirre on mun kasvoissa se häiritsevin itselle ja Dermablend on herättäny kyllä mielenkiinnon. Vaikkei onni suosiskaan, niin pitää varmaan kokeilla jossain vaiheessa. :)

  5. Aurinkoinen

    Ehdottomasti eniten hyötyä oli ”aknen peittäminen videosta”. Olen nuorempana kärsinyt todella pahasta aknesta ja vaikka nykyisin ihoni kunto on huomattavasti parempi, olin jo ryntäämässä kauppaan ensimmäisen kuvan ja videon nähtyäni. :D Tällä hetkellä ”suurin” ongelma ihossani on leukaan tulevat hormoninäpyt, jotka on todella hankala peittää ja omaan silmään häiritseviä. Ajattelin, että kyseinen tuote saattaisi olla hyvä ratkaisu tähän ongelmaan. Urheilen paljon, joten asia jota mietin on, onko tuotteet ”kevyitä” iholla ja pystyykö näitä tuotteita käyttämään myös urheillessa..?

    • Sanni

      Urheilen paljon, joten asia jota mietin on, onko tuotteet “kevyitä” iholla ja pystyykö näitä tuotteita käyttämään myös urheillessa..?

      Eivät ole kevyitä, en suosittelisi käyttämään urheillessa. Minusta oikeastaan mikään muu meikkipohja ei ole tarpeeksi hengittävä urheillessa käytettäessä kuin mineraalipohja.

  6. AnnaMari

    Ensimmäisen Dermablend-postauksen jälkeen kävelin apteekkiin (ja sitten toiseen kun eka ei myynyt ”värikosmetiikkaa”), ja sain oikein hyvää opastusta tuotteista, kun sanoin vain että olen kiinnostunut. Hämmästys kyllä, olen aina luullut että ihoni on oikeastikin punapohjainen, on couperosaa ja helposti reagoiva punertava iho. Kas, levitettiin nestemäinen meikkivoide, ja mun iho onkin lämminsävyinen! Meikkivoide levitettiin siveltimellä, ja oli kyllä ohut ja nätti pinta, eikä punainen :-) Mulla tosin iho kiiltelee nopeasti joten päälle aavistus irtopuuteria, eikä ole paksu vahakerros. Jos miettii mikä sävyistä olisi itselle sopivin, suosittelen tosiaan myyjän apua.

  7. Aidan

    Hyödyllisin video näistä oli punoituksen ja aknen peittäminen. Ihoni on epätasainen, punoittava, rasvoittuva ja kuitenkin myös pintakuiva. Välillä puskee yksittäisiä näppylöitä. Olen siirtynyt osittain blogisi innoittamana käyttämään luonnonkosmetiikkaa ja mineraalimeikillä saankin ihoni meikattua luonnolliseksi. Pohja ei kuitenkaan kestä koko päivää, enkä kiireisessä työssä ehdi aina riittävän ajoissa pohjaa korjaamaan. Kun iho on rasvoittunut, on mineraalimeikillä hankala saada pohjaa korjattua – en vain osaa.
    Dermablend sarjaa aion luultavasti kokeilla, vaikka arpaonni ei suosisikaan, sillä ”ongelmaihoisena” sitä etsii aina sitä ”täydellistä” meikkituotetta.

    Videoista on hyötyä erityisesti tuotteiden levittämisessä siveltimillä. Tuotteita olisi mielenkiintoista testata jo senkin takia, että saisi tietää saako ”tavallinen” ihminen levitettyä tuotteet tasaisiksi ja sopivan peittäviksi ilman että pohjasta tulee tunkkaisen näköinen.

  8. Holli

    Hilseilevä Petteri Punakuono täällä hei! Punoitusvideo on minulle se tarpeellisin. Ihoni on rasvainen, mutta todella pintakuiva t-aleelta ja nenäni punoittaa kilometrin päähän. Omistan myös näyttävät pandasilmät, mutta mielummin pääsisin eroon tästä pellenenästä :)

  9. Littlemon

    Mulla oli melko paha akne josta olen onneksi jo päässyt eroon, mutta jälkeensä se jätti punoittavia arpia. Eli siis punoituksen peitto ja aknen peitto yhdessä hyödytti eniten!

  10. Essi

    Punoituksen ja aknearpien peittäminen. Dermablendin tuotteet vaikuttavat ihanan keveiltä, mutta peittäviltä. Pitäisi kyllä saada kokeiluun!

  11. Elli

    Toi punoituksen peittoon tarkoitettu meikki olisi varmasti hyvä myös minun kirjavalle/ couperosalle iholle.

  12. Sylvikki

    Aknen peittäminen; iho on jotenkin villiintynyt pahemman kerran. Täytyy kyllä testata tuo (nestemäinen) meikkivoide…

  13. Terhi

    Aknen peitto-video oli hyödyllisin, ja vaikutti kyllä tosi hyvältä tuotteelta.

  14. vendi

    Video tummien silmänalusten peittämiseen oli itselle hyödyllisin! :) Ps ihana arvonta!

  15. White

    Hyötyisin eniten pikakasvomeikki videosta ja tummien silmänalusten videosta.
    Vaikkakin oon kovasti tottunut nestemäisiin meikkivoiteesin ja tuotteena se houkuttelis enemmän. Näitä kyllä joskus haluan ostaa, mutta vielä en oo hennonut ja musta on tuntunut jotenkin oudolta pyöritellä meikkituotteita apteekissa. Kuulostaa hullulta :)

  16. Miina

    Mahtavan oloiset tuotteet! Tuo tummien silmänalusten peittäminen tulisi todella tarpee! Vaikkei nopea arkimeikkikään hassumpi ole :)

  17. Kaisu

    Hei!
    Minulla on yleisellä tasolla hyvä iho. Juurikaan ei näppyjä tule, mutta iho on pintakuiva. Viimeiset pari vuotta olen kärsinyt ylähuulen päälle tulevista maksaläiskistä..vaikka mitä suojakerrointa laitan, aina vaan ne tuummuu. Ymmärrät varmaan, ei ole kiva näyttää siltä, kuin olisi viikset :) Olen käyttänyt jo useamman vuoden Lily Loloa ja se on juuri minulla sopiva meikki..mutta…sepä ei saa huulen päältä niitä maksaläikkiä piiloon. Mitä luulet, toimisiko joku näistä Dermablendin tuotteista läikkien peitoon?Mitta läikkien kanssa on nyt täynnä, pakko keksiä joku keino niitä peittää!

  18. ninzka

    Ehdottomasti tummien silmänalusten peittäminen :)

  19. Anna

    Itselleni olisi todella paljon hyötyä tummien silmänalusten peittoon tarkoitetusta tuotteesta. Kärsin luonnostaan lähes mustista silmänalusista, joita mikään tuote ei tunnu selättävän.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.