Curly Girl -metodi ja testissä Briogeo Curl Charisma

Olen saanut viime aikoina kyselyitä Curly Girl -metodiin liittyen, ja vaikka en aiheesta ollut aikonut kirjoittaakaan, tarjoaa tämänpäiväinen tuotearvioni siihen luonnollisen väylän. Esittelyyn pääsee nimittäin Curly Girl -menetelmään sopiva sarja: sulfaatiton ja silikoniton Briogeo, erityisesti sen Curl Charisma -linja.

Sain Briogeo-tuotteita testiin Nobe Beauty -verkkokaupasta.

MIKÄ CURLY GIRL?
Curly Girl on kehitetty Yhdysvalloissa jo 2000-luvun alussa mutta Suomessa menetelmä on noussut trendiksi vasta tänä keväänä. Curly Girl -hoitotavalla pyritään tuomaan esiin ja vahvistamaan luonnonkiharoiden ja taipuisien hiusten kiharuutta. Moni kertoo löytäneensä metodin avulla hiuksistaan kiharuuden, jota ei tiennyt edes olevan olemassa.

MITÄ VÄLTETÄÄN:

  • Sulfaattipitoisia shampoita
  • Hiusten lämpökäsittelyä
  • Hiusten harjaamista ja kampaamista
  • Kuivattavaa alkoholia
  • Veteen liukenemattomia tai ei-haihtuvia silikoneja
  • Hajusteita (!! tätä en henkilökohtaisesti ymmärrä !! – hajusteilla ei ole niin minkäänlaista vaikutusta hiukseen)

(Edit. Kommenteissa esiin tulleen tiedon valossa hajusteettomuus ei kuulu CG:n laaja-alaisesti seurattuun yleiseen versioon. Pahoittelen puutteellista taustatyötäni, tällä kertaa luotettavina kokemani lähteet Naturally Curly ja The Beauty Brains antoivat väärää tietoa.)

MITÄ SUOSITAAN:

  • Hiusten vesipesua tai hiusten CO-pesua eli puhdistusta (silikonittomalla) hoitoaineella
  • Hiusten kosteuttamista –> kosteus rohkaisee kiharaa muodostumaan
  • Hiusten muotoilua geelillä

Pähkinänkuoressa: metodissa pyritään välttämään kaikkea mikä kuivattaa hiusta ja suosimaan kaikkea mikä lisää ja ylläpitää hiusten kosteutta.

Yksinkertaisimmillaan metodin noudattamiseen tarvitsee tasan kaksi tuotetta: hoitoaineen ja geelin (tai muun vahattoman ja silikonittoman, voidemaisen muotoilutuotteen).

Sulfaatittomuudesta voisin keskustella pidempäänkin.

Sulfaatteja vältetään CG-metodissa niiden kuivattavuuden takia, sillä kyllähän ne ovatkin pinta-aktiivisista aineista voimakkaimpia ja tehokkaimmin likaa ja rasvaa irrottavia ja sitä myöten potentiaalisesti kuivattavia. Mutta kuten tunnettua, kaikki sulfaatittomat vaihtoehdot eivät välttämättä ole hellävaraisempia kuin sulfaatilliset. Olen jutellut tästä useammankin hiustuotekemistin kanssa. Muiden muassa taannoin haastattelemani Bernerin kemisti Outi Tarakkamäki vahvisti tämän.

Itse kuulun hiustyypiltäni niihin, joita Curly Girl’in pitäisi varmasti kiinnostaa: minulla on taipuisat, kevyesti luonnonkiharat hiukset ja olen aina toivonut niihin enemmän volyymia. Jäntevät, kestävämmät kiharat = lisää volyymia :)

Tutustuin Curly Girliin jo vuosia sitten CO-pesujen yhteydessä, mutta en koskaan lähtenyt kokeilemaan metodia täysimittaisena. Periaatteessa se olisi ollut aika helppoa, sillä toteutan jo luonnostaan osaa Curly Girlin säännöistä, en esimerkiksi koskaan föönaa hiuksiani tai käytä muitakaan lämpökäsittelylaitteita, harjaan hiuksiani harvoin (yleensä kerran päivässä) ja suosin silikonittomia koostumuksia. CO-pesukin on toiminut ihan kivasti.

Shampookoostumuksia

Miksi en heittäytynyt perusteellisesti testaamaan Curly Girliä johtuu yhtä lailla bloggaajuudestani kuin – pakko tunnustaa – rakkaudestani ylellisen runsaasti ja pehmeästi vaahtoavia shampookoostumuksia kohtaan.

Kermaisia ja runsasvaahtoisia sulfaatittomia shampoita on kyllä lopulta löytynyt (kuten Olaplex <3) mutta bloggaajan ominaisuudessa testaan jatkuvasti uusia tuotteita joten sitoutuminen Curly Girliin ei oikein ole tuntunut mielekkäältä. Parin viikon testaus ei riitä, vaan metodiin on sitouduttava kuukausiksi – etenkin minun nykyisellä 4-5 päivän välein -pesurytmilläni.

Tänään esiteltävät, blogitestiin saamani tuotteet sopivat siis kuitenkin metodin noudattajille. :) Ainakin teoriassa.

Yhdysvaltalainen Briogeo on ns. ”6-free”-sarja: tuotteet eivät sisällä silikoneja, sulfaatteja, parabeeneja, ftalaatteja, dietanoliamiinia eivätkä synteettisiä väriaineita. Tuotteiden luonnollisuusprosentti on korkea; 90-100%. Briogeo tosin laskee veden osaksi ’luonnollisia aineita’, mikä vaikuttaa prosenttiin – tämä on myös usein käytetty markkinointikikka ;)

Tuotteiden pakkaukset on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista ja ne voidaan uudelleen kierrättää. Briogeon tuotteet ovat eläinkokeettomia ja vegaanisia.

 

CURL CHARISMA RICE AMINO + AVOCADO HYDRATING SHAMPOO
21,90€ / 236 ml

Virallinen kuvaus: ”Briogeo Curl Charisma Rice Amino + Avocado Hydrating Shampoo on kiharille ja laineileville hiuksille suunniteltu shampoo, joka ei kuivata tai latista kiharoita. Täyteläinen, sulfaatiton shampoo kosteuttaa ja ravitsee hiuksia. 

Kosteuttava shampoo sisältää hiusten pörröisyyttä vähentäviä riisiaminohappoja, kosteuttavaa avokadoöljyä ja kiharoiden rakennetta parantavaa fermentoitua tomaattiuutetta. Kvinoauute puolestaan auttaa suojaamaan hiuksia.”

Luonnollisuusprosentti: 98%

Sannin välitön reaktio: siis ettäkö tomaattiuute vaikuttaa jotenkin hiuksiin? Älkää nyt viitsikö..!  – Ja sitten Cosing vaiensi minut noloksi: Lactobacillus/solanum lycopersicum ferment extract –> ”hair conditioning”. Jotain sen on siis todistettu hiuksille tekevän. Oppia ikä kaikki.

Tyypillinen aamuhiusnäky

 

Pesevät ainesosat: Cocamidopropyl Hydroxysultaine, Sodium Cocoyl Isethionate, Lauramidopropyl Betaine, Disodium Laureth Sulfosuccinate, Sodium Lauryl Sulfoacetate, Sodium Lauroyl Sarcosinate, Sodium C14-16 Olefin Sulfonate.

Curly Girl -metodistit voivat tarkistaa Curlsbot.com-sivulta sisältääkö shampoo menetelmän kannalta arveluttavia tensidejä. Briogeon shampoon kohdalla Curlsbot-analyysi sanoo näin:

Koostumus: ylellisen näköinen, helmiäisen hohtoinen, hyvän viskositeetin koostumus. Tuntuu enemmän moussemaiselta kuin geelimäiseltä, tästä puuttuu geelille tyypillinen jännite.

Tuoksu: hyvin mieto ja tunteita-herättämätön, ei parfymoitu. Jotain kasvimaista on kenties aistittavissa mutta minussa tuoksu ei herätä tunteita puoleen tai toiseen.

Vaahtoavuus: vaahto muodostuu hitaahkosti eikä se ole erityisen liukasta. Tässä ei ole Olaplexin kaltaista kimmoisan, liukkaan vaahdon tuntumaa.

Hoitavuus: vaahtoa työstäessä tunnen, ettei se ole erityisen hoitavaa tai ainakaan selvittävää. (Selvittävyyteen tarvitaan kalvoa muodostavia ainesosia kuten silikoneja tai kvatteja.)

Mietteitä hoitavuudesta (tai tässä tapauksessa ei-hoitavuuden tunteesta): Curl Charisma -shampoossa on kyllä mukana kosteuttavia ja ravitsevia ainesosia kuten riisiuute, keratiini, sheavoi, avokadoöljy sekä ruusuöljy, mutta poishuuhdeltavassa tuotteessa niiden vaikutus on hyvin vähäinen.

Kasviöljyt ja aminohapot hoitavat hiusta kun niiden antaa vaikuttaa hiuksessa ja imeytyä hiukseen. Alle minuutin kestävän vaahdotuksen aikana vain kalvoa muodostavista hoitavista aineista on selvittävää hyötyä, siksi hoitava shampoo on yleensä yhtä kuin shampoo, jossa on joko silikoneja tai kvatteja tai kumpiakin.

Huuhtelu: tyvi jää erittäin narskuvaksi ja sormet takertuvat hiuspohjaan. Narskuvuuden perusteella shampoo on aika pesevää. Myös sisareni kokeili Curl Charisma -shampoota ja jakoi saman kokemuksen; ”hiukset jäivät tämän jäljiltä tosi narskuviksi”.

Bottom line: ei selvästikään shampoo sieltä hoitavimmasta päästä. Vaikka tämän shampoon tensidiprofiili lopulta olisikin hellävarainen, shampoon kokonaiskoostumus ei tunnu hoitavalta.

CURL CHARISMA RICE AMINO + SHEA CURL DEFINING -HOITOAINE
21,90€ / 236 ml

Virallinen kuvaus: ”Briogeo Curl Charisma Rice Amino + Shea Curl Defining Conditioner on kiharille ja laineileville hiuksille suunniteltu hoitoaine, joka ei kuivata tai latista kiharoita.

Tehokosteuttava hoitoaine sisältää hiusten pörröisyyttä vähentäviä riisiaminohappoja, tehokkaasti ravitsevaa manteliöljyä, kosteuttavaa sheavoita ja kiiltoa lisäävää ruusunmarjaöljyä.”

Luonnollisuusprosentti: 97%

Koostumus: kermainen, liukas voide.

Tuoksu: pehmeä, puuterinen ja hienovarainen.

Hoitavuus: tuntuu hiuksissa aika liukkaalta ja selvittävältä, ei kuitenkaan ihan sieltä kaikkein liukkaimmasta ja kermaisimmasta päästä. Ainetta on mukava työstää hiukseen, ei ”katoa” tukkaan kuten monet luonnonkosmetiikan hoitoaineet joissa ei ole kalvoa muodostavia ainesosia.

Curl Charisma -hoitoaineessa pääsääntöinen selvittävä ainesosa on behentrimonium methosulfate -kvatti, mukana on myös pienemmällä pitoisuudella kaksi muuta kvattia cetrimonium chloride ja guar hydroxypropyltrimonium chloride. Ilman sitä hoitoaineen tuntuma olisi erilainen. Muita hoitavia ainesosia ovat riisiuute, keratiinin aminohapot ja joukko kasviöljyjä ja -uutteita kuten shea, auringonkukkaöljy, manteli ja tomaatti.

Curly Girl -huomio: kvatit ovat sallittuja CG-metodissa. Niiden vaikutus hiuksessa on samankaltainen kuin silikoniyhdisteillä, mutta ne kiinnittyvät hiukseen eri tavalla. Kvatit ovat oma henkilökohtainen go-to-ainesosani hoitoaineessa, koska ilman niitä hoitoaine ei selvitä tukkaani. 

Huuhtelu: huuhdellessa Curl Charisma -hoitoaineen tuntuma on aika kevyt, se jättää hiukset selviksi mutta tuntee, että hiukseen ei jää paljon ”tavaraa”, kuten raskaammissa hoitoaineissa. Hoitoaine täyttää lupauksensa ”olla latistamatta kiharaa”.

Bottom line: Ihan hyvä hoitoaine jota käytän mielelläni. Sopii epäilemättä hyvin CG-metodiin. Ei kuitenkaan mitenkään uniikki hoitoaine vaan teho perustuu alalla yleisesti käytettyihin ainesosiin.

Näinkin voi hoitaa hiuksia… etikkahuuhtelua kattilassa… Viinietikka muuten sopii myös CG-metodiin.

 
Curly Girl ja hoitoainetekniikka
Curly Girl -metodissa hiukseen pyritään imeyttämään mahdollisimman paljon kosteutta, ja se onnistuu samalla mekanismilla kuin kosteuttaessa ihoa aasialaistyyppisellä runsasvetisellä rutiinilla. Niin ihon- kuin hiustenhoitoaineet sisältävät ainesosia, jotka sitovat kosteutta (= vettä). Normaalisti hiustenhoitoaineet neuvotaan levittämään pyyhekuiviin hiuksiin, mutta Curly Girlissä hoitoaine levitetään mielellään märkään tukkaan, tavoitteena sitoa hiuksiin mahdollisimman paljon vesimolekyylejä. Hoitoainetta levitetään hiuksiin runsaasti (kiharatyyppi ja huokoisuus huomioonottaen) ja hoitoaine-vesiseosta puristellaan hiuksiin.

(Ohjeita lukiessa mietin, miten CG-ihmiset tekevät tämän käytännössä – onko heilläkin suihkutilassa jokin kulho päänsä alla kuten minulla viinietikkakokeilujen aikaan :D Ilman kulhoa suuri osa vesi/hoitoaineseoksesta päätyy samantien viemäriin koska se luonnollisestikin valuu litimärästä tukasta.)

CURL CHARISMA RICE AMINO + AVOCADO LEAVE-IN -HOITOAINE
17,90€ / 177 ml

Luonnollisuusprosentti: 96%

Hiuksiin jätettävä hoitovoide, joka lupaa kosteuttaa, lisätä hiusten joustavuutta ja suojata niitä.

Leave-in-hoitoaine sisältää hoitavina ainesosina mm. riisiaminohappoja, avokadoöljyä, sheavoita, kvinoauutetta ja sitä ”kuuluisaa” (Sannin kyseenalaistamaa :D) fermentoitua tomaattiuutetta.

Koostumus: kevyt, liukas voide.

Tuoksu: huomaamaton.

Tuntuma: kevyt voide joka ei lähmää hiusta. Annostelen tätä yleensä 2 x 50 sentin kolikon kokoisen nokareen. Hiukset ovat kuivuttuaan ilmavat ja kiharat kevyesti korostuneet.

Hoitavuus: pääasiallinen hoitava ja silottava ainesosa on polyquaternium-37-kvatti. Lisänä pätevä kimara muita hoitavia ainesosia kuten riisiuute, avokadoöljy ja keratiini.

Tässä kuvassa olen pessyt ja hoitanut hiukseni Briogeo Curl Charisma -tuotteilla. Puristelin hiuksiin leave-in-hoitoainetta johon sekoitin seuraavaksi esiteltävää Curl Charisma -geeliä.

curly girl metodiCURL CHARISMA RICE AMINO + QUINOA FRIZZ CONTROL -GEELI
17,90€ / 162 ml

Luonnollisuusprosentti: 93%

* * SUOSIKKINI! * *

Kevyen koostumuksen geeli lupaa erotella kiharat ja pitää ne muodossaan tekemättä niistä tahmeita tai kovia. Sopii kiharoille tai laineileville hiuksille.

Geeli sisältää hoitavina ainesosina riisiaminohappoja, keratiinia, kvinoauutetta, fermentoitua tomaattiuutetta ja sheavoita. Kiinnittävästä vaikutuksesta vastaa normikosmetiikan puolelta tuttu vinyyliyhdiste VP/VA Copolymer.

Koostumus: hieman hyytelömäinen, luonnonkosmetiikkamainen koostumus.

Tuoksu: huomaamaton (incissä on mm. santelipuun öljyä ja vaniljaa, mutta hädin tuskin aistin niitä geelissä)

Tuntuma: tuntuu levittäessä hetken verran kevyesti tahmealta, sellaiselta kuin geeliltä odottaisikin. Tahmeus katoaa kuitenkin nopeasti. Geeli jäntevöittää kiharaa kiitettävästi ja tuo tukkaan pehmeää tuuheutta. Geeli ei tee hiuksen pintaa kuivuessaan kovaksi. Tykkään tästä tuotteesta, se on suosikkini Curl Charisma -sarjasta.

Hoitavamman kiharageelin luomiseksi Briogeo suosittaa sekoittamaan geeliä ja leave-in-hoitoaineeseen, ja tämä on jäänyt minulle tavaksi.

Bottom line:

Erityisen kiharoita Curl Charisma -sarjan tuotteet eivät hiuksistani ole tehneet, mutta ainakaan ne eivät latista tukkaa ja geelin ja leave-in-hoitoaineen yhdistelmä tuntuu oikein mukavalta kombolta jäsentämään laineitani.

Briogeo-tuotteita Suomessa myy Nobe Beauty.
MINÄ JA CURLY GIRL? MAHDOLLISUUS?
Myönnän, että metodin testaaminen on alkanut vetää puoleensa ylempänä mainituista esteistä huolimatta. CG:tä kokeilleiden ihmisten ennen/jälkeen-kiharakuvien katselu on selvästi tehnyt tehtävänsä :)

Ainoa mikä oikeasti harmittaa, jos lähden Curly Girliin, on Olaplex-shampoosta luopuminen. Vaikka se on sulfaatiton, se sisältää ei-vesiliukoisia silikoneja. Olaplex Bond Maintenance Shampoo on Lushing Fairly Traded Honeyn ohella paras shampoo mitä olen koskaan käyttänyt, sen koostumus on minusta yksinkertaisesti täydellinen ja se vain tuntuu hiuksissa niin i-h-a-n-a-l-t-a. Myöskään Lushin FTH ei enää ole mahdollinen Curly Girl -linjalle siirtyessä.

 

Täytyy vähän pureskella tätä. Kosmeettinen elämys vs. mahdollisuus ihanasti kihartuvaan tukkaan? Kun asian laittaa noin, tuntuisi jälkimmäinen ilman muuta painavammalta. Kuitenkin… kokemuksesta tiedän, että viehätykseni ihaniin, kermaisesti vaahtoaviin ja hoitaviin shampookoostumuksiin on todella vahva.

Jos kokeilen Curly Girliä, uudeksi questiksi voikin siis syntyä sulfaatittoman, silikonittoman ”Olaplex-korvikkeen” löytäminen.

Jään pohtimaan asiaa.

 

Sillä välin:

Kertokaahan omia Curly Girl -kokemuksianne. Tiedän, että teillä on niitä :)

Curly Girl -metodiin sopivia postauksiani:

Luupin alla sulfaatittomat shampoot

Sulfaatittomia shampoita (kaikki postaukset)

Silikonittomia hoitoaineita (omat suosikkini):

Aubrey – Mádara – Yves Rocher

Myös kotimaiset XZ:n ja Erittäin Hienon Suomalaisen silikonittomat hoitoaineet sopivat CO-pesuun fantastisen hyvin!

 

 

 

 

 

Kommentit (56)
  1. Hei!

    Mietin olisiko sinulla jotain näkemystä Olaplex-ongelmaan, vaikkei tämä postaus sitä shampoota käsittelekään. Ostin Olaplexin Bond Maintenance No. 4 -shampoon sen jälkeen kun olit kirjoittanut aiheesta pitkän postauksen. Olin kuullut shampoosta hyvää jo aiemmin, ja kuvailit shampoon tuoksua ja vaahtoavuutta niin ihanasti että oli pakko päästä kokeilemaan :) Ja nuo ominaisuudet ovatkin aivan mahtavia. Mutta shampoo ei silti tunnu toimivan minulla kuten kuuluisi. Hiukset jäävät raskaiksi ja täysin lättäniksi, ja jotenkin tahmaisen likaisen tuntuisiksi! Ensin epäilin että käytän shampoota joko liian paljon tai liian vähän, tai huuhtelen huonosti, mutta nyt on todettava että selitys ei löydy ainakaan noista asioista. Kun föönaan hiuksia ja harjaan niitä samalla, tuntuu jopa harja liikkuvan hiusten läpi vähän huonommin kuin mihin olen tottunut.

    Olen vuosia käyttänyt ihan vaan Linna-shampoota, ja ajattelin nyt hylätä Olaplexin (tai siis lahjoittaa ystävälle) ja siirtyä takaisin siihen. Mutta sinä kun tiedät näistä asioista, niin mahtaisitko keksiä jotain mahdollisia syitä siihen ettei shampoo toimi minulla? Se on niin harmi, kun muuten shampoo tuntuu niin ihanalta!

    1. Myöskään minulla Olaplexit (shampoo,hoitoaine & tehohoito) ei toimi. Ei mitään vaikutusta. Minulla on pitkä ja ohut fleda. Puolet käsittelemätöntä ja puolet kuivaa hamppua 😂. Ei mitään vaikutusta vaikka olen käyttänyt oikein. Shampoo on sinänsä kiva shampoo, riittoisa ja pehmoinen vaahto, mutta tuloksiin nähden maksoin turhasta.

    2. Höh, luin ton Hellin Olaplex kommentin ja koin niin samaistumisen (paitsi mä en föönaa, enkä käytä muotoilutuotteita).
      Minäkin ostin Olaplex 4 shampoon ja poishuuhdeltavan hoitoaineen nro3.
      Pesin hiukset ja annoin hoitoaineen vaikuttaa (värjäsin kulmakarvat vaikutusajalla).
      Ja seuraavan työpäivänä hiukseni rasvoittuivat. Pesin uudestaan pelkästään Olaplex 4 shampoolla ja hiukset ihan tavalliset, rasvoittuvat melko nopeasti (jos yhtään hikoilen…).
      Briorin shampoo ja Herbinan hoitoaine…mun hiukset näyttää niillä käsiteltyinä paremmalta ja voin pestä joka kolmas päivä.
      Olaplexin käyttö vaatii päivittäisen pesun.

      Ehkä mä jatkan vielä Olaplex kokeiluja jo ostetut pullot loppuun ja unohan ne, jos en keksi ”niiden juttua” pidemmässä käytössä. Mies kehoitti kokeilemaan uudestaan, kun jatkan uimahallikäyntejä, jos ne toimis sit kloorivedessä uittamisen jälkeen paremmin.

      Ostin Olaplexien kanssa myös kaksi törppöä Maria Nilan shampoita, toinen oli liian hoitava (rasvoittaa hiuksiani)…mutta toimii hyvin koiran pesemiseen ja se pesevämpioli miehen hiuspohjalle täys kymppi.

      1. Olaplexin 3 kuuluu pestä pois shampoolla ja sitten vielä hoitoaine hiuksiin.

      2. ja poishuuhdeltavan hoitoaineen nro3.

        Tarkoititko numero vitosta? Kolmonen on se ennen shampoopesua käytettävä tehohoito.

      3. ”Olaplexin 3 kuuluu pestä pois shampoolla ja sitten vielä hoitoaine hiuksiin.”

        Aino ja Sanni, no tuo selittäneekin, miksi se nro 3 ei toiminut yhtään.
        Ostin vaan shampoon nro4 ja hoitoaineen nro3.

        Tarviikoittaa uudestaan myöhemmin….

        1. Mähän tein itse ensimmäisellä Olaplex-kokeilukerralla saman mokan, käytin kolmosta shampoon jälkeen ja ihmettelin miksi se tuntui niin oudolta….

    3. Mutta shampoo ei silti tunnu toimivan minulla kuten kuuluisi. Hiukset jäävät raskaiksi ja täysin lättäniksi, ja jotenkin tahmaisen likaisen tuntuisiksi!

      En valitettavasti osaa sanoa yhtään mistä tällainen vaikutus voisi johtua, tai ainoa mitä keksin on se, että Olaplex-shampoon hoitavat ainesosat ovat liian hoitavia sinun hiustyypillesi. Kuvailemasi ”likaisuus” kuulostaa siltä, että shampoon hoitavat ja kalvoa muodostavat yhdisteet eivät huuhtoudu kunnolla hiuksistasi mistä syntyy tuollainen raskaan ja lähmäisen tuntuinen tulos. Joskus kosmetiikan ainesosien ja hiusten tai ihon välinen kemia on todella mystistä, eikä tavallisen maallikon järkeilyllä pysty selittämään miksi vaikka sama ripsari varisee yhden silmissä mutta ei toisen, miksi saippuapesu toimii kuin unelma toisten hiuksissa ja kertyy töhnäksi toisten päähän, ja miksi kasvovoide rullaa yhdellä mutta ei toisella. Olaplex-shampoo-kokemus tuntuu menevän tähän samaan kastiin. :/

  2. Olen noudattanut metodia periaatteella ”välillä enemmän ja välillä vähemmän” jo ~15 vuotta. Tämän vuoksi hämmentää se, miten tämä nyt vasta tuli Suomeen tällaisella voimalla ja millaisessa takapajulassa sitä oikein asutaankaan muka :D

    Omaan kokemukseeni perustuen sanoisin, että voisit hyvin kokeilla metodia muilta osin yhdistämällä sen Olaplexin shampooseen ja välillä käyttäen toista sulfaatillista shampoota, jolla Olaplexistä mahdollisesti kertyneet silikonit lähtee pois. Mullakin on kaapissa Olaplexin shampoo testimielessä ja pesen sillä välillä – ihan samoin kihartuu silti. Ehdottomuus onkin naurattanut tässä uudessa aallossa ja fb-ryhmän lynkkaukset, jos joku toimii pikkasen toisin kuin ohjeistettu. Hius kun ei mene pilalle siitä, että käy vaikka kampaajalla, joka käyttää metodiin soveltumattomia tuotteita
    eikä koko hommaa joudu aloittaa lähtöviivalta uudelleen, vaikka kunnon shampoopesun sulfaattishampoolla (”final wash”) joutuisikin tehdä ajoittain. Pesu oikeilla tuotteilla lipsahdusten väliin palauttaa takaisin suurin piirtein siihen missä oltiinkin, ei sinne mistä lähdettiin.

    Mielestäni metodin tärkeimmät asiat ovat kosteutus soveltuvin tuottein, hiusten harjaaminen ainoastaan suihkussa hoitoaineen kanssa märkänä, jätettävän hoitoaineen levitys vettä valuvaan tukkaan ja tämän jälkeen puristelu kiharaan ja kuivaus/kuivumisaika koskematta hiukseen. Ilman geeliäkin pärjää, tosin sen levittäminen jätettävän hoitoainen perään vettä valuvaan tukkaan mahdollistaa usean päivän paremmat kiharat. Ylimääräiset vedet puristellaan mikrokuitupyyhkeeseen tai vaikka t-paitaan. Froteepyyhe rikkoo kiharaa. Hiuksiin saa koskea vasta, kun ne ovat kuivuneet ja voi puristella kuivat kiharat ilmaviksi.

    Geelin kanssa tarkoitus on, että kuivassa tukassa ei kiharoiden puristelun jälkeen tunne geeliä enää ollenkaan, eikä kukaan muukaan tunne hiusta koskettamalla, että siihen olisi laitettu mitään aineita. Vaikka geeliä olisi laittanut niin paljon, että hius kuivuu ihan koppuraan, kiharoista tulee ihanan pehmeät ja joustavat castin rikkomisen jälkeen.

    Katukuvassa on nyt näkynyt jonkin verran rasvaisen/tahmean näköistä kiharaa/laineikasta tukkaa… Näillä on mennyt jotain pieleen tai käytetty omaan hiustyyppiin soveltumattomia tuotteita. :D Jotkut ovat myös yrittäneet alkaa pidentää pesuväliä heti kärvistellen rasvaisella tukalla. Metodi yleensä mahdollistaa pesuvälin pidentämisen, mutta ei sitä ole tarkoitus pidentää väkisin kärsimällä :)

    1. hämmentää se, miten tämä nyt vasta tuli Suomeen tällaisella voimalla

      Minäkin olen ihmetellyt mitä tässä on oikein juuri tänä keväänä tapahtunut, kun menetelmästä yhtäkkiä puhuvat täällä ”kaikki” – kun se USAssa oli hot topic jo toistakymmentä vuotta sitten :)

      Ehdottomuus onkin naurattanut tässä uudessa aallossa ja fb-ryhmän lynkkaukset, jos joku toimii pikkasen toisin kuin ohjeistettu. Hius kun ei mene pilalle siitä, että käy vaikka kampaajalla, joka käyttää metodiin soveltumattomia tuotteita

      Hyviä pointteja. Ei juttu varmaan siihen kaadu jos silloin tällöin pesee sääntöjen ”vastaisilla” tuotteilla.

      Mielestäni metodin tärkeimmät asiat ovat kosteutus soveltuvin tuottein, hiusten harjaaminen ainoastaan suihkussa hoitoaineen kanssa märkänä

      Minua tuo märkänä kampaaminen on aina kammoksuttanut, minuun on niin iskostunut se että märkäkampaus on yksi rasittavimpia asioita mitä hiukselle voi tehdä 😬 Ymmärrän niitä ihmisiä joiden hiukset todella menevät takkuun pesun aikana ja ne on pakko selvittää, tai ovat kuivana ihan solmussa, mutta omat hiukseni eivät mene pesussa takkuun niin olen kokenut märkäkampaamisen kohdallani hyödyttömäksi. CG-metodissa sillä on tietysti osittain eri tarkoitusperä (–> kiharan säilyttäminen kuivana, kun sitä ei enää ”tarvitse” selvittää kuivana), mutta märkäkampaamisen suoritus tuntuu yhtä kaikki valtavan vastenmieliseltä. Jos lähden tätä kokeilemaan, luulen että skippaan tämän kohdan yli…

      Froteepyyhe rikkoo kiharaa.

      Tämä on minulle uusia ahaa-elämyksiä, en ole tullut tätä aiemmin ajatelleeksi tai ainakaan sisäistäneeksi. Aion siirtyä t-paitakuivaukseen saman tien :D

      1. Muakin hiukan mietityttää, kun osa harjailee hiuksiaan esim. Tangle teezerillä suihkussa. Alun perin metodissa on luultavasti käytetty jotain harvaa afrokampaa, en ole tutkinut…

        Selvitän itsekin kyllä hiukset suihkussa, mutta hyvin varovaisesti sormilla ja todella harvalla kammalla. Ideana se, että melkein mikä tahansa hoitoaine toimii paaaljon paremmin kammattuna. Sormilla saa joskus jonkin aikaa ”lutkutella” tukkaa, ennen kuin hoitoaine alkaa toimia kunnolla, minkä jälkeen se kampakin menee kuin itsestään läpi. Takut aina varovaisesti sormilla, vaikkei hius enää niin takkuunnukaan. Näin missään vaiheessa ei tule venytettyä ja hangattua hiusta turhaan.

        1. Ideana se, että melkein mikä tahansa hoitoaine toimii paaaljon paremmin kammattuna.

          Ihan totta. Tämänkin tietäen (ja kokeneena) en juuri koskaan kampaa tai harjaa hiuksiani kosteina, en edes hoitoaineen kanssa. Se vain tuntuu niin vastenmieliseltä. Koska hiukseni eivät juurikaan takkuunnu, olen järkeillyt, etten tavallaan edes tarvitse tuon hoitoainekampauksen tuomaa lisähoitavuutta ja -selvitystä.

    2. Mulla on luonnostaan helposti kihartuvat, lähes käsittelemättömät hiukset, joita harvemmin tulee lämpökäsiteltyä. Pesuun käytän yleensä Urtekramin ruusushampoota, hoitoaineelle ei ole juurikaan tarvetta (joskus tosi harvoin teen saman sarjan hoitsikalla pesun). Muotoilutuotteita en käytä. Hiukset rasvoittuu melko helposti, samaten oon semmonen päähikoilija🙈, että senkin puolesta tarvii pestä tiheään hiuksia…

      Päätin kokeilla metodia, ja lopputulos oli kaiken sen hoitsikan jälkeen se, että olin ihan kaamee lähmäpää muutaman päivän jälkeen. Joutui tekemään aika monet tehoputsaukset et sai sen tahmean tunteen pois. Hoitsikkana mulla oli se Varpu Tyrni.

      T-paitaan ploppailuja sen sijaan oon harrastanut aina silloin tällöin jo useamman vuoden, ja sillä on saanut tosi nättiä jälkeä. Mulla siis tuntuu syntyvän paras kihara siten, etten tarjoa hiukselle liikaa kosteutta, mutta ploppaan kiharan kivaan muotoon teepparilla.

    3. Maijastiina
      6.5.2019, 21:57

      No vihdoin löytyi joku minua pidempään metodia seuraillut. :D Itsellä takana kymmenisen vuotta, mutta olen poiminut jutusta ne itselle parhaat puolet ja soveltanut toimivaksi omaan arkeen.

      Oman rutiinini kulmakiviä ovat laadukkaat hoitoaineet ja naamiot, hiuksia ei koskaan harjata (kampaus sormin tai harvalla kammalla), eikä fööniä kuin hätätapauksessa. Pesun ja muotoilun jälkeen hiuksiin ei saa myöskään koskea ennen kuin ne on ihan kuivat. Itse pesen hiukset illalla, koska yön aikana ne saavat kuivua rauhassa paikoillaan.

      Enpä ole näiden vuosien aikana käytännössä huomannut mitään eroa siinä, ovatko tuotteet noita cg-hyväksyttyjä vai eivät. Oletan että laadukkaat ja kiharalle hiukselle tarkoitetut/sopivat tuotteet eivät ylipäätään sisällä voimakkaasti kuivattavia ainesosia, vaikka siellä nyt jotain silikonia tmv. olisikin. Kuivaan myös ihan tavalliseen pyyhkeeseen, en ploppaile enkä todellakaan jaksa käyttää aikaa kotitekoisten geelien keittelyyn. Peruslaiska ihminen ei jaksa tehdä hiusten pesemisestä teatteria. :D

      Tässä Suomi-innostuksessa mua kummastuttaa se, että hiukset tuntuvat jääneen sivuosaan. Itse olen hahmottanut CG:n siten, että aluksi pitää oppia tunnistamaan oma kiharatyyppi ja sit opetella hoitamaan sitä oikein. Sopiva tuote riippuu kihara- ja hiustyypistä. Nyt ainakin FB-ryhmässä vedetään jotain kaikille sama hoitis ja geeli -linjaa, minkä veikkaan olevan monen lähmätukan taustaongelmana. Myös esimerkiksi sää vaikuttaa siihen, mitä tuotetta kannattaisi milloinkin käyttää.

      1. Todella hyvä kommentti :) Olen taipuvainen olemaan samoilla linjoilla ihan maalaisjärjen perusteella. Varmasti joidenkin hiuksisssa toimii ainesosiltaan hyvinkin ”CG-puritaaninen” rutiini, mutta yhtä hyvin toisella voi toimia silikoni- ja alkoholipitoinen hoitosetti, kunhan vain on oppinut kunnolla tuntemaan hiuksensa ja löytänyt juuri ne hiustyypilleen sopivat tuotteet ja koostumukset. Uskon, että ennenkaikkea hellävaraisuus ja kaikenlaisten hiusta pörröttäven ja kuivattavien toimenpiteiden välttäminen ovat metodissa avainasemassa. On päivänselvää, että esimerkiksi föönin välttäminen, kiharan muodon rohkaiseminen kosteudella ja geelillä sekä hiusten antaminen kuivua rauhassa ilman koskettelua ovat omiaan tuomaan esiin luonnonkiharan ja taipuisan hiuksen kiharuutta.

        Mutta koska omaan myös leikkimielisen ”Elämä on peliä” -asenteen vähän vaikka mihin, saatan samalla erittäin hyvin ymmärtää Curly Girlin tarkkojen seuraajien ja omien siemengeelien keittelijöiden mielentilaa :) Tällaiset jutut ovat kaikessa potentiaalisessa höpsöydessään ja ilmeisessä epätieteellisyydessään kuitenkin hiton hauskoja ^_^ Ne tuovat arkeen jotain kivaa ja erilaista :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *