Karkkipäivä
Karkkipäivä

Bloggauksesta

Rakkaat lukijani.

Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.

Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.

Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?

Kesäkuu 2016.

Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?

Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?

Sivunkatselut_blogi_2016

Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.

Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein – blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.

Sateenkaaritikkaribanneri

Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.

Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.

HavsVidden_IMG_2382_

Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.

”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”

Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.

Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa,  samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.

Rovaniemi_Viivi

Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta – ”tää on nyt päästävä jakamaan..!” Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.

Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.

Ahvenanmaa_11_15_IMG_9198

Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.

Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.

tervetuloavuosi2017_

Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.

Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.

Ahvenanmaa_11_15_IMG_9120

Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.

Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…

Koirat_Rovaniemi_IMG_1603_3

Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.

Numerot surettavat – jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa – ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)

Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)

Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka – eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.

Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.

Sanni

Kommentit (76)

  1. Anna Banana

    Voi Sanni ja kaikki muutkin ylisuorittajat ja addiktiiviset kontrollifriikit! Itsekin kärsin tästä taudista: hommat etenevät hitaasti, kun kaiken pitää olla täydellistä. Muut eivät todennäköisesti edes huomaa niitä pieniä nyansseja, joita perfektionisti jää pyörittelemään aivan liian pitkäksi aikaa. Aika turhaa hommaa siis. Itse jään vielä jahkailemaan jälkeenpäin työni laatua ja huomaavatko muut siinä jotakin vikaa. Tyytymättömyys omaan tekemiseen ottaa helposti vallan.

    Itselläni tuo elämänasenne ja pakkotahtisuus johti aivan totaaliseen loppuunpalamiseen, josta en ole toipunut vieläkään, vaikka aikaa on kulunut vuosia. Toki minulla on lisäksi taakkana geneettinen alttius ja traumatausta. Sairastuin siis vakavasti, ja pahimmillaan kykenin juuri ja juuri käymään wc:ssä ja syömään, elämä oli jäissä. On ollut aika kova koulu rakentaa uutta minää niistä raunioista, mutta toisaalta olen saanut tilaisuuden tutustua itseeni ja miettiä syvällisesti, mitä haluan ja toteuttaakin jo joitakin juttuja, omia voimavaroja kunnioittaen. Intensiivinen terapia ja mindfulness ovat auttaneet. En vieläkään ole rento ja letkeä tyyppi, mutta ainakin tiedostan omien tapojeni ja ajatusteni vaikutuksen siihen, kuinka epämiellyttäviksi mukavatkin asiat voivat kohdallani muuttua, kun pakkomielteet, kontrollointi ja perfektionismi meinaavat ottaa taas vallan.

    Rentoa kevättä sinulle, Sanni!

  2. lissen

    Hei, onko sun kuvaa käytetty luvan kanssa täällä?
    http://neuletakit.romshina.ru/tumma-puku-naiset-hiukset/

    • Sanni

      Joku linkitti tuon sivun minulle jo joskus aiemmin, ja vaikuttaa siltä että se on jonkun robotin tekemä sivu, ei ”oikea”. Kun lukee postauksia, niissä ei ole mitään järkeä eikä loogista kokonaisuutta ja kieli on Google translate -tyyppistä. En siis voi ottaa yhteyttä mihinkään tahoon ja pyytää poistamaan kuvaani kun sivuille ei löydy ketään tekijää johon ottaa yhteyttä.

  3. Elli A

    Lyhyesti ja ytimekkäästi: <3 <3

  4. sara

    Miksi blogissa pitäisi lukijoiden joka päivä käydä vai tuleeko lisätuloja klikkausten perusteella? Sen olen ymmärtänyt, että ainakin joissakin portaaleissa saa peruspalkan päälle lisätuloja, kun postaa useammin kuin sopimuksessa edellytetään. Jos säästää matkaa varten niin ymmärrän tarpeen tehdä enemmän postauksia, mutta niin minäkin esim. jokunen vuosi sitten tein tunteja sisään, että sain ottaa saldovapaata reissun takia ja sen jälkeen palasin takaisin tavalliseen työaikaan. Blogia voisi siis yrittää kirjoittaa kuin tavallinen palkkatyöläinen (7.5 h päivä) ja ideoita vaikka kirjoitella vihkoon ylös niin ei tule kimmoketta vastata vaikka kommentteihin. Tai sitten viikkotasolla pitää tuntikirjanpitoa.

    Lukijatilastoja kannattaa myös tutkia kriittisellä silmällä, sillä me lukijatkin olemme vain ihmisiä, joilla on muukin elämä. ;) Itse luen bloglovinin kautta blogeja ja luen postauksia, jotka sillä hetkellä kiinnostavat ja niitä on aikaa lukea, Karkkipäivältäkin taitaa olla pari postausta vielä odottamassa.
    Joskus taas palaan lukemaan kommetteja kuten tähän postaukseen. Se, että tulee tavanomaista nousua ja laskua lukijamäärissä ei siis suoraan korreloi sen kanssa, että joku postaus on vaikka huono tai tylsä, kun sillä on vähän lukijoita. :) Blogisi aihepiiri on myös niin monipuolinen, ettei kaikki aiheet mitenkään voi kiinnostaa kaikkia lukijoita, joten siksi ei voi olettaa, että jokainen postaus saisi yhtä paljon lukijoita eikä minusta pidä saadakaan.

    Minun työpaikalla asiat pitää saada tehtyä ajallaan eikä niitä voi loputtomasti hioa ja avainsana onkin riittävän hyvä. Jos palaveri, sähköposti tai tehty työ jää puutteelliseksi niin sitten sitä parannetaan, tehdään uusi, pidetään uusi palaveri jne. Täydellisyyteen tietenkin pyritään, mutta myös hyvä riittää. :)

    • Sanni

      Miksi blogissa pitäisi lukijoiden joka päivä käydä vai tuleeko lisätuloja klikkausten perusteella?

      Palkkion muodostumisen pohja vaihtelee jonkun verran paikasta toiseen, mutta sivunäytöt (eli juuri ne klikkaukset) ovat se luku, joka vaikuttaa eniten useimmissa paikoissa (tällaisen käsityksen varassa olen). Viime vuosina kampanjoiden merkitys on kohonnut, eli ne tuovat (kampanjasta riippuen) merkittävästi lisätuloja. Minä osallistun vain sellaisiin kampanjoihin joiden sisältö oikeasti kiinnostaa, ja niitä ei osu kohdalle montaa kertaa vuodessa. Näin ollen tuloni ovat määräytyneet ennen kaikkea sivunäyttöjen perusteella, mutta toki asiat kuten blogin brändiarvo vaikuttavat neuvoteltuun sopimukseen.

  5. Nowruz

    Sanni, hapsumatolla kieriskely on ehdottomasti oikea valinta kun koet että uupumus nostaa päätään! On tärkeää, että rohkaistuu kuuntelemaan itseään kävijästatistiikan tuijottelun sijaan. En ole itse bloggaaja, mutta tavoitteellisena uraihmisenä opin vasta kantapään kautta, liiasta työnteosta sairastuttuani, että välillä täytyy höllätä ja palautua. Kun siihen pystyy, on työhön liittyvien intohimojen toteuttamisessakin luovempi, terävämpi ja freshimpi. Kaikkea hyvää sinun kevääseen! <3

  6. Soleil

    Heippa, taas pikainen kommentti kun poika on päikkäreillä vielä hetken. :)

    En sen enempää kommentoi tuota ”kontrollifriikkeilyä”, vaan komppailen yllä kirjoittaneita asiasta. Hyvin totesit itsekin, että se on varmaan avain toipumiseen.

    Itse _aloittaisin_ ihan konkreettisista arkisista jutuista ja kyseenalaistaisin rutiineja (mitä olet tehnytkin).

    Mikä helpottaa ajankäyttöäsi > elämääsi > uupumustasi konkreettisesti? Skippaa jotain toisarvoista, jätä jotain pois. Tee vähemmän toisarvoisia töitä, kuluta vähemmän. Jätä turhia menoeriä pois, käytä nekin rahat johonkin mikä virkistää.

    Esimerkiksi (töksähtäen, anteeksi, poika heräilee):

    -Laita kakkosasunto pois, matkaile niillä rahoilla – tai majoitu hulppeasti Ahvenanmaalla kun sinne haluat mennä, esim yhdessä miehen / siskon / äidin / kaverin kanssa.

    -Älä tee niitä pätkiä. Keskity tärkeimpään työhösi. Näin et tarvitse kakkosasuntoa, eikä sinun toisaalta tarvitse tehdä lisätöitä rahoittaaksesi kakkosasunnon JA matkailun. Näetkö noidankehän?

    – Matkaile vähän aikaa läheisten kanssa ja ota pieniä irtiottoja matkoilla yksin.

    – Ole läheisille läsnä, älä bloggaa matkalta (silloin se on työmatka!).

    -Anna miehen tarjota välillä, vaikka sinulla olisi varaakin.

    – Älä tee matkabudjettia, äläkä ainakaan pitäydy siinä!

    – Repäise ja tee aamukahvi punnitsematta ja mittailematta mitään :D

    – Syö pala suklaakakkua!

    – Jätä sali väliin, vaikka et ole kipeä!

    – Lainaa kaverin koiraa tai tarjoudu lapsenvahdiksi ja ulkoile salin sijaan niiden kanssa. (Pakottavat aika hyvin olemaan läsnä.)

    -Kiitoksia ja anteeksi suorat neuvot ja ranskisviivat. :)

    Virtuaalihalauksia täältäkin. Pidä itsestäsi huolta!
    Vakkarilukijasi

    PS. Joitain ihanan perusteellisista jutuista voisi myös hyvin luontevasti jakaa kahdeksi postaukseksi, kuten vaikka jonkun kosmetiikkasarjan esittely ja sitten käyttökokemukset. Itse pidän juuri perusteellisuudestasi, mutta näin voisit säilyttää sen vähentämättä radikaalisti postaustahtia.

    • Sanni

      Kiitos vinkeistä ja ajatuksista, Soleil. <3 Ymmärrän kakkosasuntoon liittyvän vakavankin taloudellisen, hm, stressin, mutta ongelma on siinä että tuo "kakkos"asunto on minulle enemmänkin "ykköskoti", sellainen paikka ja rauhan tyyssija ympäristöineen jossa tykkään olla ja jossa mieli on aina levollisempi kuin täällä mantereella. Jos miehen tilanne sen mahdollistaisi (ja hän siihen suostuisi), pakkaisin miehen mukaan ja asettuisimme pysyvästi Ahvenanmaalle, siellä minä nimenomaan haluan olla. En siis tarvitse kakkosasuntoa työtä varten vaan elämää varten. :) En halua majoittua Ahvenanmaalla "hulppeasti" lomilla vaan asua siellä omassa kodikkaassa pesässäni. <3

      Kakkosasunnossa ei kerta kaikkiaan ole minkäänlaista (taloudellista) järkeä, mutta järki ei siihen liitykään. Kaikkiin asioihin ei aina pysty liittämään järkiperusteluita. Usko pois, tämän dilemman kanssa on tullut painittua vuosi jos toinenkin. :/

      Olen tätä hyvin haikeana mietiskellyt nyt kun olen tiedostanut etten pysty enää ylläpitämään viimeisten viiden vuoden työtahtia. En tiedä mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan. Aika näyttää, se on myös minun toimintamottojani. En osaa enkä halua suunnitella pitkälle tulevaisuuteen.

      P.S. Lainaan siskoni koiria usein <3 Ne vievät minut ulos ja sinne hapsumatolle. :) Olen myös välillä tehnyt kahvia punnitsemattakin ^_^ Jos tulee liian laihaa kahvia niin sitten saattaa harmittaa :D

  7. Tuikku

    Ajattelen samoin, kuin Soleil tuosta postauksien jakamisesta. Pitkät ja perusteelliset postaukset ovat ihania, mutta niitä voisi tosiaan myös jakaa. Silloin saisit ”yhdellä istumalla” kaksi postausta, kun kirjoittaisit jutun, kuten tähänkin asti, mutta julkaisisit osan heti ja loput ajastaisit vaikka seuraavaksi päiväksi. Esim. tuote-esittelyt voisi jakaa juuri noin, kuin Soleil esitti tai useamman tuotteen esittelyt jakaa tuotteittain. Neljästä tuotteesta tulisi kaksi postausta tms.

    Olen lukenut Karkkipäivää vuosia, en edes tiedä, miten kauan. Se on kuitenkin ainoa blogi, jota luen säännöllisesti päivittäin – en vain ole löytänyt yhtään toista blogia, joka olisi läheskään yhtä laadukas. Jos on jokin kiinnostava keskustelu meneillään, niin käyn usein monta kertaa päivässä vilkaisemassa, onko tullut uusia kommentteja. Kommentit ja sinun vastauksesi niihin ovat ehdottomasti blogin suola ja mielestäni harvinainen poikkeus blogimaailmassa!

    Lyhyemmät jutut palvelevat myös meitä lukijoita – niiden parissa kuluu vähemmän aikaa (jos yrittää vähentää sitä koneella / kännykällä vietettyä aikaa, kuten moni varmasti tekee), mutta silti saa sen haluamansa piristyksen. Ja nekin päivät, kun et julkaise mitään, ovat hyvästä! :) Eipä tule sitäkään hetkeä roikuttua koneella, helposti kun siihen jää sitten tekemään muutakin ja tulee luettua sadatta kertaa se sama Iltalehti/Iltasanomat ja katsottua ne muutkin blogit, vaikka ei oikeastaan edes kiinnosta. Ja taas hävisi tunti elämästä pelkkään passiiviseen möllötykseen. ;)

    Kirjoitat todella hyvin ja olen huomannut, että välillä pohtiessani jonkun tuotteen hankintaa ajattelen, että: ”Hitsi, kun Sanni olisi arvostellut tämän!” Luotan arvioihisi ja uskon tinkimättömään rehellisyyteesi. Kerrot, jos tuote on mielestäsi hyvä tai huono ja perustelet hyvin. Näin voin löytää itselleni sopivan tuotteen, vaikkei se olisikaan ollut sinun suosikkisi tai toisaalta voin välttää hutiostoksen. Kiitos siitä!

    Olen muiden kanssa samaa mieltä siinä, että sinun pitää asettaa itsesi ja läheisesi (kaksi- ja nelijalkaiset) etusijalle. Me lukijat pysymme täällä kyllä, vaikka julkaisisitkin juttuja harvemmin. Voit vaikka päättää, että julkaiset tiettyinä viikonpäivinä uuden postauksen. Se voisi helpottaa henkisesti tilastojen tarkastelua, kun kävijämäärien pitäisikin olla alhaisemmat tiettyinä päivinä. Ja lukijat tietäisivät, että esim. tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin on turha käydä Karkkipäivässä, silloin mennään sen sijaan vaikka lenkille tai pulkkamäkeen tai luetaan kirjaa! ;)

    Pahoittelen, jos kommenttini on vähän poukkoileva ja sisältää mahdollisesti kirjoitusvirheitä; naputtelen tätä kännykällä ja tietysti töissä, kun pitäisi tehdä jo töitä… (Samaistun haluusi viilata kirjoituksia loputtomiin, joten tämä toimii samalla hyvänä harjoituksena itselleni!)

    Kiitos Sanni näistä vuosista, toivottavasti saamme nauttia laadukkaasta blogistasi vielä pitkään! <3

    • Sanni

      Kiitos Tuikku. Tuota postausten jakamista olen välillä harrastanutkin, etenkin todella pitkien postausten (kuten vaikka nyt keskeneräisen USAn matkaraportin) kanssa. Tuotearvosteluja taas en jotenkin osaa katkoa osiin, etenkään jos kyse on yhdestä sarjasta… Yksi sarja on kokonaisuus ja tuntuisi hassulta katkoa se. Ymmärrän kyllä pätkäisyn mielekkyyden sen suhteen että sitten saa yhdellä iskulla kahden julkaisukerran sisällön, mutta mä ajattelen aina millainen kokonaisuus palvelee lukijaa parhaiten. On mielekästä että yhden sarjan arvostelu löytyy samasta kirjoituksesta.

      Mitä taas tuohon julkaisupäivien päättämiseen tulee, sitäkin olen muuten joskus vuosia sitten kokeillut, kun olin vielä vakituisesti päivätöissä myymälässä ja silloinkin tuli ylikuormitusta. Se toimi joten kuten ja rauhoitti kyllä rytmiä, mutta se sopii huonosti spontaanin luonteeni kanssa, tykkään kirjoittaa juttuja usein siten että vuodan ne ulos juuri sillä hetkellä kun ne tulevat mieleen. Jos tällaisen spontaanin ”avautumisen” tai juuri tehdyn havainnon jakamisen siirtää määrätylle postauspäivälle, se ei enää ole yhtään sama juttu eikä sitä enää tulisi todennäköisesti ylipäänsä kirjoitettua… Mä poikkean monesta ammattibloggaajasta siinä, että suuri osa mun jutuista tulee spontaanin fiiliksen perusteella, ei suunnitellun juttukalenterin. Tiedän, että monilla bloggaajilla on aihekalenteri jota he seuraavat, minulla on vain luonnoksia jotka valmistuvat kokonaisiksi kirjoituksiksi vasta sitten kun tunnen että ”on aika”. Hahah ^_^ Tai saatan olla päättänyt, että tällä viikolla kyllä kirjoitan tästä-ja-tästä, mutta viime hetkessä kaikki muuttuu ja tilalle tunkeekin jotain muuta jonka koin kiinnostavammaksi. Sellainen kirjoittaja mä olen…

      Mutta kiitos vinkeistä ja näkökulmista, vaikka en osaisi omaa tekemisen tyyliäni muuttaa (muuten kuin hidastaa), niin otan kommenttinne ja palautteenne arvostuksella vastaan. <3

  8. Marja

    Jaksuhali! ♡

  9. himpsis

    Minä niin tunnistan itseni sinun tekstistäsi, vaikka ihan toisenlaista työtä teenkin. Kyllä meidän kummankin miehet ovat oikeassa siinä, että pitäisi relata. Ihan oikeasti.

    Mä suosittelen sulle Katri Syvärisen kirjaa ” Löydä elämän taika – sisäinen matka suorittamisesta iloon”. Itseen se kolahti niin, että kyynelsilmin sitä tuli paikoin luettua.

    Mulla on kolme blogia, joita tykkään seurata. Sinun blogiasi ja Kalastajan vaimoa olen seurannut vuosikausia. En varmaan ikinä lopeta. Katja Kokko on sellainen blogi, jota olen alkanut seurata hiljattain, ja se tulee varmasti myös jäämään pysyväislistalleni.

    Olet upea tyyppi, enkä tosiaan halua, että ns. poltat kynttiläsi loppuun molemmista päistä. Tsemppiä relaamiseen, muista, ettei sitä tarvitse yrittää suorittaa.

    Ja niin, en halua tähän viestiin vastausta. :)

    • Sanni

      Mä suosittelen sulle Katri Syvärisen kirjaa ” Löydä elämän taika – sisäinen matka suorittamisesta iloon”. Itseen se kolahti niin, että kyynelsilmin sitä tuli paikoin luettua.

      Kiitos vinkistä. Ja anteeksi kun vastasin ^_^

  10. Katja

    Voi Sanni, minä tunnistin niin monesta kohtaa myös itseni! Olen yrittänyt vaan höllätä ja antaa ola, jos blogi päivittyy joka toinen päivä, niin sillä ei ole mitään väliä, vaan sillä, että kutittelin ja kikatin tuon ajan tyttärien kanssa tai hypin jumpassa. Tuntuu, että elämässä on liian monta suoritettavaa asiaa välillä ja niin kuin sinäkin, minäkin nautin niistä. Bloggaamisesta, urheilusta, äitiydestä, ystävistä. Mutta pelkään, etten ole tarpeeksi läsnä, yritän kyllä blogijutut hoitaa kun tytöt nukkuvat ja mies on töissä tms., mutta eihän se aina onnistu. Jos yhtään tuijotan tilastoja, niin stressaannun, pitäisi vain tehdä niin että tuntuu hyvältä ja unohtaa ne tilastot.

    Ja minäkin varasin kaksi kirjaa juuri kirjastosta, käytän välillä päikkäriajat niihin. Lukeminen on ihanaa.

    Kiitos avoimesta postauksesta, joka hienosti kasasi omiakin fiiliksiä. Blogeja ja kilpailua on niin valtavasti, että sen miettminenkin jo ahdistaa välillä. Hyvää viikonlopun jatkoa, sinulla on upean monipuoliset jutut!

    Katja
    http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi/

  11. Krista

    Moikka!
    Olen seurannut blogiasi jo vuosia, koska pidän tavastasi kirjoittaa. Olen niitä lukijoita jotka katsovat lempparibloginsa korkeintaan kerran viikossa ja sinun blogisi kanssa on välillä käynyt niin päin että viivyttelen tänne tuloa, koska tiedän että sisältöä on taas paljon enemmän kuin yhdeltä istumalta ehdin lukea. Minäkin ehdottomasti kannustan siihen että pidät asiasisällön hyvänä ja esim postaat harvemmin.
    Kokemuksesta voin myös sanoa että tulotaso ja oma vointi kyykkää paljon pahemmin silloin kun polttaa itsensä loppuun. Siitä palautumiseen voi mennä useita kuukausia, kun vastapainoisesti voi hidastaa tahtia ja säästää itseään, vaikka se saattaakin olla äärimmäisen vaikeaa (vähän niinku liikunnan aloittaminen…)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.